Etelä-Amerikkaan tunkeutuneet eurooppalaiset toivat mukanaan isorokon yms. muita tappavia tauteja johon alkuperäiskansat sitten kuolivat.
Miksei näin käynyt pohjois-amerikan intiaaneille. Oliko syynä väestöntiheys, geenit vai muita syitä taustalla?
Miksei näin käynyt pohjois-amerikan intiaaneille. Oliko syynä väestöntiheys, geenit vai muita syitä taustalla?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllähän näin kävikin. Mittakaava vain oli pienempi. Pohjois-amerikassa väestöä oli vähemmän ja hajallaan. Lisäksi alueen kolonisointi aloitettiin yli sata vuotta myöhemmin kuin muun Amerikan.
P-Amerikassa tappaminen hoidettiin englantilaisten toimesta muilla tavoin. Kuten pakkosiirtämällä intiaanit keskellä kovaa talvea jäistä preeriaa pitkin täysin elinkelvottomiin reservaatteihin tai hävittämällä ruoka-ainekset kuten tehtiin tasankointiaaneille. Suuret biisonien massalahtaajat ovat kansallissankareta vieläkin kuten Buffalo Bil.
Melkoista valetta taas.
Intiaanisodat kävi USA:n hallitus halutessaan intiaanien maat uudisasutukselle.
Intiaaaneilla on vielä reservaattinsa tiettyine erityisoikeuksineen.
Stallarien "historiatiedot" ovat aina samaa länsimaiden mustamaalausta, jolla yritetään tehdä propagandaa Venäjä/NL:n puolesta.
…..Intiaaaneilla on vielä reservaattinsa tiettyine erityisoikeuksineen...…
Onko reservaattiasutus jotenkin parannus siihen miten inkkarit elivät ennen eurooppalaisten tuloa kun sitä niin kovin tunnut hehkuttavan positiivisena juttuna?
Venäjän alkuperäiskansoilla lienee sinun makuusi asiat huonommin kun eivät asu reservaateissa vaan vapaasti omilla maillaan. Sitäkö haluat meille opettaa ?
Toisaalta vaihtarina eurooppalaiset saivat kuppataudin, joka nyt on melko karsea tauti ja johtaa kaikenlaiseen inhaan.
Etelä-Amerikkaan toivat taudit Espanja ja Portugali ja samat taudit toivat pohjoiseen Ranska, Englanti ja Venäjä.
Isorokkoa levitettiin tarkoituksella ja tahallaan, että kuolisivat pois. Vielä 1800-luvulla koetettiin tappaa biisonit sukupuuttoon että tasankointiaanit kuolisivat nälkään. Australiassa aboja metsästettiin hevosten, koirien, myrkkyjen ja tuliaseitten avulla pyrkimyksenä tappaa kaikki.
Länsimaitten saldo on hirveä vaikka täällä erilaiset retardinreuhut yrittävät uikuttaa miten venäläiset muka ovat koettaneet tappaa kaikki muut kansat.
Isorokko levisi enimmäkseen tahattomasti ympäri maailmaa ihmiskunnan mukana. Historia tuntee yhden (1) todistetun tapauksen, jossa intiaaneille jaettiin isorokon saastuttamia huopia.
Biisonit ammuttiin oikeasti sukupuuttoon preerialta, mikä lopetti siouxien, cheyennien, komanssien ja kiowien sotahalut. Sukupuuttoon eivät lopulta kuolleet intiaanit eivätkä biisonit.
Pohjois-Amerikassa tautejaan levittivät espanjalaisten, ranskalaisten ja englantilaisten lisäksi myös venäläiset, vähintään yhtä "komealla" saldolla.
Voisitko antaa suoran siteerauksen lähdetietoineen ja päivämäärineen kirjoituksesta, joka "uikuttaa" venäläisten koettaneen tappaa kaikki muut kansat. Jos et voi, olet valehtelija.
---Voisitko antaa suoran siteerauksen lähdetietoineen ja päivämäärineen kirjoituksesta, joka "uikuttaa" venäläisten koettaneen tappaa kaikki muut kansat. -----
Etkö osaa hakea täältä oikeiston pilipalien tekstejä vai pitäisikö kaikki sinulle valmiina nenän eteen toimittaa ?
Kyseistä "uikututekstiä" ei ole olemassakaan. Siksi sitä on mahdoton hakeakaan.