Onko sinusta kehitys aina edistystä?

mietittäväksi

Jos ei ole niin sano mikä nykymaailman kehityksestä ei ole edistystä. Miksi kuitenkin edistyksetöntä kehitystä on tapahtunut?

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiat voivat luonnollisesti kehittyä eri suuntiin: joskus parempaan, joskus huonompaan. Kyse on oikeastaan sanoilla leikkimisestä. Jos kehitys-sanan määrittelee samaa tarkoittavaksi kuin edistyminen, peli on selvä. Jos ei, tilanne on toinen.

    • Näinseasiaon

      Riippuu tietenkin miltä kannalta asiaa katsotaan. Mikä tulkitaan "edistykseksi"? Toisen mielestä se mikä on edistystä, voi toiselle olla taantumusta. Itselleni esim. "jatkuvan kasvun" ihannoiminen on syvää taantumuksellisuutta, vaikka se liike-elämän edustajien mielestä yleensä on edistystä isolla E:llä.

      Itse katsoisin että Jatkuva Kohtuullisuus -olisi edistystä. Ehkäpä joissain asioissa voitaisiin palata takaisin sinne 70 -luvun tasolle, kuten esim. autojen ja ylipäätään polttomoottoreidin tekniikassa, ja monta muutakin asiaa olisi jossa voitaisiin edistyä palaamalla joitain taka-asekeleita sinne kohtuullisuuden vaatimukset täyttävään elintasoon.

      • Moraalin ”kehitys” on rappiota enemmän kuin edistystä 🤔

      • Näinseasiaon
        usko.vainen kirjoitti:

        Moraalin ”kehitys” on rappiota enemmän kuin edistystä 🤔

        Niin on. Nimittäin jos moraali "kehittyy" johonkin muuhun suuntaan kuin Jumalan sanaan päin.

      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Niin on. Nimittäin jos moraali "kehittyy" johonkin muuhun suuntaan kuin Jumalan sanaan päin.

        Aaman 🙏 ja valitettavati se on ainoa suunta mihin moraali on kehittynyt.

      • todellakin
        usko.vainen kirjoitti:

        Aaman 🙏 ja valitettavati se on ainoa suunta mihin moraali on kehittynyt.

        Aamen!

      • >Ehkäpä joissain asioissa voitaisiin palata takaisin sinne 70 -luvun tasolle, kuten esim. autojen ja ylipäätään polttomoottoreidin tekniikassa

        Ymmärrätköhän ollenkaan mitä höpäjät? Haluat takaisin valtavasti päästöävät ja turvattomat autot? 😲

      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Niin on. Nimittäin jos moraali "kehittyy" johonkin muuhun suuntaan kuin Jumalan sanaan päin.

        On aina mukava nähdä, että usko.vaista komppaa joku muukin kuin hän itse. 🙂

      • Huonoksi.on.mennyt
        usko.vainen kirjoitti:

        Moraalin ”kehitys” on rappiota enemmän kuin edistystä 🤔

        Tarkoitatko esimerkiksi sitä moraalin kehitystä, että katoliset papit tai lestadiolaissairaalat eivät enää voi raiskata lapsia vailla rangaistuksen pelkoa?

      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Niin on. Nimittäin jos moraali "kehittyy" johonkin muuhun suuntaan kuin Jumalan sanaan päin.

        Jumalan sanasta on turha alkaa moraalioppia hakemaan: mennään mielipuolisuuteen hyvin herkästi.

        Mutta on aika hankala saada jokin kehitysaskel näyttämään takapakilta. Ja ihmiset suhtautuvat erilaisiin uudistuksiin eri tavoin.

    • Kehitys on enimmäkseen teknologiaa, tai on peräisin enimmäkseen teknologiasta. Teknologiasta tietysti seuraa myös negatiivista kehitystä, kuten enemmän saasteita. Teknologia aiheuttaa myös yhteiskunnallista muutosta, jota kutsutaan kehitykseksi. Kommunismi ja feminismi on kaksi esimerkkiä, ja mehän tiedämme että kommunismi on aiheuttanut paljon ongelmia maailmassa. Kommunismi kehittyi teknologian kehityksestä, mutta aatteet joihin teknologia johtaa ei välttämättä aina ole oikeita, koska ihmiset tekee virheitä, koska me emme tiedä kaikkea.

    • "Edistys tarkoittaa yhteiskunnan kehittymistä ajan mittaan esimerkiksi tieteen, teknologian, modernisaation, vapauden, demokratian, eliniän, elämänlaadun, saastettomuuden ja muun suhteen.

      Merkittäviä edistysaskelia ovat ravitsemuksen paraneminen, elinajanodotteen piteneminen, köyhyyden ja väkivallan väheneminen, sekä vapauden, tasa-arvon ja lukutaidon lisääntyminen." (wiki)

      Nykymeno perustuu jatkuvalle kasvulle ja se on sama kuin kiihdyttäisi junaa aina vain kovempaan vauhtiin. Valo kajastaa jo tunnelin päästä, vai onko se sittenkin vastaantuleva juna?

      Mutta niin tai näin, niin joka tapauksessa me elämme täällä maailman onnellisimmaksi rankatussa maassa ihmishistorian parasta aikaa.

    • Myös.negatiivista

      Kehitys ei ole vain positiivista.

      Populismin nousu, kirjallisuuden lukemisen väheneminen ja useat elintapamuutokset (nukkumisen väheneminen, lihavuuden lisääntyminen ja lihansyönnin kasvu) ovat negatiivista kehitystä. En tiedä liittyvätkö toisiinsa?

      • nousu-vesi

        Eikö kaikki Populistit ole kuitenkin rehellisiä ihmisiä. Niillä on passit ja henkilötodistukset
        eivät väitä hukanneensa niitä välimereen.

        Aika outoo olis jos halla-aho hukkais paperinsa ja väittäis olevansa pappi ja hyväntekijä
        viellä oudompaa olis jos jotkut uskois kusipään selityksiä...

      • nousu-vesi kirjoitti:

        Onko rikoksesta tuomittu rehellinen? (Halla-aho, Hakkarainen)

        Entä onko gradunsa plagioinut rehellinen? (Huhtasaari)

      • hhhhdss
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Onko rikoksesta tuomittu rehellinen? (Halla-aho, Hakkarainen)

        Entä onko gradunsa plagioinut rehellinen? (Huhtasaari)

        Meinaatko että niitten pitäs hukata paperinsa välimereen? Ja ne muuttuis sitten yhdessä hetkessä paremmiksi viattomiksi ihmisiksi. (vai onko muutos-prosessi sidottu ihonväriin? uskontoon?)

      • hhhhdss kirjoitti:

        Meinaatko että niitten pitäs hukata paperinsa välimereen? Ja ne muuttuis sitten yhdessä hetkessä paremmiksi viattomiksi ihmisiksi. (vai onko muutos-prosessi sidottu ihonväriin? uskontoon?)

        Vastaa toki kysymyksiin ennen kun alat minulta kysymään mitään.

      • Myös.negatiivista
        nousu-vesi kirjoitti:

        Eikö kaikki Populistit ole kuitenkin rehellisiä ihmisiä. Niillä on passit ja henkilötodistukset
        eivät väitä hukanneensa niitä välimereen.

        Aika outoo olis jos halla-aho hukkais paperinsa ja väittäis olevansa pappi ja hyväntekijä
        viellä oudompaa olis jos jotkut uskois kusipään selityksiä...

        "Eikö kaikki Populistit ole kuitenkin rehellisiä ihmisiä."

        Eivät ole. Vuoden 2015 Eduskuntavaaleissa perussuomalaiset ratsastivat "rajat kiinni" -teemalla. Kun he saivat hyvän vaalituloksen ja pääsivät hallitukseen, niin turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa liki kymmenkertaistui (alle 4000:sta 32.000:teen). Perussuomalaiset eivät näitä Suomeen pyytäneet, mutta olivat valehdelleet kun väittivät, että he voisivat pysäyttää maahanmuuton. Valehtelu on epärehellistä.

        Brexit äänestyksessä populistit kertoivat, miten paljon enemmän Britannialla on rahaa käytettävissään ja miten paljon paremmin taloudellisesti maalla menee EU:n ulkopuolella. Nyt kun Brexitin pitäisi tapahtua yritetään epätoivoisesti välttää se taloudellinen katastrofi, joka Britannialle on Brexitistä seuraamassa. Kuvioon kuuluu tietenkin se, että yksikään Brexitin puuhamiehistä ei ole vastuupaikoilla aikaansaamaansa sotkua selvittämässä. Valehtelu Brexition vaikutuksista ja vastuunpakoilu on epärehellistä.

      • positiivinen-populismi
        Myös.negatiivista kirjoitti:

        Jos Brexit on populistien aikaansaannos niin luulis että jokainen kiittää populistejä?
        Neuvostoliitosta oli aikanaan todella helppoa valtioiden irtaantua jos vertaa kuinka vaikeaa on eurostoliitosta irtaantuminen?
        Ero tietenkään ei ole itseisarvo? Ei Baltian maille eikä Briteille? Mutta kyllä sen pitäs mahdollista olla vai?

        Myös tuo 32 000 pakolaista silmiä avaava vai Jotkut oikeasti luuli että jos suomikin ottaa ISON määrän pakolaisongelma ratkeaa? vaikka suomi ottais 32 miljoonaa on se pisara meressä?
        Ihmisten tajuttava ettei pakolaisia ottamalla ja auttamalla pakolaisongelmaa ratkaista?

      • Myös.negatiivista
        positiivinen-populismi kirjoitti:

        Kenen etu muka Brexit on? Korkeintaan Venäjän. Putin varmaan kiittää sitä että populistit pystyivät heikentämään sekä Britanniaa että EU:ta. Venäjän, Kiinan ja USA:n suhteellinen asema vahvistuu.

        Eihän ero EU:sta mitenkään mahdoton ole. Siitä koituu vaikeuksia, joita britit eivät halua sietää, mutta se on kokonaan toinen asia. Jos no-deal ero kaikkine seurauksineen olisi brittien enemmistön mielestä OK (ja jos enemmistö ymmärtäisi mitä se tarkoittaa), niin sehän tapauhtuisi tämän kuun lopulla. Jos ero May:n neuvotteleman sopimuksen mukaan olisi brittien parlamentille OK, niin sekin tapahtuisi samalla aikataululla.

        Ongelma Brexitissä on se, että halutaan erota, mutta ei halua eron seurauksia. Populismia puhtaimmillaan.

        En puhunut pakolaisongelmasta kokonaisuudessaan, vaan siitä, että kun perussuomalaiset pääsivät hallitukseen kouhkaamalla maahanmuuton rajoituksista, niin hallituksessa ollessaan he katseella seurasivat kun 32.000 turvapaikanhakijaa marssi Suomeen. He valehtelivat kun lupasivat että heitä äänestämällä joku muuttuu. Ei muuttunut.

      • positiivinen-populismi kirjoitti:

        Jos Brexit on populistien aikaansaannos niin luulis että jokainen kiittää populistejä?
        Neuvostoliitosta oli aikanaan todella helppoa valtioiden irtaantua jos vertaa kuinka vaikeaa on eurostoliitosta irtaantuminen?
        Ero tietenkään ei ole itseisarvo? Ei Baltian maille eikä Briteille? Mutta kyllä sen pitäs mahdollista olla vai?

        Myös tuo 32 000 pakolaista silmiä avaava vai Jotkut oikeasti luuli että jos suomikin ottaa ISON määrän pakolaisongelma ratkeaa? vaikka suomi ottais 32 miljoonaa on se pisara meressä?
        Ihmisten tajuttava ettei pakolaisia ottamalla ja auttamalla pakolaisongelmaa ratkaista?

        Tiedätkö siinä syyt siihen, että ihmiset jättävät kaiken taakseen, ja hyppäävät kohti tuntematonta pakolaisina?

        Jos tiedät, ja tiedät senkin, että pakolaisia ei kannata ottaa, niin toivon parasta, ettei Suomeen tule sellaista tilannetta, että maa halutaan jättää. Ja kukaan ei ota sinua vastaan.

      • iso-ongelma
        torre12 kirjoitti:

        "Tiedätkö siinä syyt siihen, että ihmiset jättävät kaiken taakseen, ja hyppäävät kohti tuntematonta pakolaisina?"

        Ongelmaa ei olis jos Ihmiset jättäis kaiken taakseen Kyse on siittä että LAUMAT jättää kaiken taakseen (jätettävät maat niin turvallisia että lähes kaikki jää eloon? korkeintaan muutama miljoona kuolee)
        Vie pakolaisleirille ruokaa ja lääkkeitä niin leirin väkiluku kasvaa vaikka sinne ei uusia tulijoita päästettäiskään.
        Tietenkin jos pakolaisongelma voitas ratkaista niin vähällä että tapetaan KAIKKI suomalaiset ja siirretään pakolaiset suomeen niin se tietysti kannattaisi tehdä?

      • mihin-suuntaavat
        torre12 kirjoitti:

        Tiedätkö siinä syyt siihen, että ihmiset jättävät kaiken taakseen, ja hyppäävät kohti tuntematonta pakolaisina?

        Jos tiedät, ja tiedät senkin, että pakolaisia ei kannata ottaa, niin toivon parasta, ettei Suomeen tule sellaista tilannetta, että maa halutaan jättää. Ja kukaan ei ota sinua vastaan.

        "Ruotsin poliisilla suuria vaikeuksia useissa maahanmuuttajalähiöissä"
        "Ruotsissa poliisin on entistä vaikeampaa tehdä työtään monissa maahanmuuttajalähiöissä."

        Noilla ihmisillä ei ole mitään tulevaisuuden mahdollisuuksia noissa maahanmuuttajalähiöissä
        heheheeehhh Saa nähdä milloin ne lähtee vaeltelemaan jonnekin missä niillä olis edes jonkinlainen mahdollisuus saavuttaa ihmiarvoinen elämä?

    • glklksghbhmyhh

      No esimerkiksi nyt tietotekniikka on asia jossa on ja näkyy kehityksen monet näkökulmat.

      Että on tullut tietokoneet ja internet ja sovellukset ja systeemit, ja niitä on kehitelty, ja ihmiset ovat voineet tehdä ja julkaista niillä mitä vaan ovat halunneet tai tarvinneet ja voineet, mutta sitten on myös jotkut, kuten suuret yritykset Microsoft ja Google, ja niiden kaltaiset, joilla valitettavasti voi olla näiden tekniikoiden ja systeemien ja palvelujen tuottamisessa ja tarjoamisessa ja ehkä ylläpitämisessä liian ylivoimainen markkina-asema, ja yleensäkin asema, jolloin ne myös voivat kehitellä ja päivittää niitä oman mielivaltansa ja etunsa mukaisesti, ja kehitellä niitä yhä enemmän omaa etuaan edistäväksi. Esimerkkeinä mainittakoon rahastus, omien palveluiden mainostamisen lisääminen, vakoilu, kiristys, pelottelu, kuten turvallisuudella ja viruksilla pelottelu ja silläkin myymään pyrkiminen, ja sen sellaiset asiat.

      • Microsoft ja Google ovat tulleet täyttämään ihmisten toiveita? Kaikkialla on heidän palvelujaan käyttäviä, jos vain sähköä on ja hieman varallisuutta.

      • dhmdsh
        torre12 kirjoitti:

        Microsoft ja Google ovat tulleet täyttämään ihmisten toiveita? Kaikkialla on heidän palvelujaan käyttäviä, jos vain sähköä on ja hieman varallisuutta.

        Mikset mennyt "anoppis" hautajaisiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      364
      2202
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      444
      2120
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      94
      1904
    4. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      70
      1391
    5. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      1280
    6. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1278
    7. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      53
      1086
    8. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      181
      1018
    9. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      135
      998
    10. Kuinka paljon

      Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.
      Ikävä
      50
      971
    Aihe