Tulipa tuossa jokin aika sitten ajeltua maantiellä 10 kilsan pätkä toisen auton hinaamana. Vauhtia 80:n alueella 50 km/h, hetkittäin enintään 60 km/h, lisäksi kylmä auto, ikkunat kuurassa ja ulkona pimeää.
Niin eikö perkele jämähdä taakse joku totaalisen kädetön jurpo, joka ei suorallakaan mene ohi, vaikka kuinka ikkunasta kädellä viittoilin. Muutenkin ihan tarpeeksi jännittämistä, ettei kolahda hinaavaan autoon ja että pysyy yleensäkin tiellä. Ja sitten pitää yhtä pelle-petteriä kytätä vielä taustapeilistäkin, niinkuin ei olisi tuossa jo riittävästi keskittymistä vaativaa tekemistä.
Muut takanatulijat sitten kyllä kiskaisivat koko letkasta ohi ja menivät menojaan, mistä suurkiitos. Että sitä vaan kysyn, että ihanko pitää kävelyvauhtiin pudottaa, ennenkuin nämä hysteerisiksi pelotellut uuskädettömät uskaltaa nykyään mennä ohi ?
Tämäkin pelle roikkui siis lähes kontissa kiinni yli 10 kilometriä, eikä mennyt ohi. Käännyttiin sitten sivutielle, niin pääsi tämä uudehkolla autollaan pönttöillyt idioottikuskikin sitten jatkamaan "turvallisesti" matkaansa luultavasti taas 80km/h nopeudella.
Kortti pois, jos ei osaa ohittaa, prkl.
Niin eikö perkele jämähdä taakse joku totaalisen kädetön jurpo, joka ei suorallakaan mene ohi, vaikka kuinka ikkunasta kädellä viittoilin. Muutenkin ihan tarpeeksi jännittämistä, ettei kolahda hinaavaan autoon ja että pysyy yleensäkin tiellä. Ja sitten pitää yhtä pelle-petteriä kytätä vielä taustapeilistäkin, niinkuin ei olisi tuossa jo riittävästi keskittymistä vaativaa tekemistä.
Muut takanatulijat sitten kyllä kiskaisivat koko letkasta ohi ja menivät menojaan, mistä suurkiitos. Että sitä vaan kysyn, että ihanko pitää kävelyvauhtiin pudottaa, ennenkuin nämä hysteerisiksi pelotellut uuskädettömät uskaltaa nykyään mennä ohi ?
Tämäkin pelle roikkui siis lähes kontissa kiinni yli 10 kilometriä, eikä mennyt ohi. Käännyttiin sitten sivutielle, niin pääsi tämä uudehkolla autollaan pönttöillyt idioottikuskikin sitten jatkamaan "turvallisesti" matkaansa luultavasti taas 80km/h nopeudella.
Kortti pois, jos ei osaa ohittaa, prkl.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vaikka olisinkin itse tuollaisessa tilanteessa ohittanut niin siltikään alinopeuden ajaminen ei ole kiellettyä ainakaan vielä. Pitääkö tuommoisella kelillä ylipäätään hinata? Etkö olisi voinut soittaa vaikka hinauspalvelua niin olisi ollut paljon turvallisempi reissu itsesi ja muiden kannalta?
Eipä ole alinopeuden ajaminen kiellettyä tietenkään, ei. Mutta pitääkö nyt herrajumala sentään tehdä väkisin jonon alkua, vaikka alunperin huomattavasti suurempikin vauhti maittoi ?
Kelissä sinänsä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Tie kuiva, lumeton, eikä satanutkaan mitään. Auto piti hinata, kun siitä sippasi akku pakkasella.
Tiedätkö kuinka paljon maksaa hinaaminen hinauspalvelun kautta ja onhan se huomattava säästö jos joku ystävällinen kansalainen suostuu auttaa. Olet varmaan pk-seudulta siellä kun ei auteta toisia vaikka ois pää veressä ja henki lähdössä
pk-seudulta olen tosiaan kotoisin ja tiedän, että se ei ole mitään halpaa lystiä, mutta siihenkin on olemassa vakuutuksessa semmoinen ominaisuus, joka korvaa hinauksen tietyllä km säteellä. Edellyttää tietysti sen, että auto ei ole mikään ikäloppu.
Oot oikiassa. Autoa pitää pystyä ajamaan vaihtelevilla nopeuksilla ja molemmilla kahdesta kaistasta. Jos ei uskalla ohittaa, ei pitäisi saada ajaakaan autolla.
Kaikilla pitää olla oikeus ajaa autoa, naisilla, vanhuksilla ja kaikilla joilla on ajokorttiin on oikeus. Ymmärrän jos takanta tulija ei ole aikonut ohittaa ja on pitänyt liian pientä turvaväliä (alle 2 sekuntia) niin tässä tapauksessa moitteet ovat aiheellisia.
Muiden tielläliikkujien pitää osata ottaa huomioon se seikka että kaikki eivät ole yhtä hyviä kuljettajia. Jokainen ajakoon taitojensa mukaan ja hyvä kuljettaja osaa sen huomioida.
Etkö usko, että osa on täysin kyvyttömiä ajamaan liikenteessä. Ei se kortti ole mikään tae osaamisesta.
Liikenteessä on paljon niin tyhmiä autoilijoita, että he eivät näe mitään eroa ohittamisella ja kaahaamisella. He eivät liiku näillä palstoilla eivät lue eivätkä ajattele mitään.
Olithan sinäkin narun jatkona teis kuinka pitkän matkan. Eipä hinaaja ruvennut kiljumaan sinun perässä roikkumisesta.
Mitä sillä on väliä vaikka joku nuuskii pakokaasujasi? Senkun ajelet vaan.
Minä tosin en kauaa katsele vitkastelijoita, mutta perässä roikun hajuraolla, jos eivät osaa painaa kaasua. Sitten räväytän ohi, kun niillä alkaa niska punoittaa.
Minulle jos aletaan jarruvaloja näytellä, niin vedän ohi ja heti edessä hihnat kiinni. Ja jos perääni kolahtaa, on loistoautoni turmelijalla edessään turpakeikka! Kyllä jämpti on näin....
ei mun autoa tarvi millään taunuksella kiskoa, persaukisten puuhaa hinailla pitkin pientareita.
hanki vakuutus jossa on autopalvelu!
...ei silitä sinunkaan päätäs sellaisesta tempusta ja saat maksaa omat sekä perään ajajan viulut. Maailma ei oo mustavalkonen.
sää sillä "laatuautollas" pääse edes Ladan ohi !!!! Niinku aikasemmin kirjotit!!!!!
Ensiksi... ei sun teini-DX ole loistoauto.... eikä sillä paljoa ohitella... paitsi niitä kolmipyöräisiä tarhan pihalla... ne olisivatkin ainoita joille voisit pullistella ellei niiden äiskä, isä tai edes isoveli ole kuulolla....
Et kai sinäkään ohita pimeässä mutkassa tai näköesteen takaa? Tai mistäpä minä Tojokuskeista tiedän. Loistoautollani kyllä kerkiää kun latu on auki...
"Minulle jo aletaan niin"... Turpakeikka...
Mistä näitä riittää?
Tuossa joku jo kirjoittikin osuvasti; Ei se kortti ole mikään tae osaamisesta.
Jos et edes ymmärrä milloin kannattaa pitää turpansa kiinni etteivät kaikki tajua miten tyhmä olet, niin miten voisit ymmärtää niinkin vaikeita kokonaisuuksia kuin "liikenne" ja "ihminen"?
Olihan kännissä ajaminenkin joskus esihistoriassa lieventävä asianhaara. Ehkä ajotutkinnon suorittamisen yhteyteen vielä joskus kytketään psykologiset testit, niin tulee vastaavaa kehitystä tähänkin.
Nimittäin loistoautolla kurvaavia veronmaksajia, jotka ovat työllään ja hiellään kustantaneet itselleen kalliin kulkupelin kateellisten mieliharmiksi.
Turpaasi saat jos kolhit loistoautoani. Se on varma!
Kukapa haluaisi naarmuja tai lommoja yliverotettuun silmäteräänsä? Varsinkaan esteenä edessä nussivalta ajotaidottomalta apinalta.
mainiten tuo kirjailemasi tuotos Hiihtolomalle !!!!!
"Loistokkaalla karvanoppatoyotallas hyvällä tuurilla Ladankin ohi".
...saa mitä tilaa.... jos joku ääliö ohituksen jälkeen tekee kiusallaan äkkijarrutuksia, en todellakaan jarruta itse... loistoautoksi väitetty teini-dx kyllä lyhenee...ja jos vielä joku loistoauto-mikkihiiri pullistellee sen jälkeen, uitan sen ojassa.
Niitäkin meinaan on jotka eivät tajua ettei Off-Road käyttöön tehdyllä Blazerilla ajella paljoa yli 80... ja sitäpaitsi se on pakuksi rekisteröity joten se nopeusrajoitus....
Taitaa asia olla niin, että tuokin roikkuja on todennäköisesti joskus näissä keskusteluissa valittanut siitä paljon puhutusta mutta vähän nähdystä alinopeudesta.
Niin ja osalla aivottomista autoilijoista on sellainen tyyli, että ohi ei missään nimessä voi mennä hiljentämätta toisen perään. Kun saavutetaan hidas auto tai vaikka traktori, niin pitää hiljentää vauhtia saadakseen ajaa vähän matkaa hidasteen perässä. Vaikka olisi tyhjää baanaa ja näkyvyyttä kuinka paljon, niin pitää ajella edes muutama sata metriä hiljaa toisen perässä ja sitten alkaa suunnitella ohitusta. Tuollaisilta mestarikuskeilta saisi kanssa ottaa kortin pois.
Heh, noita olen tosiaan minäkin joskus ihmetellyt. Viimeksi pari aamua eteen tuli kaksi aurausautoa jotka ajelivat ehkä kymmentä (tais olla joku ongelma). Näkyvyys oli täydellinen, joten jatkoin normaalia (siis taajamassa viittäkymppiä) nopeutta niiden ohitse. Olin tätä ennen liikennevaloissa ohittanut erään naiskuskin johon olin kiinnittänyt huomiota koskä hän käytti hyväkseen kumpaakin samansuuntaista kaistaa. Katsoin mielenkiinnosta peilistä miten hän aurausautot hoitaa. Hän tietysti jäi niiden perään roikkumaan ja jatkamaan matkaa 5-10km/h. Aamuruuhkassa hänen peräänsä ehti muutamassa sekunnissa kerääntyä kymmenien autojen jono. Voin vain kuvitella miten onnellisia ne muut olivat siinä tilanteessa. Eipä olisi sillekään rouvalle enää ajo-oikeutta myöntää. Näitähän näkee.
Eipä tainnut tuossa tilanteessa olla se tarkkailemasi kuljettaja ainoa ohitustaidoton. Jos ohitettavana on kaksi aurausautoa ja etenemisvauhtina niillä hölkkä, niin ei siinä yksi samaa vauhtia peesaava henkilöauto juuri ohitusta enää hankaloita.
Jos se perässätulija olikin siviilipolliisi joka ihmetteli mitä pirua sinä siellä autossasi huidot. Saattoipa varmistaa vielä rekisterinumerolla että onko autosi varastettu. Kai sulla valot oli päällä.
... ja foliohattua syvemmälle vaan ...
Koska liikenteessä on monesta syystä johtuen runsaasti kulkuneuvoja, jotka ajavat ns. alinopeutta, niin sujuvan liikenteen ehdoton edellytys on, että jokainen pyrkii säilyttämään valitsemansa nopeuden ja ohittaa hitaammat sopivan paikan tullen. Jos jostain syystä ei uskalla ohittaa, niin silloin ei kuitenkaan saa ryhtyä jonon muodostajaksi ajamalla liian pienellä turvavälillä vaan mieluummin niin suurella etäisyydellä, ettei estä muiden ohitusta. Ohitustekniikoissa lienee paljon puutteita, koska niissä tapahtuu turhan paljon onnettomuuksia. Siinä jos missä pitää muistaa, että liikenteessä riskin otto on useimmiten kohtalokasta.