Demokratia luo illuusion vaikuttamisesta

"Saat äänestää kerran muutamassa vuodessa lappuun pari ympäripyöreää edeltäkäsinvalittua edustajaa, jotka eivät joudu vastuuseen vaalilupausten pettämisestä tai mistään ja pelaavat edeltä käsin käsikirjoitettua näytelmää, josta vastuussa ovat henkilöt joita kukaan ei edes tunne. Heidän ainoa tarkoituksensa on pelata politiikon roolinsa siten, että kansalla säilyy usko demokratiaan ja yhdessä vaikuttamiseen, joka ei missään nimessä pidä paikkaansa ottaen huomioon pelkästään sen miten erilaisia, erimielipiteen omaavia ja riitaisia ihmiset keskenään ovat."

Otetaan esimerkiksi demokraattisesti valittu koulukiusaajatyyppi ylä-asteelta. Suuri osa luokasta kannattaa sitä että kiusaaja on esillä "voittajana, vahvimpana". Se on vain paska osa sille kiusatulle, mutta demokratian mukaisesti hänen äänellään ei yksin ole mitään vaikutusta, koska suurin osa hyväksyy sen että hän on kiusattu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vale-paskaa kirjoitti:

"Saat äänestää kerran muutamassa vuodessa lappuun pari ympäripyöreää edeltäkäsinvalittua edustajaa, jotka eivät joudu vastuuseen vaalilupausten pettämisestä tai mistään ja pelaavat edeltä käsin käsikirjoitettua näytelmää, josta vastuussa ovat henkilöt joita kukaan ei edes tunne. Heidän ainoa tarkoituksensa on pelata politiikon roolinsa siten, että kansalla säilyy usko demokratiaan ja yhdessä vaikuttamiseen, joka ei missään nimessä pidä paikkaansa ottaen huomioon pelkästään sen miten erilaisia, erimielipiteen omaavia ja riitaisia ihmiset keskenään ovat."

Otetaan esimerkiksi demokraattisesti valittu koulukiusaajatyyppi ylä-asteelta. Suuri osa luokasta kannattaa sitä että kiusaaja on esillä "voittajana, vahvimpana". Se on vain paska osa sille kiusatulle, mutta demokratian mukaisesti hänen äänellään ei yksin ole mitään vaikutusta, koska suurin osa hyväksyy sen että hän on kiusattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu