Raiskauksia tulee päivittäin, mutta niistä ei anneta tietoa julkisuuteen, tämä johtuu nyt lähestyvistä vaaleista ja kaikki mediat on suunnattu valepropagandan levitykseen. Ylen uutisissa toitotettiin maailman onellisimmasta maasta ja Suomi on taas onnellisin maa, ihmeellistä siinä oli kysely kansalaisilta, kun nekin joilta kysyttiin oli selvästi vain suomenruotsalaisia.
Yle valikoi vastaajia eikä niiltä kysytty joilla ei ole edes asuntoa eikä kunnollista toimeentuloa vaan joutuvat majailemaan rappukäytävissä ja mihin he sitten pääsevätkään. Suomen päättäjät eivät välitä näistä huono-onnisista ja heitä on Helsinkissäkin tuhansittain, mutta tämä yritetään piilottaa päättäjien toimesta. Ruotsi on ollut yleensä onnelisuuden mallimaa, mutta Yle ei näköjään saanut ruotsalaisten onnellisuutta listalle, mikä ihmetyttää mistä syystä tuo mahtoi päästä tapahtumaan?
Suomi tippuu myös tuosta onnellisuus listalta samoin mitä on käynyt länsinaapurille, mutta sitä voimmekin arvailla mistä ihmisten onnellisuuden menettäminen johtuukin ?
Mielenkiintoisaa olisi tietää millä asteilla tuo onnellisuus mitataan kun Ylen uutisissa mainittiin sen koskevan vain maata ? Miten mahtaa ollakaan ihmisten onnellisuus kun siitä ei tuossa onnellisuuden mittauksessa ole mainittu tällä kertaa ? Aikaisemmin Yle uutisoi, että meillä täällä maassamme onnellisimpia ovat vain suomenruotsalaiset, vaikka tietääkseni meillä suomessamme asuu ihmisiä monista kulttuureista ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"YK pani 156 maata järjestykseen: Suomi on maailman onnellisin
Pohjoismaat jyräävät.
Kellä on onni on, se onnen kätkeköön, kuuluu sanonta.
Suomalaiset eivät tee niin.
Onneksi."
PerSuja ja SKE:n paviaaneja vituttaa kaikki näin vaalien alla. Vaalien jälkeen voi sitten taas huolettomammin ryypätä vaikka vituttaakin.
Onnellisuusmittauksessa mm. verrataan maiden sosiaaliturvaa mikä on suomessa maailman parhain. Siinä otetaan huomioon myös terveyden- ja sairaanhoito, vanhusten ja vammaisten ym. hoito ja oikeudet. Myös koulutusta vertaillaan, luku- kirjoitustaitoa, suoritettuja tutkintoja asukasmäärään nähden yms. Turvallisuustilanne maassa on yksi kriteeri.
Kun noita asioita vertaillaan eri maiden kesken, on selvääkin selvempää, että Suomi on maana ykkösenä. Siinä ei kuitenkaan tutkita ihmisten tuntemuksia onnellisuudesta ja siksi se johtaa harhaan. Pitäisi ehdottomasti tutkia sitä, tuntevatko ihmiset olevansa onnellisia. Tällä hetkellä ainakin mutu-tuntuma on se, että suurin osa suomalaisista ei ole tyytyväinen elämäänsä ja siihen politiikkaan, mitä on harjoitettu.