Tosiaan jos joku sinulle on näin väittänyt, se on ollut valhe se. Toki tällainen valehtelu on sosiaalisesti hyväksyttävää ja sitä ikään kuin odotetaan ihmisiltä. Vähän samaan tapaan kuin jos ystävä on hankkinut uuden vaatteen ja luulee että se on hyvän näköinen, vaikka todellisuudessa onkin ruma. Kysyttäessä mielipidettä sanotaan että se on hyvä tai ok. Eihän kukaan sano esimerkiksi liikuntarajoitteisellekaan suoraan että elämäsi on huonolaatuisempaa verrattuna terveen ihmisen elämään. Tällaista sosiaalisesti hyväksyttävää valehtelua vain odotetaan nähtävästi yhteiskunnassamme.
Seuraavaksi vielä loogisesti pettämätön perustelu miksi diabeetikon elämä on laadultaan huonompaa kuin terveen ihmisen elämä: 1) Ensinnäkin diabetes on luokiteltu sairaudeksi, jotka ajatellaan negatiivisiksi asioiksi. 2) Jos diabetes olisi jotenkin vapaa ehtoista tai toivottavaa, olisi terveillä ihmisillä mahdollisuus hankkia diabetes. Olisi esimerkiksi "diabetesturismia" eli ihmiset matkustaisivat sairaalaan, jossa kirurgi operoisi heidän haimansa toimintakyvyttömäksi. Sairaalaan tultaessa lääkäri tervehtisi jotenkin tähän tapaan: "Terve, pistetääs sultakin haima paskaks niin pääset nauttimaan niistä monenkirjavista tunteista, joita se herättää!" 3) Invalidi vähennys kunnan verotuksessa. 4) varmasti paljon muuta, mutten nyt jaksa, on aika siirtyä vitutus-kappaleeseen
VITUTUS-KAPPALE
Alkusanat: En ole elämässäni pelännyt, vihannut tai surenut mitään muuta yhtä paljon kuin diabetesta. Olen jopa sitä mieltä, että diabetes on vakavuudeltaan pahempi asia kuin isäni kuolema ollessani kuusi vuotias. Tosiaankin jos vain voisin, vaihtaisin mielelläni diabeteksen toisen läheisen ihmisen kuolemaan, tai vaikka omaani (se nyt olisi tietty toivottavaa muutenkin jos sairastaa diabetesta). Perusteluna tähän sanon sen että isäni kuolema tapahtui todennäköisesti muutamassa tunnissa sairaalassa, "poisnukkumisena", miten nyt syöpään yleensä kuollaankaan. Mutta joka tapauksessa se oli kertaluontoinen tapahtuma, joka oli ja meni. Isäni ei kuole enää päivittäin, hän kuoli vain kerran. Verrattuna tähän on äärimmäisen tuskallista sairastaa diabetesta, joka taas on jatkuva tapahtuma. Se on ollut jo 18 vuotta, se on tällä hetkellä, ja luultavasti se on loppu iänkin, ellei siihen keksitä parannuskeinoa. Tai no yksi parannuskeino on olemassa: kuolema.
FILOSOFIANKIN PUOLELLE-KAPPALE
Alkusanat: En pidä elämästäni, enkä tästä ajasta enkä tästä paikasta. Aloitetaan vaikka random asialla: sain s-postin, jossa kerrottiin että glukoosisensoreita ei enää saa hoitotarvikejakelusta, koska Amerikan homot eivät ole valmistaneet niitä tarpeeksi. Tämä kyllä pistää vituttamaan, koska itse olen paljolti riippuvainen sensoreista. Se on mielestäni paras yksittäinen hoitoväline, joka on keksitty diabetesta varten. Samassa s-postissa mainittiin että pyrimme turvaamaan lasten ja raskaana olevien sensoreiden saannin. Tämä kyllä pistää miettimään, että pitäisikö minun olla raskas nainen, jotta voisin saada sensoreita? Periaatteessa vituttaa tämä näennäis-tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa aineellinen tasa-arvo taataan melko onnistuneesti, mutta henkisen hyvinvoinnin tasainen jakautuminen on päin persettä. Se että raskaille naisille jaetaan sensoreita ei ole moraalisesta/henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta oikeutettua: Miksi saatanassa tuemme sellaisia ihmisiä, jotka ovat päässeet jo nauttimaan seksistä, saavat lapsen (= motivaatiota, fyysistä hyvinvointia, henkistä hyvinvointia, sosiaalista hyvinvointia), ja hyvässä lykyssä joku (miesystävä/aviomies) heitä myös rakastaa. Näin. Periaatteessa taas lääketieteen kannalta raskaille naisille sensorien antaminen voi olla perusteltua, koska hormonit vaikuttavat verensokeri tasapainoon. Henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta mielestäni ehdottomasti ei. Yleensäkin pistää vituttamaan sellainen hellyttely kulttuuri raskaita naisia kohtaan: Heille aina annetaan tavaroita tai ruokaa kun todetaan että no voi: "sinä olet raskaanakin" tai että "no kohta tulee lapsikin" Mitä vittua!? Ei se vahingossa tullut raskaaksi!? No juu, riittäköön tämä tästä asiasta, en ole mikään naistenvihaaja. Naiset ovat kauniita. Mutta ehkä kumminkin ymmärrätte ajatukseni henkisen hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta? Ikään kuin koko kansa ajattelisi: "Nyt joukolla matteusvaikutusta lisäämään!" Tämä siis toimii muidenkin ihmisryhmien kanssa kuin raskaiden naisten (se sattui nyt olemaan ajankohtainen esimerkki), pääsääntö on se että jos sinulla menee hyvin, kahmit itsellesi automaattisesti lisää hyvinvointia, jos sinulla menee huonosti, keräät automaattisesti lisää pahoinvointia. Joo. Saatanan Amerikkalaiset, tekisivät niitä sensoreita. Saisi vaikka kaikki maailman puhelinmyyjät (joka mielestäni on tarpeeton "ammatti" yhteiskunnallisesti) mennä auttamaan niiden sensorien valmistamisessa. Sivumennen sanoen yhteiskunnassamme on mie
Seuraavaksi vielä loogisesti pettämätön perustelu miksi diabeetikon elämä on laadultaan huonompaa kuin terveen ihmisen elämä: 1) Ensinnäkin diabetes on luokiteltu sairaudeksi, jotka ajatellaan negatiivisiksi asioiksi. 2) Jos diabetes olisi jotenkin vapaa ehtoista tai toivottavaa, olisi terveillä ihmisillä mahdollisuus hankkia diabetes. Olisi esimerkiksi "diabetesturismia" eli ihmiset matkustaisivat sairaalaan, jossa kirurgi operoisi heidän haimansa toimintakyvyttömäksi. Sairaalaan tultaessa lääkäri tervehtisi jotenkin tähän tapaan: "Terve, pistetääs sultakin haima paskaks niin pääset nauttimaan niistä monenkirjavista tunteista, joita se herättää!" 3) Invalidi vähennys kunnan verotuksessa. 4) varmasti paljon muuta, mutten nyt jaksa, on aika siirtyä vitutus-kappaleeseen
VITUTUS-KAPPALE
Alkusanat: En ole elämässäni pelännyt, vihannut tai surenut mitään muuta yhtä paljon kuin diabetesta. Olen jopa sitä mieltä, että diabetes on vakavuudeltaan pahempi asia kuin isäni kuolema ollessani kuusi vuotias. Tosiaankin jos vain voisin, vaihtaisin mielelläni diabeteksen toisen läheisen ihmisen kuolemaan, tai vaikka omaani (se nyt olisi tietty toivottavaa muutenkin jos sairastaa diabetesta). Perusteluna tähän sanon sen että isäni kuolema tapahtui todennäköisesti muutamassa tunnissa sairaalassa, "poisnukkumisena", miten nyt syöpään yleensä kuollaankaan. Mutta joka tapauksessa se oli kertaluontoinen tapahtuma, joka oli ja meni. Isäni ei kuole enää päivittäin, hän kuoli vain kerran. Verrattuna tähän on äärimmäisen tuskallista sairastaa diabetesta, joka taas on jatkuva tapahtuma. Se on ollut jo 18 vuotta, se on tällä hetkellä, ja luultavasti se on loppu iänkin, ellei siihen keksitä parannuskeinoa. Tai no yksi parannuskeino on olemassa: kuolema.
FILOSOFIANKIN PUOLELLE-KAPPALE
Alkusanat: En pidä elämästäni, enkä tästä ajasta enkä tästä paikasta. Aloitetaan vaikka random asialla: sain s-postin, jossa kerrottiin että glukoosisensoreita ei enää saa hoitotarvikejakelusta, koska Amerikan homot eivät ole valmistaneet niitä tarpeeksi. Tämä kyllä pistää vituttamaan, koska itse olen paljolti riippuvainen sensoreista. Se on mielestäni paras yksittäinen hoitoväline, joka on keksitty diabetesta varten. Samassa s-postissa mainittiin että pyrimme turvaamaan lasten ja raskaana olevien sensoreiden saannin. Tämä kyllä pistää miettimään, että pitäisikö minun olla raskas nainen, jotta voisin saada sensoreita? Periaatteessa vituttaa tämä näennäis-tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa aineellinen tasa-arvo taataan melko onnistuneesti, mutta henkisen hyvinvoinnin tasainen jakautuminen on päin persettä. Se että raskaille naisille jaetaan sensoreita ei ole moraalisesta/henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta oikeutettua: Miksi saatanassa tuemme sellaisia ihmisiä, jotka ovat päässeet jo nauttimaan seksistä, saavat lapsen (= motivaatiota, fyysistä hyvinvointia, henkistä hyvinvointia, sosiaalista hyvinvointia), ja hyvässä lykyssä joku (miesystävä/aviomies) heitä myös rakastaa. Näin. Periaatteessa taas lääketieteen kannalta raskaille naisille sensorien antaminen voi olla perusteltua, koska hormonit vaikuttavat verensokeri tasapainoon. Henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta mielestäni ehdottomasti ei. Yleensäkin pistää vituttamaan sellainen hellyttely kulttuuri raskaita naisia kohtaan: Heille aina annetaan tavaroita tai ruokaa kun todetaan että no voi: "sinä olet raskaanakin" tai että "no kohta tulee lapsikin" Mitä vittua!? Ei se vahingossa tullut raskaaksi!? No juu, riittäköön tämä tästä asiasta, en ole mikään naistenvihaaja. Naiset ovat kauniita. Mutta ehkä kumminkin ymmärrätte ajatukseni henkisen hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta? Ikään kuin koko kansa ajattelisi: "Nyt joukolla matteusvaikutusta lisäämään!" Tämä siis toimii muidenkin ihmisryhmien kanssa kuin raskaiden naisten (se sattui nyt olemaan ajankohtainen esimerkki), pääsääntö on se että jos sinulla menee hyvin, kahmit itsellesi automaattisesti lisää hyvinvointia, jos sinulla menee huonosti, keräät automaattisesti lisää pahoinvointia. Joo. Saatanan Amerikkalaiset, tekisivät niitä sensoreita. Saisi vaikka kaikki maailman puhelinmyyjät (joka mielestäni on tarpeeton "ammatti" yhteiskunnallisesti) mennä auttamaan niiden sensorien valmistamisessa. Sivumennen sanoen yhteiskunnassamme on mie
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.