Hei paatuneet ateistit ja muutkin uskottomat. Tarvitsen teidän neuvoja. Olen nimittäin lopettanut kristinuskomisen. Tein näet uudenvuodenlupauksen asiasta. Olen nyt ollut ilman uskoa viisi päivää ja on aivan karsea olo.
Olin uskossa yli kymmenen vuotta, joten olen aika koukussa. Kahtena eka päivänä oli omituinen olo. Ei oikein pystynyt olemaan paikallaan ja koko ajan ajattelin Jumalaa ja hypistelin kaulaani, jossa ennen roikkui risti. Jossain lehdessä suositeltiin uusia mielenkiinnon kohteita, jos haluaa päästä sitkeästä tavasta eroon -ei siis saisi jäädä laakereilleen lepäämään, koska kiusaus rukoilla on juuri silloin suurin. Huomasinkin helpotuksekseni, että se pitää paikkansa, esim. lenkillä käydessä mieleni ei tee niin paljon ajatella Jeesuksen sovintouhria.
Join perjantaina itseni kokeeksi humalaan ja lähdin kaupungille etsimään nautintoja, joita Raamatussa niin usein panttaillaan. Se oli melkein virhe; alkuillasta en voinut muuta ajatellakaan kuin ennen niin kuolematonta sieluani ja melkein repesin. Sitten siirryimme meluisaan yökerhoon, jossa ei onneksi kuullut edes omia ajatuksiaan. Tanssin tyttöjen kanssa tosi lähekkäin ja huomasin kehossani tapahtuvan varsin kummallisia asioita ja tuntui kuin käsiäni olisi ohjaillut jokin tuntematon voima. Olisiko Jumala voinut aiheuttaa nuo tunteet ja käsieni liikkeet? Voiko hän vielä taustalta kurkottaa uskottoman perään, vähän kuin eksynyttä karitsaansa huhuillen?
Lauantai olikin helppo päivä, koska nukuin suurimman osan. Välillä jouduin juoksemaan vessaan oksentamaan ja päätänikin särki. Johtuiko pääkipu muuten vieroitusoireista? Jännä homma muuten, että aamulla huoneeni haisi samanlaiselle kuin entisen seurakuntani papin hengitys sunnuntaiaamuisin.
Tämä aamuna jouduin todenteolla hillitsemään itseni, koska useat ystäväni käyvät sunnuntaisin kirkossa ja he pyysivät -oikeastaan maanittelivat- minuakin mukaansa. Olin vähän loukkaantunut, koska he eivät ottaneet lakkoani todesta ja arvelivat, etten jaksa olla kahta viikkoa pitempään uskomatta. Kannattaisiko minun ryhtyä liikkumaan eri kaveriporukassa, ainakin näin aluksi?
Jännitän nyt tulevaa kouluviikkoa, koska koulullani on useita raamattupiiriläisiä ja uskovaisnuoria. He oleskelevat kahvitauoilla samoissa paikoissa kuin minäkin. Minulla on myös tentti muutaman päivän kuluttua, joten pelkään stressiä, jota saan lukemisesta ja koemenestyksestä. Viime vuonna lakkoni kaatui nimeenomaan kokeeseen -oli jotenkin niin helppoa rukoilla Jumalalta apua tentin viimeisessä tilinpäätöstehtävässä. Jälkeenpäin oli tosi paskat fiilikset epäonnistumisen takia. Ajattelin, ettei minusta ole mihinkään, kun en voi edes olla uskomatta Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen.
Olisiko hyviä vinkkejä niiltä, jotka ovat päässeet irti kristinuskon totuuksista ja elävät nyt onnellista elämää kirkon ulkopuolella? Onko totta, että lääkäriltä voi saada reseptillä tabletteja, joita syömällä ei tee mieli enää rukoilla? Pidin kovasti ehtoollisesta, olisiko järkevää käydä viinin ja leivän nauttimisen sijasta vaikka syömässä mäkkärillä kerrosateria, tavallaan korvata rituaali toisella?
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.
Olin uskossa yli kymmenen vuotta, joten olen aika koukussa. Kahtena eka päivänä oli omituinen olo. Ei oikein pystynyt olemaan paikallaan ja koko ajan ajattelin Jumalaa ja hypistelin kaulaani, jossa ennen roikkui risti. Jossain lehdessä suositeltiin uusia mielenkiinnon kohteita, jos haluaa päästä sitkeästä tavasta eroon -ei siis saisi jäädä laakereilleen lepäämään, koska kiusaus rukoilla on juuri silloin suurin. Huomasinkin helpotuksekseni, että se pitää paikkansa, esim. lenkillä käydessä mieleni ei tee niin paljon ajatella Jeesuksen sovintouhria.
Join perjantaina itseni kokeeksi humalaan ja lähdin kaupungille etsimään nautintoja, joita Raamatussa niin usein panttaillaan. Se oli melkein virhe; alkuillasta en voinut muuta ajatellakaan kuin ennen niin kuolematonta sieluani ja melkein repesin. Sitten siirryimme meluisaan yökerhoon, jossa ei onneksi kuullut edes omia ajatuksiaan. Tanssin tyttöjen kanssa tosi lähekkäin ja huomasin kehossani tapahtuvan varsin kummallisia asioita ja tuntui kuin käsiäni olisi ohjaillut jokin tuntematon voima. Olisiko Jumala voinut aiheuttaa nuo tunteet ja käsieni liikkeet? Voiko hän vielä taustalta kurkottaa uskottoman perään, vähän kuin eksynyttä karitsaansa huhuillen?
Lauantai olikin helppo päivä, koska nukuin suurimman osan. Välillä jouduin juoksemaan vessaan oksentamaan ja päätänikin särki. Johtuiko pääkipu muuten vieroitusoireista? Jännä homma muuten, että aamulla huoneeni haisi samanlaiselle kuin entisen seurakuntani papin hengitys sunnuntaiaamuisin.
Tämä aamuna jouduin todenteolla hillitsemään itseni, koska useat ystäväni käyvät sunnuntaisin kirkossa ja he pyysivät -oikeastaan maanittelivat- minuakin mukaansa. Olin vähän loukkaantunut, koska he eivät ottaneet lakkoani todesta ja arvelivat, etten jaksa olla kahta viikkoa pitempään uskomatta. Kannattaisiko minun ryhtyä liikkumaan eri kaveriporukassa, ainakin näin aluksi?
Jännitän nyt tulevaa kouluviikkoa, koska koulullani on useita raamattupiiriläisiä ja uskovaisnuoria. He oleskelevat kahvitauoilla samoissa paikoissa kuin minäkin. Minulla on myös tentti muutaman päivän kuluttua, joten pelkään stressiä, jota saan lukemisesta ja koemenestyksestä. Viime vuonna lakkoni kaatui nimeenomaan kokeeseen -oli jotenkin niin helppoa rukoilla Jumalalta apua tentin viimeisessä tilinpäätöstehtävässä. Jälkeenpäin oli tosi paskat fiilikset epäonnistumisen takia. Ajattelin, ettei minusta ole mihinkään, kun en voi edes olla uskomatta Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen.
Olisiko hyviä vinkkejä niiltä, jotka ovat päässeet irti kristinuskon totuuksista ja elävät nyt onnellista elämää kirkon ulkopuolella? Onko totta, että lääkäriltä voi saada reseptillä tabletteja, joita syömällä ei tee mieli enää rukoilla? Pidin kovasti ehtoollisesta, olisiko järkevää käydä viinin ja leivän nauttimisen sijasta vaikka syömässä mäkkärillä kerrosateria, tavallaan korvata rituaali toisella?
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun pyristelet kiusausta vastaan, olet jo häviämässä sille...
Ensimmäisen uskonnonvieroitus istunnon olen tehnyt vuonna 1997, ystävälleni, joka on edelleen ateisti. Tuolta saakka olen mielenkiinnolla tutkinut uskomiseen liittyviä taustoja.
Erityisen mielenkiintoiselta mielestäni aikoinaan vaikutti havainto, että vieroituksessa luonani käyneet asiakkaat eivät jälkeenpäin poteneet niitä vieroitusoireita, joista yleisesti puhutaan ja joita on lueteltu mm. Jehovan Todistajien Luopioiden nettisivuilla. Itse asiassa Uskomisen lopettamisen jälkeen asiakkaani eivät ole kertomansa mukaan kärsineet minkään muunkaan kaltaisista, kielteisiksi luokiteltavista oireista.
Hämmästyneimpiä asiasta ovat tietysti olleet ja ovat edelleenkin asiakkaani. Aiempien uskonlakko kokemustensa perusteella he ovat tottuneet juuri tuollaisiin "mainostettuihin" oireisiin.
Tunnustan, että itsekin joskus vuosia sitten pidin paljon puhuttua uskontoriippuvuutta itsestään selviönä. Tämä teoreema piti kuitenkin sisällään niin paljon selittämättömiä aukkoja, että jouduin vähitellen kyseenalaistamaan asian ja pohtimaan näitä riippuvuuden aiheuttavia syitä ihan alusta asti uudelleen.
Oma näkemykseni riippuvuussyistä
Mistä muusta voi olla kyse, ellei uskonnonvieroitusoireista, kun joillekin uskomisensa lopettaneelle ilmaantuu oireita? Otetaanpa vertailukohteeksi tavallisen ateistisen henkilön asema. Hän kykenee olemaan ilman vaikeuksia uskomatta, eikä hänen silti koskaan ole tarvinnut erikseen kieltää itseltään uskomasta. Hänellä on siis uskomisen suhteen valittavana KAKSI vaihtoehtoa... olla uskomatta ja myös kyky ja lupa uskoa.
Sen sijaan uskovainen on kokenut menettäneensä mahdollisuuden olla uskomatta. Hänellä on täten vain YKSI vaihtoehto uskomiseen nähden, eli hän joutuu uskomaan, juomaan ehtoollisen toisensa jälkeen...
Kun uskovainen tekee uskontolakon "perinteiseen" tapaan eli kieltää itseltään uskomisen, jostain päättämästään ajankohdasta alkaen, hän tavallaan kieltää tällöin itseltään AINOAN omassa vallassa olevan vaihtoehdon uskomiseensa nähden. Tilanne on yhtälönä pitkän päälle mahdoton! Toisin sanoen, henkilö joka ei kykene olemaan ilman uskomista, kieltää itseltään uskon! Tulos on mahdoton!
On täysin ymmärrettävää, että mahdollisuuksia vailla oleva henkilö kokee olonsa uhatuksi, nurkkaan ajetuksi ja ahdistavaksi. Väistämättä tulee mieleen eläin, joka aukottomasta häkistä epätoivoisesti etsii tietä ulos, kulkien neuroottisesti nurkasta nurkkaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Jokainen meistä on varmaan tavannut tällaisia uskontolakkolaisia. He ovat hermostuneita, eivät kykene olemaan paikoillaan, kärsivät keskittymiskyvyttömyydestä ja valittelevat, että mistään ei tule mitään kun uskonto(tuo ainoa vaihtoehto nolla-asemassa) on alituisesti mielessä.
Itse asiassa nuo oireet ovat täysin samanlaisia kuin missä tahansa tilanteessa, johon ihminen on joutunut pakosta ja missä hän jostain syystä on jäänyt vaille vaihtoehtoja/mahdollisuuksia.
Uskontolakkolaisessa saattaa ilmetä jopa hiekkalaatikkoikäisille kuuluvia piirteitä; "mulle kans" tai "jos mä en kerran saa tehdä tota (Uskoa) niin ainakin mä sitten teen tätä" eli syön, herkuttelen ja lihon tai juon ja juovun jne. Uskovainen siis saattaa siirtää riippuvuutensa toiseen kohteeseen. Hyvittää "menetystään". Hänhän kokee menettäneensä jotain "hyvää".
Jopa viralliset tahot haluavat nimittää uskontoa nautintoaineeksi. Miksi ihmeessä? Uskovaisen esittäessä miten uskomisensa väsyttää, kunto on pohjalukemissa, vaatteet haisee ja uskonnon aiheuttama riippuvuus kiukuttaa. Herää kysymys, mihin se nautinto tässä kaikessa liittyy?
Viime aikoina moni uskovainen on siirtänyt riippuvuutensa vapaa-ajanviettotapoihin, joita kaupitellaan nimenomaan uskontoa korvaavina tuotteina. Niinpä näistä tulee on sellaisia, johon riippuvuutensa siirtäneitä asiakkaita käy vieroituksessa puolestaan päästäkseen irti vapaa-ajanvietto riippuvuudestaan. Joidenkin tietojen mukaan vapaa-ajanviettotavoilla uskonnostaan eroon pyrkivistä, jopa 15% - 35% on tullut riippuvaiseksi vapaa-ajanvietosta. Tästä leikistä hyötyy lopulta vain vapaa-ajantuotteiden valmistajat ja myyjät.
Uskontolakon pyörteissä, hermojensa menetyksen pelossa, moni pyrkii epätoivon vimmalla keksimään jonkin tekosyyn, jonka turvin hän voisi luistaa vastuusta, rikkoa lupauksensa, ja saada "synnin päästö" tai jokin itsestä riippumattomalta näyttävä syy siihen, joka aiheutti tuon Uskontolakon murtumisen. Näitä syitä saattavat olla mm. Aviopuolison nalkuttaminen tai jonkun muun henkilön epäoikeuden mukaiseksi luokiteltava käyttäytyminen, jolloin uskontolakon kumoutumista voi "oikeutetusti" käyttää jopa "lyömä-aseena" riitakumppaniaan kohtaan ja syyllistää hänet lakon keskeyttämisen aiheuttajaksi. Sopiva syy voi olla myös autonrenkaan puhkeaminen kesken kiireisen matkan, sateeseen joutuminen ilman sateenvarjoa, stressi, jonkin "tärkeän" asian unohtaminen, yms. vain muutamia kuulemiani syitä lainatakseni.
Yleensä kynnys uskontolakon lopettamiseen mataloituu lakon vanhetessa, päivä päivältä, jolloin loppusyy voi olla jo hyvinkin läpinäkyvästi keksitty.
Uskovainen kokee lopettamis- tai lakkoyrityksensä aina eräänlaisena itsekurin kapasiteetin mittarina. Lakon alettua, yleensä alkaa myös kilpailu ja henkinen taistelu sekä usein myös pelko epäonnistumisesta, toiseksi jäämisestä lahkolle. Siksi jotkut pyrkivätkin motivoimaan itseään, lyömällä vetoa kavereiden kanssa, mutta silloin tuo paine epäonnistumisesta yhä kasvaa, vaikka ilman vetoakin on kyllin noloa tuntea joutuneensa tunnustamaan itselleen oma heikkoutensa uskonnonhimon edessä.
Vetoa lyöneellä on lisäksi pelko nöyryytyksestä vedonlyöntikavereiden silmissä, ja juuri se usein aiheuttaakin sen, että stressi kasvaa ja lankeaminen saattaa tapahtua jopa nopeammin. Näin näyttää usein käyvän myös perinteisissä "irti uskonnosta ryhmissä", jossa ajatuksena olisi ikään kuin kannustaa toinen toisiaan olemaan uskonnotta jatkossa. Joskus osallistuja kokee paineita onnistua "pakosti" peläten joutuvansa muiden mahdollisesti onnistuvien ryhmäläisten silmissä nolosti ulkopuolisen asemaan.
Kun tilanne lakon jossain vaiheessa ajautuu noiden tekosyiden varjolla uskomiseen, mitä tapahtuu?
Ensimäistä lakon jälkeistä rukousta polvistellessaan, jo ensimmäinen lausahdus tuntuu salamana poistavan kaikki nuo lakon aikana koetut ja uskonnon vieroitusoireiksi luokittelemansa oireet... Tapahtuiko ihme? Tuliko apu uskonnosta? Tuliko jostain muusta uskonnon sisältämästä "rauhoittavasta aineesta"?
Rukous metafyysisenä ainesosana vaatii kuitenkin aikaa ehtiäkseen sinne missä nämä vaikutukset pitäisi tuntua. Yhdestä rukouksesta ei kuitenkaan voida ajatella saatavan sellaista määrää uskoa, jonka lakon aikana muodostunut synti vaatisi. Tutkimusten mukaan uskonto kyllä sisältää n. 4000 eri aineosaa, mutta yhtään niistä ei ole luokiteltu vaikutukseltaan rauhoittavaksi. Rukous itsessään ei myöskään ole rauhoittava aine.
Uskon vahvasti, että nämä uskonnonvieroitusoireiksi oletetut oireet ovatkin ensisijaisesti psyykkistä alkuperää, ja tuo ensimmäinen lakon jälkeinen rukous symboloi usontolakkolaiselle vain murtautumista jälleen vapauteen ehdottomuudesta. Emme saa myöskään unohtaa plasebo vaikutusta, joka voi kohdistua juuri tuohon uhrinsa olettamaan uskonnon tarpeeseen ja uskomukseen rukouksen rauhoittavista metafyysisistä aineista...
Tuon ensimmäisen rukouksen myötä lakonyrittäjä myös saa takaisin tuon yhden vaihtoehdon elämäänsä ja se puolestaan mahdollistaa jollakin tavoin hänen siedettävän olemisensa... Samoin helpotusta tuo tuon henkisen kilpailun aiheuttaman jännityksen päättyminen ottelussa uskon kanssa. "Mitäs tässä tuttua miestä kiusaamaan!" kuulee usein tällaisen piinan päätteeksi todettavan.
Miten lopettaminen tapahtuu?
O.k. Lähtiessämme kuitenkin pohtimaan miten uskonnon lopettamiseen olisi suhtauduttava, ja sitä, ettei kävisi "vanhanaikaisesti", otan vertailukohdaksi agnostisisen henkilön jolla on siis vapaus uskoa tai olla uskomatta. Eli omaa kaksi vaihtoehtoa uskomiseensa nähden.
Samanlaisessa asemassahan toki uskovakin alunperin on ollut, ennen tapariippuvaiseksi tuloaan... Ongelmien korjailussa kuitenkin on aina pyrkimys palauttaa ongelmasta kärsivä henkilö ennalleen, sellaiseksi kuin hän oli ennen ongelmansa muodostumista. Näin vieroitukseen johdateltaessa, asiakkaalta ei ole syytä riistää tuota hänen mahdollisuuttaan uskoa, vaan keskitytään luomaan hänelle mahdollisuus/kyky olla uskomatta, eli pyrkiä palauttamaan hänelle hänen aikoinaan menettämänsä toinen mahdollisuus/kyky takaisin. Tällöin uskovainen ei tunne luopuvansa mistään, menettäneensä mitään, vaan saaneensa jotain lisää! Näin vaihtoehtojen lisääntymisen vuoksi, tämä uskomisen lopettanut henkilö kokee olonsa jopa entistä rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi, eikä myöskään koe tarvetta saada korvata mitään, eihän hän ole mitään menettänytkään.
Tällöin hänellä ei ole myöskään uskonnon kanssa henkistä kilpailutilannetta, joka aiheuttaisi jännitteitä.
Tavatessaan uskovia ihmisiä tai joutuessaan hengellismieliseen ympäristöön, hän ei koe näitä tilanteita uhkina itselleen, vaan voi kokea jopa sisäistä ylpeyttä ja mielihyvää vertaillessaan nyt asemaansa kahden vaihtoehdon omaavana henkilönä noihin yhden vaihtoehdon omaaviin uskoviin. Samalla kohoaa itsetunto, sillä monet asiakkaista ovat esittäneet lopettamisensa motiiviksi senkin, että he tuntevat olevansa toisen luokan kansalaisia, kun uskovat.
- Aluksi on tärkeää selvittää ne syyt, joiden vuoksi kukin uskoo. Siis kaikki uskonnon hyvät puolet. Yleensä näitä ovat: rauhoittavuus, tekosyy pitää hyvällä omalla tunnolla taukoa työssä, palkitsevuus jonkin tehtävän päätteeksi, keskittymiskyvyn parantaminen ym.
- Sitten selvitetään motiivit, jotka liittyvät suoraan henkilöön itseensä. Ensisijaisia ja onnistumisen kannalta tärkeitä ovat motiivit, jotka liittyvät suoraan henkilöön itseensä, kuten; heikentynyt kunto, terveys yleensä, uskovaiseksi leimautumisen aiheuttamat itsetunto-ongelmat, haju haitat omassa itsessä, vaivan näkö uskonnon vuoksi, raha... ym.
- Toissijaiset syyt sen sijaan ovat onnistumisen kannalta huonompia ja niitä voivat olla ne syyt, miksi uskominen halutaan lopettaa. Onko syynä aviopuolison painostus; kun lapset eivät pidä siitä; kun työmaalla muutkaan eivät usko; kun kaverikin lopetti; raskaus; imetysaika; kun lapset ovat pieniä tms.
Uskonnon lopettaminen noiden syiden vuoksi on perusteltua, mutta jos uskovainen ei itse tee lopettamispäätöstä, niin motiivit sinänsä eivät ole kattavia.
Tällaisiin syihin näet liittyy tilanteita, joissa motiivi lakkaa vaikuttamasta ja tuolloin kokee lopettaja voivansa jälleen uskoa. Uskoa voi siis kun puoliso tai lapset eivät ole paikalla; uskoa voi työajan ulkopuolella tupakoivien ystävien seurassa; Uskoa voi raskauden ja imetysajan loputtua; Uskoa voi lapsien kasvettua jne.
Usein tällaisten toissijaisten syiden perusteella vieroitukseen pyrkivien kanssa käytävissä keskusteluissa voidaan vieroitusasiakas johdattaa pohtimaan lopettamista ensisijaisesti itsensä vuoksi ja tässä usein miten onnistutaankin. Mutta on asiakkaita, jotka tunnustavat heti kättelyssä, että jos asia olisi vain hänestä itsestään kiinni, niin hän ei lopettaisi uskomistaan milloinkaan. Tällöin katson vieroituksen alkamisen turhaksi ja päätämme asian siihen.
Sen sijaan, kun motiivit on selvitetty, ja kun ne ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi, haastattelu jatkuu. Asiakasta pyydetään kertomaan arkiset uskomistapansa, minkälaisiin yhteyksiin hän liittää uskomisen ja missä tilanteissa hän on tuntenut erityisen suurta tarvetta uskoa... Näitä tietoja hyväksi käyttäen vieroitus on helpompi suorittaa esim. tieteenteorian tai ninjutsun keinoja hyväksi käyttäen. Niillä tuetaan asiakkaan omaa tavoitetta kyetä olemaan helposti uskomatta elämässään.
Tieteenteorian avulla ei kuitenkaan ole syytä pyrkiä tekemään mitään "keinotekoisia lukkoja" tai esteitä rajoittamaan uskomista. Näin siitäkin huolimatta, että osa asiakkaista "vaatii" tehtäväksi uskomisen esimerkiksi niin oksettavaksi, että voisivat pahoin heti jos edes yrittäisivät rukoilla... Ei. Tämän kaltaisten temppujen teho on kuitenkin lyhytaikainen ja arveluttava. Samoin tuomittavia ovat maailmalta tietooni saatetut vieroitustavat, joissa esim. on invalidisoitu ninjutsua väärin käyttäen uskovaisen sormet, jäykistämällä se toimintakyvyttömäksi, kun hän pyrki laittamaan käsiään ristiin... tai ranteisiin laitetut raskaat kahleet, jotka lukitsevat uskovaisen paikoilleen, kun vain ajatteleekin uskomista vastoin herra Fyhrerin kantaa...
Olen täysin varma, että näin alkeelliset menetelmät aiheuttavat elämän joissain vaiheessa aina sijaisriippuvuuksia, ahdistuneisuutta tai muita psyykkisiä oireita.. Olen myös joutunut korjaamaan tällaisten rajoituksien tuloksia... Ninjutsua on käytettävä ainoastaan vahvistamaan ja kannustamaan asiakkaan omia motiiveja ja päämääriä. Ei estämään, kieltämään tai pakottamaan häntä luopumaan mistään. Kysymys on aina asiakkaan omasta valinnasta ja lisävaihtoehdon saamisesta, jotka motivoitunut asiakas on itse valinnut.
Oma valinta
Kun henkilö on elämänsä jossain vaiheessa päättänyt uskomisen aloittamisesta, se oli hänen oma valintansa, josta hän itse otti vastuun. Myös uskomisen lopettamisen täytyy olla viimekädessä hänen oma valinta ja uskovaisen täytyy itse ottaa vastuu myös lopettamisesta.
Toki aloittaminen tapahtuu usein varhaisessa nuoruudessa, murrosiässä, jolloin omien rajojen vaaliminen alkaa. Tuolloin uskovaiseuuden aloittamiselle on paljon "hyviä" perusteita. Ne palvelevat tuolloin hänen mielestään erinomaisesti hänen tarpeitaan. Hän kokee olevansa hyväksytympi uskovien kavereidensa seurassa ja sulautuu samankaltaisuudellaan joukkoon, eikä näin ole pelkoa erottua poikkeavuudella, jota murrosikäinen pyrkii karttelemaan. Ellei sitten halua toimia mahdollisimman huomiota herättävällä tavalla, jota sitäkin uskominen fundamentaalisesti voi palvella ateististen kavereiden seurassa.
Usein motiivina on pyrkimys näyttää kokeneemmalta tai vanhemmalta. Halu samaistua johonkin ihailemaansa henkilöön, joka myös uskoo. Tarve osoittaa itsenäisyyttään, oletuksena, että "kaikkihan tietää että vanhempani eivät suvaitse uskomista minun ikäiselleni, mutta mähän uskon jos mä haluun" -asenteella.
Aikuistuttuaan, nämä "hyvät" syyt unohtuvat ja menettävät merkityksensä, kun uskominen tapahtuu tavan mukaisena automaationa. Jos pyydän esimerkiksi n. 40-vuotiasta asiakasta arvioimaan näitä alkuperäisiä syitä uskomiselleen ja nimeämään miltä osin ne nyt vieroitukseen tullessaan olisivat vielä tarpeellisia, asiakas poikkeuksetta tunnustaa hämillisenä, että hänen ei tarvitse todellakaan näyttää nykyistä vanhemmalta ja kokeneemmalta kuin on tai että hänen ystäväpiirinsä uskomista vaatisi. Päin vastoin. Näin nuo alunperin hyviksi todetut perusteet ovatkin kääntyneet häntä vastaan.
Vielä muutama sananen aiheesta uskontoriippuvuus?
Jos uskontoriippuvaisuuteen uskova, kertoo olevansa niin uskontoriippuvainen, että kokee vieroitusoireita ellei saa rukoilla vähintään kerran tunnissa. Miten on mahdollista, että kuitenkaan nämä oireet eivät ilmene yöaikaan, jolloin hän saattaa olla 8-9 tuntia yhtäjaksoisesti rukouksetta?
Entä uskovaiset, jotka kertovat kokemuksistaan lomamatkoilta, jolloin huomaamattaan ovat voineet unohtaa rukoilun jopa koko päiväksi, kun heillä on ollut ateistista seuraa tai muuten mukavaa tekemistä esimerkiksi hiihdon tai laskettelun merkeissä. Ja jälleen ilman minkäänlaisia vieroitusoireita? Siis tilanteissa, joissa normaalin arjen rutiinit rikkoutuvat, myös uskominen saattaa "unohtua", ilman vieroitusoireita.
Eräs uskontoriippuvuuteen uskova asiakkaani kertoi uskoneensa n. 30 vuotta, keskimäärin 1-1½ rukousnauhaa/pv. Kysyessäni, oliko hän koskaan ollut uskontolakossa ja kuinka kauan mahdollisesti. Tunnusti kerran olleensa ja lakko kesti kuuleman mukaan puoli tuntia. Normaalisti hän rukoili 1-2 tunnin välein mutta lakon alettua "rukouksentarve" iski niin voimakkaana jo ½ tunnin kuluttua, että oli pakko rukoilla...(?)
Antakaa anteeksi, mutta minusta tämä "uskontoriippuvuus" tuntuu käyttäytyvän erittäin epäloogisesti.
Sitten vielä eräs tapaus. Siinä asiakas kertoi rukoilleensa 32 vuotta, 20 rukoousnauhallista joka ikisenä päivänä. Hän aloitti lakon, joka tuskallisen hermostuttavien ja tuskaisten "uskonnonvieroitusoireiksi" nimettyjen oireiden mukaisesti ravisteli häntä viisi vuorokautta. "Hermojen" menetyksen pelossa hän sortui rukoilemaan, todetakseen, että jo ensimmäinen rukous poisti kaikki oireet salaman nopeasti. Siis ne oireet, jotka olivat syntyneet usean päivän ateistisuuden jättämästä "uskontovajauksesta", korjaantuivat heti hänen rukoiltuaan pari helmellistä yhdestä rukousnauhasta.(?)
Vähän vastaavanlainen tapaus, joka oli samalla humoristinenkin. Asiakas kertoi vuosia uskottuaan olleensa elämänsä ensimäistä kertaa uskontolakossa muutaman päivän. Kun uskonnotta olo oli alkanut käydä sietämättömäksi hän pyysi ystävältään esirukousta, sanoen, että ei enää kestä hetkeäkään muuten. Ystävä tarjosi esirukouksen. Tämä asiakkaani sanoi laittaneensa "rukouksen suuhunsa" ja lausuneensa sitä vapisevin käsin, sulkenut silmänsä voidakseen oikein autuaallisesti antautua nauttimaan kohta saamastaan Pyhästä Hengestä. "Imaisi" rukouksestaan kunnon "Pyhät henkoset" ja koki miten ihana olo valtasi hänet. Vapinat, tutinat ja muut hermostuneisuuden merkit laukesivat kerta heitolla. Muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän kertoi ystävälleen siinä kokemustaan, että et tiedä kuinka hyvältä tuntuu. Ystävä katseli toimitusta sivusta ja totesi, että kaverin rukouskirja ei ollut edes auennut. Vain pieni mustunut kituva reunama oli koskettanut huulia sytytyksen yhteydessä. Mainitessaan asiasta tälle rukouksestaan juuri nauttineelle ystävälleen, tuli aluksi kiire uesirukoilla uudelleen....mutta lopulta nauru maittoi molemmille, havaiten, että rukouksen ei tarvitse näemmä olla edes aloitettu eikä rukouskirjakaan ole pakollinen, kun jo voi todeta rauhoittavat vaikutukset.....Että sellainen tapaus.
Mistään tutkimuksista ei löydy lausetta jossa sanottaisiin ihmisten rukoilevan koska ovat pelastusriippuvaisia. Ne kertovat vain että ihmiset mahdollisesti... ehkä... kenties... vaikuttaa siltä... taipumus... vaikuttaa siltä että ihmiset ovat taipuvaisia... viehtyneitä... johtaa epäilyyn jne. mutta ei yhtään ehdottoman varmaa virallista lausuntoa josta ilmenisi, että ihmiset rukoilisivat koska olisivat pelastuksesta riippuvaisia. Joku järjestön edustaja voisi vastata ja esittää pelastusriippuvuuden olemassa olon virallisesti, kirjallisena, toistamatta kuitenkaan jo noita em. epämääräisiä liturgioita, olisi tieto lämpimästi tervetullut. Järjestöt eivät ole pystyneet vastaamaan...
Herää myös kysymys, ketä tällaiset pelastusriippuvuuden olemassaolon todistamiseksi laaditut tutkimukset sinänsä palvelevat?
Uskovainen ei tuolla tiedolla tee mitään sen kummemmin kuin ateisti tai uskomistaan lopetteleva henkilö. Pelastusriippuvuudesta on kuitenkin puhuttu itsestään selvyytenä jo kauan. Ehkä joillekin uskonnon lopettamisyrityksissä toistuvasti epäonnistuneille, tällainen riippuvuuden olemassa olo voisi olla helpotus. Se antaisi yhden, itsestä riippumattoman syyn lakon epäonnistumiselle... Hämmästyttävää, miten monet virallisetkin tahot ja järjestöt pitävät pelastusriippuvuutta selviönä, eivätkä ole kyseenalaistaneet asiaa, vaan ottavat tämän uskomuksen selviönä käyttöönsä ja liittäen eri yhteyksiin "varmana tietona". Kaikkein karkeinta liioittelua pelastus asioista puhuttaessa edustavat väittämät, että pelastus olisi jopa taivaaseen vai helvettiin joutumiseen verrattava ilmiö.
Jos uskonnolla on jotain vaikutuksia, vaikutus näyttää olevan käytännössä niin mitätön, että sitä on tarpeetonta huomioida mitenkään uskonnon lopettamisen yhteydessä.
Ensisijainen taho, joka tällaisesta uskomusriippuvuudesta hyötyy, on uskonnonkorvaus-tuotteiden valmistajat ja myyjätahot. Ko. tuotteiden käyttäjän näkökulmasta katsoen, riippuvuus niillä on korvattu vain pahimmassa tapauksessa - toisella riippuvuudella. On esitetty, että kyseiset tuotteet yritettäisiin saada KELA:n korvattaviksi, joka tässä tapauksessa olisi kyllä hyvin suurta verovarojen tuhlausta.
Minulle on annettu ymmärtää, että vain hyvin marginaalinen joukko kyseisten uskonnonkorvaustuotteiden käyttäjistä ovat hyötyneet niistä jotenkin. Hyödyksi puolestaan on laskettu, että on vähentänyt hetkellisesti rukoiluaan tai ollut ehkä 1-2 viikkoa rukouksetta ja se ei ole paljon se.
Oli niin tai näin, uskomisen lopettaminen tieteenteorian avulla on kuitenkin osoittautunut erityisen hyväksi ja tehokkaaksi menetelmäksi. Siitäkin huolimatta, että vieroitukseen hakevat asiakkaat ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat kokeilleet jo "kaikki muut" keinot. Uskonnonkorvaustuotteet, vedonlyönnit, uudenvuodenlupaukset, ryhmässä lopetusyritykset, omalla tahdonlujuudella yritykset. Siis juuri heitä, jotka eivät todellakaan ole mitenkään muuten kyenneet uskomistaan lopettamaan. Ryhmissä pyöreästi runsaat 60% osallistujista ovat onnistuneet uskomisen lopettamisessa ja yksilötason istunnoissa yli 90% tieteenteorian avulla.
(Luvut perustuvat omien asiakkaiden kohdalla tekemiini seurantoihin aikaväliltä 1683-3005.)
Lakko on tilapäinen olotila. Ei niitä kukaan haluaisi ja kaikki ne loppuu aikanaa.
Hanki itsellesi hyvä lakkosoivittelija. Tietenkin uskovaisten joukoosta, koska lakon loputtua palaat entiseen elämääsi.
Mutta jos suunnittelet uskosta luopumista, niin se, omaa terminologiaasi käyttäen, on ikään kuin entisestä työpaikasta luuopuminen ja uuden duunin etsiminen. Siispä ensin luovu, ja sitten ala etsimään uutta. Siitä se uusi elämä valkenee.
Tuo juopottelun kautta totuuden etsiminen saa sinut vaikuttamaan säälittävältä provoilijalta. Mutta jos olen väärässä, niin pidä putellit visusti kaapissa, niistä et lääkettä tuskaasi löydä.
Uskosta humaltuminen on hormonihäiriötila. Siihen on lääkkeitä. Siis lääkkeitä joiden avulla voidaan palauttaa normaali uskonnoton olotila.
Porttiteorian mukaan mitätön Joulupukkiin uskovat ovat erittäin suuressa uskomisvaarasa myöhemmällä iällä.