Turun Mikaelinkirkossa tehdään sunnuntaina 24.3. aikamatka 1960 -ja 1970-luvuille, kun kirkkosalissa järjestetään ensimmäistä kertaa Hippimessu. Messun perusrakenteena toimii seurakunnasta tuttu Mikaelmessu, vapaamuotoinen armon, rakkauden ja ilon iltamessu.
Hippiteema näkyy messussa niin tunnelmassa kuin erityisesti musiikissa. Luvassa on iloista meininkiä ja hyvää musiikkia.
- Tärkeintä on, että ihmiset pääsevät osallistumaan musiikin kautta laulaen, tanssien tai muuten vain fiilistellen, kertoo Mikaelinseurakunnan kanttori Silvia Koski, joka vastaa Aboa Gospel -kuoron kanssa Hippimessun musiikista.
Koski on poiminut ohjelmistoon hippiajan lauluja ja sävelmiä sekä hengelliseltä että maalliselta puolelta. Messussa kuullaan niin Beatlesin All you need is love kuin gospelklassikko Down by the Riverside. Suurin osa musiikista on yhteislauluja, joita kuoro tukee ja innostaa.
Kiinnostaisi vähän joten kysynkin. Saako myös olla alasti ja jioda viinaa kirkonpenkissä?
Hippimessu Mikaelinkirkossa
20
140
Vastaukset 20
- Jghd
Kyllä. Oma pullo on suotavaa ottaa mukaan.
- Jghd
Helsingin tuomasmessussa pappi esitteli kuvia pride kulkueesta.
- jatkumoa
Jghd kirjoitti:
Helsingin tuomasmessussa pappi esitteli kuvia pride kulkueesta.
Tämä on siis jatkumoa tuolle messulle.
Siis 60 ja 70 luku oli vapaan seksin aikaa, joten jospa pappi nyt näyttää pornokuvia ja pornokuvia homostelusta / lesboilusta ?
Kaikkihan tuo sallitaan "rakkauden" nimissä, eli ketään ei saa tuomita, yhtään mistään heidän synneistään. - halukkaana.ihan.aina
jatkumoa kirjoitti:
Tämä on siis jatkumoa tuolle messulle.
Siis 60 ja 70 luku oli vapaan seksin aikaa, joten jospa pappi nyt näyttää pornokuvia ja pornokuvia homostelusta / lesboilusta ?
Kaikkihan tuo sallitaan "rakkauden" nimissä, eli ketään ei saa tuomita, yhtään mistään heidän synneistään.Onko erotiikka sinusta synti?
- jatkumoa
halukkaana.ihan.aina kirjoitti:
Onko erotiikka sinusta synti?
Esiaviollinen seksi on Raamatun mukaan syntiä, eli se "vapaa seksi" on Raamatun mukaan syntiä, jonka harjoittaminen oli täysin sallittua tuohon aikaan !
Jumala on siis tarkoittanut seksuaalisuuden harjoittamisen vain avioliittoon, ei sen ulkopuolelle, siis jos uskomme siihen, mitä Raamattu asiasta sanoo ja opettaa. - TuomionTuletTulossa
Ja tulemme kokemaan myös kansana, mitä Raamatun Jumala on mieltä jarkuvasta Pyhäin häpäisyistä!!!
Valmistautukaa Miekan tuloon....suoraan sanoen näin siitä karmaisevan näyn Halosen ensimmäisen valinnan jälkeen!!!
Synnillä on edelleen seurauksensa...Ei yksikään voi tältä välttyä (Jeesusta on tarjottu lunastajana jo vuosikymmenet).
- rakkaus-antaa-tilaa
Siellähän myös järjestetään uusimuotoinen jumalanpalvelus, joka alkaa papin vitsillä ja päättyy iltapalaan kirkossa. Mielestäni nuo ovat ihan hyviä juttuja kirkolta! Kirkko elää ajassa ja muuntuu mukavasti ihmisten erilaisiin tarpeisiin, koska me ihmiset olemme moninaisia persoonia. Ihanaa, että kaikille riittää paikkoja ja jokainen on tervetullut sellaisena, kuin on!
- kasteenarmostapäässyt
Niinpä niin, ajallisessa laillisuudessa ollaan olevinaan niin tarkkoja, jopa yhden kilometrin ylitys autoilijalle tuottaa sakkolapun kotiin, mutta iankaikkisen kuuliaisuuden kanssa ei ole niin väliä, sitä saa venyttää kuin poikaset ritsan kumeja ihan täysillä !
Voi surkeaa tilaa tässä lahoavan kirkon kupeessa, on se onni ja autuus että siitä pääsee sentään irti ja etäälle seuraamaan Raamatun opetusta ajasta ja ikuisuudesta. - aito.rakkaus.yllättää
kasteenarmostapäässyt kirjoitti:
Niinpä niin, ajallisessa laillisuudessa ollaan olevinaan niin tarkkoja, jopa yhden kilometrin ylitys autoilijalle tuottaa sakkolapun kotiin, mutta iankaikkisen kuuliaisuuden kanssa ei ole niin väliä, sitä saa venyttää kuin poikaset ritsan kumeja ihan täysillä !
Voi surkeaa tilaa tässä lahoavan kirkon kupeessa, on se onni ja autuus että siitä pääsee sentään irti ja etäälle seuraamaan Raamatun opetusta ajasta ja ikuisuudesta.Taidat olla sellainen fanaatikko ja raamattukiihkoilija? Rukoilen sinun puolestasi!
- koitasinnitellä
aito.rakkaus.yllättää kirjoitti:
Taidat olla sellainen fanaatikko ja raamattukiihkoilija? Rukoilen sinun puolestasi!
en kaipaA jumalattomien rukouksia yhtään mihinkään etkä edes tiedä mitä on rukous, olet siis lumiukon kainalossa sulamiseen asti.
- aito.rakkaus.yllättää
koitasinnitellä kirjoitti:
en kaipaA jumalattomien rukouksia yhtään mihinkään etkä edes tiedä mitä on rukous, olet siis lumiukon kainalossa sulamiseen asti.
Onpa siinäkin, sanot minua jumalattomaksi. No, Herra tietää ja antakoon pahat puheesi anteeksi suuressa laupeudessaan!
- gnostilainen.teosofia
Olispa kiva tietää "esiintyjät". Löisinpä satkun vetoa, että sinne on kerätty estradille nimenomaan koko Turun ympäristön luterilaisen kirkon jumalattomimmat "uskovaiset" esittämään omaa luuloversiotaan aiheesta.
Vanhempi väki muistaa aidon hippiajan, mitä se Suomessa tuolloin oli ja edusti, toi meille lähinnä huumeongelman. Maailmalla se oli kunkin oman kulttuurin mukaista, eli jenkki-hippiys oli omanlaisensa ilmiö, USA:n ulkopuolella ei välttämättä samankaltaista.
Hippiliike loi teosofiasta uusmuotoisen new agen ja jengi edelleenkin odottaa horoskooppi-antikristustaan nimeltä Vesimies (Aqvarius). Koti-viherviljelystä kehiteltiin muukin luonnonsuojelullinen ajatus ja tämä luonnonsuojeluaate sinänsä lienee sen parhainta hedelmää.
Vapaa seksuaalisuus oli sen näyttävintä hedelmää ja tästä poikii myös vihreiden "seksuaalivähemmistö"-edustuksellisuus. Jos jotkut kokevatkin nk. vapaat suhteet autuuden asiana, tuo ajattelu on myös rikkonut monien nuorten mieliä, sillä etenkin naiset ovat luonnostaan yksiavioisia. Moniavioisuus on enemmänkin miehinen piirre (myös naisissa).
Hippiliike on siis suuresti vaikuttanut tämän päivän politiikkaan. Niin: ja myös tämä aatesuunta, new age, on antikristittyjen vapaamuurarien tietoinen luomus gnostilaisesta teosofiasta, joka on siis koko vapaamuurariuden puhtain "henkinen / hengellinen" olemus!- moderni.uskova
Mitä ihmettä? Minäkin tunnen kaksi naista, jotka pitävät useampia rakastajia ja vallan hyvin näyttää heillä homma toimivan ;) Useat naiset tuntevat lisäksi vetoa omaan sukupuoleensa, eli toiseen naiseen. Jotkut kaipaavat sitten välillä siihen lisäksi satunnaista miehen kosketusta ja onneksi tästä maailmasta löytyy niitä iloisia apumiehiä. Se on tätä nykyaikaa ja ihan tervettä toimintaa! Ei saa jämähtää vanhoihin aatoksiin.
- VesaNasareth
Miksi halutaan sekoittaa maailmallisuutta Jumalan pelastussuunnitelmaan. Hipit eivät eläneet täydellisinä uhreina, johon uskomalla pelastuttaisiin.
- monikulttuurisuutta
Tuo hippiaika on nimenomaan jo nyt vanhemman väen juttu.
Toisaalta hippiliike ei tietyssä mielessä sammunut koskaan vaan jatkuu muunnoksena edelleen, tietynlaisessa nuorisokulttuurissa.
Hippiliike ilmeni voimakkaana yhteiskunnassa, se oli fyysisesti ja henkisesti näkyvä. Tämän päivän kulttuurissa sen vaikutukset voi nähdä enemmänkin vanhemman väen mielipiteissä, jotka tosin ovat noista ajoista aikuistuneet, porvarillistuneet. No, tietynlainen vihervasemmistolaisuus kenties edustaa sen perintöä.
Jos nyt joku Mikaelinkirkko haluaa sitä muistella, niin seuraavaksi sopisi muistella esim. natsiaikaa, sekin edusti tietynlaista yhteiskunnallista muutosta sen ajan (1930-1945) nuorissa, jos myös vanhemmissakin.
Erika lied:
https://www.youtube.com/watch?v=oYab7qAAqn8
Itselläni menee kylmät väreet noita veikkoja katsellessa, mutta tämä on historiaa, monet suomalaisnaisetkin onnesta lääpällään roikkuivat näiden hihoissa. Saatana tuntuu aina, historianajoista riippumatta, kiinnostavan tietynlaisia naikkosia. - palvelejakunnioita
Saatanassa on väkevä voima!
- Olen.oikeassa
En näe mikaelinkirkon juttua mitenkään vääränä. 60 ja 70 luvulla vaikutti suuresti Jeesus-liike (Jeesus hipit) Tuo liike oli vastavoima hippi liikkeelle. Jeesus liike vaikuttaa vielä tänäänkin se toi mm uudet laulut ja kitarat ylistykseen. Sitä myös vastustettiin voimakkaasti uskonnollisten ihmisten taholta, vielä tänäänkin?
- ei.kiitos
Tuo "ylistys" on nimenomaan uskonnollisuutta jossa luulette, että Jumala teitä teidän monisanaisuutenne vuoksi kuulee.
Se, mitä kaiketi nimität uskonnollisuudeksi on syvää uskoa, ilman turhuutta.
Uuskarismaattinen (ei Pyhän Hengen vaikuttama) "ylistys"-liike toi tanssin, maailmallisuuden ja haureuden sinne missä ennen edes yritettiin opettaa Jumalan sanaa. Haureus on yksi new agen / hippiliikkeen näkyvin hedelmä.
En yhtään ihmettele, että annat tukesi myös Turun Mikaelinkirkon toiminnalle. Kaiketi olet kantanut kortesi kekoon myös Helsingin Kallion seurakunnan toiminnassa? - Olen.oikeassa
No sinä ilmeisesti ajattelet että Jumala hyväksyy vain urut ainoana soittimena, mutta raamattu puhuu kielisoittimista, rummuista ja puhaltimista ja ylistyksestä. Hyväksyn kyllä mielipiteesi, jotkut pitää pelkästä hiljaisuudestä ja siitä myös on raamatussa esimerkkejä.
- Anonyymi00020
Pöyristyttävää! Oliko pilveäkin tarjolla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101749
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262963- 73835
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69661Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?120580Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44539- 55538
- 48519
- 38519
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488