Koira saa tehdä suomessa ihmiselle mitä tahansa ja koiran omistaja selviää ilman lusimista. Ei ihan oikein ole tämä.
"Ikäviä piirteitä saanut koirahyökkäys tapahtui Pirkanmaalla sijaitsevassa Kangasalan kaupungissa vuoden 2017 kesäkuussa. Asian oikeuskäsittely alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa tänään perjantaina.
Koirahyökkäyksen uhriksi joutui 4-vuotias tyttö, joka oli tapahtumien aikaan polkupyörällä liikkeellä.
Koira oli hyökkäyksen aikaan 5-vuotias ja noin 60 kiloa painava bullmastiffi. Syyttäjän mukaan koira oli vaikeasti käsiteltävä ja heikosti käskyjä totteleva.
SYYTTÄJÄN mukaan koira oli karkaillut ja säikytellyt lapsia sekä muita tiellä liikkujia aiemminkin. Syyttäjän mukaan koiranulkoiluttaja ei tästä välittänyt.
– (Mies) on siten aiemmista kokemuksista välittämättä suhtautunut piittaamattomasti muiden henkilöiden turvallisuuteen lähtiessään ulkoiluttamaan vaikeasti hallittavaa ja huonosti käskyjä tottelevaa noin 60-kiloista bullmastiffi-urosta, syyttäjän laatimassa haastehakemuksessa lukee.
Syyttäjän mukaan koiran koko ja käytös huomioon ottaen koiralla oli liian heikkorakenteinen talutin. Lähes pahin mahdollinen kävikin toteen.
MIES ulkoilutti koiraa Korpiniityntiellä, kun koira näki noin 50 metrin päässä pyörällä liikkuneen 4-vuotiaan tytön. Syyttäjän mukaan koira kiskaisi taluttimen lukon rikki ja hyökkäsi tytön kimppuun vakavin seurauksin. Talutin oli hevosille tarkoitettu juoksutushihna.
– Koira on hyppinyt (tyttöä) vasten, purrut ja raapinut niskan puolelta oikealle puolelle korvaan ja niskaan verta vuotavat vammat ja sitten uudelleen vielä purrut (tyttöä) lisää 3-4 kertaa ranteeseen, olkavarteen, selkään ja kylkeen.
– (Tytölle) on aiheutunut koiranpuremia ja raapaleita niskaan, oikeaan korvalehteen, vasemmalle rintakehään ja selkään, molempiin olkavarsiin ja oikeaan ranteeseen, syyttäjän laatimassa haastehakemuksessa lukee.
SYYTTÄJÄN mukaan koiraa ulkoiluttanut mies oli tekojen aikaan päihtynyt. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta törkeästä vammantuottamuksesta. Syyttäjä vaatii 58-vuotiaalle miehelle sakkorangaistusta."
- IS
Koiranomistan lasten pahoinpitelyille viitataan kintaalla
16
58
Vastaukset
- jatkoa
"– Vammantuottamuksessa ruumiinvamma on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, syyttäjä väittää.
Tyttö vaatii mieheltä tuntuvia korvauksia: 2 000 euroa kärsimyksestä, 1 200 euroa tilapäisestä psyykkisestä haitasta, 6 000 euroa pysyvästä kosmeettisesta haitasta ja 3 800 euroa kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta.
Korvausvaade nousee siten pelkästään jo näiden osalta 13 000 euroon. Tyttö vaatii miestä myös korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa ja 200 euroa repeytyneistä vaatteista.
– (Tyttö) on heti koiran raatelun perjantaina 30.6.2017 jälkeen menettänyt järkytyksen johdosta puhekykynsä niin, että hän oli kaksi päivää täysin puhumaton, tytön oikeuteen jättämässä kirjallisessa vastauksessa lukee.
KIRJALLISEN vastauksen on laatinut hänen oikeusavustajansa. Tytön puhekyky palautui parin päivän jälkeen.
– (Tyttö) näki paljon vaivaa salatakseen ja pimittääkseen revenneen oikean korvanlehtensä näyttämisen kavereilleen. Edelleen (tyttö) välttelee sellaisen tilanteen syntymistä, että hänen oikeaan korvanlehteen kiinnitettäisiin huomiota, tytön oikeuteen jättämässä kirjallisessa vastauksessa lukee."
- IS No ei saa tehdä sakot tulle heti koiran irtipidosta. Koiran pito kielto pitäisi olla vielä noille jotka tuota sääntöä rikkovat. Että silleen.
- TurvallisuusVaatii
Koiran hankkimisen edellytykseksi pitäisi suorittaa kurssi joka pitää läpäistä aina 5 vuoden välein. Kokeeseen 100 kysymystä ja 90 pitää olla oikein.
No ei siinä monta kysymystä tarvitse olla. 1 Pitääkö koira olla aina kytkettynä liikuttaessa taajamissa ? Vastaus Kyllä . 2 Pitääkö koira olla kotipihassa kytkettynä, tarhassa tai asianmukaisesti aidatulla tontilla ? Vastaus pitää . Että silleen.
- kylmäksi.vaan
Että_silleen kirjoitti:
No ei siinä monta kysymystä tarvitse olla. 1 Pitääkö koira olla aina kytkettynä liikuttaessa taajamissa ? Vastaus Kyllä . 2 Pitääkö koira olla kotipihassa kytkettynä, tarhassa tai asianmukaisesti aidatulla tontilla ? Vastaus pitää . Että silleen.
Ja pitääkö kaikki irti olevat(ilman "metsästysvarusteita") koirat tappaa, pitää? Susi välttelee ihmistä, tappajakoira ei, siksi ERITTÄIN VAARALLINEN.
- että-sillee
Että_silleen kirjoitti:
No ei siinä monta kysymystä tarvitse olla. 1 Pitääkö koira olla aina kytkettynä liikuttaessa taajamissa ? Vastaus Kyllä . 2 Pitääkö koira olla kotipihassa kytkettynä, tarhassa tai asianmukaisesti aidatulla tontilla ? Vastaus pitää . Että silleen.
Sääntö numero 2.Mökkiläisellä koira irti? Saanko tuupata omistajan teholle nyrkillä:Saat.
- Lihaisa-kätönen
Olen nähnyt lukuisia idioottikersoja ja senkin syy on vanhemmissa samoin kuin koirillakin...syy on hihnan yläpäässä....tosin, idiootteja koiria en ole nähnyt kuin vasta sen jälkeen kun ihminen sen on ottanut ja tehnyt siitä sellaisen...
- onpahanjutut
Agressiiviset, pelkurimaiset, neuroottiset ja potentiaalisestikin arvaamattomat koirat tulisi pitää tiukasti pois aiheuttamasta vaaraa muille ihmisille.
Ihme ei ole taaskaan, että rakkihullu syyllistää vaikka nelivuotiasta, joka ei tässäkään tapauksessa ollut millään lailla syyllinen koiran hyökkäämiseen.
- jotainrajaa
Mediassa nousee heti hirveä meteli jos jossakin on nähty susi, mutta jopa omistajalleen ja lapsilleen oikeasti vaarallisia koiria saa pitää ihan vapaasti.
- juuri.näin
Sanopa muuta. Vaarallisen elukan aiheuttamasta vahingosta saisi omistaja kyllä olla oikeudessa syyllinen ihan suoraan.
- Anonyymi
juuri.näin kirjoitti:
Sanopa muuta. Vaarallisen elukan aiheuttamasta vahingosta saisi omistaja kyllä olla oikeudessa syyllinen ihan suoraan.
Ja tappaa oikeudenkäynnin jälkeen!
- Ygks
Minkälainen ihminen hankkii itselleen koiran rodusta joka hyvin todennäköisesti käyttäytyy agressiivisesti? Onko tarve jotenkin saada ns. katu-uskottavuutta, vai kuvitteleeko olevansa erinomainen kouluttaja joka saa hankalankin tapauksen ruotuun?
- ydtu
Ihan vaan tyhmä ja osaamaton.
- Anonyymi
Koirassa ei ole vikaa, omistaja on ainoastaan tehnyt virheen
- Anonyymi
Kummassakin vika.
- Anonyymi
Omistajan ja rakin saa kummankin ampua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16310495Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877465Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067367Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37336Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227291Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485505