Lapsena kuuntelin ihmeissäni aikuisten ja pappien puheita ja varoituksia synnistä. Silloin päätin, että on viisainta olla syntiin ryhtymättä. Sen pääni olen pitänyt yli kuusikymppiseksi ja on ollut hyvä elää. Minun on helppo hyväksyä kaikki ihmiset ja eläväiset olennot ihan sellaisina kun ne ovat syntyneet. Mieli on kevyt ja elämä on mukavaa.
Vastaukset 6
- Viisas
Tuo on ihan fiksua. Minustakin koko syntivouhotus on turhaa. Sillä vain peloitellaan viattomia, iloisia ihmisiä. Aikuinen kyllä ymmärtää kuitata koko homman naurulla, mutta joku herkempi lapsi voi pelästyä. Ihmisellähän on järki, millä erottaa oikean väärästä. Ei siihen mitää kuviteltuja henkiolentoja tarvita.
- Eikiitosjeesus
Tosiuskovaiset ulkoistaa moraalin tulkinnanvaraiseksi uskonnon sääntökokoelmaksi, mikä on lopulta aika alhaista.
- Viisas
Niin, ihmisen järjenkäyttö ja kyky omaan harkintaan vievät pohjan pois uskontojen orjuutukselta.
- Anonyymi
1väärä ajatus, 1väärä sana ,1väärä teko ja 1 tekemättäjättäminen/pv x 365 =1460 syntiä
1460x esim. 50v.=73000 syntiä kaikki tehdyt synnit
====> kukaan meistä ei ole synnitön Pyhän Jumalan edessä- Anonyymi
Omituista höpötystä.
- Anonyymi
Synti. Synnitöntä ihmistä ei olekaan. On vain uskallettava nähdä ja myöntää omat syntinsä. Ei ole pieniä- tai suuria syntejä. On vain syntejä. Hän joka väittää ettei ole tehnyt syntiä, tekee sitä juuri sillä hetkellä. Valhe on myös synti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.384929- 102875
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei203729- 80680
- 70649
- 50635
- 66634
- 36620
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609- 43581