Pitkään eläneenä ihmettelen kun joku kertoo enkelikokemuksistaan. Itse en ole niitä nähnyt, mutta tonttuja kyllä monesti. Niitä vilahtelee joulun alla ikkunan takana katselemassa ovatko lapset kilttinä. Ja ovathan lapset aina kilttejä, kun tietävät saavansa lahjoja.
Vastaukset 3
- 7777
Ai, olet nähnyt tonttuja? Tontut kuuluivat muinaiseen suomalaisuuteen jolloin ihmiset olivat ilman Kristuksen evankeliumin valoa. Silloin pelättiin erilaisia tonttuja jotka olivat kertomuksissa pahoja. Niitä lepytettiin jos millä konsteilla. Pelko on jokapäivänen vieras pakanuudessa. Verrattavissa nykyiseen jälkikristilliseen yhteiskuntaan, jossa moni palvoo pimeyden ruhtinasta musiikissa ja muutenkin. Tänään katsoin Prismassa istuskelevaa nuorta miestä joka räpläsi turtuneen näköisenä kännykkäänsä. Lakissa oli risti väärin päin ja muutkin merkit sormuksista paitaan oli tuota masentavaa pimeyden ihannointia. Tuli sääli häntä. On vaikeaa olla nuori jos elämä on noin pimeyden kyllästämää. Enkelit kuuluvat Luojan luomiin. Myös ne langenneet enkelit ja tuo pääjehu, jota saatananpalvojat ja pienemmät kapinoitsijat korottavat. Enkelit jotka eivät langenneet ylpeyteen ja kapinaan Luojaansa vastaan, ovat Jumalan asialla auttamassa meitä ja toteuttamassa Jumalan käskyjä. Parempi olla valoja ja totuuden puolella, päämääräkin on ihan erilainen kuin toisen puolen. Tiedän enkeleiden olevan keskuudessamme.
- Pukinparta
Meidän saunatonttumme on ainakin hyväntahtoinen. Samoin riihitonttu on hyvin lystikäs. Tapanamme on ollut aina lasten ja lastenlapsien kanssa viedä niille ruokaa, niin ne pysyvät hyvällä tuulella. Koska lahjat ovat joulun tärkein sisältö yhdessäolon ja ruokien lisäksi, lapset ymmärtävät olla erityisen siivosti joulun alla. Näin hieno perinne siirtyy sukupolvelta toiselle.
- Anonyymi
Minä olen Enkeli aina .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 701091
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93848- 77761
- 45751
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38704- 67643
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25638Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487