Miksi läkes äärettömän universumin luoja patikoi jalan?

Havaittavan universumin halkaisija on arviolta noin 93 miljardia valovuotta. Miksi sen luoja on niin heikko, että hänen pitäisi levähtää Jerusalemin lähialueen keskipäivän kuumuudessa, syödä välillä lounasta kaverinsa teltalla, patikoida jalan ja jutella kaverinsa kanssa jos hän on kuitenkin luonut koko universumin?

1Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan,

5 Minä haen hiukan syötävää, niin että voitte virkistäytyä ennen kuin jatkatte matkaanne. Levähtääksenne te varmaan poikkesitte minun, palvelijanne luo.» He sanoivat: »Hyvä on, tee niin.»

16Sitten miehet nousivat ja lähtivät Sodomaan päin, ja Abraham saattoi heitä kappaleen matkaa.

22Miehet lähtivät kulkemaan Sodomaan päin, mutta Herra jäi vielä puhumaan Abrahamin kanssa.

Tämä Raamatun katkelma osoittaa, että tarina on pelkkä myytti 3000 vuoden takaa ja osoittaa sen aikaisten ihmisten rajallista tietämystä maailmankaikkeudesta. Jumala on pelkkä ihmisen kertoman myytin tulosta.

25

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikään ei osoita, että kyseessä olisi myytti. Kyse on historiallisesta tositapahtumasta, joka kuvastaa, kuinka Jumalaa rakkaudessaan laskeutuu ihmisen tasalle ja hänen rinnalleen, niin että ihminen voi keskustella Hänen kanssaan. Jos sinun pitäisi keskustella muurahaisen kanssa, niin sinun pitäisi tulla yhdeksi muurahaisista, sillä muuten kommunikointi ei onnistuisi.

      Tässäkin Raamatun kohdassa näkyy Jumalan suuri viisaus ja rakkaus ihmistä kohtaan.

      • Ihhh

        Tuliko jumalasta yhtäkkiä ihminen?


    • Herra oli varmaan naamari kasvoillaan tai puhui Abrahamille selin päin kääntyneenä, kun jossain päin Raamattua todetaan ettei kukaan kestä katsella Herran kasvojen kirkkautta.

    • Loogisesti_14

      Havaittavan universumin halkaisija on arviolta noin 93 miljardia valovuotta.
      Niinkö, mutta älä vain havaitse miten tämä on ongelmallinen evoluutiouskolle. Mutta kreationistit ovat ilmaisseet ettei valonnopeus ole vakio. Pistätte vain muuttujat oikein niin saatte havaita että Jumala on luonut maailman.

      Se niistä munuaiskivuista tällä erää..

      • "Se niistä munuaiskivuista tällä erää.. "

        Oletko nolo_aukko, jota munuaiskivut ovat vaivanneet aikaisemmin?


      • Kreationistit ovat ilmaisseet, ettei valonnopeus olisi vakio, mutta fyysikot ovat asiasta aivan eri mieltä. Vai osaavatko kreationistit sanoa, miten sellaiset luonnonvakiot kuin tyhjiön permittiivisyys ja tyhjiön permeabiliteetti ovat voineet muuttua? Varsinkin kun muutoksen suunnan pitäisi olla kohti vielä täydellisempää tyhjiötä ja määrän yli miljardikertainen.
        Puheet miljardeja kertoja suuremmasta valonnopeudesta ovat selvästikin kreatinistien valehtelua. Mitään tieteellistä näyttöä asiasta ei ole, eikä väitteessä ole fysiikan kannalta myöskään järkeä.

        Valonnopeus on aivan universumin alkuaikana ollut nykyisestä poikkeava, mutta silloin universumin rakennekin oli erilainen. Siitä lähtien, kun avaruudessa on vallinnut osapuilleen tyhjiö, valonnopeus on ollut vakio ja se tarkoittaa miljardeja vuosia.

        Jos lukisit fysiikkaa sen sijaan, että katsot kressujen videoita, et uskoisi hölmöjä väitteitä.


      • agnoskepo kirjoitti:

        Kreationistit ovat ilmaisseet, ettei valonnopeus olisi vakio, mutta fyysikot ovat asiasta aivan eri mieltä. Vai osaavatko kreationistit sanoa, miten sellaiset luonnonvakiot kuin tyhjiön permittiivisyys ja tyhjiön permeabiliteetti ovat voineet muuttua? Varsinkin kun muutoksen suunnan pitäisi olla kohti vielä täydellisempää tyhjiötä ja määrän yli miljardikertainen.
        Puheet miljardeja kertoja suuremmasta valonnopeudesta ovat selvästikin kreatinistien valehtelua. Mitään tieteellistä näyttöä asiasta ei ole, eikä väitteessä ole fysiikan kannalta myöskään järkeä.

        Valonnopeus on aivan universumin alkuaikana ollut nykyisestä poikkeava, mutta silloin universumin rakennekin oli erilainen. Siitä lähtien, kun avaruudessa on vallinnut osapuilleen tyhjiö, valonnopeus on ollut vakio ja se tarkoittaa miljardeja vuosia.

        Jos lukisit fysiikkaa sen sijaan, että katsot kressujen videoita, et uskoisi hölmöjä väitteitä.

        Pieni lisäys. Maailmankaikkeuden laajuudessa ei ole evoluutioon iskomisen suhteen mitään ongelmaa.


    • PaluuArkeen

      Se oli enempi kesäteatteri tyylinen esitys, ja vaellus.
      Josta on paljon kirjoiteltu ja kerrottu.
      Onnistui siinä ympäristössä, kunnes papit alkoi syyllistää ja naulitsivat kilpailijan roomalaisten avulla.
      Kun oma bisnes oli uhattuna.

    • AteistiVaan

      Vanhimmissa Raamattuun poimituissa myyteissä Jumalaa kuvataan usein hyvinkin ihmismäisenä. Tälläinen varhainen Jumala-käsitys muuttui uskonnon kypsymisen myötä ja uudemmissa Raamattuun valikoiduissa teksteissä tälläistä ei ole,

      Esimerkki löytyy myös ihan Raamatun alusta:
      ”Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: »Missä sinä olet?» Mies vastasi: »Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa.”

      • Tuo on muuten hassua miten jumalolentoa puhutellaan tuttavallisesti, eli sinutellaan, mutta ihmisiäpä voitiin vielä takavuosina joutua teittelemään (naurettavaa sinänsä, ironiastahan teitittely on syntynyt), ja joissain kielissä joudutaan vieläkin.

        Englannissa vieläpä niin, että 'you', eli 'te' sanaa käytetään puhuteltaessa kissoja ja koiriakin. Vanhempaa 'thou' eli 'sinä'sanaa käytetään vain raamatullisesti yms. jumalallisissa yhteyksissä.


      • Eikiitosjeesus

        Kun edes herkkäuskoisimmat hölmöt ei enää uskoneet ihmismäiseen jumalaan, piti sen markkina-arvoa lisätä mystiikalla. Lopuksi kehitettiin vielä Poika co. ja pyhä henki ettei siitä sotkusta ota enää pirukaan selvää. Uskovaiset kinaa asiasta vielä tänäkin päivänä näillä palstoilla.
        Mutta markkinointi näkyy purevan heikoimpaan ainekseen. Eikä tässä vielä kaikki ...


    • tosi

      Raamatussa on kohta jossa jeesus sanoo Johannes 14:28 ""Isä on minua suurempi"
      Eli jeesus ei ole jumala ,vaikka monet uskonnot niin väittävätkin.

    • tieteenharrastaja

      Tiedoksesi, ettei "lähes ääretön" ole järjellinen käsite. Maailmankaikkeutemme joko on äärettömän suuri tai sitten ei. Ellei ole, se on pienintäkin äärettömyyttä äärettömän paljon pienempi.

      Täsmällisellä matematiikalla tuo on tosin vähän konstikkaampi sanoa.

      • LähestyyRajatta

        Eikö reaaliluku jaettuna limes nollalla ole matemaattinen märitelmä lähes äärettömälle.


      • tieteenharrastaja
        LähestyyRajatta kirjoitti:

        Eikö reaaliluku jaettuna limes nollalla ole matemaattinen märitelmä lähes äärettömälle.

        Ainakaan en ole tavannut matikanharrastuksesssani moista käsitettä, sen määritelmästä puhumattakaan.


      • Asymptootti
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ainakaan en ole tavannut matikanharrastuksesssani moista käsitettä, sen määritelmästä puhumattakaan.

        Kun jakaja lähestyy rajatta nolla lähestyy osamäärä rajatta ääretöntä. Ihan lukion perusmatiikkaa. Eikö vain?


      • Irvileukakissa

      • tieteenharrastaja
        Asymptootti kirjoitti:

        Kun jakaja lähestyy rajatta nolla lähestyy osamäärä rajatta ääretöntä. Ihan lukion perusmatiikkaa. Eikö vain?

        Kyllä vain. Osamäärä on kuitenkin aina reaaluku, eikä suurikaan reaaliluku voi olla lähelläkään ääretöntä. Sen ja äärettömän väliin jää aina äärettömän suuri määrä reaalilukuja.


      • ÄäretönOnIsoAsia
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Kyllä vain. Osamäärä on kuitenkin aina reaaluku, eikä suurikaan reaaliluku voi olla lähelläkään ääretöntä. Sen ja äärettömän väliin jää aina äärettömän suuri määrä reaalilukuja.

        "eikä suurikaan reaaliluku voi olla lähelläkään ääretöntä."

        Jos se lähestyy rajatta, se lähestyy rajatta aina ja iankaikkisesti. Kyse on matemaattisesta abstraktiosta.
        Myös ääretön voidaan käsittää monella tavalla. Ykkösen ja kakkosen väliin mahtuu ääretön määrä desimaalilukuja, kuten minkä tahansa peräkkäisen reaaliluvun väliin. Onko se pienempi ääretön kuin ääretön määrä reaalilukuja?
        Vai onko äärettömän reaalilukumäärän väleihin mahtuvat desimaaliluvut jotenkin vielä äärettömämpi kuin edelliset esimerkit? ;-)

        En harrasta matematiikkaa. Liian vaikeaa minulle.


      • ”Tiedoksesi, ettei "lähes ääretön" ole järjellinen käsite.”

        Otsikossa äärettömällä tarkoitin kuvaannollista adjektiivia, en matemaattista tai filosofista. Sanaparia ’lähes ääretön’ on käyttäneet muutkin järjelliset ihmiset. Kai universumin koosta voidaan käyttää tätä kielikuvaa, jos se on niin laaja ja laajenee koko ajan niin, ettemme voi edes teoreettisesti olla yhteydessä sen kaukaisimpiin osiin.


      • tieteenharrastaja
        Kampelatutkija kirjoitti:

        ”Tiedoksesi, ettei "lähes ääretön" ole järjellinen käsite.”

        Otsikossa äärettömällä tarkoitin kuvaannollista adjektiivia, en matemaattista tai filosofista. Sanaparia ’lähes ääretön’ on käyttäneet muutkin järjelliset ihmiset. Kai universumin koosta voidaan käyttää tätä kielikuvaa, jos se on niin laaja ja laajenee koko ajan niin, ettemme voi edes teoreettisesti olla yhteydessä sen kaukaisimpiin osiin.

        Kuvaannollisena adjektiivina se on ymmärrettävissä, mutta ei silloinkaan kovin järjellinen. Tuollainen lukuhan ei ole lähellä edes itsensä toista potenssia tai itseään korotettuna itsensä suuruiseen potenssiin, jotka kumpikin ovat tukevasti äärellisiä.


      • VieläÄärettömämpi
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Kuvaannollisena adjektiivina se on ymmärrettävissä, mutta ei silloinkaan kovin järjellinen. Tuollainen lukuhan ei ole lähellä edes itsensä toista potenssia tai itseään korotettuna itsensä suuruiseen potenssiin, jotka kumpikin ovat tukevasti äärellisiä.

        Ääretön taitaa olla käsite, jota ei voi matemaattisesti määritellä.


      • tieteenharrastaja
        VieläÄärettömämpi kirjoitti:

        Ääretön taitaa olla käsite, jota ei voi matemaattisesti määritellä.

        Ei nyt sentään; hae wikistä sanalla "äärettömyys".

        Arkijärjellä sen käsittäminen on toki melkoinen haaste.


    • Jumala voi halutessaan ilmestyä ihmisen hahmossa.

      Universumia luodessaan Jumala ei ollut siinä fyysisessä ihmisen hahmossa, jossa hän ilmestyi Abrahamille.

      Hänen piti ilmestyä ihmisen hahmossa voidakseen keskustella Abrahamin kanssa.

      • wtfwoman

        Piti muttei halunnut. Jumala piileksii hihih


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7412
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4769
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3225
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3117
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2016
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      220
      1841
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1478
    Aihe