Miksi läkes äärettömän universumin luoja patikoi jalan?

Havaittavan universumin halkaisija on arviolta noin 93 miljardia valovuotta. Miksi sen luoja on niin heikko, että hänen pitäisi levähtää Jerusalemin lähialueen keskipäivän kuumuudessa, syödä välillä lounasta kaverinsa teltalla, patikoida jalan ja jutella kaverinsa kanssa jos hän on kuitenkin luonut koko universumin?

1Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan,

5 Minä haen hiukan syötävää, niin että voitte virkistäytyä ennen kuin jatkatte matkaanne. Levähtääksenne te varmaan poikkesitte minun, palvelijanne luo.» He sanoivat: »Hyvä on, tee niin.»

16Sitten miehet nousivat ja lähtivät Sodomaan päin, ja Abraham saattoi heitä kappaleen matkaa.

22Miehet lähtivät kulkemaan Sodomaan päin, mutta Herra jäi vielä puhumaan Abrahamin kanssa.

Tämä Raamatun katkelma osoittaa, että tarina on pelkkä myytti 3000 vuoden takaa ja osoittaa sen aikaisten ihmisten rajallista tietämystä maailmankaikkeudesta. Jumala on pelkkä ihmisen kertoman myytin tulosta.
2
Ilmoita

Mikään ei osoita, että kyseessä olisi myytti. Kyse on historiallisesta tositapahtumasta, joka kuvastaa, kuinka Jumalaa rakkaudessaan laskeutuu ihmisen tasalle ja hänen rinnalleen, niin että ihminen voi keskustella Hänen kanssaan. Jos sinun pitäisi keskustella muurahaisen kanssa, niin sinun pitäisi tulla yhdeksi muurahaisista, sillä muuten kommunikointi ei onnistuisi.

Tässäkin Raamatun kohdassa näkyy Jumalan suuri viisaus ja rakkaus ihmistä kohtaan.
1 VASTAUS:
Tuliko jumalasta yhtäkkiä ihminen?
+Lisää kommentti
Herra oli varmaan naamari kasvoillaan tai puhui Abrahamille selin päin kääntyneenä, kun jossain päin Raamattua todetaan ettei kukaan kestä katsella Herran kasvojen kirkkautta.
1
Ilmoita
Havaittavan universumin halkaisija on arviolta noin 93 miljardia valovuotta.
Niinkö, mutta älä vain havaitse miten tämä on ongelmallinen evoluutiouskolle. Mutta kreationistit ovat ilmaisseet ettei valonnopeus ole vakio. Pistätte vain muuttujat oikein niin saatte havaita että Jumala on luonut maailman.

Se niistä munuaiskivuista tällä erää..
3 VASTAUSTA:
"Se niistä munuaiskivuista tällä erää.. "

Oletko nolo_aukko, jota munuaiskivut ovat vaivanneet aikaisemmin?
Kreationistit ovat ilmaisseet, ettei valonnopeus olisi vakio, mutta fyysikot ovat asiasta aivan eri mieltä. Vai osaavatko kreationistit sanoa, miten sellaiset luonnonvakiot kuin tyhjiön permittiivisyys ja tyhjiön permeabiliteetti ovat voineet muuttua? Varsinkin kun muutoksen suunnan pitäisi olla kohti vielä täydellisempää tyhjiötä ja määrän yli miljardikertainen.
Puheet miljardeja kertoja suuremmasta valonnopeudesta ovat selvästikin kreatinistien valehtelua. Mitään tieteellistä näyttöä asiasta ei ole, eikä väitteessä ole fysiikan kannalta myöskään järkeä.

Valonnopeus on aivan universumin alkuaikana ollut nykyisestä poikkeava, mutta silloin universumin rakennekin oli erilainen. Siitä lähtien, kun avaruudessa on vallinnut osapuilleen tyhjiö, valonnopeus on ollut vakio ja se tarkoittaa miljardeja vuosia.

Jos lukisit fysiikkaa sen sijaan, että katsot kressujen videoita, et uskoisi hölmöjä väitteitä.
agnoskepo kirjoitti:

Pieni lisäys. Maailmankaikkeuden laajuudessa ei ole evoluutioon iskomisen suhteen mitään ongelmaa.
+Lisää kommentti
Se oli enempi kesäteatteri tyylinen esitys, ja vaellus.
Josta on paljon kirjoiteltu ja kerrottu.
Onnistui siinä ympäristössä, kunnes papit alkoi syyllistää ja naulitsivat kilpailijan roomalaisten avulla.
Kun oma bisnes oli uhattuna.
Ilmoita
Vanhimmissa Raamattuun poimituissa myyteissä Jumalaa kuvataan usein hyvinkin ihmismäisenä. Tälläinen varhainen Jumala-käsitys muuttui uskonnon kypsymisen myötä ja uudemmissa Raamattuun valikoiduissa teksteissä tälläistä ei ole,

Esimerkki löytyy myös ihan Raamatun alusta:
”Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: »Missä sinä olet?» Mies vastasi: »Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa.”
2 VASTAUSTA:
Tuo on muuten hassua miten jumalolentoa puhutellaan tuttavallisesti, eli sinutellaan, mutta ihmisiäpä voitiin vielä takavuosina joutua teittelemään (naurettavaa sinänsä, ironiastahan teitittely on syntynyt), ja joissain kielissä joudutaan vieläkin.

Englannissa vieläpä niin, että 'you', eli 'te' sanaa käytetään puhuteltaessa kissoja ja koiriakin. Vanhempaa 'thou' eli 'sinä'sanaa käytetään vain raamatullisesti yms. jumalallisissa yhteyksissä.
Kun edes herkkäuskoisimmat hölmöt ei enää uskoneet ihmismäiseen jumalaan, piti sen markkina-arvoa lisätä mystiikalla. Lopuksi kehitettiin vielä Poika co. ja pyhä henki ettei siitä sotkusta ota enää pirukaan selvää. Uskovaiset kinaa asiasta vielä tänäkin päivänä näillä palstoilla.
Mutta markkinointi näkyy purevan heikoimpaan ainekseen. Eikä tässä vielä kaikki ...
+Lisää kommentti
Raamatussa on kohta jossa jeesus sanoo Johannes 14:28 ""Isä on minua suurempi"
Eli jeesus ei ole jumala ,vaikka monet uskonnot niin väittävätkin.
Ilmoita
Tiedoksesi, ettei "lähes ääretön" ole järjellinen käsite. Maailmankaikkeutemme joko on äärettömän suuri tai sitten ei. Ellei ole, se on pienintäkin äärettömyyttä äärettömän paljon pienempi.

Täsmällisellä matematiikalla tuo on tosin vähän konstikkaampi sanoa.
10 VASTAUSTA:
Eikö reaaliluku jaettuna limes nollalla ole matemaattinen märitelmä lähes äärettömälle.
LähestyyRajatta kirjoitti:
Eikö reaaliluku jaettuna limes nollalla ole matemaattinen märitelmä lähes äärettömälle.
Ainakaan en ole tavannut matikanharrastuksesssani moista käsitettä, sen määritelmästä puhumattakaan.
tieteenharrastaja kirjoitti:
Ainakaan en ole tavannut matikanharrastuksesssani moista käsitettä, sen määritelmästä puhumattakaan.
Kun jakaja lähestyy rajatta nolla lähestyy osamäärä rajatta ääretöntä. Ihan lukion perusmatiikkaa. Eikö vain?
tieteenharrastaja kirjoitti:
Ainakaan en ole tavannut matikanharrastuksesssani moista käsitettä, sen määritelmästä puhumattakaan.
Irvileukaisuus iski.
Matikan harrastaja lienee luontoihmisiä. Alla linkki harrastukseen.

https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjKhNeV7ZjhAhXE8qYKHZUMB5EQFjABegQIBxAB&url=https://kalastus.com/artikkelit/matikan-pilkint%C3%A4&usg=AOvVaw3e-cRWSYZyo0MQtWmdon7z

Matiikka taitaa olla sitä tylsää liitutauluhommaa.
Asymptootti kirjoitti:
Kun jakaja lähestyy rajatta nolla lähestyy osamäärä rajatta ääretöntä. Ihan lukion perusmatiikkaa. Eikö vain?
Kyllä vain. Osamäärä on kuitenkin aina reaaluku, eikä suurikaan reaaliluku voi olla lähelläkään ääretöntä. Sen ja äärettömän väliin jää aina äärettömän suuri määrä reaalilukuja.
tieteenharrastaja kirjoitti:
Kyllä vain. Osamäärä on kuitenkin aina reaaluku, eikä suurikaan reaaliluku voi olla lähelläkään ääretöntä. Sen ja äärettömän väliin jää aina äärettömän suuri määrä reaalilukuja.
"eikä suurikaan reaaliluku voi olla lähelläkään ääretöntä."

Jos se lähestyy rajatta, se lähestyy rajatta aina ja iankaikkisesti. Kyse on matemaattisesta abstraktiosta.
Myös ääretön voidaan käsittää monella tavalla. Ykkösen ja kakkosen väliin mahtuu ääretön määrä desimaalilukuja, kuten minkä tahansa peräkkäisen reaaliluvun väliin. Onko se pienempi ääretön kuin ääretön määrä reaalilukuja?
Vai onko äärettömän reaalilukumäärän väleihin mahtuvat desimaaliluvut jotenkin vielä äärettömämpi kuin edelliset esimerkit? ;-)

En harrasta matematiikkaa. Liian vaikeaa minulle.
”Tiedoksesi, ettei "lähes ääretön" ole järjellinen käsite.”

Otsikossa äärettömällä tarkoitin kuvaannollista adjektiivia, en matemaattista tai filosofista. Sanaparia ’lähes ääretön’ on käyttäneet muutkin järjelliset ihmiset. Kai universumin koosta voidaan käyttää tätä kielikuvaa, jos se on niin laaja ja laajenee koko ajan niin, ettemme voi edes teoreettisesti olla yhteydessä sen kaukaisimpiin osiin.
Kampelatutkija kirjoitti:

Kuvaannollisena adjektiivina se on ymmärrettävissä, mutta ei silloinkaan kovin järjellinen. Tuollainen lukuhan ei ole lähellä edes itsensä toista potenssia tai itseään korotettuna itsensä suuruiseen potenssiin, jotka kumpikin ovat tukevasti äärellisiä.

Ääretön taitaa olla käsite, jota ei voi matemaattisesti määritellä.
VieläÄärettömämpi kirjoitti:
Ääretön taitaa olla käsite, jota ei voi matemaattisesti määritellä.
Ei nyt sentään; hae wikistä sanalla "äärettömyys".

Arkijärjellä sen käsittäminen on toki melkoinen haaste.
+Lisää kommentti
Jumala voi halutessaan ilmestyä ihmisen hahmossa.

Universumia luodessaan Jumala ei ollut siinä fyysisessä ihmisen hahmossa, jossa hän ilmestyi Abrahamille.

Hänen piti ilmestyä ihmisen hahmossa voidakseen keskustella Abrahamin kanssa.
1 VASTAUS:
Piti muttei halunnut. Jumala piileksii hihih
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Miksi läkes äärettömän universumin luoja patikoi jalan?

Havaittavan universumin halkaisija on arviolta noin 93 miljardia valovuotta. Miksi sen luoja on niin heikko, että hänen pitäisi levähtää Jerusalemin lähialueen keskipäivän kuumuudessa, syödä välillä lounasta kaverinsa teltalla, patikoida jalan ja jutella kaverinsa kanssa jos hän on kuitenkin luonut koko universumin?

1Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan,

5 Minä haen hiukan syötävää, niin että voitte virkistäytyä ennen kuin jatkatte matkaanne. Levähtääksenne te varmaan poikkesitte minun, palvelijanne luo.» He sanoivat: »Hyvä on, tee niin.»

16Sitten miehet nousivat ja lähtivät Sodomaan päin, ja Abraham saattoi heitä kappaleen matkaa.

22Miehet lähtivät kulkemaan Sodomaan päin, mutta Herra jäi vielä puhumaan Abrahamin kanssa.

Tämä Raamatun katkelma osoittaa, että tarina on pelkkä myytti 3000 vuoden takaa ja osoittaa sen aikaisten ihmisten rajallista tietämystä maailmankaikkeudesta. Jumala on pelkkä ihmisen kertoman myytin tulosta.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta