Selvitykset ovat paljastaneet kuntatekniikan olevan suuressa huoltotarpeessa - eikä hallinto ole ehtinyt laajentumis ja avaruus-kiireiltään huolehtimaan perustoimintojen jatkuvuudesta ja toimintavarmuudesta. Jatkossakin on odotettavissa lisää tietyömaasulkuja ruukintiellä yms. Myös kuntaliitoskuntien paikallistason infra kaipaa uudistamista - velkaa ei enään kannata ottaa, pitää varautua jo tulossa olevaan lamaan.
Käytännössä kokoomuksen ja keskustan hallinnoiman kaupunki-infran myyntiaikeet aiotaan käynnistää heti eduskuntavaalien jälkeen. Kunhan ensin varmistetaan se että äänestäjät tälläkin alueella kannattavat entiseen malliin samoja vanhoja puolueita.
Suunnitteilla on vesi- ja jätevesiSIIRTOMAKSUT ulkomaalaisen veronkierto rahoitusyhtiön kautta. Uskotaan että ulkomaalainen toimija saisi tehtyä putkistoinfran vaadittavat peruskorjaukset toisin kuin kotimainen halpuutukseen perustuvalla kuntapäättämisellä joissa työn suorittaa alihankkijat ilman laatuvastuuta ja kustannukset aina vähintäänkin 1,5 kertaistuvat ennalta sovitusta (surkeat sanktio-sopimukset).
Tavallaan siis keksitään ikiliikkuja, SIIRTOMAKSUJA tulee veikkei vettä tai paskaa liikuteltaisikaan putkistoja pitkin. Me tienataan tällä.
https://www.suomenuutiset.fi/ruohonen-lerner-sahkonsiirtoverkkojen-yksityistaminen-historiallinen-virhe/
Seinäjoen kaupunki myy putkiverkon ulkomaille
11
255
Vastaukset
- Nuuka
Koittihan ne myydä kaupungin omistaman energilaitoksenkin - idiotismia.
Rakentivat sitten toimimattoman voimalaitoksen sairaalan viereen ... tuleeko siitä museo ? Eikä myyrä. Mistään ei saa niin paljo rekkoja niiren putkien kujetukseen.
- sunmann
sähköfirma on myyty jo ja siirto hinnat nousee taktisesti ny kun on kesä tulos ja sähköä menee vähempi. tottakai ne voi myydä energialaitoksen esim vattenfallille että ne sais sen edes joskus toimimaan ja jonkun muun muodon siihen kun tuon turpeen ja pelletin...ja vähä velkoja maksuun...
- ilmaisenrahankaupunki
Mutta jos tuo tulevaisuuden ala avaruus kannataisi seinäjokea paremmin-
-montakohan sitä jo tutkii ja taivasteloipi, sieltä setelisadetta seinäjoelle .
- ÄkkiääPois
Onko tämä joku vitsi tai trolli?
- Velkaavelanpäälle
Tuskinpa. Valmistellaan vaan tulevaa.
Totuushan on se ettei Seinäjoen kaupungin velat/takaukset kestä tarkempaa selvittelyä - ne nimittäin ovat tabu myös Ilkka mediassa. Tarvittaisiin ulkopuolista tutkivaa journalismia jotta tämä rakenteellinen korruptio selvitettäisiin ja voitaisiin alkaa minimoimaan seuraavan laman aiheuttamaa vakavaa kassavajetta kaupungin kassassa - ei niitä pakollisia maksuja voida nostaa pilviin. Kysehän on vain siitä että noudatetaan hallituspuolueiden ohjeistamaa yksityistämistä myös kuntatasolla - Seinäjoki tottakai ensimmäisten joukossa. Kepu pettää aina.
- ratsumies88
kyllä se on ihan faktaa keskittää lämmön ja sähkön tuotantoa eri yhtiöihin..seinäjoki on liian pieni omistamaan sellaista kun ei ole omaa tuotantoa
- errkkomedia
Mikäs sitten on se Energian kyrkkärisähkö-sopimus, jollei ole omaa tuotantoa ?
- soosinkeittoa
Koppaakohan seinäjoki nyt ns. omaan polveensa sokkoona ja kaikki maksatetaan sit asukailla.
- Anonyymi
Mitä sillä tekee, Lapuakin myi omansa pois?
- Anonyymi
Narkkreille ja juopoille on kuitenkin piisannut rahaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1703132Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1202330Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.842015Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi491778Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n621647Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe181563Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään331488Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.731301Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan711299Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin
Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n241042