Sattuipa merkillinen tapaus.
Kyselin työpaikalta olisiko kellään pakettiautoa. Tarvitsin tuollaista pikkukuljetukseen, olin nimittäin ostanut uuden sohvakaluston ja tarkoitus oli nyt kuskata vanha ja samalla muutakin roinaa vanhempieni nurkkiin.
Yksi tampio ilmoittautuikin ja kertoi että hänellä on paku ja tulee itse käymään illalla. Kuljetuksen laadusta ei ollut tarkemmin puhetta.
No illalla odottelin parkkipaikalla ja tämä tampio kurvaa paikalle farmari-Monedeollaan, ponkaisi autostaan ja kyseli että jahas minne ja milloin lähdeteään. Sanoin että heti lähdetään kun haet sen pakusi paikalle, tämä sanoi että tässähän se ja taputteli modeotaan. Meille meinasti syntya asiasta oikein kiista, mutta sitten kaveri tempaisi esille rekisteriotteensa ja näytti että paku mikä paku. Vähän aikaa hieroskelin niskakarvojani ja äimistelin työkaverini järjen valoa, kuin mysö rekisteröintiviranomaisten.
Lopulta sanoin, että no okei, aletaan lastata. Haetaan ensiksi vaikka sohva. Nyt oli tampion vuoro hieroskella niskakarvajaan, jaa että sellainen kuljetus, ei se nyt oikein taida onnistua. Sanoin että ei niin, ja painelin päätäni pyöritellen ja itsekseni sadatellen takaisin sisälle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Menit sitten tampio tilaamaan pimeän muuttokeikan.
Sitä saa mitä tilaa.