Pedofiilijengin päätekijä Tuurista

Mitenmahdollista

Töysän kirkkovaltuuston ja -neuvoston sekä lapsi- ja nuorisotyön vastuuryhmän jäsen Töysä
Ja tämä on fakta!

64

3012

    Vastaukset 64

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • evanklutjäsen

      Näin on ilmoitettu mediassa. Näyttää siltä, että kyseisen henkilön sometilit on suljettu.
      En tiedä tapauksesta enempää kuin mitä olen lukenut ja kuullut julkisista tiedotusvälineistä.

      Mutta yleisellä tasolla tiedän, ettei kirkkovaltuuston jäsenyys takaa mitään. Ihminen saattaa pitää monenlaista roolia yllä. Olen kirkkovaltuustossa ja katson joskus pöyristyneenä, ajatteleeko vieruskaveri juuri noin kuin väittää. Elämäntavat ovat aivan toisenlaiset siviilissä.

      Ei toista ihmistä opi tuntemaan. Kirkon piirissä tietty sensitiivisyys, eettinen vaade on tai sen pitäisi olla astetta korkeammalla kuin monessa muussa kontekstissa.

      Ikääntyminen tuo sen edun, että alkaa nähdä paremmin läpi kuin aiemmin. Mutta on se vaikeaa. Kirjailija Ilmari Kianto lohkaisi osuvasti: - Kurjimmassakin rehellisyydessä on aina jotakin jumalallista. Mutta tällaiseen korkeuteen ei ihminen pysty täysin. Ei mitenkään.

      • Tietoaon

        Vankilassa tällaiset raiskataan kolmen vuorokauden sisällä..heillä ei ole hierarkiassa mitään arvoa. Talousrikolliset saa olla rauhassa. Vartijat kääntää selkänsä


      • Anonyymi

        Siellähän ne aina piileksii, vuosisatoja jo. Siinähän ny jeesusteletta. Hyi olokohon!


      • Anonyymi00062
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellähän ne aina piileksii, vuosisatoja jo. Siinähän ny jeesusteletta. Hyi olokohon!

        homma siirtyny nyt Monkei Islandille?...


      • Anonyymi00066

        Ne pedofiilit seksuasli rikolliset hakeutuu juuri seurakuntiin ja hengellisen yhteisön pariin.
        Leirit jne ovat niille mieleen


      • Anonyymi00069

        Kirkon piirissä tietty hienotunteisuus eli sensitiivisyys, eettinen vaade on tai sen pitäisi olla astetta korkeammalla kuin monessa muussa asiayhteydessä eli kontekstissa. "


      • Anonyymi00073
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Kirkon piirissä tietty hienotunteisuus eli sensitiivisyys, eettinen vaade on tai sen pitäisi olla astetta korkeammalla kuin monessa muussa asiayhteydessä eli kontekstissa. "

        Nehän seksuaalirikoksiin, tsipuvaiset pedofiilit hakeutuvat juuri uskovaisiin piireihin.
        Siitä saa hyvät kulissit.


      • Anonyymi00074
        Tietoaon kirjoitti:

        Vankilassa tällaiset raiskataan kolmen vuorokauden sisällä..heillä ei ole hierarkiassa mitään arvoa. Talousrikolliset saa olla rauhassa. Vartijat kääntää selkänsä

        Pedofiilit ja seksuaali rikolliset tekeytyy juuri sen vuoksi hulluiksi.
        Ne välttyy vankilasta.
        Se olis niiden loppu.Vartijat eivät anna mitään suojaa


    • Voortsonmajor

      Nyt äkehen ja rattorin ostohon ja kohta myyntihin p....kle

    • Pedothirteen

      Eilen aamulla kyselin tästä aiheesta ja ketju poistettiin heti. Nytkö tästä saakin puhua?

      • Anonyymi00070

        Eipä ole missään esim tietoa että mistäpäin Alavutta Töysää oli kotoisin alkujaan tuo kyseinen visainen päätekijä-herra?

        Jotainhan koko jutussa tunnutaan salaavan kun mikään taho Alavudella ei tuosta aiheesta ole julkaissut mitään


    • silleen

      Todella ikävä tapaus. Mutta nyt vaikuttaa Pahasti siltä että tekijöistä ainakin osa on homoseksuaaleja.
      Että silleen.

      • Onko sillä väliä ovatko he homoja vai heteroja? Ei ole. Ei ymmärrystä minkään näköistä keneltäkään ihmiseltä joka ei omaa samoja kieroutuneita juttuja kuin nämä tekijät.
        Vaadin: linnaa, putkaa, vankilaa. Tuota linnaa enimmäismäärä.

        Noita tällaisiakin alkaa olemaan niin paljon että onkohan valtio muistanut budjetoida tuohon erikseen enemmän rahaa. Mietin nyt että halvemmaksi tulisi se kuolemantuomio kun näitä on jo liikaa.
        Joo ei sivistyneet maat tietty sellaista mutta eivät sivistuneetkään ihmiset sellaista. Torta på torta.


      • Anonyymi

        Kokoomuksen mainos koko juttu.


      • Anonyymi00063

        Ei sen väliä.
        Kyttäävät kersoja, urheilukentän vierillä, kirpputoreilla, parkissa jne..
        Poliisin silmien edessä piikki persuukseen. Se olisparasta.
        Niille hulluille kun kersat ovat vaaras


      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Ei sen väliä.
        Kyttäävät kersoja, urheilukentän vierillä, kirpputoreilla, parkissa jne..
        Poliisin silmien edessä piikki persuukseen. Se olisparasta.
        Niille hulluille kun kersat ovat vaaras

        väärä tieto sulla .

        Tyypit oli kaikki hyvissä asemissa yhteiskunnassa,mm esim Töysä kirkko-henkilö...

        he toimi internetin kautta, ja homma oli yhteistoimintaa eli 'rinki'.

        Hämärä juttu koska salalilua tuntuis olevan koko jutussa, jopa valtakunnallisesti. Ja satanismi mainittiin myös tuon jutun yhteydessä


      • Anonyymi00071
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Ei sen väliä.
        Kyttäävät kersoja, urheilukentän vierillä, kirpputoreilla, parkissa jne..
        Poliisin silmien edessä piikki persuukseen. Se olisparasta.
        Niille hulluille kun kersat ovat vaaras

        Ei tosiaankaan kyttää missään.

        Internetin ja ilmeisesti niiden uusnatsi-teinien jengeissä pyöri, ... uskonto-piirit saattoi olla yksi , mutta sellaista ei ole uutisoitu.

        Sensijaan satanismi on mainittu, ja siis satanistien hommalta tuo vaikuttaakin eniten.

        Tutkikaapa missä niitä uusnatsi ja mustavaatteisia, ym. porukoita ja epäkristillistä käyttäytymistä, jne.


    • vbcvxcv

      Kokoomuslainen?

      • Anonyymi

        Tietääkseni kepulainen.


    • Nyyritikki

      Tässä on takana raha ja sillä selvä.

    • Eteläpohojalaasta

      Mistään rahasta ole kysymys, vaan pahasta luonneviasta.

      • Anonyymi00058

        kokoomus on kumpaakin...


    • Uunodg

      Homoilta pitää evätä pääsy nuorten ja lasten sekä vanhusten kanssa toimimisesta.

    • Hygätuurista

      Homot ei osaa äestää.

    • Mustamurjaanitar

      Nimikirjaimet kiitos.
      Pedofiili-seurakuntaherra on lähtenyt jo maasta, ettei suomalaiset vaan suutu.
      Poliisit sen sallineet.

      • sananvapaus_on_oikeus

        Saisko jonkinlaista tietoa missä pedot asuu, kiitos


    • Enkäolerobotti

      Nämä ovat todella visaisia tapauksia. Hyvin vaikea estää ja selvittää. Aika hurjalta tuntuu.

    • Arwoitus

      Kolme munatonta miestä marssii Pohjanmaan lakeuksilla ja muistelee kaiholla menneitä.

      • RuonanRökkähät

        Ei kun uutta munaa kehiin ennen kuin "tuomio"napsahtaa, jos napsahtaa.
        Jää nähtäväksi!


    • Seuraill

      Ylistaron p- paikalla ja Vaasan lintu vuoressa kokoontuvat alueen homppelit autoissa istuen jos joku haluaa käydä jututtamassa.
      Toivottavasti ei ole alaikäisiä mukana.

    • Varottava

      Aika outo juttu kyllä. Tällä ko. pääepäilyllä kytköksiä luterilaiseen kirkkoon ja satanismiin. Rautiomäkeen joka myi suonalaiselle iskelmälaulajalle huumeita ja oli yhtiökumppani eräälle julkisuudessa olleelle edesmenneelle muotisuunnitelijalle. Pääepäilyllä myös facebook profiili eri sukunimellä jossa kavereina useita hiuksettomia "hyvin isänmaallisia" ihmisiä, ja mm. eräs sahateollisuudesta tuttu kansanedustaja Keski-Suomesta.

    • Elmor

      Kyllä lapsenraiskaajan kaveripiiri on kokoomuslaisia nuoria. Mieshän pääsi kokoomuksen listoilta. Ja varmaan toiminut myös kokoomusnuorissa.

    • Joo24422

      Oliko Visalla lapsia?

      • Anonyymi

        Om tyttö


    • GuulaGalloon

      5 epäiltyä, 1 otettu kiinni. Kiinnostaisi kovasti tietää, missä nämä 4 muuta luuraa! Per#eleen paskiaiset !!!

      • NytSanokaa

        Laittakaa tänne tiedot, varmaan joku tietää, tänne tiedot ja nopsaa.


    • sdgsdfxdg

      Onko kellään tietoa mistä tää Visa on syntyjään?

    • äkehet

      Persujen oman pesän siivoaminen ei vaan onnistu.
      Sen kuin vaan pahenee.
      Sebastian Tynkkysen Botswanalainen miesystävä keekoilee suihkunraikkaana valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä samaan aikaan kun BB-Sebu Vloggaa kaikkia kulttuurisesti tai värillisesti pois Suomesta.

    • nimiä-löytyy

      Siis näitähän on kolmesta paikkkakunnalta ja sitten se J.Sillanpään manageri joka on hyörinyt päänä, siis gristalli myyjä.

      Seinäjoki, Vaasa, Töysä ja sitten lista jatkuu, kun kiinni on otettu 6-8 henkilöä.
      Muistaakseni oli että päätekijä oli muuttanut vielä hiljattain pohjoiseen, mutta nimet on jo julkistettuna.

    • hera47

      Syntynyt vitusta ja Vaasan läänistä

    • Joo6464

      Visan tytär toimi Visan yrityksessä. Eli sillä on lapsi hankittu naisen kanssa eli bi seksuaali henkilö todenäköisesti kyseessä.

    • Porsaat

      Vieläkö Visa marttila on täällä seurakunnan suojeluksessa.. aivan käsittämätöntä,että tämmöinen sika on voinut toimia vuosia ilman,että kukaan olisi huomannut mikä saasta tämä tyyppi on. Tulee mieleen,että onko kuinka vaikutusvaltaisia ihmisiä suojelemassa tätä saastaa ja kuinka monta samanlaista tyyppiä toimii lasten ja nuorten ohjaajina seurakunnassa. Eihän täällä voi enää lastaan edes rippikouluun laittaa kun ei tiedä minkä pedon kynsiin joutuu.

    • SairastaMeininkiä

      Googlettamalla nimen selvisi minkänäköinen *** on kyseessä.

    • Anonyymi

      Onko tapauksesta kuulunut mitään uutta?

    • Anonyymi

      Alavudellakin on omat yhteytensä moniin tapauksiin ja totta kai siellä missä eninten arvostellaan äännekkäimin kaikkia muita on eniten salattavaa..

      • Anonyymi

        Tieretään hyvinkin kestä on puhe.


      • Anonyymi

        Eiköhän tuon nyt kaikki jo tiedä.


      • Anonyymi00068
        Anonyymi kirjoitti:

        Tieretään hyvinkin kestä on puhe.

        On siinä persukin...
        Nilkki sanoi anoppikin


    • Anonyymi

      Onko tästä mitään uutta? Onko V. Marttilaa näkynyt paikkakunnalla?

    • Anonyymi

      Oikeudenkäyntiä kuulemma lykätty ja lykätty, kohta osa rikoksista vanhenee. Onkohan tutkinnassa tullut vastaan joitain vaikutusvaltaisia herrasmiehiä? Onko Visa pyörinyt Alavudella?

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä? No se nyt vielä olisikin, että ehtisi rikokset vanhentua.


      • Anonyymi

        Kylillä asustelee, mutta pitää matalaa profiilia. Virallisesti omaisuus muiden nimissä.


    • Anonyymi

      Taas Luterilaiset arvot jyllää

    • Anonyymi

      Luottokortit jo tiedetään, mutta kukas Salolla juoksentelee..? Ilmeisesti 24v on myös alavutelainen tekijä. Onko isi auttamassa pimittämään?

    • Anonyymi

      Monilla tunnetuilla Suomen yliopistomiehillä, poliitikoilla ja rahaneuvoksilla on muodollinen vaimo ja autokuskinsa naimat kakarat.

    • Anonyymi

      Homorinki. Kaikki uhrit poikia. Osa niistä myöhemmin myös syytettynä.

    • Anonyymi

      Ei Persut ole kommentoinut asiaa. Ei toki, kun ei kuulu agendaa. Kantaväestöön kuuluvat olleet asialla. Ei kiinnosta.

    • Anonyymi

      Löytyköhän siält
      Kään permaa mistään reeeänaalla se seleviää.

    • Anonyymi

      Totta tirajat perma paliastaa kaiken.
      Meillä pannahan perunamuusihinkin.

      • Anonyymi00060

        Sitte ne julistautuu hulluiksi.
        Hakevat syyntakeettomuus todistuksen ja taas muna seisoo..
        Himot on ne jotka jyllää.
        Näin sitä voi kuvitella


    • Anonyymi00059

      joko vapautunut?

    • Anonyymi00061

      näköjään kaikki viestit poistuu jos esittää tapauksesta arvostelua,

      joten todetaan ny täsä sitte vaan että hieno mies, kaikin tavoin ja kaverinsakkin ja kaikki hyvin alavurella

      ei mitää ongelmaa tai arvosteltavaa, hienosti menny hommat

    • Anonyymi00072

      vapaamuurarit?... eli satanismia?

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe