Pekka ei erota olennaista epäolennaisesta

Hävittäjävalinnassa ilmastoystävällisyys ei ole olennainen valintaperuste. Yo-siviilipalvelushenkilön asiantuntemuksella Pekan varmaan kannattaisi keskittyä johonkuin muuhun, kuin ohjeistamaan tornia hävittäjähankinnoissa.

Ei ollut Pekasta presidentiksi, eikä ole pääministeriksi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

1 Stefan Wallin
valehteli ministerinä eduskunnalle dragsvik-asiassa

2 Ville Niinistö
Ei ota vastuuta ministerinä tekemistään Talvivaara-päätöksistään, vaan ajelee taksilla veronmaksajien laskuun ympäri Suomea syyttelemässä muita ministereitä omista päätöksistään.

3 Pekka Haavisto
Ei ota vastuuta Caruna-päätöksistään, vaikka ministerinä esitteli päätöksen.

jaettu 4 tila
Antti Rinne, Li Anderson, Pekka Haavisto (taas)
Leikkasivat armottomasti koulutuksesta ja vanhustenhoidosta, kun heidän puolueensa oli hallituksessa. Oppositiossa nämä niljakkeet vastustavat omaa hallituspolitiikkaansa

Äänestä

Mutta kun jos silloin vastustimme sitä mitä teimme.

Äänestä

Omavaraisuus edellä: Turpeella toimiva hävittäjä!

Äänestä
  • Haaviston uusi aluevaltaus; konsultoi hävittäjähankintoja. Siviilipalvelushenkilön ja ylioppilaan asiantuntemuksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakurikääpä kirjoitti:

Hävittäjävalinnassa ilmastoystävällisyys ei ole olennainen valintaperuste. Yo-siviilipalvelushenkilön asiantuntemuksella Pekan varmaan kannattaisi keskittyä johonkuin muuhun, kuin ohjeistamaan tornia hävittäjähankinnoissa.

Ei ollut Pekasta presidentiksi, eikä ole pääministeriksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu