Apteekit saman tien

6677miksikeskusta

Tuota ihmettelen miksi keskusta toimii kaikessa niin maaseudun vastaisesti, haluaa siihen ainoaan vanhainkotiin jonkun Attendon, miksi ? Ja rahat valuu siitäkin ulkomaille. Oikein isänmaallista.
Piristääkö se elinkeinoelämää siellä pienellä kirkonkylällä ? No ei, jos joku luulee että iso kansainvälinen pörssiyhtiö ostaa yhtään mitään sieltä pienen kirkonkylän yrittäjiltä, erehtyy pahasti. Kyllä niillä on omat hankintakanavat ja kaikki ostetaan keskitetysti jostain vaikkapa Tanskasta. Pahoin pelkään että myös lääkkeet yms. voiteet vanhainkotiin. Jos tänä päivänä vanhainkoti on ollut sen paikallisen apteekin suurin asiakas, voi se ripustaa jo lappua luukulle. Ei se pörssiyhtiö minkään nakkikioskin kanssa kauppaa tee. Halutaanko me tappaa vielä se apteekkikin kirkonkylältä. Tämmöistä se on keskustan poliitikkaa nykyään, lähti tuohon kokoomuksen kelkkaan ja on enemmän pörssiyhtiöiden puolella kuin sen paikallisen pienyrittäjän. Ennemmin näkisin että siellä kirkolla olisi pieni paikallinen yrittäjä siinä vanhainkodissa ja sama apteekkari. Näin ei tule käymään. Kyllä ne pörssiyhtiöt tulevat valituksi, kokoomus vie ja keskusta kannattaa. Kaikilla toimilla tapetaan maaseutua ja pienyrittäjiä, miksi keskusta ?

2

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PerSu65100

      Punaisuutesi loistaa kauas.

      1) Vanhuksella on vapaus ostaa hoivansa haluamastaan paikasta. Heillä on ollut aikaa käydä töissä ja säästää palkastaan runsaasti vanhuutta varten. Omilla pennosillaan voi valita ulkomaisen tai kotimaisen yhtiön.

      2) Pörssiyhtiö tekee ostonsa edullisimmasta/parhaimpana näkemästään paikasta. Se harvoin on korruptioon ja punaisuuteen tottunut junttikylä Suomessa.

      3) Apteekit toimivat markkinoilla, varsinkin pikkukylissä, ilman minkäänlaista kilpailua. Hinnat pidetään korkeina, sillä kohtuuttoman kalliisti verotetut työssäkäyvät maksavat laiskottelevien kela-korvattuja ja täten kohtuuhintaisia lääkkeitä syövien ihmisten (usein vanhusten) maksut. Apteekkarit ovat tottuneita epäsuoriin tulonsiirtoihin työssäkäyviltä, eikä toimintoja ole kehitetty aikoihin. Sosialismi ei pääsääntöisesti paranna palveluja.

    • mielipiteetesille

      Siinä kuulimme keskustalaisen näkemyksen (mitäs menin moittimaan keskustaa). Saisinko tähän vielä kokoomukselaisenkin näkemyksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3800
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3433
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3204
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2869
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2618
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    8. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      0
      1950
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      138
      1433
    Aihe