Kun joku pani kovasti vastaan toiselle niin sanottiin, että "panin sille kivet kuppiin". Mistähän moinen sanonta on saanut alkunsa.
Mielenkiintoinen vanha sanonta Lieksasta
19
840
Vastaukset
- aika.vaikeeta
Hyvä kysymys. Muistan tuon mummoltani kuulleeni mutta todella arvoitus mistä saanut alkunsa.
Sanonta ”kivet kupissa” on tarkoittanut kauan sitten minun mielestäni jonkin vaiheen loppumista tai tiettyä viimeistä vaihetta. Esimerkiksi ihminen on tehnyt elämässään kaiken voitavansa jonkin asian eteen ja silti se ei tuntunut riittävän ja elämässä vaikeudet vain jatkuivat.
Hän toteaa lopuksi, että nyt olen laittanut kaikki kivet (voitavani) kuppiin.
Alkuaan sanat kivet ja kuppi saattavat olla peräisin jostakin muinaisesta lautapelin tapaisesta, jossa tietynlaiset tai -väriset kivet olivat pelivälineinä. Pelin lopussa jonkun kivet olivat kupissa. Arvailua!? Joka tapauksessa hauska sanonta.- sakki-matti
Peliselitys on hyvinkin mahdollinen. Kun oli saanut kaikki kivet kuppiin niin tilanne oli sakki ja matti eli toinen oli hävinnyt täysin ja antautunut.
- Mantsista
Vähän liian kaukaa haettu ei sovi olleskaan sanonnan käyttöön. Ukki kertoi käytetyn kun jonkin ihmisen touhuille tehtiin loppu. Oli ennen laitettu epätoivotulle vieraalle eteen kahvikuppi jossa oli kivi. Tarkotti että ala häipyy. Näin ainakin Ilomantsin seutuvilla.
- sakki-matti
Mantsista kirjoitti:

"Oli ennen laitettu epätoivotulle vieraalle eteen kahvikuppi jossa oli kivi"
Vaan mistähän tuommonen tapa olisi tullut, että kivi kuppiin. Kyllä silläkin jokin tausta on ja lie nimenomaan jokin ikivanha karjalainen peli, ulkona tai sisällä. Heitelty tai muuten ohjailtu kiviä vastapuolen koriin. Sen ajan koripalloa. Kivi kupissa on kyläilyssäkin tarkoittanut että nyt on loppu ja hävinnyt voi poistua. - ei.uskottava.tapa
Mantsista kirjoitti:
Vähän liian kaukaa haettu ei sovi olleskaan sanonnan käyttöön. Ukki kertoi käytetyn kun jonkin ihmisen touhuille tehtiin loppu. Oli ennen laitettu epätoivotulle vieraalle eteen kahvikuppi jossa oli kivi. Tarkotti että ala häipyy. Näin ainakin Ilomantsin seutuvilla.
Tuskin on laitettu kiveä kahvikuppiin edes Ilomantsissa vieraan kehottamiseksi poistumaan. Se olisi ollut jo todella tyhmyyden ja sivistymättömyyden huippu! Kyllä vieras ymmärtää poistua epäystävällisestä talosta ilman kahvikuppiesittelyä.
- yökunukkuja
Vaen kuulin tämmösenkin sananpaakosen:
"näläkä on ja nukuttaa kirput syöpi ja kukuttaa (kukuttaa = yskittää)".
Näin sitä ennen Pielisjärvellä elettiin. Kiva sana tuokin "sananpaakonen". Siellä oli monta sanontaa joiden alkuperä on hämärän peitossa.
- venäjää-paljon
Sellainenkin sana kui suakkuna, tuntuu kyllä venätältä. Tai juhlien nimenä pessotat, lienee venäjää sekin, tullut Lieksaan jostain Repolan kautta.
venäjää-paljon kirjoitti:
Sellainenkin sana kui suakkuna, tuntuu kyllä venätältä. Tai juhlien nimenä pessotat, lienee venäjää sekin, tullut Lieksaan jostain Repolan kautta.
Venäjältä on kulkeutunut Suomeen satoja sanoja, joista jokapäiväisessä käytössä ovat mm. sapiska, rukkanen, siisti, pätsi, tuska, virsu, tavara, toveri, rokuli, pirtti, murju, tyrmä, kauhtana, palttoo jne. Venäjän kielen sanoja on paljon kulkeutunut Kreikan suunnalta kristinuskon leviämisen myötä.
Esimerkiksi yllä mainittu sana pessota on lainasana venäjän kielen sanasta бестьда, joka tarkoittaa iltamaa, tanssi-iltamaa ja seuraa.
- Uusia.ehdotuksia
Yksi arvaus, jospa kyseessä on joku vanha taika joka liittyisi niinsanottuihin kuppikiviin? Kuppikivi on kivi, johon on tehty pieniä kuoppia. Sellainen löytyy esim. Koveron kylältä. Kuppikiville on muinoin viety viljaa tai muuta satoa hyvän onnen takeeksi.
Onkohan ollut myös jotain vastakkaista taikuutta, jossa olisi toivottu pahaa laittamalla kuppikiviin pelkkiä kiviä? Tämä lienee kyllä kaukaa haettua ja täyttä hölynpölyä.
Maanläheisempi otattelu voisi olla jos kivet kuppiin -sananparsi lähtisi ruuan säilönnästä:
Suolasienipyttyyn on pantu kiviä painoksi.
Ennen vanhaan myös lihaa suurissa tiinuissa suolavedessä talveksi säilöttäessä pantiin kiviä lihojen painoksi, ettei läskinpalat nousseet pinnalle kellumaan.- tämäkin-vielä
AIV-rehun teossa tarvittiin paljon kiviä painoiksi, senkin olen kuullut. Liekö Lieksassa enää ainuttakaan AIV-tornia joita näkyy vanhoissa valokuvissa.
- mikä-on-terena
Kuulin jotan ihmeellistä. Vanha äijä muistelin miten hän joskus kun aloitti työmaan niin "siihen sitten pystytin terenan". Ihmesana, oisko venättä, enpä ole ikinä ennen kuullut.
Sana muistuttaa venäläistä sanaa дерена (derena), joka tarkoittaa puuta, myös puuainesta ja puulajia). Lause voisi tarkoittaa: siihen pystytin (istutin) puun. Tai siihen pysytin (junttasin) puun (tolpan maahan), kun kyse oli työmaasta. Viimeisimmästä lienee ollut kyse.
- kummia-tapoja
wanha_lieksalainen kirjoitti:
Sana muistuttaa venäläistä sanaa дерена (derena), joka tarkoittaa puuta, myös puuainesta ja puulajia). Lause voisi tarkoittaa: siihen pystytin (istutin) puun. Tai siihen pysytin (junttasin) puun (tolpan maahan), kun kyse oli työmaasta. Viimeisimmästä lienee ollut kyse.
Mitähän entisaikaan lie tarkoittanut puun pysttäminen jonnekin kun puita ei juurikaan ole istuteltu karjalaisessa eräkulttuurissa. Liekö maahan pystytetty puu ollut jonkunlaisen valtauksen merkkinä "tässä on nyt varattu paikka ja jonkun reviiri" eikä tämä kohta ole enää vapaa.
Liekö puuhun veistelty valtaajan merkit kuten porojen korviin. kummia-tapoja kirjoitti:
Mitähän entisaikaan lie tarkoittanut puun pysttäminen jonnekin kun puita ei juurikaan ole istuteltu karjalaisessa eräkulttuurissa. Liekö maahan pystytetty puu ollut jonkunlaisen valtauksen merkkinä "tässä on nyt varattu paikka ja jonkun reviiri" eikä tämä kohta ole enää vapaa.
Liekö puuhun veistelty valtaajan merkit kuten porojen korviin.Olet varmaankin oikeassa. Maahan juntattu puutolppa on saattanut olla merkkinä aloitettavasta työmaasta. "Siihen sitten pystytin terenan." Tuskin puiden istutuksista on ollut kyse minunkin mielestäni.
- tiedättekö
Mikä on patio? Kait se jokin on? Kaksi pikkutyttöä keskusteli ja toinen sanoi,,Löysin meidän patiolta käytetyn kortsun? Siihen toinen tyttö kysyi,,,Mikä se patio on!
- ihan.sisäpihalla
Patio on espanjaa ja tarkoittaa esimerkiksi omakotitalon tai rivitaloasunnon sisäpihaa, joka voi olla aidattu kuten terassi. Lattiana voi olla puumateriaali tai kivilaatta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1313099EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402951- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753