Täytyy elää pullossa peräkammarissa, jos vielä Kepua äänestää. Ei voi enempää enää kansalaisia vihata mitä Sipilä on tehnyt.
Kukaan täysjärkinen ei äänestä keskustaa
RIP.kepuloiset
11<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä minä sen ymmärrän, että lapset uskovat joulupukkiin, mutta ajatelkaas, aikuiset ihmiset uskovat Sipilään.
Sipilä on sairas.
Työttömyys vähentynyt,velkaantuminen vähentynyt.aivan sairasta touhua ei tulis demarille mielenkään toimia noin!
Suurin osa työllistymisestä on tilastollista silmänkääntötemppua.
Tilastokeskuksen mukaan työttömyys on helmikuussa kääntynyt lievään nousuun. Velkaa otetaan tänä vuonna edelleen, Sipilän hallituksen viimeisen lisäbudjetin jälkeen summa on 1,9 miljardia €.
Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Käykää katsomassa leipäjonoja miten paljon ne on kasvaneet Sipilän aikana.
Täysi mulkku joka joutaa Kempeleeseen sukulaistensa pajalle vuolemaan puutulppia Talvivaaran kaivoksen vuotokohtiin.
Leipäjonoissa käy työssä olevatkin.
Suomalainen aina jonottaa, vaikka muoviampäriä, sama jono sinnekkin.
Itse monet pilanneet itsensä jo vuosikymmeniä sitten ei se ole tämän vuosikymmenen asioita. Hallitus esitti että heille jonottajille sisätilat, SDP vastusti ja vasurit että pitää näkyä kaduilla jonot.
Minä en osaa enää arvostaa yhtään Sipilää enkä nykyistä sipilöivää keskustapuoluetta, joka ei ole enää keskustalainen vaan oikeistolainen puolue.
Keskustaa äänestäneet oikeutetusti vihaisia Sipilän keskustalle - muutan puoluetta.
Minä äänestän.
Ei todellakaan enää ääntä kepuleille ... ei koskaan enää!
Keskusta ei ole enää minun puolueeni. Keskustan arvot ovat kaikonneet ja ketkut konstit tulleet jokapäiväiseksi luettavaksi. Sipilä tehnyt puolueesta ala-arvoisen. En tuhlaa ääntäni keskustalaisille.