Puolueellinen YLE

arvotkohdallaan

16

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No.sepä.hyvä

      Kai nyt faschismia kuuluu jokaisen kadun tallaajankin "poikotoida"?

    • Maantierosvo

      Jopa on härskiä toimintaa. Laittoiko Sipilä taas sähköpostia Ylelle. Kaikki keinot käytetään kun on pelko persiissä lestalla.
      Vieläkö joku kehtaa väittää että Yle on puolueeton tiedon jakaja?

    • korruptYle

      Yle syrjii myös Tähtiliikettä, joten PerSut eivät ole ainoa rasismin kohde Yleltä.

      Tähtiliikkeen olisi kuulunut päästä oppositiopuolueiden vaalitenttiin, mutta mitään ei ole kuulunut.

      Yle on selvästi korruptoitunut!

      • realismi______

        Laitonta vaalivaikuttamista voinko nyt sanoutua irti yle verosta?


    • Eiuskottavaa

      Kummasti ne tekniset viat kohdistuu vain yhteen puolueeseen. Viikonloput on hyvää katseluaikaa.

      • SelkeäSalaliitto

        Tuo oli SALALIITTO!!!!!!
        AIvan kamalaa. Ihan hirveää.
        Ei sillä väliä, että Mestarimme vaalipuheen tavoin katosi kymmeniä muitakin ohjelmia. MEstarimme puheita ei yksinkertaisesti saa poistaa, edes vahingossa tai teknisen virheen vuoksi.!!!!https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006055228.html


        Mestarimme puheet ovat PYHIÄ!.

        Lapsemme itki, kun Areenasta ei näkynyt Oktonautit jaksoa. Ja minä itkin, kun en nähnyt Mestarimme puhetta! Olinhan minä katsonut sen puheen jo viisi kertaa. Mutta Mestaria ei voi katsoa koskaan liikaa!!!!!


    • verottaakatselijoita

      Vastuullinen media valehtelee.

    • Yle:ssä huomattiin, että tämä miehenpuolikas joka tituleera itsensä toimittajaksi oli täysi-idiootti jankuttaja koko tentin ajan.

    • antimatu1

      VihervasemmistoYLE taistelee epärehellisin keinoin monikulttuuri-ihanteensa puolesta. Nyt on viimeinen viikonloppu ennen ennakkovaaleja.

    • Kyllästys

      On jo niin läpinäkyvää touhua et pakkohan se on uskoa mikä peto YLE on.

      Ei saatu sit rehellisiä vaaleja...Yle pelotteli et Venäjä vaikuttaa vaalitulokseen mutta samalla itse on se pahin rikollinen tässä.

    • Entäs jos aina ei olekaan kyse Perussuomalaisten vastaisesta salaliitosta? Jos Perussuomalaiset eivät olekaan kaikkien muiden elämän keskiössä koko ajan?

      • Persu

        Kyllä kyseessä on SALALIITTO!
        Hesari, yle ja kaikki ovat SALALIITOSSA meitä kohtaan!!!
        Pakko ottaa taas nitro ja muutama huikka kossua. Salaiiton kohteena olo on kovaa


    • wwwhwww

      En nanosekuntiakaan usko sellaista että Ylessä joku persuvastainen menisi tekemään tuollaisen poiston ja antaisi sillä nappisyötön suoraan persujen lapaan. Lapsikin sellaisen tyhmyyden ymmärtää.

      Ainoa mikä tuosta tulee mieleen on että se olikin tarkoituksellinen vaalitemppu joltain Ylen perumieliseltä, mutta sekin tuntuu aika kaukaa haetulta kun duunipaikka olisi katkolla. Eli jäljelle jää se todellinen syy eli tekninen vika.

      • jäitä.knalliin

        Asiallista päättelyä. Vikahan korjattiin pian, eikä se vaaleihin voi vaikuttaa...


      • No kyllä tuo unelmaväki uskoo kaikki sadut ja tarinat. Mikä tekninen vika osaa valikoida kaikkien muiden puoleiden joukosta juuri Perus Suomalaisten tentin poistoon ? Että silleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      154
      3451
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      373
      1750
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      85
      1726
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      47
      1525
    5. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      29
      1278
    6. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1175
    7. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      203
      1164
    8. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      150
      1039
    9. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1006
    10. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      919
    Aihe