Pääsiäisen ajankohdan vaihtelu

9

57

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niintapio

      Jeesus oli haudassa 72 tuntia 3 pv 3 yötä papit ei oasaa laskea vaa ovat sokeita talutavat sokeita

    • Vaalin.teema
    • Näinseasiaon

      On tietysti kivaa esittää viisasta mutta jos olisit edes lukenut kunnolla itse esittämäsi linkin, olisit huomannut että kyseinen kuun radan soikeudesta johtuva poikkeuksellinen pääsiäisen siirtyminen n. muutaman vuosikymmenen välein ja siihen liittyvä laskuvirheellisyys koskee pääsiäisen ajankohdan määrittelyä vain n. 1/35 tapauksista.

      On aivan luonnollista että aikaan jolloin ei kyetty nykyisellä tavalla määrittämään aikoja ja hetkiä, ajankiertoa laskettiin taivaankappaleista senaikaisen tietämyksen perusteella. En tajua mitä ihmeellistä tässä on? Tai ilveilemistä? Ethän sinäkään tiennyt asiasta mitään ennenkuin luit ko. artikkelin.

      Mutta pääsiäisen vietto on ollut VT:n juutalaisilla sidottu tiettyyn ajankohtaan jonka he laskivat ohjeiden mukaan kerran vuodessa niinkuin muidenkin vuosittain toistuvien juhlien ajankohdat. Tärkeää ei ole tässä koskaan ollut se, onko ajankohtana vietetty juhla sekunnilleen ja satelliittikelloilla oikeaan aikaan määritetty, vaan se MIKSI ko. juhlaa vietetään ja että sillä on jokin aika jolloin sitä yhdessä kokoonnutaan viettämään niin ettei jokainen vietä sitä yksikseen omana ajankohtanaan.

      Mutta tämmöisiä asioitahan sinun epäuskoisen pilkkaajan on aivan mahdotonta kyetä ymmärtämään. Sen takia kaikki uskontoon liittyvä kirjailemisesi on kuin käyttökelvotonta henkistä ulostetta. En ole vielä koskaan nähnyt sinun rienaajan kirjoittavan mitään järkevää, kypsää ja asiallista. Palstalla kyllä sellaisiakin ateisteja on ollut.

      • asiaonnäin

        Sinun ei tarvitse esittää tyhmää sillä jokainen sen huomaa suvereenisesti.


      • Mistä päättelet etten lukenut? Tai tiedät etten tiennyt kuun radan eksentrisyydestöä aiheutuvista ilmiöistä?

        "En ole vielä koskaan nähnyt sinun rienaajan kirjoittavan mitään järkevää, kypsää ja asiallista."

        "......Rienaajan..." 😹


      • "Tärkeää ei ole tässä koskaan ollut se, onko ajankohtana vietetty juhla sekunnilleen ja satelliittikelloilla oikeaan aikaan määritetty, vaan se MIKSI ko. juhlaa vietetään..."

        Mielestäni tuo on juuri se olenainen asia!


      • Hallel_Jeshu
        mummomuori kirjoitti:

        "Tärkeää ei ole tässä koskaan ollut se, onko ajankohtana vietetty juhla sekunnilleen ja satelliittikelloilla oikeaan aikaan määritetty, vaan se MIKSI ko. juhlaa vietetään..."

        Mielestäni tuo on juuri se olenainen asia!

        Pääsiäsitä vietetään sillä Jeesus uhrasi itsensä ensimmäisenä martyyrinä suojellakseen omiaan Jumalan tulevalta vihalta. Jeesus on vapahtaja ja meidän puolustajamme viimeisellä tuomiolla. Hänen kanssaan me olemme kuolleet ja syntynyyt uudelleen kasteessa. Ja ehtoollisella tulemme viinissä ja leivässä osalliseksi hänen uhristaan. Kristus on Herra.


      • Jos tärkeintä on se miksi juhlaa vietetään, niin miksi sille pitää olla vähän väärin laskettuihin tähtitieteellisiin tapahtumiin perustuva ajankohta? Mikä tahansa ajankohtahan ajaisi saman asian? Pitkäperjantai voisi olla vaikka joka huhtikuun toinen perjantai tai mikä tahansa helppo ja yksinketainen sääntö?


    • PitkäPerjantaiRatkaisi

      Pääsiäisen ajankohta vaihtelee sillä pitkän perjantain pitää olla aina perjantaina. Tästä syystä kristityt päästivät juutalaisten pääsiäisen kellumaan jotta pitkäperjantai olisi aina oikealla paikallaan. Kätevää ja hullunkurista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe