Imaamin Isis-terroristiksi lähtenyt vävy pyöritti pitseriaa Helsingissä – jihad-appiukko haluaa terroristivävylleen uuden mahdollisuuden.
Terrorismin rahoitusta tutkineessa selvityksessä ilmeni, että Oulun moskeijan imaami oli Isis-terroristin yhtiökumppani ja appi ja että terrorismia rahoitetaan Suomestakin käsin jopa starttirahalla.
Laaja selvitys osoittaa Isis-terroristien kytköksen Oulun demareihin ja Oulun moskeijan imaamiin Abdul Mannaniin, joka on toiminut muslimiyhteisön äänitorvena, islamin opettajana ja SDP:n paikallispoliitikkona. Hänen moskeijansa on myös näytellyt merittävää roolia muslimilähtöisessä pedofiliatapauksessa.
Imaami Mannanin vävy Taz Rahman liittyi Isisiin kesällä 2014, jolloin hän lähti Syyriaan vaimonsa kanssa. Pariskunnalla on myös lapsia.
Joillain ihmisillä voi olla ääriajatuksia, mutta täällä ei ole ketään sellaista, jonka tuntisin. Olen ollut täällä 27 vuotta ja tunnen jokaisen henkilökohtaisesti.
Oulun moskeijan imaami ja Isis-terroristi Taz Rahmanin appiukko ja yhtiökumppani Abdul Mannan
Imaamin vävypoika Rahman pyörtti Helsingissä starttirahapitseriaa ennen kuin vastasi allahin kutsuun matkata Syyriaan ja liittyä verenhimoisen Isis-järjestön psykopaattien riveihin jo vuonna 2014.
Rahman omisti ennen lähtöään kaksi yritystä. Toinen oli Helsingissä toimiva kebab-pitseria. Toinen yrityksistä on rekisteröity Oulun moskeijan osoitteeseen. Sen toimialaksi on merkitty ruokakioski. Yhtiökumppani on Oulun moskeijan imaami Abdul Mannan.
Lähde: Helsinginuutiset
Myös MOT tutki asiaa
https://areena.yle.fi/1-4530612
Uskooko luterilaiset kaiken?
7
<50
Vastaukset
- suvakeille.terkut
Kerrankin MOT oli asialla....
- asiaaa
Hyvä aloitus.
Hyvä, hyvä! Kerrankin asiaa!
Mutta kuinka kummassa tämä liittyy luterilaisuuteen?usko.vainen kirjoitti:
Ihan yhtä paljon kuin palstan muutkin aiheet 😃
Keskimäärin katsottuna aloituksista noin puolella on käsittääkseni jonkinlainen kytkös palstan aiheeseen, mutta tällä en nähnyt sellaista.
A10097 kirjoitti:
Keskimäärin katsottuna aloituksista noin puolella on käsittääkseni jonkinlainen kytkös palstan aiheeseen, mutta tällä en nähnyt sellaista.
99% :ssa se kytkös on hyvin löysä 😃
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4363131Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata812394Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161868Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1941557- 271533
- 771522
- 1091465
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201388Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411381- 801317