Universiumi on kuin rypyttynyt silkkipaperi kahdessa ulottuvuudessa.
Olemme vasta siinä kynnyksellä, missä sivilisaatio alkaa ymmärtämään gravitaation todellista moninaisuutta,
Einsteinin jalanjäljissä, avaruus lomittuu, supistuu ja venyy - kahdessa ulottuvuudessa.
Esimerkiksi käsitteemme aika on gravitaatiokenttien ominaisuus - niiden vuorovaikutusten luoma heijastuma. Kolmiulotteinen maailma, jonka koemme, on kaksiulotteisen pinnan heijastuma - sen supistuessa ja laajentuessa spontaanisti sen sisällä vaikuttavien energioiden mukaisesti.
Käsite aika-avaruus saa täysin uuden merkityksen, jos se nähdään kaksiulotteisena. Neliuloitteisuuden sijaan, universiumin laajeneminen saa totaalisen toisenalaisen merkityksen, jos se nähtään kaksiulotteisena, taipuvana, aaltoilevana kokonaisuutena. Jokainen ns. kolmi/neliulotteinen objekti on vain pinnan laajenemisen/supistumisen tuote - siis kaksiulotteinen.
Sen sijaan, että avaruus poimuttuu, se lomittuu.
Olemme vasta siinä kynnyksellä, missä sivilisaatio alkaa ymmärtämään gravitaation todellista moninaisuutta,
Einsteinin jalanjäljissä, avaruus lomittuu, supistuu ja venyy - kahdessa ulottuvuudessa.
Esimerkiksi käsitteemme aika on gravitaatiokenttien ominaisuus - niiden vuorovaikutusten luoma heijastuma. Kolmiulotteinen maailma, jonka koemme, on kaksiulotteisen pinnan heijastuma - sen supistuessa ja laajentuessa spontaanisti sen sisällä vaikuttavien energioiden mukaisesti.
Käsite aika-avaruus saa täysin uuden merkityksen, jos se nähdään kaksiulotteisena. Neliuloitteisuuden sijaan, universiumin laajeneminen saa totaalisen toisenalaisen merkityksen, jos se nähtään kaksiulotteisena, taipuvana, aaltoilevana kokonaisuutena. Jokainen ns. kolmi/neliulotteinen objekti on vain pinnan laajenemisen/supistumisen tuote - siis kaksiulotteinen.
Sen sijaan, että avaruus poimuttuu, se lomittuu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.