Ihmisten liikkuvuus lisääntyy jatkuvasti. Samalla kulttuurinen monimuotoisuus sekä kulttuurien ja uskontojen välinen vuoropuhelu ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan ennen. Teollisuusmaihin kohdistuva maahanmuutto on kääntynyt kasvuun.
Uudet kulttuurit ja pääväestön perinteinen, paikallinen kulttuuri sekoittuvat ja synnyttävät yhdessä myös ilmiöitä, jotka ovat jotakin enemmän kuin mitä pääkulttuuri ja vähemmistökulttuurit erikseen olisivat. Monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen. Rajat ylittävä kanssakäyminen, kaupan esteiden poistuminen ja työvoiman entistä vapaampi liikkuminen takaavat kansainvälistymisen jatkumisen. Globalisaatio jatkuu ja eri kulttuureissa kasvaneiden ihmisten vuorovaikutus lisääntyy vääjäämättä. Eri kulttuureita, uskontoja ja ideologioita edustavien ihmisten on siis tultava keskenään toimeen jatkossakin. Kulttuurisen monimuotoisuuden voima yhteiskuntien moottorina on viime aikoina tunnustettu aikaisempaa paremmin sekä kansainvälisesti että meillä täällä Suomessa. Kulttuurien vuorovaikutus ei johdu pelkästään lisääntyvästä ihmisten liikkuvuudesta, vaan myös siitä että kulttuurin tuotteet liikkuvat maasta toiseen entistä nopeammin erilaisten tietoverkkojen avulla.
Vuoden 2001 syyskuun tapahtumilla oli huolestuttavia seurauksia. Ihmisten liikkuvuus ei ole merkittävästi vähentynyt, mutta eri kulttuurien välille on osin tietoisesti ja osin tiedostamatta luotu henkisiä raja-aitoja niin sanotun ”kansallisen turvallisuuden” nimissä. Raja-aidat kumpuavat peloista ja epäluuloista eri kulttuurien välillä. Näitä pelkoja ja ennakkoluuloja käytetään myös äärinationalismin lietsontaan. On syytä suhtautua tilanteeseen hyvin vakavasti. Meidän on tuomittava jyrkästi kaikki yritykset käyttää tilannetta kansojen ja kulttuurien yllyttämiseksi toisiaan vastaan. Meidän on osoitettava vääriksi teoriat, jotka väittävät kulttuurien eroavan toisistaan niin paljon että ne eivät voi elää rinnakkain ja tulla toimeen keskenään. Meidän on vahvistettava kulttuurien välistä kasvatusta, koulutusta ja yhteistyötä ja saatettava ne koskemaan yhä useampia ihmisiä erityisesti katutasolla.
Vaikka juuri nyt maahanmuuttoasioita koskevassa keskustelussa kiinnitetään erityistä huomiota siirtolaisvirtojen kontrollointiin ja maahanmuuttajien kotouttamiseen asuinmaansa työelämään ja yhteiskuntaan, keskusteluun on viime aikoina tullut myös uusia elementtejä. Teollisuusmaissa väestön ikääntyminen on nostanut esiin kysymyksen väestörakenteen vinoutuman vaikutusten lievittämisestä aktiivisella maahanmuuttopolitiikalla. Tulevaisuudessa nimenomaan työperäinen maahanmuutto tulee lisääntymään. Siihen, kuinka hyvissä merkeissä muuttovirroista johtuva yhteiskuntien monikulttuuristuminen sujuu, voimme itse suuresti vaikuttaa. Uusi kulttuurisesti monimuotoinen toimintaympäristö asettaa suuren ja mielenkiintoisen haasteen opetus- ja kulttuuripolitiikalle.
Kansainvälisyyskasvatuksen ja rauhankasvatuksen avulla tulee varmistaa ihmisoikeuksien toteutuminen. Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset takaavat periaatteessa syrjimättömyyden ja eri väestöryhmien tasa-arvon. Säädökset eivät kuitenkaan yksin riitä turvaamaan ihmisten yhdenvertaista kohtelua. Ihmisten asenteisiin voidaan ja tulee vaikuttaa sekä järjen että tunteen tasolla.
Kansainvälisyyskasvatuksen tavoitteena on, että ihminen
hyväksyy toisten ihmisten erilaisuuden ja tuntee muita kulttuureita
ymmärtää ihmisten ja kansojen keskinäisen riippuvuuden ja
ymmärtää tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihmisarvon perustaksi.
YK:n julistama Ihmisoikeuskasvatuksen vuosikymmen (1995-2004) on loppusuoralla. Vuosikymmenen lähtökohtana oli, että kansainvälisyys- ja ihmisoikeuskasvatus ei ole vain ihmisoikeuksien opettamista, vaan myös kasvatusta ihmisoikeuksiin. Unescon yleiskokouksen vuonna 1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista toteaa, että
"Suvaitsevaisuus ei ole myöntyväisyyttä, alentuvuutta eikä suopeutta. Suvaitsevaisuus on ennen kaikkea sitä, että tunnustetaan toisten yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja perusvapaudet."
Kansainvälisyyskasvatuksen kohteiksi mielletään usein koululaiset. Onkin varmasti totta että koulut ovat tärkeä tapa juurruttaa erilaisuutta ymmärtäviä ja suvaitsevaisia asenteita lapsiin ja nuoriin. Toisaalta lapsilla ja nuorilla on usein vahva oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon käsitys, joka taitaa silloin tällöin aikuisilta hautautua arkipäivän realiteettien ja paineiden alle. Koulu voi olla kansainvälisyyskasvatuksen tärkeä areena, mutta sekään ei voi tehdä paljoa, jos koti ja muu ympäristö viestivät päinvastaisesti. Kansainvälisyyskasvatusta tarvitaan kaikissa yhteiskunnallisissa ryhmissä ja eri-ikäisten ihmisten keskuudessa.
Ympäristö vaikuttaa opetuksen laatuun ja sisältöön, mutta myös toisinpäin: koulutus vaikuttaa ympäristöön. YK:n vuosituhatjulistuksessa ja Unescon koordinoimassa Koulutus kaikille -prosessissa uskotaan koulutuksen olevan kehityksen avain. Tieto auttaa rauhan rakentamisessa, se edistää demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioitusta ja kulttuurisen moninaisuuden hyväksymistä. Samalla se rohkaisee ihmisiä osallistumaan poliittiseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen elämään.
Vastuu voiman logiikan korvaamisesta ajattelutavalla, joka perustuu järkeen ja toisten näkökantojen huomioon ottamiseen, kuuluu viime kädessä kaikille kansakunnille ja kansalaisille, meille jokaiselle siihen katsomatta, miten suuri tai pieni kunkin henkilökohtainen panos itse asiassa on. Kansainvälisyyskasvatus ja sen mukana rauhankulttuurin edistäminen on niin laaja haaste, että siihen voidaan vastata vain, jos siitä tehdään prioriteetti. ”Valo voittaa pimeyden” totesi Mahatma Gandhi. Tätä valoa levittävät Unescon peruskirjaan kirjatut edelleen ajankohtaiset demokraattiset arvot: vapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus.
Toivon, että käsillä oleva selvitys auttaa hahmottamaan yhteistyömahdollisuuksia sekä samalla osoittamaan niitä kansainvälisyyskasvatuksen osa-alueita, jotka kaipaavat lisähuomiota.
Uudet kulttuurit ja pääväestön perinteinen, paikallinen kulttuuri sekoittuvat ja synnyttävät yhdessä myös ilmiöitä, jotka ovat jotakin enemmän kuin mitä pääkulttuuri ja vähemmistökulttuurit erikseen olisivat. Monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen. Rajat ylittävä kanssakäyminen, kaupan esteiden poistuminen ja työvoiman entistä vapaampi liikkuminen takaavat kansainvälistymisen jatkumisen. Globalisaatio jatkuu ja eri kulttuureissa kasvaneiden ihmisten vuorovaikutus lisääntyy vääjäämättä. Eri kulttuureita, uskontoja ja ideologioita edustavien ihmisten on siis tultava keskenään toimeen jatkossakin. Kulttuurisen monimuotoisuuden voima yhteiskuntien moottorina on viime aikoina tunnustettu aikaisempaa paremmin sekä kansainvälisesti että meillä täällä Suomessa. Kulttuurien vuorovaikutus ei johdu pelkästään lisääntyvästä ihmisten liikkuvuudesta, vaan myös siitä että kulttuurin tuotteet liikkuvat maasta toiseen entistä nopeammin erilaisten tietoverkkojen avulla.
Vuoden 2001 syyskuun tapahtumilla oli huolestuttavia seurauksia. Ihmisten liikkuvuus ei ole merkittävästi vähentynyt, mutta eri kulttuurien välille on osin tietoisesti ja osin tiedostamatta luotu henkisiä raja-aitoja niin sanotun ”kansallisen turvallisuuden” nimissä. Raja-aidat kumpuavat peloista ja epäluuloista eri kulttuurien välillä. Näitä pelkoja ja ennakkoluuloja käytetään myös äärinationalismin lietsontaan. On syytä suhtautua tilanteeseen hyvin vakavasti. Meidän on tuomittava jyrkästi kaikki yritykset käyttää tilannetta kansojen ja kulttuurien yllyttämiseksi toisiaan vastaan. Meidän on osoitettava vääriksi teoriat, jotka väittävät kulttuurien eroavan toisistaan niin paljon että ne eivät voi elää rinnakkain ja tulla toimeen keskenään. Meidän on vahvistettava kulttuurien välistä kasvatusta, koulutusta ja yhteistyötä ja saatettava ne koskemaan yhä useampia ihmisiä erityisesti katutasolla.
Vaikka juuri nyt maahanmuuttoasioita koskevassa keskustelussa kiinnitetään erityistä huomiota siirtolaisvirtojen kontrollointiin ja maahanmuuttajien kotouttamiseen asuinmaansa työelämään ja yhteiskuntaan, keskusteluun on viime aikoina tullut myös uusia elementtejä. Teollisuusmaissa väestön ikääntyminen on nostanut esiin kysymyksen väestörakenteen vinoutuman vaikutusten lievittämisestä aktiivisella maahanmuuttopolitiikalla. Tulevaisuudessa nimenomaan työperäinen maahanmuutto tulee lisääntymään. Siihen, kuinka hyvissä merkeissä muuttovirroista johtuva yhteiskuntien monikulttuuristuminen sujuu, voimme itse suuresti vaikuttaa. Uusi kulttuurisesti monimuotoinen toimintaympäristö asettaa suuren ja mielenkiintoisen haasteen opetus- ja kulttuuripolitiikalle.
Kansainvälisyyskasvatuksen ja rauhankasvatuksen avulla tulee varmistaa ihmisoikeuksien toteutuminen. Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset takaavat periaatteessa syrjimättömyyden ja eri väestöryhmien tasa-arvon. Säädökset eivät kuitenkaan yksin riitä turvaamaan ihmisten yhdenvertaista kohtelua. Ihmisten asenteisiin voidaan ja tulee vaikuttaa sekä järjen että tunteen tasolla.
Kansainvälisyyskasvatuksen tavoitteena on, että ihminen
hyväksyy toisten ihmisten erilaisuuden ja tuntee muita kulttuureita
ymmärtää ihmisten ja kansojen keskinäisen riippuvuuden ja
ymmärtää tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihmisarvon perustaksi.
YK:n julistama Ihmisoikeuskasvatuksen vuosikymmen (1995-2004) on loppusuoralla. Vuosikymmenen lähtökohtana oli, että kansainvälisyys- ja ihmisoikeuskasvatus ei ole vain ihmisoikeuksien opettamista, vaan myös kasvatusta ihmisoikeuksiin. Unescon yleiskokouksen vuonna 1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista toteaa, että
"Suvaitsevaisuus ei ole myöntyväisyyttä, alentuvuutta eikä suopeutta. Suvaitsevaisuus on ennen kaikkea sitä, että tunnustetaan toisten yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja perusvapaudet."
Kansainvälisyyskasvatuksen kohteiksi mielletään usein koululaiset. Onkin varmasti totta että koulut ovat tärkeä tapa juurruttaa erilaisuutta ymmärtäviä ja suvaitsevaisia asenteita lapsiin ja nuoriin. Toisaalta lapsilla ja nuorilla on usein vahva oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon käsitys, joka taitaa silloin tällöin aikuisilta hautautua arkipäivän realiteettien ja paineiden alle. Koulu voi olla kansainvälisyyskasvatuksen tärkeä areena, mutta sekään ei voi tehdä paljoa, jos koti ja muu ympäristö viestivät päinvastaisesti. Kansainvälisyyskasvatusta tarvitaan kaikissa yhteiskunnallisissa ryhmissä ja eri-ikäisten ihmisten keskuudessa.
Ympäristö vaikuttaa opetuksen laatuun ja sisältöön, mutta myös toisinpäin: koulutus vaikuttaa ympäristöön. YK:n vuosituhatjulistuksessa ja Unescon koordinoimassa Koulutus kaikille -prosessissa uskotaan koulutuksen olevan kehityksen avain. Tieto auttaa rauhan rakentamisessa, se edistää demokratiaa, ihmisoikeuksien kunnioitusta ja kulttuurisen moninaisuuden hyväksymistä. Samalla se rohkaisee ihmisiä osallistumaan poliittiseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen elämään.
Vastuu voiman logiikan korvaamisesta ajattelutavalla, joka perustuu järkeen ja toisten näkökantojen huomioon ottamiseen, kuuluu viime kädessä kaikille kansakunnille ja kansalaisille, meille jokaiselle siihen katsomatta, miten suuri tai pieni kunkin henkilökohtainen panos itse asiassa on. Kansainvälisyyskasvatus ja sen mukana rauhankulttuurin edistäminen on niin laaja haaste, että siihen voidaan vastata vain, jos siitä tehdään prioriteetti. ”Valo voittaa pimeyden” totesi Mahatma Gandhi. Tätä valoa levittävät Unescon peruskirjaan kirjatut edelleen ajankohtaiset demokraattiset arvot: vapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus.
Toivon, että käsillä oleva selvitys auttaa hahmottamaan yhteistyömahdollisuuksia sekä samalla osoittamaan niitä kansainvälisyyskasvatuksen osa-alueita, jotka kaipaavat lisähuomiota.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.