Isänmaallinen vaiko haittaisänmaallinen?

Mielestäni tällaisen jaon voinen perustellusti vetää.

Isänmaalliseksi miellän sellaista ajattelua joka puolustaa omaa kulttuuriamme, perinteitämme, kieltämme sekä rajojamme.
Tällainen ajattelu on nykyisin epätoivottua ja sellaisen esittäjät pyritään painamaan lokaan nazeina, kiihottajina ja vihapuhujina.

Haittaisänmaallisuus on sen sijaan nykyisin ainoa oikea linja jos haluat säilyttää työpaikkasi ja sen myötä perheesi ja tulevaisuutesi.
Suomi itsenäisenä valtiona halutaan siis hävittää ja korvata miljoonilla lähi- itäläisillä ja afrikkalaisilla työperäisillä maahanmuuttajilla jotka vievät omalta kansaltamme kaikki viimeisetkin halpatyöpaikat.
Muistamme että meillä on n. 500 000 työtöntä omasta takaa.


Olemme kansana menossa kohti tuhoamme.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomea ajetaan kohti Euroopan Unionin Liittovaltiota jonka suurin sotilaallinen vihollinen on Venäjä.

      Miksi sitten vihollisia ja sotia tarvitaan? Tietenkin siksi että niillä maailman eliitti ja sen rakkikoirat käärivät valtavat rahalliset voitot. Miljoonien ihmisten kuolemat sodissa tuovat eliitille vain lisää rahaa, rahaa, rahaa......
      Nyt NATO- joukot ovat maassamme ja meistä tehdään tulevan sodan tykistö- ja ohjusmaali. Tämä on johtavien poliitikkojemme märkä päiväuni.

      Toinen vaihtoehto olisi rauhallinen ja puolueeton itsenäisyys ja massiivinen idänkauppa jolla taloutemme lähtisi voimakkaaseen nousuun.

      • palloviski

        Hah, millä rahoilla venäläiset mitään massiivista Suomi-kauppaa kävisivät? Toki sota ja sotateollisuus (jonka osuus Venäjän taloudesta on vielä isompi kuin USA:lla) tuo Venäjän eliitille valtavasti rahaa, mutta tuo porukka on pieni.

        Hintana tästä EU:n pakotteista lipsumisesta olisi se, että kauppa Suomen suurimman vientimarkkinan eli EU:n kanssa vaikeutuisi.


      • Ateistihumanisti

        "Suomea ajetaan kohti Euroopan Unionin Liittovaltiota jonka suurin sotilaallinen vihollinen on Venäjä."

        EU ja sen edeltäjät, kuten EEC, perustettiin takaamaan rauha Euroopassa. Näin on tapahtunut. EU:n perussopimuksessa, eli Lissabonin sopimuksessa, jonka kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet on sovittu mm. seuraaavista yhteisistä perusarvoista, joita EU noudattaa:

        -ihmisarvon kunnioittaminen
        -vapaus
        -kansanvalta
        -tasa-arvo
        -oikeusvaltio
        -ihmisoikeuksien kunnioittaminen
        -vähemmistöihin kuuluvien oikeudet

        Nämä ovat EU:n jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista:

        -moniarvoisuus
        -syrjimättömyys
        -suvaitsevaisuus
        -oikeudenmukaisuus
        -yhteisvastuu
        -naisten ja miesten tasa-arvo.

        Unionin päämääränä on myös edistää rauhaa, omia arvoja ja kansojensa hyvinvointia (SEU 3 artikla 1 kohta).

        "Miksi sitten vihollisia ja sotia tarvitaan? Tietenkin siksi että niillä maailman eliitti ja sen rakkikoirat käärivät valtavat rahalliset voitot. Miljoonien ihmisten kuolemat sodissa tuovat eliitille vain lisää rahaa, rahaa, rahaa......"

        Ja juuri siksi Pariisissa sovittiin Hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta 1951, joka vuonna 1957 laajeni EEC:n ja Euratomin myötä. Kahden Euroopalle tuhoisan sodan jälkeen eurooppalaiset sodat haluttiin lopettaa. Vuoden 1800 jälkeen eurooppalaisissa sodissa kuoli yli 60 miljoonaa ihmistä. Kuinka monta sotaa on käyty Pariisin ja Rooman sopimusten jälkeen? Jugoslavian hajoamissota oli seurausta Neuvostoliiton ja itäblokin romahduksesta. Irlannissa oli käytännössä vuosikymmeniä jatkunut sisällissota, joka päättyi EU-jäsenyyden myötä. Euroopassa on vallinnut rauha lähes 80 vuotta. Se on eurooppalaisittain suoranainen ihme.

        Myös terrorismi onnistuttiin kitkemään Euroopasta lähes täysin. Kaukana ovat ajat, jolloin IRA; ETA, Punainen Armeijakunta jne. pitivät Eurooppaa kauhun vallassa kymmelillä vuosittaisilla pommi-iskuilla. Pelkästään IRA tappoi noin 5000 ihmistä ja Lontoossa räjähteli tuon tuosta.

        Eurooppa ei uhkaile naapureitaan aseillaan, kuten itäinen naapurimme. Venäjä ei myöskään ole EU:n sotilaallinen vihollinen, vaikka uhka se aina on. Pakotteista huolimatta EU:n ja Venäjän välinen kauppa on hyvin vilkasta. EU on Venäjän tärkein kauppakumppani noin 60 % osuudella.

        "Nyt NATO- joukot ovat maassamme ja meistä tehdään tulevan sodan tykistö- ja ohjusmaali. Tämä on johtavien poliitikkojemme märkä päiväuni."

        Suomessa ei ole pysyviä NATO-joukkoja. Itämeren alueen sotilaallisessa kriisissä me olisimme mukana kuuluimme NATOon tai emme. Venäjän sotilasdoktriinit ovat yksiselitteisiä tämän asian suhteen: Venäjä on varautunut puolustamaan omaa maataan kaikin mahdollisin keinoin ja se pyrkii kaikin mahdollisin keinoin pitämään puolustussodan Venäjän rajojen ulkopuolella. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että Venäjän näkökulmasta naapurivaltiot ovat Venäjän suojavyöhykettä, jolle taistelut puolustussodassa viedään. Tällaisia maita ovat Suomi, Baltian maat, osa Ruotsista jne. Jos Venäjä siis kokee oman alueellisen suvereniteettinsa uhatuksi, se ottaa tarvittavat suojavyöhykkeet naapurimaista, jonne sota viedään. Suomi ei olisi sen paremmassa turvassa liittoutumattomana kuin liittoutuneenakaan. Parhaan turvan antaa EU, koska se on Venäjälle välttämätön kauppakumppani. Venäjän talous romahtaisi ilman EU:ta.

        "Toinen vaihtoehto olisi rauhallinen ja puolueeton itsenäisyys ja massiivinen idänkauppa jolla taloutemme lähtisi voimakkaaseen nousuun."

        Suomen viennistä Venäjälle suuntautuu 5,7 %. Suomen tuonnista 13,2 % tulee Venäjältä. Venäjän tärkeimmät vientiartikkelit ovat hiilivedyt (eli fossiiliset polttoaineet, kuten maakaasu ja öljy) sekä aseet. Perusteollisuus Venäjällä on heikkoa tai olematonta. Kulutustarvikkeita tuotetaan vähän, jos lainkaan. Venäjän ostovoima on mitätön verrattuna 10 kertaa suurempaan Euroopan unioniin. Venäjän sisämarkkinat ovat kehitysmaatasoa Moskovan, Pietarin ja muutaman suuremman kasvukeskuksen ulkopuolella. Vaikka Venäjällä elää vajaat 145 miljoonaa ihmistä, heidän markkinansa ja reaalinen kulutusvoimansa on hyvin heikko. EU ja sen FTA-yhteistyömaat käsittävät 600 miljoonan ihmisen kulutusvoimaiset markkinat Japanista Kanadaan saakka. EU:n välittömään yhteistyöpiiriin kuuluu 78 valtiota, joista monet kuuluvat maailman rikkaimpiin valtioihin. Venäjä on taloudeltaan Italian kokoinen. Se on nopeasti ikääntyvä ja köyhtyvä valtio, joka fossiilisten polttoaineiden kysynnän vähenemisen seurauksena taantuu entisestään. Venäjä on tietenkin EU:lle tärkeä kauppakumppani ja sotilaallisesti vahva naapuri, mutta me emme elä enää 80-luvulla.


    • tottuuden_torvi

      Sanoisin että väärä palsta...

      • PidänTurpaniJaTyöpaikan

        Monet sanovat että liittovaltioajatukset ovat täyttä salaliittoteoriaa.
        Siltä tuo tosin näyttää että siihen olemme menossa. En minä muuta syytä näe tälle epäisänmaalliselle vouhotukselle.


    • Olen suvaitsevainen ja ehdottomasti sitä mieltä että työperäistä maahanmuuttoa on voimakkaasti lisättävä työllisyysvajeemme täyttämiseksi.

      Onneksi EU:n eteläraja on auki ja sieltä onkin tulossa joukottain ammattitaitoista väkeä tuota vajettamme täyttämään:https://www.youtube.com/watch?v=f9iCmE94Om8

    • TetraHydro

      Mitä arvoja suomalainen kulttuuri ja perinteet sisältävät? Olisi kiva tietää mitä sitä tarkalleen ottaen puolustaisi.

      • YksiSuomalainen

        Olemme ainutlaatuinen kansa maailmassa jolla on myös ainutlaatuinen perimä, kieli ja kulttuuri.
        Meillä on oma itsenäinen alueemme jota meillä on oikeus puolustaa kaikelta vihamieliseltä ulkomaisilta tunkeilijoilta.

        Kysymyksesi oli:
        "Olisi kiva tietää mitä sitä tarkalleen ottaen puolustaisi."
        Tarkentaisitko kysymystäsi?


      • TetraHydro

        Mitä arvoja siis? Perimä, kieli ja kulttuuri ei itsessään ole arvo. Nähdäkseni siis edellämainittuja asioita puolustava puolustaa globaalia monimuotoisuutta. Eli puolustaa oikeutta olla erilainen.


    • Persulandia

      Minun kotimaani on Suomi, äidinkieleni on suomi ja minä olen osa suomalaista kulttuuria.
      Suomen valtiolla on rajat, oma armeija, joka sitä puolustaa.
      Jos ei halua asua maan tavalla, maasta voi poistua ULOS.
      Suomen ei kuulu olla koko maailman sosiaalitoimisto eikä suomalaisen kulttuurin tule väistyä muiden kulttuurien tieltä.
      Maailman monikulttuurisuus on sitä, että on erilaisia maita omine kulttuureineen.
      Maailman historia kertoo, ettei kulttuurien sekoittamisesta hyvää seuraa.
      Haluammeko, että me suomalaiset lakkaamme olemasta?

      • ota.selvää.asiasta

        Ahaa, siis Suomalainen kulttuuri.

        Koska viimeksi söit Läskisoosia? Veripalttua? Kalakukkoa? Kaalilaatikkoa? Maksalaatikkoa? Kaurapuuroa? Kesäkeittoa? Paistettuja silakoita? Poronkäristystä? Rieskaa? Tillilihaa? Kotikaljaa? Silakkalaatikkoa?

        Muista jättää pizzat ja hampurilaiset pois ruoka-valiostasi; eikä niitä limujakaan kannata juoda; muuten saattaisit tuhota Suomalaista kulttuuriperimää.

        Monikulttuuria on se että sinä syöt pizzaa, kebabia, hampurilaisia ja juot kokista päälle.

        "Suomalainen kulttuuri" on jo syrjäyttänyt maakuntakulttuurit täysin; et edes tiedä kotiseutusi murretta, tai että sellainen on. Tiedätkö mikä on maakuntasi oma laulu? Vanhempi sukupolvi muistaa hyvin murteet, ja osa saattaa vielä osata puhuakin niitä.

        Suomalaisessa (ulkomailta launattussa) kulttuurissa ei ole mitään juhlittavaa, se on tuhonnut Suomen todellisen monimuotoisuuden joka oli vielä hyvin voimissaan 30-40 vuotta sitten.


    • Oikolukija

      Aloittaja totesi että ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään.
      Isänmaalliset rakastavat omaa maataan ja kansaansa ja epäisänmaalliset globalistit noista paskat välittävät.

    • Lintukoto

      Epäisänmaalliset ovat satanisteja ja kiusaajia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      102
      3665
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2413
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2059
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      35
      925
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      45
      851
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      825
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      809
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      717
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      89
      705
    Aihe