Sinisillä kirjanpito- ja kiskonta-kompetenssi-osaajia

Hyvä mies toteutti aktiivimallia ja kikyä. Sampokin kehunee työllistävää vaikutusta eikä rasismista tietoakaan työhönotossa: https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/8cc4c446-9247-423f-b40c-78c14b70abd2

Siitari asetti 17 virolaista työntekijäänsä epäedulliseen asemaan näiden kansallisen alkuperän, kansalaisuuden ja kielen perusteella ja maksoi näille huonompaa palkkaa, kuin mitä laki ja työehtosopimus edellyttivät ja mitä vastaavassa asemassa oleville suomalaisille työntekijöille maksettiin. Esimerkiksi ylityökorvauksia ja muita lisiä ei maksettu virolaisille työntekijöille. Maksamattomia palkkoja oli oikeuden mukaan yhteensä ainakin 500 000 euroa työnantajamaksuineen.

Lisäksi Siitari vaati virolaisia työntekijöitä noudattamaan sopimattomia työaikoja. Hän teetti virolaisilla työntekijöillä yli 13 tunnin työpäiviä ja seitsemän päivän työviikkoja sekä ylitöitä työaikalain vastaisesti. Työntekijöiden työajan pituudeksi oli sovittu 12 tuntia, mutta työpäivät saattoivat olla jopa 18-tuntisia. Osa teki yli 12-tuntisia työpäiviä viikoittain. Virolaiset työntekijät eivät myöskään saaneet vuosilomalaissa säädettyä vuosilomaa.

Jne. Juttu on niin pitkä ettei tässä voi kaikkea. Katsokaa linkin takaa ja hämmästykää moniosaamisesta.
10137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hip hurraa. Ei ihme että moni matkaa nykyään takakontissa suosiolla.

Äänestä

Tätähän se Lindströmin aktiimalli on. Siniset muutenkin kuten hillotolppa porukka osoitta ottaa oman edun mistä vaan ja miten vaan.

Äänestä
  • LInströmin seuraava duunipaikka tiedossa

    Äänestä

Harmi että jäi kiinni. Silloin ja nyt.

Äänestä

Eurovaaleihin?

Äänestä
  • mikä euroryhmä

    Äänestä

Etelä-savo aktiivimallin arvojen osaamiskeskus sinisille, ei jatkoon mitään mahdollisuutta.

Äänestä

Ylellä menee nyt duuni-poliittinen vaaliväittely.
Miksei tämä aloituksessa mainittu hyvä mies ole siellä Sinisten työllisyyskonsteista kertomassa?

Äänestä

jos tulee äänivyöry

Äänestä
  • m-vyöry

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


FatserinSinistäEnnemmin kirjoitti:

Hyvä mies toteutti aktiivimallia ja kikyä. Sampokin kehunee työllistävää vaikutusta eikä rasismista tietoakaan työhönotossa: https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/8cc4c446-9247-423f-b40c-78c14b70abd2

Siitari asetti 17 virolaista työntekijäänsä epäedulliseen asemaan näiden kansallisen alkuperän, kansalaisuuden ja kielen perusteella ja maksoi näille huonompaa palkkaa, kuin mitä laki ja työehtosopimus edellyttivät ja mitä vastaavassa asemassa oleville suomalaisille työntekijöille maksettiin. Esimerkiksi ylityökorvauksia ja muita lisiä ei maksettu virolaisille työntekijöille. Maksamattomia palkkoja oli oikeuden mukaan yhteensä ainakin 500 000 euroa työnantajamaksuineen.

Lisäksi Siitari vaati virolaisia työntekijöitä noudattamaan sopimattomia työaikoja. Hän teetti virolaisilla työntekijöillä yli 13 tunnin työpäiviä ja seitsemän päivän työviikkoja sekä ylitöitä työaikalain vastaisesti. Työntekijöiden työajan pituudeksi oli sovittu 12 tuntia, mutta työpäivät saattoivat olla jopa 18-tuntisia. Osa teki yli 12-tuntisia työpäiviä viikoittain. Virolaiset työntekijät eivät myöskään saaneet vuosilomalaissa säädettyä vuosilomaa.

Jne. Juttu on niin pitkä ettei tässä voi kaikkea. Katsokaa linkin takaa ja hämmästykää moniosaamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu