Ulkomainen halpatyövoima Etelä-Pohjanmaalla

Totuusonikävä666

Etelä-Pohjanmaalla käytetään paljon ulkomaalaista lähetettyä työvoimaa. Todella suurta osaa heistä hyväksikäytetään halpatyövoimana. Ulkomaalaisilla halpatyöntekijöillä syrjäytetään näinollen oman maakunnan työvoimaa työmarkkinoilta ja kierretään veroja. Kuntien ja valtion talous kärsii. Turha sanoa, ettei työvoimaa ole. Työttömiä on työnhakijoina ja maakuntaan riittäisi paluumuuttajiakin, jos olisi töitä. Kukaan ei tietenkään tule halpatyövoiman palkalla. Puolueista Kokoomus, Kepu ja sinipersPersut ajavat halpatyövoiman käytön helpottamista.
Häikäilemättömyyden huippu ovat Perussuomalaiset, joiden todellinen kanta ulkomaiseen halpatyövoimaan näkyy seuraavasta:

Jussi Halla-aho kohkaa nyt siitä, kuinka puolustamalla työvoiman tarveharkintaa hän vastustaa suomalaisten palkkojen polkemista halpatyövoimalla.

Kuitenkin varsinaisessa toimessaan Euroopan parlamentissa "Mestari" äänesti sitä vastaan, että EU:n sisällä lähetetylle työvoimalle pitäisi maksaa vähintään paikallisten työehtojen mukaista minimipalkkaa.

Silloin voidaan siis tuoda Bulgariasta työvoimaa Suomeen tekemään hommia 3,5€ tuntipalkalla. Ei sitä halpatyövoimaa tarvitse lähteä Bangladeshista asti tänne kyöräämään. Persujen linjalla suomalaiset työntekijät häviävät.

Lisätietoa: https://www.pam.fi/…/halpatyovoimalla-keinottelu-vaikeutuu-…

6

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WaRus

      Mun mielestä Etelä-Pohjanmaalla näkyy yllättävän vähän tätä tuotua halpatyövoimaa. Esim Satakunnan puolelle kun menet, niin perunannostoporukka on kyllä pääsääntöisesti ulkomaalaisia. Samoin sikatiloilla hääräilee valkovenäläisiä. Yleensä mikä tahansa likainen työ tms, niin ulkolaisten voimin ne työt hoidetaan.

      Etelä-Pohjanmaalla itselliset isännät eivät vielä tätä halpatyövoimaa ole hoksanneet, van puurtavat perunannostokoneen kimpussa, apuvoimina yleensä vaimo ja muu lähisuku. Omat kädet siis vielä liataan, onko se sitten sitä ittellisyyttä vai mitä.

      Mutta käykääpä Satakunnan puolella katsomas, niin huomaatte että maajussi yrittäjät eivät käsiään joka hommaan likaa. Onko satakuntalainen sitten ketkumpi luonne, vai johtuuko asiat vain sijainnista. Uudet asiat tuppaa tulemaan etelän kautta. Etelä-Pohjanmaa on kaukana pohjoisessa, eikä uudet toimintatavat kulkeudu tänne kovin nopeasti. Lisäksi eteläpohjalainen ei kovin äkkiä muuta muutenkaan toimintatapojaan, vaan tekee niin kuin on aina ennenkin tehty. Satakuntalainen on varmaan enemmän uusia tuulia haisteleva, ja etsii koko ajan parempia toimintatapoja. Siitäkin tämä eroavaisuus varmaan myös osittain johtuu.

    • timbermanne

      koska oot viimeen käyny raksalla tai jossain kasvihuoneilla tai marjoja poimimas,,,kyllä aika vähä on suomalaisia.....silti niin puhutaan että etelä-pohjanmaalla ei oo. aivan samalla lailla kun muuallakin

    • PikkuVenäjä

      Janitalla oli liki 100 venäläistä tekemässä kenkiä, suomalaisia ei palkattu. Kaatui silti.
      Venäläisiä lääkäreitä on jotain reilu 50 Seinäjoella. Satamäärin myös monissa muissa hommissa, kaupoissa, siivoojina, hitsareina, tehdashommissa jne jne.

    • Tuutintäydeltäpersuvalet

      Perussuomalaisten, Kepun ja Kokoomuksen harjoittamassa politiikassa näkyy juuri tämä pyrkimys ulkomaalaisen halpatyövoiman hyväksikäytön mahdollistamiseen. Tämä suomalaista palkansaajaa sortava politiikka sopii näille puolueille oikein hyvin, koska noissa puolueissa todellisista päättäjistä suuri osa on hyötyjinä palkkojen ja yhteiskuntavelvoitteiden polkemisessa. On erityisen rumaa ja äänestäjiä kohtaan katalaa, että esimerkiksi persujen Halla-aho puhuu Suomessa yhtä ja äänestää EU-parlamentissa juuri päinvastoin, salliakseen suomalaisen työvoiman syrjäyttämisen. Katalaa peliä, mutta moni palkansaaja äänestää ymmärtämättömyyksissään omaa sortajaansa.

    • sundmann

      tämän päivän lehessä oli hyvin asia kirjoitettu. suomessa on toisaalta huutava työvoimapula...tietyissä paikoissa,aloilla toisaalta työttömiä yhtä suuri määrä toisaalla jotka eivät liiku...osa aivan eri suunnilla,aloilla. no vanhempi esim maaseudun ihminen ei lähde kaupunkiin.
      en minäkään parin tonnin liksalla liikus kun kulut tuplaantus silkkaa matikkaa...samoin jos joudut kulkea 9e lisätuella pikkusen pitemmän pätkän jollain hevon vitun kurssilla menee miinukselle...ennemmin ottaa sen iskun kun toimeentulo tuki antaa saman osuuden minkä häviää työkkärissä...no toki kannatan työtä ja olen töissä mutta ei sitä pidä samalla rahalla tehdä millä esim nuo filippiini siivoojat jotka ovat niin mukavan ahkeria...paskat ..niitä tuodaan kun ne siivoo 7e tunti

    • artturii

      kyllä on halapaa täytyy laittaa virma ja haikia vilipiiniiltä siivuujia raksoolle töihin...rupiaa jäämähän ittelekkin jotakin kätehen,on täs ny tehty töitä 30v saanu ainakin maksaa tupaa ja veroja..sitä se on suomalaasen elämä kehrosta hautahan....kyllä tämon ihana maa? ny vielä leikatahan terveyshuollosta josta maksetahan...eläkemaksut nousoo...kysyn vaan kannattaako suomes oikiiasti teherä enää töitä??..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5384
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe