Halla-aho ei halua antaa köyhille mitään

Jussi Halla-aho: ”Työttömyys- ja sosiaaliturva ovat yhteiskunnan luksustoimintoja.”
5275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ai siis vihdoinkin hoksasit? Mielenkiintoista. Ei tietenkään. Se mädäntynyt kaveri pyrkii eduskuntaan oman vallanhimon vuoksi. Samalla se mädäntynyt ”ihminen” lietsoo vihaa.

Tämä siis koskee vain halla-ahoa:
Mutta-mutta, halla-aho, asia toimii näin, että tämä on kaksiteräinen miekka. Olet omalla toiminnalla aiheuttanut muille ongelmia, niin saat itse ongelmat. Sen voin luvata. Todistusaineistoa on jo kertynyt sen verran, että joudut,jussi, lusimaan aika pitkään kannattajiesi kanssa ;)

Äänestä
  • ”Vekselihävittäjätuhlaus ja Harmeija ovat yhteiskunnan luksustoimintoja.”
    Jäsenkirjasuojavirkoina Kokoomuslaisille sotahulluille juopoille kapiaisille jotka leikkivät Natoliittolaista, eivätkä tee ikänään rehellistä työtä.

    Äänestä

  • Onko sinulla nimimerkki "Halla-aholaisille" kaikki ihan kotona. Tätä se avohoito tekee.

    Äänestä

Tämän maan asiat eivät parane rahaa jakamalla. On saatava huutava työvoimapula kuriin, että saamme valtiolle verotuloja ja löhöäjät kortistoista töihin. Työikäiset on passivoitu maksamalla vastikkeetonta rahaa ja väitetty että näin hyvinvointivaltiossa. Työkykyiset saavat palkkaa tekemättä yhtään mitään ja vanhukset uivat paskoissaan. Tämän on loputtava koska velalla on rakennettu tämä koko saasta ja harha. Toivottavasti kansa tulee järkiinsä, eikä äänesta demuja. Muuten sama kurjuus jatkuu. Aikavertailuna Miljoona euroa=1vuosi, 1 miljardi=1000 vuotta. Suomen velka on n.110 miljardia. Repikää tästä huumoria ja painukaa töihin siitä valittamasta. Kyllä verot nousevat ja valtion velka lisääntyy, jos hurmaavan joukkoitsemurhan jengi pääsee taas passivoimaan kansaa.

Äänestä
  • Aamuinen laskuhumala herättää ajatuksia:))))

    Äänestä

Eikä Vihervasemmistolla ole mitään annettavaa asiassa. Vieläkään.

Äänestä
  • Sipiläällä oli annettavaa miljonääreille, otettavaa oli tavan kansalta kikyn muodossa.

    Äänestä

Halla-aho kirjoitti aikoinaan jokseenkin näin ''Yhteiskunta hoitaa infran ja jokainen on työllistää iktsensä. Työttömyysavustukset ja asumistuet lakkautettava.''

2015 vaaleissa persujen vaalislogan, yksi monista, oli ''stoppi vastikkeettomalle rahalle''
Nyt se on muodossa ''Emme kannata vastikkeetonta perustuloa. Sosiaaliturvan pitää aina olla viimesijainen turvaverkosto vaikeiden aikojen yli. Oletuksen pitää olla se, että työkykyiset ihmiset elättävät itsensä.''

Äänestä
  • Se mitä Halla-aho on kirjoittanut voi jokainen lukea verkosta: Halla-aho: Parasta sosiaaliturvapolitiikkaa on se, että ihmisillä on töitä, eivätkä he tarvitse tulonsiirtoja

    Onko tuossa jotakin ylivoimaista?

    Tässä ei ole koskaan ollut mitään epäselvää kenellekkään.
    Paitsi nyt, lähinnä Vihervasemmistolla koska vaalit (ennen ei näköjään aihe ollut tarpeeksi kiinnostava. Miksiköhän vasta nyt?).

    Sen sijaan minua kiinnostaa, miksi Vihervasemmisto ei puhu suoraan näiden ilmastotalkoiden kasvavista lisäkustannuksista tavallisille suomalaisille, siis heille jotka eivät ole Vihervasemmiston oman julkisin varoin maksetun järjestelmän piirissä turvassa haittaveroilta? Mikä on ilmastotalkoiden hintalappu tavalliselle suomalaiselle?

    Ilmastotalkoiden lisäkustannuksiahan on tulossa kun mm. vaaditaan öljylämmityksen kieltämistä ja niistä aiheutuvia remontteja jotka ovat erittäin kalliita varsinkin eläkeläisille jotka tunnetusti ovat tämän maan köyhimpiä ihmisiä.

    Äänestä

  • vihreän.unelman.hinta kirjoitti:

    Se mitä Halla-aho on kirjoittanut voi jokainen lukea verkosta: Halla-aho: Parasta sosiaaliturvapolitiikkaa on se, että ihmisillä on töitä, eivätkä he tarvitse tulonsiirtoja

    Onko tuossa jotakin ylivoimaista?

    Tässä ei ole koskaan ollut mitään epäselvää kenellekkään.
    Paitsi nyt, lähinnä Vihervasemmistolla koska vaalit (ennen ei näköjään aihe ollut tarpeeksi kiinnostava. Miksiköhän vasta nyt?).

    Sen sijaan minua kiinnostaa, miksi Vihervasemmisto ei puhu suoraan näiden ilmastotalkoiden kasvavista lisäkustannuksista tavallisille suomalaisille, siis heille jotka eivät ole Vihervasemmiston oman julkisin varoin maksetun järjestelmän piirissä turvassa haittaveroilta? Mikä on ilmastotalkoiden hintalappu tavalliselle suomalaiselle?

    Ilmastotalkoiden lisäkustannuksiahan on tulossa kun mm. vaaditaan öljylämmityksen kieltämistä ja niistä aiheutuvia remontteja jotka ovat erittäin kalliita varsinkin eläkeläisille jotka tunnetusti ovat tämän maan köyhimpiä ihmisiä.

    Sinä osaat sitten hienosti pysyä ketjun aiheessa:))))

    Äänestä

  • kokouksien_ilopilleri kirjoitti:

    Sinä osaat sitten hienosti pysyä ketjun aiheessa:))))

    Sinä se osaat niin kätsysti kommentoida muiden keskustelua noilla iänikuisilla vanlainereillasi.
    Siis ei mitään järkevää kommentoitavaa aiheeseen. Taaskaan.

    Äänestä

  • bravuuria.pukkaa.taas kirjoitti:

    Sinä se osaat niin kätsysti kommentoida muiden keskustelua noilla iänikuisilla vanlainereillasi.
    Siis ei mitään järkevää kommentoitavaa aiheeseen. Taaskaan.

    Rouva hyvä, mistä päättelette että minä kommentoin muiden keskustelua ??
    Jos te ette oi pysyä ketkun aiheessa, avatkaa oma ketju. Vaikkapa pelkillä vanlinereillö:)))

    Äänestä

  • "Halla-aho kirjoitti aikoinaan jokseenkin näin ''Yhteiskunta hoitaa infran ja jokainen on työllistää iktsensä. Työttömyysavustukset ja asumistuet lakkautettava.''

    Pistäpä sitten kiireesti linkkiä kirjoitukseen jossa hän sanoo " työttömyysavustukset ja asumistuet lakkautettava".

    Olet valehtelija. Olen olennaisimmatt kirjoitukset lukenut ja haastattelut kuunnellut. Ainoa asia jota hän ajaa on se ettei ihmisten TARVITSISI sinnitellä tukien varassa jopa työtä tehdessään koska terveessä yhteiskunnallisessa tilanteessa ihminen kykenee tulemaan työstään ansaitsemallaan palkalla toimeen joutumatta turvautumaan tukiin.

    Tukien hakeminen ja niiden varassa eläminen ei ole kivaa. On positiivinen asia tähdätä siihen että tukiriippuvuudesta pääsisi irti. Tässä ei ole mitään vaikeaselkoista ja Halla- aho on näkemystensä ilmaisussa harvinaisen selväsanainen ja helposti ymmärrettävä. Jos tätä asiaa ei pysty tajuamaan on jotain vikaa kuullun- ja luetun ymmärtämisessä.

    Äänestä

  • Persuilla on asumisen halpuutus jossain ohjelmassaan. Tarkoista keinoista ei tietoa. Sosiaalipolittisessa ohjelmassaan he sanovat näin: "Toimeentulotuen varassa olevan helsinkiläisen yksin asuvan vuokra maksetaan 675 euroon asti, ja sen päälle tulee perustoimeentulo 488 euroa eli yhteensä 1163 euroa. ". Jos tämä yhdistetään asumisen halpuutukseen, tarkoittaa se helposti asumistuen leikkausta, toimeentulotuen leikkausta ja ties mitä. Jos tämä ei olisi tarkoitus, miksei sitä sanota?

    Äänestä

  • hyvinerikoista kirjoitti:

    Persuilla on asumisen halpuutus jossain ohjelmassaan. Tarkoista keinoista ei tietoa. Sosiaalipolittisessa ohjelmassaan he sanovat näin: "Toimeentulotuen varassa olevan helsinkiläisen yksin asuvan vuokra maksetaan 675 euroon asti, ja sen päälle tulee perustoimeentulo 488 euroa eli yhteensä 1163 euroa. ". Jos tämä yhdistetään asumisen halpuutukseen, tarkoittaa se helposti asumistuen leikkausta, toimeentulotuen leikkausta ja ties mitä. Jos tämä ei olisi tarkoitus, miksei sitä sanota?

    Ja lisäksi he ovat sitä mieltä ettei köyhällä ole varaa asua: " "Samalla asumistuet ja toimeentulotuet ovat nousseet järkyttäviin mittaluokkiin. Asumistuista tulee karsia elintasoelementtejä, joiden varassa kymmenet tuhannet elävät asunnoissa joihin heillä ei ole varaa." Tuohan johtaa siihen ettei köyhä asu enää tuossa 675 euron kämpässä. Se on potku kankkuun.

    Äänestä

Natseja ei ole ollut 1940 luvun jälkeen joten vähän järkeä keskusteluun.
Sosiaaliturvalla elää yli 40 prosenttia ulkomaalaisista helsingin seudulla, se on jokaiselta Suomalaiselta pois.

Äänestä
  • Vasemmisto+ei+voi+elää+ilman+Natseja!!Ressukat+vieläkin+70+vuoden+jälkeen+juhlivat+voittoaan+paraateissa!!!!Mutta+hetkinen!!!!Vasemmiston+mukaan+Suomi+on+edelleen+täynnä+Natseja???92%+suomalaisista+on+natseja+vasemmistoliiton+mukaan!!!

    Äänestä

Kyllä tulee persujen äänestäjät taas pettymään kun heille selviää että persut ei aja pienituloisten ja köyhien asiaa, myös aktiivimalli taitaa olla persuille hyvä juttu. Persut ovat näissä asioissa kokoomukseen päin kallellaan.

Äänestä
  • Pienituloiset, isotuloiset, joku jossakin jollekin...
    Eiköhän kaikkien pitäisi lähteä siitä, MIHIN meidän korkeita verovaroja ylipäätään tuhlataan ! Eli tuottamattomaan (!) haittamaahanmuuttoon ja EU:hun, johon kuulumme nettomaksajina. Kun pyyhimme tällaisia turhia kuluja ylitse, pääsemme jakamaan Suomelle ja suomalaisille omia verojamme ! Siksi perussuomalaiset.

    Äänestä

  • Eipä ne muutkaan ole yritystukia leikanneet. Li saa ihan rauhassa leikkiä Robin Hoodia. Audin takapenkillä Listä tulisi toinen Siimes.

    Äänestä

Ainakin ne houkuttelevat tulijoita Kempeleeseen. Jussi ei toisaalta ymmärrä miten paljon nämä niin sanotut yrittäjät ja maatalousyrittäjät käyttävät ulkomaista työvoimaa. Laivatkin rakennetaan suomalaisella rahalla ja virolaisella työvoimalla.

Äänestä

Köyhä ja laiska vasemmisto tarvitsee elättäjät ulkomailta.
Kotimainen elättäjä kun on kohta loppuun lypsetty.

Äänestä
  • Köyhä Suomen kansa elättää UPM:n ja Vaisalan tapaisia yrityksiä kehitysavun kautta. Persut ovat luvanneet leikata kehitysapua. Vasemmisto haluaa keskiluokan rahat kehitysavun muodossa omilleen paperityömiehille.

    Äänestä

Aloittaja hei. Mitä demarit ovat valmiita antamaan köyhille, kun heidän tavoite on täyttää maamme elätettävillä? Siihen menee valtion vähäisetkin liikenevät varat. Jo nyt hinta on 3.2 miljardia vuodessa Pauli Vahteran tutkimuksen mukaan. Tätä tutkimusta ei yksikään taho ole uskaltanut kiistää. Pelkäävät näet julkistaa rumia lukuja.

Kun demarit pääsevat hallitukseen, tuon hinnan voi huoletta vähintään tuplata. Kuinka köyhille riittää rahaa kun haittamaahanmuutto eli haittis vie kaiken, tuhkatkin pesästä?

Äänestä

Niinpä, ja persut pakkomuuttaisivat kaikki köyhät pääkaupunkiseudulta pois, jos eivät siis kykene itse maksamaan vuokraansa. Tämä on heidän puolueohjelmassaan. Eli jos he antavat vaikutelman siitä, että ovat köyhien puolella, se ei pidä paikkaansa. Köyhä ihminen on persulle pelkkää uunotettavaa vaalikarjaa. Luulisi tuon nyt olevan selvää jo takinkääntöjenkin jälkeen, mutta kaiketi aina joku kuvittelee muuta.

Äänestä

Halla- aho on sanonut että perussuomalaiset kannattavat aktiivimallin poistamista koska se ei auta ketään työllistymään. Ei ole oikein rangaista työtöntä siitä ettei hänellä ole tarjota talodellisesti kannattavaa työtä. Olennaista HAlla- ahon mielestä on se että työtä tekevä pääsee irti tukiriippuvuudesta. Halla- ahon persut ei ole poistamassa sosiaaliturvaa työttömiltä joten en tiedä mitä tarkoitat sillä 'ettei Halla- aho halua antaa köyhille mitään'. Mitä pitäisi antaa?

H-a katsoo tätäkin asiaa lintuperspektiivistä. Näin köyhänä työttömänä on oikein kiva kuulla sellaista ajattelua, että olennaista työttömyyden vähentämisessä on palkkatason nostaminen koska ei ole oikein, että työssäkäyvä ei tule toimeen ansaitsemallaan palkalla. Hän vastustaa halpatyötä ja kannattaa työelämän tervehdyttämistä sellaiseksi, että se on kannattavaa sekä työnantajalle että työntekijälle.

Tämä on tullut harvinaisen selväksi paneeleissa joten voit lopettaa sen ruikutuksen.

Äänestä
  • Jos persut saisi päättää, tyyli olisi ''ota tai jätä'' eli ota tarjottu duuni, oli liksa, työaika, sijainti,tms. mitä tahansa.

    Äänestä

  • mkibb kirjoitti:

    Jos persut saisi päättää, tyyli olisi ''ota tai jätä'' eli ota tarjottu duuni, oli liksa, työaika, sijainti,tms. mitä tahansa.

    Miten niin?

    Nykyinen malli on juuri tuo etenkin nyt kun aktiivikiusausmalli tuli käyttöön.

    Persut haluavat poistaa aktiivimallin ja tervehdyttää ja normalisoida työelämää.

    Äänestä

  • " olennaista työttömyyden vähentämisessä on palkkatason nostaminen koska ei ole oikein, että työssäkäyvä ei tule toimeen ansaitsemallaan palkalla"

    Meinaatko oikeasti, että se nousee, kun persujen mielestä pääkaupunkiseudulla n. 1100 asumistukea, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea on liikaa? Taitaa kuule olla ennemminkin niin, että persut haluavat halpuuttaa asumista ja pudottaa palkkoja. Sitä en sano etteikö vuokria saisi laskea, mutta miten he sen tekevät?

    Äänestä

  • oletkoselvittänyt kirjoitti:

    " olennaista työttömyyden vähentämisessä on palkkatason nostaminen koska ei ole oikein, että työssäkäyvä ei tule toimeen ansaitsemallaan palkalla"

    Tässä lisää persujen näkemyksiä: "Samalla asumistuet ja toimeentulotuet ovat nousseet
    järkyttäviin mittaluokkiin. Asumistuista tulee karsia elintasoelementtejä, joiden varassa kymmenet tuhannet elävät asunnoissa joihin heillä ei ole varaa. Tilannetta on pahentanut maahanmuutto, kun heikosti integroituvat ja tulonsiirroilla elävät maahanmuuttajat ovat pakkautuneet suuriin kaupunkeihin ”lähelle työpaikkoja”, mutta eivät kuitenkaan töihin kyseisiin työpaikkoihin. Nämä asunnot ovat pois niiltä jotka tekevät töitä ja etsivät vapaita
    asuntoja. Asumistuet vääristävät markkinoita ja kanavoivat veronmaksajien rahaa tulonsiirtoina rakennusliikkeille ja vuokranantajille."

    Eli toisin sanoen persut esittävät jotain aivan erikoista elintasoelementtiä, mikä se on? Kun kuitenkin maksimimäärä tukia on selvillä toisessa ohjelmassa.

    Äänestä

  • tostaselviää kirjoitti:

    Ja lähdetieto quoteen vielä kiitos. Mistä olet quotesi poiminut?

    Äänestä

  • oletkoselvittänyt kirjoitti:

    " olennaista työttömyyden vähentämisessä on palkkatason nostaminen koska ei ole oikein, että työssäkäyvä ei tule toimeen ansaitsemallaan palkalla"

    Meinaatko oikeasti, että se nousee, kun persujen mielestä pääkaupunkiseudulla n. 1100 asumistukea, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea on liikaa? Taitaa kuule olla ennemminkin niin, että persut haluavat halpuuttaa asumista ja pudottaa palkkoja. Sitä en sano etteikö vuokria saisi laskea, mutta miten he sen tekevät?

    "Meinaatko oikeasti, että se nousee, kun persujen mielestä pääkaupunkiseudulla n. 1100 asumistukea, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea on liikaa? "

    En ymmärrä tämän virkkeen asiasisältöä. Voisitko opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin?

    Äänestä

  • lähdetieto-kiitos kirjoitti:

    Ja lähdetieto quoteen vielä kiitos. Mistä olet quotesi poiminut?

    Perussuomalaisten ohjelmista, löytyvät heidän sivuiltaan. Etkö sinä tunne lobbaamasi puolueen ohjelmia? Ai ´niin, et tietenkään, olet trolli ja luulet ettei kukaan lue puolueohjelmia. Saati ajattele itse. Sellainen käsitys teillä persuilla on vaalikarjasta.

    Äänestä

  • selväsanaisuutta kirjoitti:

    "Meinaatko oikeasti, että se nousee, kun persujen mielestä pääkaupunkiseudulla n. 1100 asumistukea, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea on liikaa? "

    En ymmärrä tämän virkkeen asiasisältöä. Voisitko opetella ilmaisemaan itseäsi selkeämmin?

    Voisitko sinä opetella ottamaan asioista selvää, ilman että odotat koko ajan jonkun vääntävän rautalankaa.
    Suomeksi: persujen mielestä 1100 euroa tukia on liikaa ja se vaikeuttaa työn vastaanottamista. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tuet alas, jotta työ maistuu. Persut haluavat myös pistää asumitukijärjestelmän uusiksi, koska se nostaa vuokria, kuulemma.

    Äänestä

  • oletkoselvittänyt kirjoitti:

    " olennaista työttömyyden vähentämisessä on palkkatason nostaminen koska ei ole oikein, että työssäkäyvä ei tule toimeen ansaitsemallaan palkalla"

    Meinaatko oikeasti, että se nousee, kun persujen mielestä pääkaupunkiseudulla n. 1100 asumistukea, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea on liikaa? Taitaa kuule olla ennemminkin niin, että persut haluavat halpuuttaa asumista ja pudottaa palkkoja. Sitä en sano etteikö vuokria saisi laskea, mutta miten he sen tekevät?

    Perustan mielipiteeni Halla- ahon haastatteluihin ja puheisiin joita on myös toistettu jo sen verran monta kertaa, että niistä pitäisi jo pääasiat ymmärtää. Yksityiskohtaisesti en ole persujen ohjelmaan tutustunut.

    Tuskin persuilla on nopeaa hokkupokkusratkaisua mihinkään kun ei muillakaan puolueilla ole. Persut ovat kuitenkin selvästi irtisanoutuneet esim. mielipuolisesta ilmastopolitiikasta joka veisi suomalaisten työpaikat kiinaan. Persut haluavat pitää työpaikat Suomessa. Tässä on jo osa ratkaisua. Se ei tietystikään riitä.

    Siihen voisi tietysti vielä odottaa selvempää näkökulmaa mitä mieltä persut ovat näistä loispummifirmoista jotka ovat lypsäneet elantonsa työttömien kustannuksella jo vuosikymmeniä valtion ja jopa eu:n kipatessa heille rahaa. Työttömiin kohdistetut työlllistämisohjelmat joihin on haaskattu tukia ja resursseja kuin mustaan aukkoon jo vuosia, vääristävät työmarkkinoita ja kilpailua. Kaikki se työvoima ja raha joka näissä täysin tarpeettomissa haistapaska päivätoiminnoissa pyörii on pois oikeasta työelämästä. Näillä toimilla on myöskin taipumus sementoida työttömät ikuiseen köyhyyskierteeseen loppuelämäkseen. Pitkäaikaistyöttömistä on tullut karjaa josta ei ole tarkoituskaan päästä eroon koska heistä on liikaa hyötyä niin monille tukijärjestelmää hyödyntäville loisfirmoille.

    Pitkäaikaistyöttömistä on tehty turkiseläimen kaltainen bisnes loispummifirmoille jotka lypsävät hyödyttömiin työllistämistoimenpiteisiin - suomeksi työttömien nöyryytyssirkuksiin - tukia joiden avulla loispummifirmojen pyörittäjät elättävät itsensä. Työttömiä käytetään myös taskurahaorjina oikeilla työpaikoilla tekemässä oikeita töitä muutaman euron taskurahalla josta normaalissa tilanteessa pitäisi saada oikea tes:n mukainen palkka. Suomalainen työelämä on mädäntynyt pystyyn jo aikoja sitten. Monet ovat kasvaneet tähän tukien ihmemaaelämään jo lapsesta asti eivätkä edes tiedä mitään siitä millaista normaali työelämä on.

    Mutta olen kyllä kuulevinani ainakin H-a:n jutuista että tavoite olisi palauttaa työelämä vastaamaan sitä mikä työelämän pitäisi normaalissa tilanteessa olla. Työelämän pitäisi olla hyvin yksinkertaista vaihtokauppaa työn ostajan ja työpanoksensa myyjän välillä.

    Äänestä

  • työelämän.normalisointi kirjoitti:

    "Pitkäaikaistyöttömistä on tehty turkiseläimen kaltainen bisnes loispummifirmoille"

    Ja nyt he ovat sopivaa äänestyskarjaa persuille. Muistamme kaikki persujen edellsiet takinkäännöt, jotta pääsivät hillotolpalle. Se on nimen omaan entinen persu Lindström, joka aktiivimallin ajoi työttömille, jotta saivat tehtyä leikkauksia. Kyllä he tiesivät, että se koskee pahiten ikääntyneisiin ja vajaakuntoisiin.
    Lisäksi tuo sosiaalipoliittinen ja talousohjelma mikä persuilla on, puhuu omaa kieltää.

    "Asumistuista tulee karsia elintasoelementtejä"

    Kertoisitko mitä ovat elintasoelementit, joista tässä puhutaan? Minun tietääkseni pääkaupunkiseudulla yksinäinen ihminen saa maks. n. 393 € asumistukea, koitappa sillä sitten maksella asuntoa. 675 € on maksimi, joka otetaan toimeentulotuessa huomioon pääkaupunkiseudulla, edullisia asuntoja ei nyt vaan ole.
    Asuntojen vuokrat saisi alas sääntelyllä, mutta sitähän ei kukaan poliittikko halua, ei myöskään persut. Sen sijaan otetaan asumistuet alas, ja niin ihmiset jäävät asunnottomiksi.

    En usko edes noihin, mitä tuossa luettelet, koska persut kalastelevat vain ääniä, lisäksi he haluavat yleistuen, joka on matala tasoltaa ja vahvasti vastikkeellista ja valvottua. Jos ei halua suostua tähän, saa vielä matalampaa tukea, mitä se sitten lieneekään.
    Miten kukaan voi äänestää puoluetta tutkimatta mitä äänestää????

    Äänestä

  • envoiymmärtää kirjoitti:

    Nykyiset persut ovat eri asia kuin edelliset persut kuten teidät.

    Persuille valuu äänestäjiä kaikista sosiaaliluokista. Persut ajavat myös pk- yrittäjien asiaa. Persujen linja tuntuu olevan harvinaisen jalat maassa realismia. He näkevät asiat sekä työntekijäpuolen kuin työnantajapuolen kuten yrittäjien näkökulmasta koska nämä kummatkin ovat yhtä tärkeitä kun työelämää pyritään tervehdyttämään. Porvarit ajattelevat ainoastaan työnantaja- ja yrittäjäpuolen etuja ja työväenpuolueet luonnollisesti vain työntekijöiden etuja. Persut lähtevät siitä liikkeelle että kummankin osapuolen etu on kaikkien etu kun näitä työelämään pesiytyneitä syöpiä parannetaan.

    Loppu viestistäsi oli jollekin toiselle koska en ole puhunut mitään asumistuista.

    Äänestä

Halla-aho on sanonut, että työkykyiset tehkööt töitä. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin!
Työkykyinen iloitkoon aikaansaannoksistaan ja palkastaan. Työtähän ei tehdä palkatta.
Kotiäidit ja monet omaishoitajat tekevät palkatonta työtä hoitaessaan läheisiään.
Se on sitä sydämen sivistystä, rakkautta läheisiään kohtaan.
Halla-aho on sanonut, että jokaisen tulee voida elää palkallaan eli mitään halpatyövoiman palkka-alennuksia ei tule sallia Suomessa.
Suomi elää yhä velaksi. Suomi on vielä luksus- eli hyvinvointivaltio, joka pystyy antamaan tukea sitä tarvitseville. Hyvä kysymys kuuluu: Mutta kuinka kauan?
Jokaisen suomalaisen on hyvä tunnustaa tosi asiat: Suomi ei voi elää velaksi, käy kuten Venezuelassa.
Jokaisen työkykyisen täytyy yrittää kantaa kortensa kekoon kasvattamaan yhteistä kakkua.
Kakkua pitää kasvattaa.
Kaikki työ on arvokasta ja työstä kuuluu saada kunnon palkka, jolla tulla toimeen.
Haittamaahanmuutto rasittaa julkisia menoja. Haittamaahanmuutosta säästyvät miljardit voitaisiin laittaa vanhustenhoitoon, koulutukseen ja työpaikkojen luomiseen.
Jos velaksi elämiselle ei saada rajoja, loppuu luksus Suomesta tyystin.
Miten sitten suu pannaan?

Äänestä

Punastelija sivari-jussilla on hyvä uhota, kun on loisinut slaavilaisen kirkkolatinan äärellä yliopistolla "muutaman" vuoden ja ryhtynyt sitten pyssyjen kanssa paukkaamaan. Tässäpä kaunis ehdokas peruspöljille. Kelmeä nutipää, joka ei ole yhtään tuntia elämässään työtä tehnyt. Äänestäjät saman näköisiä.

Äänestä
  • Väitätkö, että Jussi tai sen peruskannattaja olisi töissä käynyt?

    Äänestä

  • Kertokaa arvon perussuomalaiset, miksi kaikki muut puolueet ovat vanhoja puolueita. Muistakaa oma historianne: ensin SMP, joka hajos, kun se lopulta otettiin hallitukseen, sitten persut.1,joka hajos, kun otettiin hallitukseen. Tämäkö on nykypersujen tavoite?

    Äänestä

persujen äänestäjät tuntuu pääosin olevan työttömiä, eläkeläisiä ja pienituloisia. heidät pelastaa muut puolueet kun kukaan muu puolue ei suostu persujen kanssa yhteistyöhön. eli persujen äänestäminen ei sinällään ole peruuttamaton moka.

Äänestä

Hei maksaakos Kela sun asumistuet?

Äänestä
  • en käsittääkseni ole oikeutettu asumistukeen mutta kiitti vinkistä. pitääpä tarkastaa asia varmuuden vuoksi

    Äänestä

Halla-aho kommentoi sanomaansa työttömyys- ja sosiaaliturvasta:

–Tämä on taas tällainen tahallaan väärinymmärretty lausunto. Kun puhutaan julkisen rahan käytöstä, niin pitäisi pystyä priorisoimaan niitä toimintoja, joita yhteiskunnalla on. Ne kaikkein syvimmällä olevat toiminnot ovat ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden takaaminen. Se on valtion ydinvelvollisuus kansalaisiaan kohtaan.

–Sen jälkeen rahoitetaan siinä määrin kuin kukkaron nyörit antavat myöden. Sosiaaliedut kuuluvat tähän kategoriaan.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/225007-jussi-halla-aho-linjaa-talouspolitiikkaansa-en-kannata-kokoomuslaista

Mielestäni Halla-aho on hyvin linjassa siinä mihin maamme on aina perustunut: turvallisuus ensin, jolloin varmistetaan Suomen olemassaolo ja itsenäinen, turvallinen kotipaikka suomalaisille. Nämä ovat lähtökohdat kaikelle muulle hyvinvoinnille.

Halla-ahon esittämästä on suomalaisen helppo olla samaa mieltä.

Äänestä
  • Juuri noin.

    Äänestä

Mitä sinä annat muille ja etenkin köyhille?
Katselet muita mutta unohdat, että itse voit oikeasti tehdä jotain, eikä vaan puhua.
Puhujat ovat tyhjänpuhujia, kun pitäisi toimia eikä puhua.
Huomenna heti alat jakamaan köyhemmille, auttamaan heikko osaisia, vanhuksia , siivoamaan roskia jne . yhteiskunnan hyväksi.
Ja jos et anna muille mitään vapaaehtoisesti, kuinka kehtaat vaatia sitä muilta?
Häpeä nyt itseksesi.

Äänestä

Ruvetaan purkamaan tätä järjestelmää, kun ollaan lähellä täystyöllisyyttä. Muutoin epäreilua. Pidetään työpaikat Suomessa, myös tehdastyö, voiko tehdastyötä lisätä? Sitten voidaan myös maksaa valtion velka pois ja keventää verotusta.

Äänestä

Kanakeittoa ryystäen pysyy laihana ja vodkan ja viinin myötä herää irstaat menot. Orpokin tajuaa tämän kyllä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sellainensuhari kirjoitti:

Jussi Halla-aho: ”Työttömyys- ja sosiaaliturva ovat yhteiskunnan luksustoimintoja.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu