Meneekö Suomessa yhtä pahaksi kuin Ruotsissa?

Ihan tarpeeksihan tätä on Suomessa jo nyt, mutta suhteellisen vähällä ollaan, ainakin vielä, päästy Ruotsiin verrattuna.

Tässä pari uutista eiliseltä SVT:n text-TV:ssä:

Nainen haki Ruotsista turvapaikkaa vuonna 2015. Katosi yksin Ruotsiin tulleiden lasten ja nuorten vok:ista maaliskuun lopussa 2016. Toukokuussa hänet löydettiin metsäalueelta osittain haudattuna. Poliisitutkinnassa selvisi, että nainen oli naimisissa 20 vuotta vanhemman miehen kanssa, joka oli saapunut Ruotsiin hieman ennen naisen katoamista. Mies otettiin kiinni Iranissa toukokuussa 2018. (Kas kun Iran suostui luovuttamaan miehen tuomiolle Ruotsiin.)

Tuomio: 18 vuotta vankeutta ja karkotus

Mies hakkasi viime kesänä Örebrossa kadulla keskustassa 50-vuotiaan miehen kuoliaaksi. Motiivi ei täysin selvinnyt, mutta oli viitteitä siitä, että kyse olisi ollut ryöstöstä joka 'lähti lapasesta'. "Brutaali teko, jossa nähtävissä tiettyä suunnitelmallisuutta" toteaa tuomioistuin. Siksi tyypillinen tuomio murhasta, 14 vuotta vankeutta, ei ollut tässä tapauksessa riittävä.
1286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jälkimmäisen tapauksen tuomio oli 17 vuotta kakkua ja elinikäinen karkotus.

Äänestä

On se hyvä että karkotus on Ruotsissa usein osa tuomiota vakavissa väkivaltarikoksissa, jonka tekijä on ulkomaalaistaustainen. Tuomiota ei laatumediakaan kehtaa sensuroida, joten karkotus osana tuomiota kertoo tekijän taustasta. Muuten se jäisikin uutisoinnissa pimentoon.

1Äänestä

"...ja karkotus"

Karkottavat ilmeisesti Suomeen ?

Äänestä
  • Dkdmzzp

    Äänestä

Suomessa tapahtuu näitä samoja juttuja jo päivittäin mikä osoittaa sen mihin tässä ollaan menossa.
Pahinta on että mediamme salaa näitä terroristien tekemiä rikoksia millä tehdään vain enempi haittaa kantaväestölle joka luulee ettei mitään vaaraa näistä täällä vapaana liikkuvista terroristeista olisikaan ?

1Äänestä

Niinpä, että menikö Ruotsissa pahaksi, kun suomalaisia muutti Ruotsiin 1960-70 -luvuilla lähes 400.000!

Äänestä
  • Sama laulu raikaa kerrasta toiseen automaatin toistamana, niinpähäntaas.

    Äänestä

  • Pahaksi on tautisi päässyt!
    Toistoa puolin ja toisin.

    Toisin toistajana minun on toistettava, että Ruotsi haki työvoimaa mm. Suomesta.
    Svedu viranomaiset olivat yhteistyössä Suomen työvoimaviranomaisten kanssa seuloessaan suomalaisista työnhakijoista mieleisiään Ruotsiin.
    Tietenkin oli myös oma-aloitteisia menijöitä.

    Minä menin poikamiehenä 1964 ja tapasin siellä perheellisiä suomalaisia joissa oli tyypillistä, että mies oli mennyt edellä, alkanut painaa työtä, joskus kahtakin kuten enoni ja perhe tuli perästä sen jälkeen kun mies oli saanut TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ elämänpuitteet kuntoon.

    Eräänä kovan työnteon motiivina oli lomamatkalla Suomessa näyttää miten hyvin menee. "Pakollinen" volvo oli kuin vitsi.

    Minulla oli siellä työkavereina myös norjalaisia, tanskalaisia, saksalaisia, krekuja, romanialaisia ja silloisen Jugoslavian alueelta työhön tulleita.

    1Äänestä

Mikähän on toi Vantaan autopalot, pitkä talli tulessa

Äänestä

ruotsissa on 53 no go aluetta
ruotsi on euroopan raiskauskeskus, tilastoluvut karmeita
rikosindeksissä ruotsi euroopan ykkönen
Malmöstä ja monesta muusta kaupungista juutalaiset paenneet pois muslimien vainon vuoksi

1Äänestä

Jossain osissa on mennyt jo pahemmaksikin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


fuj kirjoitti:

Ihan tarpeeksihan tätä on Suomessa jo nyt, mutta suhteellisen vähällä ollaan, ainakin vielä, päästy Ruotsiin verrattuna.

Tässä pari uutista eiliseltä SVT:n text-TV:ssä:

Nainen haki Ruotsista turvapaikkaa vuonna 2015. Katosi yksin Ruotsiin tulleiden lasten ja nuorten vok:ista maaliskuun lopussa 2016. Toukokuussa hänet löydettiin metsäalueelta osittain haudattuna. Poliisitutkinnassa selvisi, että nainen oli naimisissa 20 vuotta vanhemman miehen kanssa, joka oli saapunut Ruotsiin hieman ennen naisen katoamista. Mies otettiin kiinni Iranissa toukokuussa 2018. (Kas kun Iran suostui luovuttamaan miehen tuomiolle Ruotsiin.)

Tuomio: 18 vuotta vankeutta ja karkotus

Mies hakkasi viime kesänä Örebrossa kadulla keskustassa 50-vuotiaan miehen kuoliaaksi. Motiivi ei täysin selvinnyt, mutta oli viitteitä siitä, että kyse olisi ollut ryöstöstä joka 'lähti lapasesta'. "Brutaali teko, jossa nähtävissä tiettyä suunnitelmallisuutta" toteaa tuomioistuin. Siksi tyypillinen tuomio murhasta, 14 vuotta vankeutta, ei ollut tässä tapauksessa riittävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu