Ruotsalaiset

1918sisällissota

Ruotsissa kommunisteja on hyvin vähän
Luulisi että Suomessa ei olisi olenkaan kommunisteja kun Suomi on joutunut kärsimään kommunistien takia.

41

194

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuosisadanmatkustaja

      Kommunismi samaistetaan Suomessa Venäjään ja venäläisyyteen. Maassamme on aina ollut merkittävä väestönosa joka on halunnut Suomen liittyvän, tai tulevan liitetyksi osaksi Venäjää. Suomihan on de facto paljon sosialistisempi kuin Venäjä.

      Ruotsin kommunistien runko on muodostunut suomalaisista maahanmuuttajista. Kuten muuten USA:nkin; sikäläisen puolueen puheenjohtajana toimi vuosikymmenet suomalaistaustainen Gus Hall (oik. Arvo Kustaa Halberg). Hän oli kommunistipuolueen presidenttiehdokkaanakin neljä kertaa mutta ei tullut valituksi.

    • kysynpävaaan

      Niin, että mitenkä suomi on joutunut kommunistien takia kärsimään?

      Paljon enemmän täällä on kärsitty sotahulluista sosialisteista, natsimyötäilijöistä, ynnä lapualaismuiluttajista.

    • einorahja

      Suomi nyt on niitä harvoja maita, joka on hyötynyt kommunismista. Oikeastaan ilman bolshevikkejä koko Suomea ei edes olisi.


      Kerrataan: myöntyväisyyslinja, vanhasuomalaiset, kokoomus, olisi halunnut liittää Suomen Venäjään, koska maan talouselämä ja koko teollistuminen perustui siihen, että Venäjän suuret markkinat avautuivat Suomen kautta.

      Nykyinen Suomi saa olla vain kiitollinen toveri Leninin touhuille.

      • Lykkäät-pötyä

        Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi vasemmiston vastustaessa.

        "Nykyinen Suomi saa olla vain kiitollinen toveri Leninin touhuille."

        Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden pakkoraossa saadakseen käyntiin punikkien kapinan ja vallankaappauksen. Pieleen meni.


      • kysynpävaan
        Lykkäät-pötyä kirjoitti:

        Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi vasemmiston vastustaessa.

        "Nykyinen Suomi saa olla vain kiitollinen toveri Leninin touhuille."

        Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden pakkoraossa saadakseen käyntiin punikkien kapinan ja vallankaappauksen. Pieleen meni.

        "Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden pakkoraossa saadakseen käyntiin punikkien kapinan ja vallankaappauksen. Pieleen meni."

        Spekulointia, spekulointia lykkäät vaan. Epäämätön fakta on ainostaan se, että hän tunnusti suomen itsenäisyyden.


    • huomijoitsija

      Tämä "lykkäät pötyä" esiintyy täällä jonain asiantuntijana, vaikka ne tulkinnat ovatkin lähes poikkeuksetta täyttä soopaa.

    • vmolotov

      Joo, oma spekulaatio on fakta - ja toisen spekulaatio pötyä.

      Suomen porvarillisen itsenäisyyssenaatin kannatti vain pitää peukkuja pystyssä bolshevikkien aseiden PUOLESTA. Venäjän sisällissota oli pitkään kiikun kaakun ja ratkaisematon. Valkovenäläiset (porvarit) vannottivat, että voiton jälkeen Venäjän vanhat rajat palautetaan sellaisenaan Suomi mukaan lukien.

      Suomen itsenäisyys olisi jäänyt vain lyhytaikaiseksi väkivaltaiseksi pelleilyksi siinä tapauksessa, että porvarit olisivat voittaneet.

      Missähän se porvarillinen aatteellisuus oikein luuraakaan?

      • Hyiii

        Sehän melkein jäikin Koltshakin armeijan entisen upseeri marsalkka Govorovin takia. Govorov yritti tuhota sitä kaksikymmentä vuotta Koltshakin armeijasta karkaamisen jälkeen. Ei ne opit 'jakamattomasta Venäjästä' hetkessä unohdu.


    • kaatrakoski

      Lenin näki sosialistina tietysti luokka-antagonismin historian käyttövoimana. Muuten Lenin kyllä oli oikea Suomen ystävä, varsinkin kun suomalaiset poikaa hyysäsivät aina - Lenin jopa moitti liian "innokasta" Otto-Wille Kuusista "suomensyöjäksi".

    • opalme

      Ruotsissa on vankka sosiaalidemokraattinen perinne. Nehän sai joskus jopa 40 prossaa ihan vapaissa vaaleissa. Niillä oli "valta" eikä vallankumouksisa niin ollen tarvittu.

    • rahaaon

      Ruotsissa menee hyvin. Suomessa on kommarien ja sosiaalidemoraatien, keskustan helvetti, pilaavat kaiken.

    • NeTuleeMutTunnistettiin

      Kuka murhas Palmen. Lue > https://keskustelu.suomi24.fi/t/15599648/historian-palsta-on-paras#comment-97212455 ja miksi sieltä poistetaan viestejä. Onko niissä jotain salattavaa kansalta. Miten avaruusvakoilu ja avaruusaseet liittyy Palmen lavastettuun murhaan ja tapettiinko (targeted killing) Kekkonen ja Koivisto avaruusaseella?

      TämäPoistettiinJo2x
      10.4.2019 17:10
      EntäAvaruusAseet
      10.4.2019 13:47
      Uusi

      Frank Sauer and Niklas Schoernig have described targeted killing as a violation of international law and a contravention of domestic laws, and maintain that the term itself is merely a legitimized euphemism for assassination.

      https://www.unibw.de/politikwissenschaft/professuren/lehrstuhl-ip/sauer/dr-frank-sauer

      Frank Sauer ja Niklas Schoernig ovat kuvailleet kohdennettua tappamista (targeted killing) kansainvälisen oikeuden rikkomiseksi ja kansallisen lainsäädännön rikkomiseksi ja väittävät, että itse termi on vain laillistettu eupemismi (kiertoilmaisu) salamurhalle.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Lethal_autonomous_weapon

      In October 2018, Zeng Yi, a senior executive at Chinese Defense Firm Norinco, gave a speech in which he said that “In future battlegrounds, there will be no people fighting,” and that the use of lethal autonomous weapons in warfare is "inevitable."

      Lokakuussa 2018 Kiinan puolustusyrityksen Norincon ylimmän johdon johtaja Zeng Yi piti puheen, jossa hän sanoi, että tulevissa taisteluissa ei ole ihmisiä taistelemassa, ja että tappavien itsenäisten aseiden käyttö sodankäynnissä on "väistämätöntä ." (olemmeko jälkijunassa Suomessa)

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ilmavoimien_hävittäjähankinnat#2020-luku
      https://en.wikipedia.org/wiki/Unmanned_combat_aerial_vehicle
      Kommentoi

      Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

      Inevitable
      10.4.2019 14:27
      Uusi

      Tuo alla oleva ei aukene klikkaamalla koska siinä on ää-kirjaimia. Mutta näette sen Googlesta.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ilmavoimien_hävittäjähankinnat#2020-luku

      https://www.defmin.fi/puolustushallinto/strategiset_suorituskykyhankkeet/havittajahanke_hx/hx-hanke/aikataulu

      Mutta onko järkeä hankkia Suomeen koneita jotka eivät ole kovin työntekijä ystävällisiä siinä mielessä, että siinä vaarannetaan työntekijän henki. Kone, jossa ei ole työntekijää sisässä, on paljon inhimillisempi. vaikka puhutaan että miehittömättömät koneet ovat ihmisyyttä vastaan.

      Nyt en oikein ymmärrä. Jos joku tapetaan koneella niin jääkö syyllinen selvittämättä. Mistä me tiedämme paljonko kone on jo tappanut ja kukaan ei ota minkäänlaista vastuusta asiasta. Tapettiinko Kekkonen avaruusaseella ja saman kohtalon tais kokea Manukin ja Palmen vaimo Lissu.

      En nyt puhu näistä miehittämättömistä aseista vaan avaruuteen sijoitetuista aseista joita taitaa olla monella maalla (ja Suomi on niiden kanssa kaveeria)

      https://en.wikipedia.org/wiki/Unmanned_combat_aerial_vehicle

      • håkan

        Är du svensk?


      • håkan

        Jovisst.


    • hyvänaapuri

      Miksi kommarit ei arvosta Ruotsalaisia?

    • JormaPaavo

      Hyvä naapuri!
      Nyt vasta huomasin että olit kirjoittanut Ruotsalaiset isolla Ärrällä. Kansalaisuudet kirjoitetaan Suomessa pienellä ärrällä. Tai ässällä jos on kyse vaikka suomalaisista tai somaaleista, joista meistä suomalaisista on jo kohta puolet, kun tämä meno jatkuu.

      Kommarit voisi kirjoittaa isolla Koolla, vaikka kooltaan ovatkin pieniä nykyään. Kuka muuten voi nykyään sanoa itseään Kommariksi tai kommariksi isolla tai pienellä Koolla tai koolla.

      Mitä kommunismi on. Ei se ole stalinismia eikä edes leninismiä tai ei edes marxismia. Kommunismin pitäisi olla filosofia idealismia vastaan tai vaihtoehto sille tai oikeastaan idealismin kumoava aate, mutta kun sellaisia ihmisiä on niin vähän, jotka ensiksi tajuavat tämän seikan, saatika sitten alkaisivat opettamaan tyhmempiään tajuamaan sen, että ei kaikki ole sitä, miltä se näyttää, niin kuin se, ettei aurinko kierrä maata vaan päinvastoin. Maa kiertää aurinkoa, mutta kun aamulla katsomme kun aurinko nousee ja illalla kun se laskeutuu, niin kyllä se näyttäisi siltä, että kyllä se on aurinko, joka maata kiertää eikä päinvastoin.

      Mä en muista kirjoitetaanko Maa tai Aurinko isoilla kirjaimilla vai ei, mutta tiedän ettei ainakaan Ruotsalaisia kirjoiteta isoilla alkukirjaimilla, elleivät ole sitten joitain Paavoja. Tarkoitan nyt Ukko Paavo Ruotslaista, enkä ketään muuta paavoa tai Paavoa. Jormakin saa sivumerkityksen jos kirjoitat sen pienellä.

    • HejaSverige

      Ainahan jutut karkaa aika kauaskin ketjun aloittaneen alkuperäisestä kysymyksestä tai väittämästä joten katsotaan kaksi ensimmäistä viestiä.

      1918sisällissota
      7.4.2019 20:29
      Ruotsissa kommunisteja on hyvin vähän
      Luulisi että Suomessa ei olisi olenkaan kommunisteja kun Suomi on joutunut kärsimään kommunistien takia.


      vuosisadanmatkustaja
      7.4.2019 23:00
      Kommunismi samaistetaan Suomessa Venäjään ja venäläisyyteen. Maassamme on aina ollut merkittävä väestönosa joka on halunnut Suomen liittyvän, tai tulevan liitetyksi osaksi Venäjää. Suomihan on de facto paljon sosialistisempi kuin Venäjä.

      Ruotsin kommunistien runko on muodostunut suomalaisista maahanmuuttajista. Kuten muuten USA:nkin; sikäläisen puolueen puheenjohtajana toimi vuosikymmenet suomalaistaustainen Gus Hall (oik. Arvo Kustaa Halberg). Hän oli kommunistipuolueen presidenttiehdokkaanakin neljä kertaa mutta ei tullut valituksi. (Tämä oli toinen viesti. Minä jatkan tästä)

      Ei USA:n kommunistisen puolueen runko täysin suomalaisista työläisistä muodostunut. Kyllä siellä oli mukana muunkin maalaisia jopa enemmistönä, mutta kyllä suomalaiset olivat yksi vahvimmasta päästä oleva kommunistinen voima USA:ssa. Kommunismihan oli kansainvälinen liike ja sosialismi ylipäätään tuli alunalkaen jostain länsi-Euroopasta.

      Kommunismiviha ja ryssäviha Suomessa liitetään niin jyrkästi yhteen, että se tosiaankin hämää monia ajattelemasta tai ymmärtämästä mistä tuossa aatteessa oikein on kyse. Onhan se sata kertaa parempi aate kuin Adolf Hitlerin aate missä ihmisä pannaan keskitysleireihin ja tapetaan kaasukammioissa. (Sosialistisia aatteita molemmat. Tässä toinen keksintö tässä alla)

      Maassamme on aina ollut merkittävä väestönosa joka on halunnut Suomen liittyvän, tai tulevan liitetyksi osaksi Venäjää. Suomihan on de facto paljon sosialistisempi kuin Venäjä.

      Niin, Suomihan sai paremman valtiollisen statuksen (Suur-Ruhtinaskunta) sen liityttyä silloiseen Venäjään 1808 vai milloin se oli. Napoleon ja Venäjän keisari Aleksanteri ebsimmöinen (I) eli eka Santeri sopivat että tapa sinä Kauhavan vallesmanni niin... eli saman teki Aatu ja Isä Aurinkoinen vähän myöhemmin. Suomi oli pelinappulana isojen poikien leikeissä.

      Olihan Suomessa upseereita jotka halusivat Ruotsista eroon jo ennen tuota Napon ja Santerin sopimusta, jolla sovittiin, että Suomi kuuluu Venäjän vaikutuspiiriin. Anjalan liitto. Onko kukaan kuullut? Siihen kuului jopa joku Mannerheimin sukulainen.

      Okay ja no niin. Silloin, kun Suomesta tuli Suur-Ruhtinaskunta, ei edes kommunismin aate ollut edes syntynyt. Kommunismin aate oikeastaan syntyi siinä 1800-luvun puolivälissä. Se rantautui Suomen pikkuhiljaa lukeneiden ihmisten toimesta.

      Työläinen joita kommunisteiksi haukutaan saivat aatteeseen tuta vasta paljon myöhemmin. Näitä poloisia porari sitten tappoi suurimmaksi osaksi tauteihin ja nälkään vankeina kehno-oloisissa vankileireillä. Oletteko vielä tällaisten ihmisten puolella poliittisesti joka omaa kansaansa tappoi nälkään niin kuin Sipilän hallitus yritti viimeiset neljä vuotta. Ei ole Orpo duunareilta anteeksi pyytänyt. Orpo vielä on siedettävä porvari ja ajattelee jopa heille hyvää.

      Näin se juttu lähtee käsistä.

    • Murhaajia

      Onhan Venäjälläkin pantu ihmisiä keskitysleireihin. Tapettu ainakin 20 - 30miljoonaa.

    • Vaihähh

      Siellä missä poliitikot ei yritä uskonnon tms varjolla suitsia tiedemiesten suita ja käsiä,siellä on paremmin kuin ideologisissa maissa.

    • kymenlaakso

      Sodan jälkeen liike oli vahvimmillaan. Moni pettyi ettei NL vallannutkaan Suomea. Salainen poliisi VALPO maksoi ilmiantajille "sotasyyllisistä" inkeriläisistä tai muuten sodassa ansioituneista. Valpoa johtivat komukat, heistä monella oli rikollinen tausta. Onneksi näistä ajoista on päästy. Tuskin korkeaan elintasoon tottuneet kommarit lännessä haluavat manettää asuntoautojaan ja rahasto~omistuksiaan jos tosipaikka tulee. Tuntemani kommarit nimittäin ovat työläisten eliittiä paperiteollisuudessa.

    • KovaKymysys

      Kommunismi sana tulee Pariisin kommuunista. Tai heitä kutsuttiin kommunardeiksi. Kommunardi tarkoittaa Ranskan-Preussin sodan jälkeisinä levottomina aikoina 1871 muodostetun Ranskan lyhytikäisen Pariisin kommuunin kannattajaa, Kyllä "vuosisadanmatkustaja" on silti oikeassa.

      vuosisadanmatkustaja
      7.4.2019 23:00
      Kommunismi samaistetaan Suomessa Venäjään ja venäläisyyteen.

      kymenlaakso
      13.4.2019 15:22
      Uusi
      Sodan jälkeen liike oli vahvimmillaan. Moni pettyi ettei NL vallannutkaan Suomea.


      Tai mitä minä tässä pölisemään vaan katsokaa tuolta.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismi

      Nyt Suomessa on hyvinpieni kommunistinen puolue, joka tuskin pääsee edes eduskuntaan. Sinne äänestetään samat puolueet nyt vähän eri naamoilla varustettuina vaikka kyllä niistä varmaan yli 75% on samaoja kuin edellisessäkin eduskunnassa.

      JormaPaavo
      11.4.2019 23:43
      Hyvä naapuri!
      Nyt vasta huomasin että olit kirjoittanut Ruotsalaiset isolla Ärrällä. (sitten hän heittäytyy filosofiseksi ja antaa kommunismille määritteen joka on hyvin sanottu)

      Mitä kommunismi on. Ei se ole stalinismia eikä edes leninismiä tai ei edes marxismia. Kommunismin pitäisi olla filosofia idealismia vastaan tai vaihtoehto sille tai oikeastaan idealismin kumoava aate, mutta kun sellaisia ihmisiä on niin vähän, jotka ensiksi tajuavat tämän seikan, saatika sitten alkaisivat opettamaan tyhmempiään tajuamaan sen, että ei kaikki ole sitä, miltä se näyttää, niin kuin se, ettei aurinko kierrä maata vaan päinvastoin. Maa kiertää aurinkoa, mutta kun aamulla katsomme kun aurinko nousee ja illalla kun se laskeutuu, niin kyllä se näyttäisi siltä, että kyllä se on aurinko, joka maata kiertää eikä päinvastoin.

      Niinpä tosiaan. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Silti aisteja pidetään tärkeänä määritellessämme jonkin asian olevan sitä miksi me oletamme sen olevan. Täällä puhutaan tai kirjoitetaan että Palmea ei oltaisikaan tapettu tuolloin siihen kadun kulmaukseen mistä olemme mediassa saaneet lukea ja nähdä. Kysyttiin mikä Palmen murhassa on totta. Niin mikäkö. En minä tiedä. Tiedätkö sinä?

    • Nöfnöfnöfwii

      Voisit vähän tarkentaa noita sanomisiasi. Kuka tulee ja kenet tunnistettiin?

      NeTuleeMutTunnistettiin
      10.4.2019 17:23

      Kuka murhas Palmen. Lue > https://keskustelu.suomi24.fi/t/15599648/historian-palsta-on-paras#comment-97212455 ja miksi sieltä poistetaan viestejä. Onko niissä jotain salattavaa kansalta. Miten avaruusvakoilu ja avaruusaseet liittyy Palmen lavastettuun murhaan ja tapettiinko (targeted killing) Kekkonen ja Koivisto avaruusaseella?

      En puutu tuohon väitteeseen kuka on tapettu ja millä, mutta tuo nyt ne tulee on näköjään tuolta ktoisin. https://www.youtube.com/watch?v=oi_yaf9ThhA

      Onpas Leif G W PärsSonni nuori poika tuossa kuvassa. Kai se tunnistettu "murhaajakin" on vanhentunut samalla lailla vai onko tämä keksitty koko juttu. Muutoinhan "murha" olisi jo ratkaistu. Silmin näkijät löytyi ja juttu on "piisovkeik".

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15620527/julian-assange-pidatetty (liittyykö tämä Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhaan)

    • Piis.of.Kake
    • KakenKappale

      Piis of Kake > Kaken kappale. Sulla on tuolla kirjootusvirhe tai yhdyssana virhe (yhdyssanavirhe). Kirjootetaanko sekin yhteen? Yhdyssanavirhe? Niin se virhe on toi silminnäkijä. Sä kirjootit sen erikseen. Noh ei se iso virhe ole, mutta jos ajatellaan onko tuolle murhalle muita silimiinnäköijöitä, sillä eiväthän Suomi-tytöt nähnet itse ampumista. He vain näkivät miehen murhapaikalla ase kainalossa ja puhumassa radiopuhelimeen.

    • Vaitivaitivaiti

      Te sanotte että kaikki mitä maailmassa tapahtuu on yksittäis tapauksia, vaikka salaa voitte mieltää ne kuuluvan jatkumoiksi asioille kuten Lockerbie, The Herald of the Free Enterprise ja M/S Estonia ja Palmen murha. Mutta ääneen ei saa ajatella eikä edes hiljaa itsekseen ei saa ajatella "Vaiti, vaiti, vaiti vaiti"! Muistatte varmaan Tarmo Mannin sanat näytelmästä "miielipuolen päiväkirja".

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lockerbien_pommi-isku#/media/File:N739pa-3f.png (Nokka irtoo)
      https://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Herald_of_Free_Enterprise
      https://fi.wikipedia.org/wiki/SS_Eastland (ei liity aiheeseen > pelkkä sattuma Eastland > Estland)
      https://www.youtube.com/watch?v=BpRd7iiVgJM
      https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=9&t=244&start=30
      Avo Piht oli Estonian kapteeni. Merellä noudatetaan sääntöä että kapteeni poistuu laivasta viimeisten joukossa. Tosin Avo Piht oli kohtalokkaana yönä mukana matkustajana, laivan kapteenin tehtävissä oli Arvo Andersson.

      Avo Piht ja Pihtiputaan mummolla ei ole mitään yhteistä. Vaiti, vaiti vaiti vaiti.

    • Vaitivaitivaiti

      Kaikkiaan 841 matkustajaa ja kolme miehistön jäsentä eli kaikkiaan kolmasosa S/S Eastland aluksella olleista menetti henkensä Chicagon kaupungin historian pahimmassa yksittäisessä onnettomuudessa.

      M/S Estonia (aiemmilta nimiltään Viking Sally, Silja Star ja Wasa King) oli vuonna 1980 käyttöönotettu, Itämerellä liikennöinyt matkustaja-autolautta, joka upposi myrskyssä 28. syyskuuta 1994. Onnettomuudessa menehtyi 852 henkeä.

      Vaiti, vaiti, vaiti, vaiti! Melkein sama määrä uhreja 841 3=844 ja 852-1=851 sillä Avo Pihtipudasta ei olla löydetty vaikka hänet nähtiin Turussa ambulanssissa.

      Uhrien lukumäärä on sattumaa. Tapaukset ovat yksittäistapauksia varsinkin jos Estonia ei edes uponnutkaan vaan on bluffia niin kuin Palmen murha.

      • Tämäköpoistonsyy

    • FabulaRasa

      EI SE VOI TÄSTÄ JOHTUA TUO POISTO. VAI VOIKO?

      FabulaRasa
      10.4.2019 1:12

      Ihmisjahti jatkuu. Nyt kylläkin kaikki terroristit ja murhaajat ovat jääneet kiinni joko paikan päältä tai lyhyen ajan sisään. Kiitos valvontakameroiden joita on jo melkein kaikkialla. Tämä oli "murhan" motiivi. Saada lisää valvontaa ja kameroita ja kuuntelulaitteita joka puolelle tietoyhteiskuntaa. Tässä all tuo filmi josta on puhuttu. Ajattelu on assosiatiivista vaikka ette te pysty tekemään sitä assosiaatiota joka ratkaisisi tämän bluffin. Katsokaa filmi ja assosioikaa vapaasti. paljonko yhtäläisyyksiä löytyy. Sitä ei ole tekstitetty mutta kyllähän te englantia osaatte.

      https://archive.org/details/Boomerang1947Ntsc# Jos sanon että tämä liittyy Palmen murhaan niin ohitatteko probleeman vain ajattelemalla että mies vain kuvittelee tai on jopa deluusion vallassa.

    • VickyLeeks

      Tämäköpoistonsyy
      13.4.2019 23:33

      Tällaista kaikkea löytyy kyseisestä ketjusta. Moderaattorit käy kuumana kun pelkäävät tämän olevan jonkinlainen vuoto. Tietovuoto Vicky Lee (wiki liiks). https://www.youtube.com/watch?v=Wtotjd8zJdQ

    • Demolitionsky

      Lainattu ketjusta: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15620527/julian-assange-pidatetty (liittyykö tämä Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhaan)

      "Minähän voisin olla vaikka tuo "murhaaja" paitsi että jos ja kun Palmen murha oli bluffia niin ei minua ainakaan murhasta voida syyttää. Tuossa viestissä on luettelo noista ihme terroristeistä jotka taitavat olla vain median fabuloinnin tulosta." (mistä minua syytetään kun kerron teille tätä)

      Ei kaikki ole fabulointia vaan kyllä esim. Wtc-tornit tulivat alas, mutta mikä sai sortumat aikaan onkin sitten eri asia. Se on fabulointia että niihin törmänneet koneet olisivat romuttaneet ne siten että ne sortuivat kuin yleensä rakennukset sortuvat kun ne romutetaan räjähdysaineilla.

    • Vaitivaitivaiti

      Mielipuolen päiväkirja.

      Tarmo Mannin esittämästä legendaarisesta Gogolin Mielipuolen päiväkirjasta on jo 30 vuotta.

      Pähkähullun päiväkirja kerto nimineuvos Aksenti Ivanovitsista, saavuttamattomasta rakkaudesta ja sen seurauksista. Tarina sukeltaa syvälle ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Se on tragikomedia rakastetuksi tulemisen kaipuusta maailmassa, jossa ihmisen elämä on muuttunut ulkoapäin mitattavaksi suoritukseksi. Saako ihminen tuntea, näyttää ja elää kuin itse haluaa? Vuosisadat vaihtuvat, mutta ihminen haaveineen, toiveineen pettymyksineen ja riemuineen on aina pohjimmiltaan samanlainen.

      Gogolin klassikkotarinassa tragiikka ja komiikka risteytyvät harvinaisen koskettavasti. Tarina luo kirkkaan kuvan ihmismielen järkkymisestä ja todellisuudentajun katoamisesta. Eli siitä, miten ihminen menettää elämänhallinnan ja syrjäytyy. Gogolin klassikko on siirretty tähän päivään, meidän aikaamme.

      Te luulette että arabian aksentilla puhunut soittaja, joka kertoi että Frankfurtista lähtevään koneeseen tulee suomalainen nainen tietämättään viemään pommin käsilaukussaan, oli nimeltään Aksnti Ivanovits. Aksenti on yleinen venäläinen etunimi eikä se viittaa aksenttiin.

      Aina kun Aksenti sai päähänsä mielipuolisen idean niin hän toppuutteli itseään toistamalla sanaa "vaiti, vaiti, vaiti, vaiti", sillä idea oli aina niin mielipuolinen ettei sitä voinut heti sulattaa, kuten se että hän luuli koiransa olevan kirjeenvaihdossa pomonsa tyttären koiran kanssa ja se kun hän tajuaakin olevansa Espanjan uusi kuningas ja alkaa valmistella kruunajaisiaan.

    • Täyspäinen

      Ei kaikki ole fabulointia vaan kyllä esim. Wtc-tornit tulivat alas, mutta mikä sai sortumat aikaan onkin sitten eri asia. Se on fabulointia että niihin törmänneet koneet olisivat romuttaneet ne siten että ne sortuivat kuin yleensä rakennukset sortuvat kun ne romutetaan räjähdysaineilla.

      https://en.wikipedia.org/wiki/World_Trade_Center_controlled_demolition_conspiracy_theories

      Sääli ettei asiasta ole suomenkielistä artikkelia ainakaan tästä sivusa. Siinä täyspäiset (-järkiset) ihmiset, jotka ovat vielä alansa asiantuntijoita, ovat sitä mieltä etteivät tulipalot voineet aiheuttaa tornien romahtamisia.

      Minua ihmetyttää se että niin vähän pannaan painoa sille valheelle että ylipäätään torneihin olisi edes törmännyt jotkut koneet. Yhteen torniinhan (7) ei koneet törmänneet ja silti se tuli alas melkein samalla lailla kun ne kaksi muuta (1 ja2). Nuo kaksi tornia sortuu hieman erillä lailla.

      Tässä alla näkemys että kaikki tapahtui niin kuin kerrotaan, Kukaan ei epäile mitään. Valitettavasti siinäkään ei ole suomennosta.

      Katsokaa videot. https://www.youtube.com/watch?v=bGs-E1iIMyM

      Mikä tässä ja monessa muussa asiassa, joita on nykyaikana tapahtunut, on fabulointia. Tai onhan vaikka uskonnon varjolla kerrottu vaikka kummosia tariboita ja tiedekin on joutunut mukauttamaan sanansa Paavia miellyttääkseen silloin ennen kun Paavilla oli valtaa.

      Katolinen kirkko on julistanut paljon asioita pannaan, mitkä nykyään on päivänselviä asioita, niin kuin että Maa kiertää Aurinkoa, josta Kopernikus kirjoitti kirjan, joka sitten julistettiin pannaan.

      Kopernikuksen esitys oli 1500-luvulla täysin mullistava. Paavi Paavali III hyväksyi esityksen, mutta sitä vastustivat useimmat Euroopan oppineet, jotka perustivat käsityksensä Aristoteleen teoksiin. Myöhemmin sekä katolinen kirkko että Martti Luther vastustivat uutta maailmankuvaa ja katolinen kirkko julisti opin pannaan vuonna 1616. De revolutionibus joutui katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalle Index librorum prohibitorum.

      Täällä salaliittopalstalla puhutaan että Maa olisikin litteä eikä pallomainen. Mitähän ylläpito siihen sanoo. Ei mitään sillä salaliittopalstalla voi esittää melkein mitä tahansa kun se on jo itsestään sellainen palsta missä kirjoittajan juttuja ei oteta vakavasti.

    • EttäSellasta

      Olof Palmusunnuntai päättyy 3 minuutin kuluttua. Uskokaa tai älkää niin Olof Palme tuli minua vastaa murhansa jölkeen (ylösnousemus tosiaan) Helsingissä iltamyöhällä kadulla minun palatessani kotiin illalla. En heti tajunnut kuka se oli kun hän outo virne naamalla ohitti minut. Katseemme tosin kohtasivat, mutta tajusin vasta, kun olin ohittanut hänet, että sehän oli Palme. En juossut perään ja kysynyt: "Sinäkö se olet, herra?"

      Palmusunnuntai aloittaa niin sanotun hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Palmusunnuntai

      Hiljainen viikko tai suuri viikko tai pyhä viikko on pääsiäistä edeltävä viikko, joka alkaa palmusunnuntaista ja päättyy pääsiäiseen eli Kristuksen ylösnousemusjuhlaan.

      Tämä päättyi ikävästi kun leijonattaret hävisivät jo kerran saadun kultamitalin ja vaalitkin meni miten meni.

    • KärsämystenKärsämys
    • HoosiAnnaMoilanen

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Virvonta
      Virpominen kuuluu Palmusunnuntaihin tai pääsiäiseen.

      Yleisesti käytössä oleva virvontaluku on: »Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle"

      Jumalan teatterilaiset kävivät virpomassa toisiaan Palmen murhan muistopäivänä Tukholmassa esittämässä Näytelmän jossa roikuttiin lämpöpattereissa jaruoskittiin (virvottiin) siellä roikkunutta ruoskalla. Samalla kylvettiin ulosteissa. En tiedä mikä oli miesten sanoma tällaisella tempauksella.

      https://www.google.com/search?hl=fi&tbm=isch&source=hp&biw=1540&bih=851&ei=9KSzXJfRK8z2qwHclYmYBw&q=jumalan teatteri&oq=jumalan teatteri&gs_l=img.3..0j0i24l5.1502.6268..7169...0.0..0.81.1087.16......0....1..gws-wiz-img.....0..0i5i30j0i8i30.MJXynSyNmV4#imgrc=3Ni4K4V6TaitIM:

    • SeOnNiinVäärin

      Lainattu tuosta ketjusta: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15286404/olavi-palmun-murhe

      SemeroNuiska (numero sieska)

      20.5.2018 12:05
      Minun piti jatkaa kuunnelmaani jo eilen, mutta se meni kuin menikin huomiseen eli tänään. (Vähän pitenpään kuin huomiseen) jos ajatellaan että nyt on 16. huhtikuuta 2019. Melkein kaksi vuotta.

      Omituinen Papattaja aloitti kirjailijan uransa tarkkaan kello kaksitoista herran vuonna 2018. Siis 17.5.2018 12:00
      Kuinka tarinani päähenkilöksi nousi Kalle Keppinen (Karl Keps på svenska) on aika kimuranti tarina.

      Papatusta on siis piisannut tähän päivään saakka. Mistä asiasta tuossa ketjussa papatetaan jää sekin kesken, joten yritetään jatkaa täällä kunhan ehditään. Vaalit on ohi ja maalit ei ole ohi, mutta niitä ei hyväksytty. Miksi Suomen leijonattarien maalia ei hyväksytty? Minua risoo. Se oli väärin!

    • MotiiviHoiÄLÄjätä

      Mutta sitä ennen, kun menen nukkumaan, niin uutisista pisti silmään äsken, kun selasin tekstiuutisia, niin tällainen tekstiuutisista telkkarista pisti silmään. Ei saa yhdistää Yliviskaan. Vaiti, vaiti, vaiti, vaiti. (With white it has nothing to do or with black > stereotypy > black and white)

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006073048.html

      https://www.youtube.com/watch?v=OSojyujf4rg
      https://www.youtube.com/watch?v=wvDxLFDpyCI (vaiti vaiti vaiti vaiti)

      Vaiti vaiti vaiti vaiti.

      Paloa ei epäillä tahallaan sytytetyksi. (miksi se täytyy mainita, sillä maininta jättää ajatuksen)

      Tulipalo roihusi ennen leviämistään kaksitornisen julkisivun suunnasta katsottuna kirkon taaemmissa osissa. Le Monde -lehden mukaan tulipalo sai alkunsa parvelta.

      Ranskalaisviestimet kertoivat, että palomiehillä oli suuria vaikeuksia saada sammutustöitä kunnolla käyntiin. Tuli lähti roihuamaan valtoimenaan korkeudessa, jonne kalustolla on vaikea yltää.

      Pariisin poliisi kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista. Ranskan television mukaan paloa ei epäillä tahallaan sytytetyksi. (Kellon soittaja varmaan kävi röökillä ja oli huolimaton)

      Eihän senyt voi olla tahallaan sytytetty. Vaiti, vaiti, vaiti, vaiti. Johan ne pitää sua hulluna jos tollasta väität. Ei edes ole tehty lasertykillä avaruudesta niin kuin se Kiinan satamapalo tai Hollywoodin metsäåalot tai Tukholmassa se (mikä sen talon nimi nyt olikaan) arvokas rakennuspalo. Lähellä sitä Palmen "murhapaikkaa". Ei näitä avaruusaseella tehdä. Mikä olisi motiivi?

      • håkan

        Joo, piru vieköön sitä kellon soittajaa. Muitta se onkin jo vähän vanha gubbe ja vetää Marlboroa. Eikä stumpannut kunnolla. Olisi jo sekin siirtynyt vain sähkösauhuihin; olisi ranskalainen kulttuuri pelastunut.


    • 444444

      Ruotsilla menee hyvin, ruotsissa on kaikki paremmin kuin suomessa . Lääkärit ovat huomattavasti parempia kuin suomessa. Ruotsin lääkärit ovat maailman huippua.

    • HyväHookkan
    • menejatiedä

      SavutusSipilälle
      16.4.2019 21:41

      https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006074532.html

      Katsokaa tuota live-lähetystä...

      Pitäisi iskeä päätyikkuna sisään ja sinne suoraan sitä vettä... eikä katolle.

      https://is.mediadelivery.fi/img/1920/0f21511e250d4d7798dde81dc57edc5a.jpg

      Niin kyllä tossa vaiheessa näyttäisi että palo oltaisiin voitu estää, mutta jos käsky tuli muualta että antaa palaa, Frank niin mitä teet. Vakuutushan sen korvaa ja oli oli vakuutus tehty? Ettei vaan eilen aamupäivällä.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe