Liiton luottamustehtäviin tulisi saada maksimiraja

Mielestäni on kestämätöntä, että samat henkilöt kansoittavat liiton luottamustehtäviä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Se jäykistää liiton paikalleen ja keskittää kekkosmaista valtaa joidenkin henkilöiden käsiin. Katsokaa nyt vaikka pääsihteeriä. Mielestäni kaksi kautta luottamustehtävissä (vrt. presidentti) on maksimi, jonka jälkeen on muiden aika ottaa luottamustehtävät. Tämä olisi yhdistysdemokratian kannalta tervehdyttävä uudistus.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tästä olikin toisen ketjun hännässä juttua. Käytännössä rajoitus iskisi ensimmäisenä Lakkalaan ja ehkä Perinivaan.

Entä tauon jälkeen? Esimerkiksi minulla on takana mm. 3v pääsihteerinä ja 3v LH jäsenenä.

Äänestä
  • Eiköhän se riitä. Olet oman osuutesi hoitanut. Miksi jonkun pitäisi jatkuvasti olla luottamustoimissa? Eikö muuta ole?

    Äänestä

  • Kehitysehdotus kirjoitti:

    Eiköhän se riitä. Olet oman osuutesi hoitanut. Miksi jonkun pitäisi jatkuvasti olla luottamustoimissa? Eikö muuta ole?

    Viimeisin kauteni hallituksessa loppui kesällä 2011, niin että jatkuvasti en ole ollut.

    Väkeä liiton johtoon ei ole aina ollut tungokseksi asti. Lähin esimerkki on hyvinkin lähellä: Suosittelisin Tampereen yhdistyksen vpj:aa koska vain mihin tahansa liiton tehtävään, mutta hän haluaa toimia yhdistyksessä.

    Itse toki voisin yhtä hyvin tällä sektorilla toimia vaikka Skepsiksessä. Toisaalta vähän epäilen, että vielä nyt keskittymisestä va-puoleen olisi enemmän hyötyä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kuten alempana sanoin, haluttomuus olla liiton luottamuselimissä kuvastaa sitä, miten harvaa koko vaparisekoilu kiinnostaa. Vaparien toiminta ei ole vain yhteiskunnallisesti merkityksetöntä vaan myös uskonnottomien kannalta - ellei jopa turmiollista uskonnottomille. Lainaan itseäni alempaa: "Kyse on muutaman kymmenen hörhön hiekkalaatikosta, jota hyödylliset idiootit rahoittavat jäsenmaksuin. Ero vapareista on ainoa todellisuudentajuinen ratkaisu."

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Ja taas mennään... Eli aloitetaan tavoitteista. Tässä on viimeisimmät liiton lausunnot:

    http://vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/

    Josko tällä kertaa osaat mistä noista olet samaa ja mistä eri mieltä. Kun tavoitteista toteutui JT-erivapauden kumoaminen ja avioliittolaista poikkeuksen poisto, tuliko näistä turmio uskonnottomille?

    Heh. Ja kumpikaan ei tullut vapareiden ansiosta. Eli siinä mielessä aivan turha kehuskella. Sen sijaan maine on siinä pisteessä, että valtio poisti avustuksen ja jäsenmäärä jatkoi syöksyään. Pahoinvointia ja riitelyä. Viimeinen työntekijä lähti kilometritehtaalle ja toisinajattelijat erotettiin liitosta. Oletko tyytyväinen näihin "saavutuksiin"?

    Et sitten vastannut kysymykseen. Olivatko nuo hyviä, huonoja vai yhdentekeviä muutoksia?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Et sitten vastannut kysymykseen. Olivatko nuo hyviä, huonoja vai yhdentekeviä muutoksia?

    Ja sinä et sitten ota kuuleviin korviisi, kun perustelen, miten vaparit ovat yhdentekeviä tai vahingollisia uskonnottomille.

    Äänestä

  • EroaVapareista kirjoitti:

    Ja sinä et sitten ota kuuleviin korviisi, kun perustelen, miten vaparit ovat yhdentekeviä tai vahingollisia uskonnottomille.

    Unohda vaparit edes minuutiksi.

    Kerro sen minuutin aikana pari esimerkkiä muutoksista -- joko tapahtuneista tai mahdollisista -- jotka ovat hyödyksi uskonnottomille, ja vastaavasti pari jotka ovat vahingoksi.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Unohda vaparit edes minuutiksi.

    Kerro sen minuutin aikana pari esimerkkiä muutoksista -- joko tapahtuneista tai mahdollisista -- jotka ovat hyödyksi uskonnottomille, ja vastaavasti pari jotka ovat vahingoksi.

    Uskonnottomille olisi hyödyksi, jos heidän mainettaan mustaava liitto lakkautettaisiin. Joku voisi jopa alkaa ottaa vakavasti uskonnottomia.

    Uskonnottomille on haitaksi, jos ihmisoikeuksia ruvetaan käyttämään ahdasmielisen vapariagendan ajamiseen - se vesittää luottamuksen ihmisoikeuksiin ja alistaa ne muutaman kymmenen kiihkomielisen vapariryhmän valtapyyteiden verhoksi.

    Et osannut unohtaa vapareita edes minuutiksi. Kokeile uudelleen.

    Millainen lainsäädännön muutos on tai olisi uskonnottomille a) hyödyksi ja b) vahingoksi?

    Äänestä

Entä yhdistyksissä? Mikä on tilanne omassa yhdistyksessäsi? Oletko va-yhdistyksen jäsen?

Äänestä
  • En ole. Syynä on lähinnä liiton nykyinen pääsihteeri, jonka toiminta on liian itsevaltaista ja heijastuu yhdistyksiinkin, varsinkin yhteen. Jos demokratia lisääntyisi ja aatteet avartuisivat, voisin taas harkita jäsenyyttä. Onko kellään periaatteessa (käytännössä tietenkin on) mitään demokratisoitumista vastaan?

    Äänestä

  • Kehitysehdotus kirjoitti:

    En ole. Syynä on lähinnä liiton nykyinen pääsihteeri, jonka toiminta on liian itsevaltaista ja heijastuu yhdistyksiinkin, varsinkin yhteen. Jos demokratia lisääntyisi ja aatteet avartuisivat, voisin taas harkita jäsenyyttä. Onko kellään periaatteessa (käytännössä tietenkin on) mitään demokratisoitumista vastaan?

    Turha toivo. Liiton johdossa on aivan liikaa diktatoriseen valtaan rakastuneita henkilöitä. He eivät tule koskaan luovuttamaan. Siksi ainoa keino on pysyä erossa vapareista. Suurin osa nykyisistä jäsenistä voisivat osoittaa itsenäisyyttään ja vapaata kriittistä ajatteluaan eroamalla vapareista - silloin he olisivat vapaa-ajattelijan nimen veroisia.

    Äänestä

Kierrätys on kyllä oiva idea, se estää parhaimmillaan jähmettymistä, pahimmillaan kehittää vain keinoja kiertämiseen.

Äänestä
  • Onko sitten parempi, ettei tehdä mitään ja sallitaan jähmettymisen jatkua?

    Äänestä

  • Kehitysehdotus kirjoitti:

    Onko sitten parempi, ettei tehdä mitään ja sallitaan jähmettymisen jatkua?

    Ongelma on se, että luottamushenkilöt loppuisivat pian kesken. Se vasta jähmettäisi liittoa!

    Äänestä

  • muttatoisaalta kirjoitti:

    Ongelma on se, että luottamushenkilöt loppuisivat pian kesken. Se vasta jähmettäisi liittoa!

    Mikä sitten osoittaakin koko liiton olemassaolon tarpeettomuuden. Kuka hullu menisi istumaan joihinkin turhiin kokouksiin, joissa hoetaan todellisuuden vastaisesti, että muka edustettaisiin uskonnottomia. Kyse on muutaman kymmenen hörhön hiekkalaatikosta, jota hyödylliset idiootit rahoittavat jäsenmaksuin. Ero vapareista on ainoa todellisuudentajuinen ratkaisu.

    Äänestä

  • Miksi tietyt henkilöt takertuvat valtaan ja estävät uusien ajatusten virtaamisen? Varmaan tekisi hyvää asioiden etenemisellekin, jos fossiilit eivät jumittaisi tukkona.

    Äänestä

  • Kehitysehdotus kirjoitti:

    Miksi tietyt henkilöt takertuvat valtaan ja estävät uusien ajatusten virtaamisen? Varmaan tekisi hyvää asioiden etenemisellekin, jos fossiilit eivät jumittaisi tukkona.

    Kerrotko jonkin konkreettisen uuden idean.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kerrotko jonkin konkreettisen uuden idean.

    Kaapataan valta Suomessa ja karkotetaan kaikki kirkkojen jäsenet.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kerrotko jonkin konkreettisen uuden idean.

    Uskikset ulos ja uskontotuputus kaappiin!

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kerrotko jonkin konkreettisen uuden idean.

    Miten yhdistyksissö ja liittotasolla valitaan edustushenkilöitä?

    Äänestä

  • Pohditaan kirjoitti:

    Miten yhdistyksissö ja liittotasolla valitaan edustushenkilöitä?

    Samoin kuin oikeastan kaikissa samankokoisissa järjestöissä.

    Yhdistykset: Teoriassa syyskokouksessa äänestämällä. Käytännössä esimerkiksi niin että minä kysyn tutulta syksyllä "Kuule NN. Haluaisitko vielä vähän kuumemmat hiilet sitten jälkeenpäin? Olisi hallituksessa paikka avoinna...".

    Liitto: Yhdistykset valitsevat edustajat liittokoukseen, joka valitsee liiton hallituksen ja valtuuston. Usein niin, että etukäteen on lähetelty sähköpostia vähän sinne ja tänne, jotakuta suostuteltu ja katseltu nimilistoja ja mietitty että joku olisi hyvä saada Turustakin ja kuka tuntee turkulaisia ja vieläköhän se-ja-se haluaa jatkaa tai ainakin suostuu jatkamaan... jne jne.

    Äänestä

Pääsihteeri on pikaisesti erotettava tehtävistään. Hänen toimintansa on erittäin tuhoisaa liitolle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kehitysehdotus kirjoitti:

Mielestäni on kestämätöntä, että samat henkilöt kansoittavat liiton luottamustehtäviä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Se jäykistää liiton paikalleen ja keskittää kekkosmaista valtaa joidenkin henkilöiden käsiin. Katsokaa nyt vaikka pääsihteeriä. Mielestäni kaksi kautta luottamustehtävissä (vrt. presidentti) on maksimi, jonka jälkeen on muiden aika ottaa luottamustehtävät. Tämä olisi yhdistysdemokratian kannalta tervehdyttävä uudistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu