Yksinäisyydestä on ollut paljon puhetta viimeaikoina.
Kaikissa ikäryhmissä löytyy yksinäisyydestä kärsiviä.
Tuli ajatus.että kuinka voitaisi toteuttaa joku tapahtuma joka olisi suunnattu juuri sinkuille.
Eri seurakunnat olisivat siinä avainasemassa.
Kunhan saataisiin joku organisaattori ja hyvä ohjelma vaikka kesällä pariksi päiväksi.
Tämä tuntuu vähän naivilta.mutta uskon että sellainen tapahtuma pelastaisi monen toivonsa menettäneen elämän jopa hengen.
Kirkon pitäisi tehdä nyt enemmän töitä.
Suomeen on kehittynyt yksinäisyyden ongelma joka on jo johtanut vakaviin seurauksiin.
Japanissa ovatryhtyneet valtion taholta toineen.koska havahtuivat korkeisiin itsemurha tilastoihin joku vuosi sitten luku oli yli 23 000 ja nyt se oli pudonnut 20 000 joka sekin on järkyttävää.
Suomessa 2018 teki itsemurhan alle 18v.nuori...joka toinen viikko.
Kiinnostaneeko tämä enää ketään??
Yksinäiset yhteen?
93
58
Vastaukset
- Yleisestikaikille
Miksi pelkästään sinkuille?
- hulabaloo
Kirjoitin aikaisemmin kristittyjen miesten yksinäisyydestä. Aihe ei ihmisiä juuri kiinnostanut. Miksi pelkästään sinkuille? Eiköhän sinkuilla lapsettomilla aikuisilla se yksinäisyys ole se erittäin ikävä asia. Aikuisilla en tarkoita tässä 18 kesäisiä vaan yli 30 vuotiaita.
En kyllä osaa rakastunutta pariskuntaa tai perhettä kuvitella itselleni kertomassa yksinäisyydestä. jos parisuhteessa on ongelmia niin se on silloin toinen asia, mutta ei todellakaan yksinäisyys, mikä ikisinkkuja kalvaa pahimmillaan. - klonkkuklonkku
Aihe kiinnostaa vastauksista päätellen todella vähän ihmisiä, vaikka on tärkeä! Sinkut olisi hyvä saada löytämään toisensa.
- Kauanuskossa
Ja sen toiminnan tulisi ollut ystävyysperiaatteella, ei mitään deittihakuista. Ei kai siinä sitten pahaa jos sieltä kumppanin joku löytäisi.
- täällä-taas
Yksinäinen mies tapaa viehättävän ja mukavan kristityn naisen. Joo no siinä se "vain kavereita" hengailu hävisikin. Totuus on, että yleisesti ottaen, kun samanhenkisiä sinkkuja laitetaan tutustumaan toisiinsa niin parisuhteen etsimiseksi se menee. Jos mies tapaa mukavan naisen niin asetelma kääntyy samantien kaveruudesta joksikin paljon vakavammaksi. Kannattaa muistaa, että tämä on täysin luonnollista ja oikein.
Ei yksinäistä sinkkua kiinnosta olla "vain kaveri" mukavan ja viehättävän naisen kanssa.
- Eikövain
On niitä yksinäisiä jotka haluaisivat vain seuraa samasta sukupuolesta, kaipaavat ystävää.
- Sekalainensakki
Sitten on meitä sinkkunaisia jotka eivät viihdy jossain vanhapiikapoppoossa vaan ystäviksi kaipaa myös miehiä ja pariskuntia. Kaikki ei ymmärrä tällaista luonnetta.
- SuperFood
Sekalainensakki kirjoitti:
Sitten on meitä sinkkunaisia jotka eivät viihdy jossain vanhapiikapoppoossa vaan ystäviksi kaipaa myös miehiä ja pariskuntia. Kaikki ei ymmärrä tällaista luonnetta.
Eipä siinä, itsekkin viihdyn enemmän miesten kuin naisten seurassa. Tarvitseehan muutkin ystäviä kuin vanhatpiiat.
- taas-täällä
Sekalainensakki kirjoitti:
Sitten on meitä sinkkunaisia jotka eivät viihdy jossain vanhapiikapoppoossa vaan ystäviksi kaipaa myös miehiä ja pariskuntia. Kaikki ei ymmärrä tällaista luonnetta.
Voit olla naisena niin kauan vain ystävä miehen kanssa, kunnes hän ihastuu sinuun. Sitten on hyvin hyvin vaikeaa rakentaa pelkkää ystävyyttä. Pariskuntien ystävä voit toki olla pinnallisesti, mutta heillä on omat menonsa ja asiansa, joihin ei kuulu "kolmas pyörä".
Naisten pitää ymmärtää, että miehet kaipaa frendejä toisista miehistä. Naisesta taas jotain ihan muuta jos klikkaa. Ei mitään kaveruutta vaan paljon syvempää. - ettäsilleesti
taas-täällä kirjoitti:
Voit olla naisena niin kauan vain ystävä miehen kanssa, kunnes hän ihastuu sinuun. Sitten on hyvin hyvin vaikeaa rakentaa pelkkää ystävyyttä. Pariskuntien ystävä voit toki olla pinnallisesti, mutta heillä on omat menonsa ja asiansa, joihin ei kuulu "kolmas pyörä".
Naisten pitää ymmärtää, että miehet kaipaa frendejä toisista miehistä. Naisesta taas jotain ihan muuta jos klikkaa. Ei mitään kaveruutta vaan paljon syvempää."Naisten pitää ymmärtää, että miehet kaipaa frendejä toisista miehistä. Naisesta taas jotain ihan muuta jos klikkaa. Ei mitään kaveruutta vaan paljon syvempää."
Ei se noin yksikoikoista ole. Monet miehet tykkäävät ystävystyä naisen kanssa, koska naiselle on helpompi puhua. Ei ystävyys aikuisilla ihmisillä välttämättä katkea ihastumisen tunteisiin. Ihastumiset tulevat ja menevät ja niillä on usein yllättävän vähän tekemistä ihastuksen kohteen kanssa. Jälkeenpäin voi jopa ihmetellä, että mistä se tunne tuli ja minne se meni. Ja kiittää onneaan, että oli samanaikaisesti myös järki päässä.:)
- herätkää
Minä lähtisin heti mukaan. Olenhan sentään kalskea ja urheilevainen laulavainen. Olkoonkin, että sillä mitään merkitystä olisi.
Luulen, että kukaan jaksaisi tuntia kauempaa. - Samaatietä
Jutskailen paljon miestenkin kanssa. Jos naisporukassa aletaan puhumaan muista seläntakana tai juoruillaan niin latistuu tunnelma heti. Sitä alkaa silloin äkkiä tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. En jaksa hengailla tuollaisten naisten kanssa.
Täälläkin useampi on kirjoittanut yksinäisyydestä. Enkä tarkoita nyt parisuhteen perustamista, kumppanin kaipuuta, vaan ystävän. - Samaatietä
Eikö voisi aivan yleisesti järjestää yksinäisten illan tai kaveri-ilta tai mitä nimeä siitä nyt haluaa käyttää.
Sinne saisi vapaasti tulla yksinäisyyttä potevat. Vaikka pari kertaa kk.
Ihan jos haluaa vain juttuseuraa/ yhdessä oloa jne oli hyvä rhdotus mikään ei ketään kiinnosta paitsi sillon kun se osuu omalle kohalle
- ettäsilleesti
Muualla maailmassa seurakunnissa on ollut kauan myös aikuisille tarkoitettuja sinkkuryhmiä. Ryhmien idea oli tutustuttaa samassa elämäntilanteessa olevia toisiinsa. Eivät ne mitään iskupaikkoja olleet. Harva niistä aviopuolison löysi, mutta kumpaakin sukupuolta olevia kristittyjä kavereita kyllä. Jotkut kaveruudet kestäneet vuosikymmeniäkin.
Kysäisin aikanaan ihan mielenkiinnosta miksi Suomessa ei ole tällaista. Asenne oli jännä tyyliin "eihän sinne kukaan kehtaisi mennä" tai "kaikki nauraisivat meille". Suomessa siis aikuisten ihmisten kohtaaminen on häpellistä ja vain teini-ikäisille saa olla omia ryhmiä
Eiväthän tällaiset ryhmät ole välttämättä vastaus yksinäisyyteen. Niillä, joiden on vaikea luoda kontakteja, ryhmät voivat jopa korostaa yksinäisyyden tunnetta. Mutta jos menee ihmisten pariin avoimin mielin, niin siellä voi olla kivaakin.
Jos taas on kova haku päällä, niin se voi jopa karkottaa ihmiset. Eräs nuori mies - bless his heart - lähestyi kerran ja tokaisi ensi töikseen: minä muuten etsin vaimoa. Mitäpä siihen saattoi sanoa kuin että kannattaa etsiä muualta.:)- Ohhops
"Myös aikuisille tarkoitettuja sinkkuiltoja"
Millaisia ne lapsille suunnatut sinkkuillat sitten ovat? - Samaatietä
Löytyykö se etsimällä ja sinkkuiltoja järjestämällä deurakunnissa?
Ajattelen, että Jumala huolehtii ilman sinkkuiltojakin parisuhteeseen ihmisiä, jos näin on tarkoitus tapahtua että he yhteen menevät.
Ei siinä silloin auta eikä estä mikään. Samaatietä kirjoitti:
Löytyykö se etsimällä ja sinkkuiltoja järjestämällä deurakunnissa?
Ajattelen, että Jumala huolehtii ilman sinkkuiltojakin parisuhteeseen ihmisiä, jos näin on tarkoitus tapahtua että he yhteen menevät.
Ei siinä silloin auta eikä estä mikään.>>Ajattelen, että Jumala huolehtii ilman sinkkuiltojakin parisuhteeseen ihmisiä, jos näin on tarkoitus tapahtua että he yhteen menevät.<<
Joo, ja Jumala huolehtii myös raskaaksi tulosta ilman seksuaalista kontaktiakin, jos näin on tarkoistus. Niinkö?
Ainaki Raamatussa kerrotaan niinkin käyneen.- Samaatietä
Crab kirjoitti:
>>Ajattelen, että Jumala huolehtii ilman sinkkuiltojakin parisuhteeseen ihmisiä, jos näin on tarkoitus tapahtua että he yhteen menevät.<<
Joo, ja Jumala huolehtii myös raskaaksi tulosta ilman seksuaalista kontaktiakin, jos näin on tarkoistus. Niinkö?
Ainaki Raamatussa kerrotaan niinkin käyneen.Niin? Tahdotko avautua aiheesta enemmän, miten olet tuohon viisaaseen johtopäätökseesi päätynyt?
- ettäsilleesti
Ohhops kirjoitti:
"Myös aikuisille tarkoitettuja sinkkuiltoja"
Millaisia ne lapsille suunnatut sinkkuillat sitten ovat?Mille erityisryhmälle kaikki seurakunnat järjestävät erillistä toimintaa? Nuorille tietysti. Sinkkujahan on nuorten lisäksi myös aikuisissa.
Aikuiset sinkut ovat seurakunnissa lähes tabu. Perheet seurustelevat harvoin sinkkujen kanssa. Sinkut saavat pärjätä miten pärjäävät. Perheille järjestetään myös ties mitä seminaareja. Seurakunnat ovat panneet päänsä pensaaseen, vaikka sinkkujen määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti.
Siitä on kyllä puhuttu, että nuoret aikuiset putoavat tyhjän päälle sen jälkeen kun lakkaavat käymästä nuorisoilloissa. Ja monet ajautuvat sen vuoksi myös pois seurakunnasta. Mutta edelleenkin ollaan kiinnostuneita vain parikymppisistä. Tässä on Suomessa mielenkiintoinen sokea piste. - herätkää
Niin on. Johtuu ehkä siitä, että sinkku on vähän vaarallinen olento. Mahdollinen perheiden hajoittaja, ainakin luuseri, kun ei ole naimisiinkaan päässyt.
- ettäsilleesti
Samaatietä kirjoitti:
Löytyykö se etsimällä ja sinkkuiltoja järjestämällä deurakunnissa?
Ajattelen, että Jumala huolehtii ilman sinkkuiltojakin parisuhteeseen ihmisiä, jos näin on tarkoitus tapahtua että he yhteen menevät.
Ei siinä silloin auta eikä estä mikään.Jotkut saattavat löytää. Ei Jumala nimittäin ketään korvasta kotiovelle tuo. Sinkkuilloissa oli kyse samassa elämäntilanteessa olevien kristittyjen yhteydestä.
Monet jättävät seurakunnan juuri siksi, että eivät koe siellä yhteyttä. Heillä voi olla ei-uskovaisia kavereita, mutta kristittyihin tutustuminen on yllättävän vaikeaa. Ja mitä isompi seurakunta, sen vaikeampaa. Pienessä ryhmässä tutustuu helpommin kuin isossa salissa. - ettäsilleesti
herätkää kirjoitti:
Niin on. Johtuu ehkä siitä, että sinkku on vähän vaarallinen olento. Mahdollinen perheiden hajoittaja, ainakin luuseri, kun ei ole naimisiinkaan päässyt.
Juu. Jos seurakuntaan tulee uusi sinkkumies tai viehättävä sinkkunainen, niin ne pitää yleisen turvallisuuden nimissä naittaa heti pois. Muutoin maailmankirjat menevät sekaisin.:)
Itselläni on hauska kokemus maailmalta. Eräs seurakunnan rouva tuli ystävällisesti tervehtimään ja kysyi mitä mieheni tekee? Vastasin, että en ole naimisissa. Rouva sanoi: I'm so sorry. Minä siihen: ei hätää, kyseessä ei ole tarttuva tauti.:) - herätkää
ettäsilleesti kirjoitti:
Juu. Jos seurakuntaan tulee uusi sinkkumies tai viehättävä sinkkunainen, niin ne pitää yleisen turvallisuuden nimissä naittaa heti pois. Muutoin maailmankirjat menevät sekaisin.:)
Itselläni on hauska kokemus maailmalta. Eräs seurakunnan rouva tuli ystävällisesti tervehtimään ja kysyi mitä mieheni tekee? Vastasin, että en ole naimisissa. Rouva sanoi: I'm so sorry. Minä siihen: ei hätää, kyseessä ei ole tarttuva tauti.:)Vähän tuollaista se tuppaa olemaan. Sinkku on vaikeasti lokeroitavissa. Vaan voi sitä onnen ja riemun päivää, ja onnitteluiden määrää, jos kaksi onnellisesti löytää toisensa. Kunnes tulevat järkiinsä humahduksen jälkeen. Sitten onkin selittämistä, jos selitellä haluaa. Luulen, että moni lähtee siitä seurakunnasta semmoisen "häpeän" jälkeen.
- täällä-taas
ettäsilleesti kirjoitti:
Mille erityisryhmälle kaikki seurakunnat järjestävät erillistä toimintaa? Nuorille tietysti. Sinkkujahan on nuorten lisäksi myös aikuisissa.
Aikuiset sinkut ovat seurakunnissa lähes tabu. Perheet seurustelevat harvoin sinkkujen kanssa. Sinkut saavat pärjätä miten pärjäävät. Perheille järjestetään myös ties mitä seminaareja. Seurakunnat ovat panneet päänsä pensaaseen, vaikka sinkkujen määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti.
Siitä on kyllä puhuttu, että nuoret aikuiset putoavat tyhjän päälle sen jälkeen kun lakkaavat käymästä nuorisoilloissa. Ja monet ajautuvat sen vuoksi myös pois seurakunnasta. Mutta edelleenkin ollaan kiinnostuneita vain parikymppisistä. Tässä on Suomessa mielenkiintoinen sokea piste.Näennäisesti voidaan sinkusta lapsettomasta olla kiinnostuneita, mutta siihen se sitten jääkin perheellisten ja pariskuntien toimesta varsinkaan jos henkilö ei kuulu sukuun/perheeseen/lähipiiriin
Ikäviä tosiasioita, mutta näin se vaan menee. Nuoret, joilla "elämä edessä" asia on eri, kuin keski-ikää lähenevillä.
Henkilö tässä elämäntilanteessa voidaan kokea jotenkin oudoksi jopa? Sehän on normaalia, että mies kaipaa naista vierelleen ja naimisiin hänen kanssaan. Naisen on turha leikkiä kaveria miehen kanssa siitä hetkestä alkaen, kun huomaa miehellä olevan kiinnostusta naista kohtaan. Törkeää pyytää ihastunutta miestä mitään "miesten töitä" tekemään jos nainen ei miehestä kahvittelukaveria kummempaa suunnittele.
>ole mies
>ihastu naiseen seurakunnassa
>juttele ja tutustu naisen kanssa
>naisen kiinnostus: "vain kaveri"
>nainen pyytää kesärenkaat vaihtamaan autoonsa
>suostu siinä toivossa, että suhde voi syventyä
>suhde ei syvene vaan nainen tarjoaa kahvit ja jutteluseuraa
>näe nainen parin kuukauden päästä seurakunnassa miesystävänsä kanssa
>ole edelleen yksin
>ajattele mitä teit väärin
>ajattele jättäytyä pois seurakunnan tilaisuuksista, koska et halua katsoa, kun ihastuksesi on toisen miehen kanssa
Tämä tarina ei ole tosi ainakaan omalta kohdaltani. Käsittämätön ajatusmaailma on vallannut kuitenkin suomessa naiset. Haluavat hengailla miesten kanssa, kuin kavereiden kanssa konsanaan eivätkä ymmärrä, että toinen osapuoli voi ihastua palavasti, jolloin paluuta kaveruuteen ei ole. - herätkää
Myönnä pois vaan. Itsekin moninaisiin naisiin tutustuneena. Eräänkin kanssa rakastuimme suinpäin, päin suita mentiin pitkään, kuitenkin vailla syntiä. Lopulta hän tuli tulokseen, että vanhana piikana on mukavampaa. Eräs toinen nainen taas tykkäsi näytellä minua kavereilleen, kuin jotain voittopalkintoa. Sen lisäksi halusi yhtyä joka yö. Se suhde loppui siihen, että uskovaisena minulle tuli niin paha olo ja krapula, että läksin karkuun. Yksi tapaus oli taas sellainen suinpäin rakastuminen. Ensin yhdyttiin kuin koirat, seuraavaksi itkettiin yhdessä syntisyyttämme. Yritimme mennä naimisiinkin. Siitäkään mitään tullut. Näistä muutamia tapauksia mainitakseni.
Näinä vuosiin tuntuu monasti, että sekä miehet että naiset, on niin rikkinäisiä jotta suhteen rakentaminen on todella hankalaa. Siitä huolimatta, että alkuun kaikki on tuntunut Jumalan suurelta johdatukselta. Lopulta on käytetty vain niin sanotusti hyväkseen. Kumpikin toisiansa.
Meissä on. Eronneita karanneita luovuttaneita. Jopa elämäänsä kyllästyneitä. - ettäsilleesti
täällä-taas kirjoitti:
Näennäisesti voidaan sinkusta lapsettomasta olla kiinnostuneita, mutta siihen se sitten jääkin perheellisten ja pariskuntien toimesta varsinkaan jos henkilö ei kuulu sukuun/perheeseen/lähipiiriin
Ikäviä tosiasioita, mutta näin se vaan menee. Nuoret, joilla "elämä edessä" asia on eri, kuin keski-ikää lähenevillä.
Henkilö tässä elämäntilanteessa voidaan kokea jotenkin oudoksi jopa? Sehän on normaalia, että mies kaipaa naista vierelleen ja naimisiin hänen kanssaan. Naisen on turha leikkiä kaveria miehen kanssa siitä hetkestä alkaen, kun huomaa miehellä olevan kiinnostusta naista kohtaan. Törkeää pyytää ihastunutta miestä mitään "miesten töitä" tekemään jos nainen ei miehestä kahvittelukaveria kummempaa suunnittele.
>ole mies
>ihastu naiseen seurakunnassa
>juttele ja tutustu naisen kanssa
>naisen kiinnostus: "vain kaveri"
>nainen pyytää kesärenkaat vaihtamaan autoonsa
>suostu siinä toivossa, että suhde voi syventyä
>suhde ei syvene vaan nainen tarjoaa kahvit ja jutteluseuraa
>näe nainen parin kuukauden päästä seurakunnassa miesystävänsä kanssa
>ole edelleen yksin
>ajattele mitä teit väärin
>ajattele jättäytyä pois seurakunnan tilaisuuksista, koska et halua katsoa, kun ihastuksesi on toisen miehen kanssa
Tämä tarina ei ole tosi ainakaan omalta kohdaltani. Käsittämätön ajatusmaailma on vallannut kuitenkin suomessa naiset. Haluavat hengailla miesten kanssa, kuin kavereiden kanssa konsanaan eivätkä ymmärrä, että toinen osapuoli voi ihastua palavasti, jolloin paluuta kaveruuteen ei ole."Haluavat hengailla miesten kanssa, kuin kavereiden kanssa konsanaan eivätkä ymmärrä, että toinen osapuoli voi ihastua palavasti, jolloin paluuta kaveruuteen ei ole."
Sellaisia miehiäkin on, jotka eivät halua - tai koe Jumalan tahdoksi - avioitumista. Mutta eivät he silti haluaa elää loppuikäänsä vain miesten porukoissa. Tärkeintä on tietenkin rehellisyys puolin ja toisin heti alkuvaiheessa.
Mitä kaltaisesi ihminen tekisi, jos esim. ihastuisi työpaikalla palavasti. Mutta ihastuksen kohde olisi varattu tai ei muuten pystyisi vastaamaan tunteisiinsa. Aikuisen ihmisen on opittava käsittelemään tunteitaan tällaisissakin tapauksissa.
Kuka sellaisen puolison haluaa, joka ei pysty käsittelemään vastuullisesti tunteitaan. Tietoisku: avioliittokaan ei suojele ihastumisilta. Onko selitys silloinkin se, että tunteille ei voi mitään ja paluuta ei ole??? Ja kaikki on jälleen tunteiden kohteen syy. - ettäsilleesti
herätkää kirjoitti:
Myönnä pois vaan. Itsekin moninaisiin naisiin tutustuneena. Eräänkin kanssa rakastuimme suinpäin, päin suita mentiin pitkään, kuitenkin vailla syntiä. Lopulta hän tuli tulokseen, että vanhana piikana on mukavampaa. Eräs toinen nainen taas tykkäsi näytellä minua kavereilleen, kuin jotain voittopalkintoa. Sen lisäksi halusi yhtyä joka yö. Se suhde loppui siihen, että uskovaisena minulle tuli niin paha olo ja krapula, että läksin karkuun. Yksi tapaus oli taas sellainen suinpäin rakastuminen. Ensin yhdyttiin kuin koirat, seuraavaksi itkettiin yhdessä syntisyyttämme. Yritimme mennä naimisiinkin. Siitäkään mitään tullut. Näistä muutamia tapauksia mainitakseni.
Näinä vuosiin tuntuu monasti, että sekä miehet että naiset, on niin rikkinäisiä jotta suhteen rakentaminen on todella hankalaa. Siitä huolimatta, että alkuun kaikki on tuntunut Jumalan suurelta johdatukselta. Lopulta on käytetty vain niin sanotusti hyväkseen. Kumpikin toisiansa.
Meissä on. Eronneita karanneita luovuttaneita. Jopa elämäänsä kyllästyneitä."Lopulta on käytetty vain niin sanotusti hyväkseen. Kumpikin toisiansa."
Sitähän ihmissuhteet pohjimmiltaan ovat - jos inhorealistisia ollaan. Kauniimmin sitä voi kutsua kummankin tarpeiden täyttämiseksi. Pitäisi vain myöntää ne tarpeet alusta lähtien rehellisesti sekä itselleen että toiselle. Etteivät tule yllätyksenä 10 vuotta myöhemmin.:) - herätkää
Joskus olen miettinyt toimenpidelistan tarpeellisuutta. Jääkaapin oveen lista mitä kumpikin haluaa. Jos joskus vielä.
Toisaalta yhteiselämä on aina arvaamatonta. Se joko onnistuu tai ei. Yleensä on niin, että alku ja loppu on niitä jänneimpiä ja stressaavampia ajanjaksoja.
- herätkää
On näitä sinkkuiltamia joskus ollut seurakakunnissa. Kerran olinkin mukana. Se tapaaminen oli vähän varttuneemmille. Ihan mukava tapahtuma, kaikkine virallisine valvojineen. Lopulta jäi vähän semmoinen kuva niistä naisista, että pulaa oli lähinnä ilmaisista timpureista tai talonmiehistä. Läksin lopulta, enkä ole sittemmin moisia tapaamisia kaivannut.
- Kukamikähäh
No, oliskohan se siten, jotta miehillä on tarve vaan siihen yhdeksi lihaksi tulemiseen (ilman sitoutumuksia), mutta naisilla on tarve myös apuun käytännön asioissa.
- herätkää
Päinvastoin. Naiset haluaa ainoastaan miehen käyttöönsä, vailla sitoutumista. Naiset on vedättämisessä mestareita.
- Kukamikähäh
Nicki Herätkää: No, en usko tuota.
- Mahtava
herätkää kirjoitti:
Päinvastoin. Naiset haluaa ainoastaan miehen käyttöönsä, vailla sitoutumista. Naiset on vedättämisessä mestareita.
Niinpä, minullakin omisi ollut vaikka kuin ottajia, mutten ole huolinut yhtään vedättäjää. Mieluiten olen yksin ja kiukkuan sekä kyräilen muille. Kaikki naiset on pahoja. Pahan vallassa koko sakki. Miesten on maailma. Miehet on aina oikeassa.
- vain.otava.oppaanani
Minä en ole ikinä ollut missään sinkkuiltamissa.
Haluan elää yksin. Voi että! Tämä on ihanaa! Kukaan ei ole sotkemassa elämääni! Ainakaan päivittäin. Tuttavapiirinikin yritän pitää loitolla päivittäisestä elämästäni.
Pari vanhaa poikaystävää yritti taannoin kokeilla kepillä jäätä. Kummallekin sanoin "ei". En halua edes tavata. Taasko entinen sähläys? Ei ikinä! "Kerran vaan kahville." Sitten toisen kerran. Ja kolmannen. Ja siinä sitä ollaan! En anna edes pikkusormeani tässä asiassa!
Koira on ihmisen paras ystävä. 🐕
Olen oppinut sen kiinalaisenkin viisauden, että "joka kulkee yksin, kulkee nopeimmin". Yksin on vapaa! - vain.otava.oppaanani
Mahtava kirjoitti:
Niinpä, minullakin omisi ollut vaikka kuin ottajia, mutten ole huolinut yhtään vedättäjää. Mieluiten olen yksin ja kiukkuan sekä kyräilen muille. Kaikki naiset on pahoja. Pahan vallassa koko sakki. Miesten on maailma. Miehet on aina oikeassa.
Hengenheimolainen! Mutta, ei kiitos, en lähde kahville.
- herätkää
Höpöti Höpöti. Naiset keskimäärin sen pahempia ole kuin miehetkään. Itselläni on kyllä niin pitkä aika naisen kokemisesta, että luultavasti hakisin ensitöikseni lääkekaspista laastaria, jos semmoinen eteen tulisi. Näyttäisi niin isolta pipiltä.
- Samaatietä

Naiset on kamalia juonittelijoita. Näithän miten juonittelin ällässänkin kanssa ( sinun mielestäsi siis, totuys oli kyllä jotain muuta 😂)
Ei kannata luottaa keheenkään naiseen 😂 - herätkää
En luotakaan, vaikka todettava on että vailla naisia elämä olisi melko tylsää.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Höpöti Höpöti. Naiset keskimäärin sen pahempia ole kuin miehetkään. Itselläni on kyllä niin pitkä aika naisen kokemisesta, että luultavasti hakisin ensitöikseni lääkekaspista laastaria, jos semmoinen eteen tulisi. Näyttäisi niin isolta pipiltä.
Jos teet sellaisia johtopäätöksiä naisista kuin teit minusta siinä karmivassa aloituksessasi niin varmasti naiset on kamalia mielestäsi.
- kiinalainen.rauha
herätkää kirjoitti:
En luotakaan, vaikka todettava on että vailla naisia elämä olisi melko tylsää.
Aivan varmasti. Tuon kyllä uskon. Mutta sillä naisella, kaukana sinusta, vallitsee juuri todennäköisimmin mitä kiinalaisin taivaallinen rauha!
* - herätkää
Kylläpäs sitä tytöt taas panee. Kovasti. Todettakoon kumminkin, että lähelläni on ollut naisten hyvä olla, olin sitten läsnä, tai kuutamolla.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Kylläpäs sitä tytöt taas panee. Kovasti. Todettakoon kumminkin, että lähelläni on ollut naisten hyvä olla, olin sitten läsnä, tai kuutamolla.
Taas se alkaa tuo hullutus ja käärmetanssi.
- herätkää
Tanssiin mukaan vaan Stacey. Tuttua huttua molemmille.
- sophiie
Samaatietä kirjoitti:
Taas se alkaa tuo hullutus ja käärmetanssi.
Pistetään me Sammaatietä koreasti vatsatanssiksi, pikku kellot nilkoissa kilahdellen!
Raamatullisesti.
Menee ukon pää ihan pyörälle!
* - herätkää
Senpä haluaisin nähdä. Vieläkö taipuu?
- Samaatietä
sophiie kirjoitti:
Pistetään me Sammaatietä koreasti vatsatanssiksi, pikku kellot nilkoissa kilahdellen!
Raamatullisesti.
Menee ukon pää ihan pyörälle!
*No hui kauhistus..en varmasti semmosee ruppee.
Kauhea ajatus. - Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Senpä haluaisin nähdä. Vieläkö taipuu?
Taipuu polvokoukku nivussii vielä ja kuristusote jos tuo ei lopu.
- lilja.saaronin
herätkää kirjoitti:
Senpä haluaisin nähdä. Vieläkö taipuu?
Juu, edelleen notkea kuin Saaronin lilja.
Polvinivelissä oisi kyllä vielä toivomisen varaa.
* - herätkää
Toinen tuoksuu kuin lilja saaronin ja toinen kuristaa kovaa. Kyllä minulla on naiset ihanaiset ympärilläni
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Toinen tuoksuu kuin lilja saaronin ja toinen kuristaa kovaa. Kyllä minulla on naiset ihanaiset ympärilläni
Miksi sinä kirjoitat tuollaisia ? Niinkuin kaksmielisiä juttuja. Koetko et se on väärin?
- herätkää
Joskus koen. Toisinaan se on vain viatonta kevennystä. Ei sitä jaksa aina niin vakavasti otella.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Joskus koen. Toisinaan se on vain viatonta kevennystä. Ei sitä jaksa aina niin vakavasti otella.
En tykkää tuollaisesta, ei varmaan moni muukaan uskova nainen.
- herätkää
Tiedän, mutta ei täällä jaksa aina hillitä itseänsä. Mehän ollaan virtuaalisessa maailmassa. Tämmöinen mitään elämää ole.
- ettäsilleesti
vain.otava.oppaanani kirjoitti:
Minä en ole ikinä ollut missään sinkkuiltamissa.
Haluan elää yksin. Voi että! Tämä on ihanaa! Kukaan ei ole sotkemassa elämääni! Ainakaan päivittäin. Tuttavapiirinikin yritän pitää loitolla päivittäisestä elämästäni.
Pari vanhaa poikaystävää yritti taannoin kokeilla kepillä jäätä. Kummallekin sanoin "ei". En halua edes tavata. Taasko entinen sähläys? Ei ikinä! "Kerran vaan kahville." Sitten toisen kerran. Ja kolmannen. Ja siinä sitä ollaan! En anna edes pikkusormeani tässä asiassa!
Koira on ihmisen paras ystävä. 🐕
Olen oppinut sen kiinalaisenkin viisauden, että "joka kulkee yksin, kulkee nopeimmin". Yksin on vapaa!"Olen oppinut sen kiinalaisenkin viisauden, että "joka kulkee yksin, kulkee nopeimmin". Yksin on vapaa!"
Ihminen voi nauttia yksinolosta ja olla vapaa, vaikka ei erakoksi ryhtyisikään. - Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Tiedän, mutta ei täällä jaksa aina hillitä itseänsä. Mehän ollaan virtuaalisessa maailmassa. Tämmöinen mitään elämää ole.
Uskovainen on uskovainen niin virtuaalisessa maailmassa kuin muuallakin.
Tai ajatteletko, että täällä voi käyttyä synnillisemmin kuin ulkomaailmassa ? - herätkää
En tietenkään. Täällä on vaan helpompi lipsua ja lipsautella.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
En tietenkään. Täällä on vaan helpompi lipsua ja lipsautella.
Siksi siittä tuleekin pahamieli ja surulliseksi. Se ei ole oikein, eikä tunnu hyvältä.
Toiseen asiaan. Tuli mielen päälle vielä sellainen jutska.
Kun ulkopuolisena olemisen tunne. Kirjoitin yksinäisyydestä L.S.n kanssa tänään.
Mietin, että usein tunnen itseni ulkoouoliseksi, kun vastassa on henkilö, jonka arvomaailma perustuu järkeen. Järjellä voi perustella monenlaistakin käytöstä, joka totaalisesti jyrää alleen uskon perustan eli rakkauden.
Kunhan vain tuli mieleen tästäkin ketjusta, että jos sinkkuillat olisivat tämän ketjun kaltaisia, voisin lähteä itkien pois. - herätkää
Samaatietä kirjoitti:
Siksi siittä tuleekin pahamieli ja surulliseksi. Se ei ole oikein, eikä tunnu hyvältä.
Toiseen asiaan. Tuli mielen päälle vielä sellainen jutska.
Kun ulkopuolisena olemisen tunne. Kirjoitin yksinäisyydestä L.S.n kanssa tänään.
Mietin, että usein tunnen itseni ulkoouoliseksi, kun vastassa on henkilö, jonka arvomaailma perustuu järkeen. Järjellä voi perustella monenlaistakin käytöstä, joka totaalisesti jyrää alleen uskon perustan eli rakkauden.
Kunhan vain tuli mieleen tästäkin ketjusta, että jos sinkkuillat olisivat tämän ketjun kaltaisia, voisin lähteä itkien pois.Niin, tiedänhän että olet pohjimmiltaan herkkä ja rakastettava nainen. Illat ja aamut voi olla kovia tuntemattomien kesken, sillä rakkautta sydämemme kaipaa.
Voimme toki jättää muodollisuudet ja sinkkuiltamat väliin. Haluankin kysyä, tässä ja nyt, sinulta sammaatietä. Eteesi polvistuen. Tuletko vaimokseni? - s-seutulainen
herätkää kirjoitti:
Niin, tiedänhän että olet pohjimmiltaan herkkä ja rakastettava nainen. Illat ja aamut voi olla kovia tuntemattomien kesken, sillä rakkautta sydämemme kaipaa.
Voimme toki jättää muodollisuudet ja sinkkuiltamat väliin. Haluankin kysyä, tässä ja nyt, sinulta sammaatietä. Eteesi polvistuen. Tuletko vaimokseni?Kuinka saatat pitää tämmöistä peliä lähimmäistesi kanssa?
Oletko kertakaikkiaan paatunut ihminen. - herätkää
s-seutulainen kirjoitti:
Kuinka saatat pitää tämmöistä peliä lähimmäistesi kanssa?
Oletko kertakaikkiaan paatunut ihminen.Ei pidä paikkaansa. Olen täysin tosissani. Kysyin naimisiinmenosta sammaatietä nimimerkin kanssa. Minulla on näky ja visio. En näin ollen leiki hänen tunteillaan lainkaan. Olen syvästi rakastunut häneen. Kunnioitan häntä suuresti.
Kunpa vain uskaltaisi vastata myöntävästi. - Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Niin, tiedänhän että olet pohjimmiltaan herkkä ja rakastettava nainen. Illat ja aamut voi olla kovia tuntemattomien kesken, sillä rakkautta sydämemme kaipaa.
Voimme toki jättää muodollisuudet ja sinkkuiltamat väliin. Haluankin kysyä, tässä ja nyt, sinulta sammaatietä. Eteesi polvistuen. Tuletko vaimokseni?Vai kokkaamaan, leipomaan ja siivoamaan pitäs tulla 😂
Eikö kukaan muu vois... - herätkää
Samaatietä kirjoitti:
Vai kokkaamaan, leipomaan ja siivoamaan pitäs tulla 😂
Eikö kukaan muu vois...Ei ole toista sinun veroista. Edellä mainitut osaan itsekin. Sinua vaan hellisin ja pussaillen ihailisin halailisin. Muutoin ihan platonista. Olisi mukavaa olla vaan, vailla ähkimistä, katsella taivaan tähtösiä, ja kedon kukkaisia.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
Ei ole toista sinun veroista. Edellä mainitut osaan itsekin. Sinua vaan hellisin ja pussaillen ihailisin halailisin. Muutoin ihan platonista. Olisi mukavaa olla vaan, vailla ähkimistä, katsella taivaan tähtösiä, ja kedon kukkaisia.
Olisipa tylsää.
- herätkää
Samaatietä kirjoitti:
Olisipa tylsää.
No, eikä olisi. Vai haluaisitko välttämättä yhyä alvariinsa. Kyllä sinä minut siihenkin yllytettyä saisit. Mutta ensin säädyllisesti naimisiin.
- kellotanssijatar
s-seutulainen kirjoitti:
Kuinka saatat pitää tämmöistä peliä lähimmäistesi kanssa?
Oletko kertakaikkiaan paatunut ihminen.Sarjapussaaja taas vauhdissa.
Luin aamusella tuon ilmoituksen Samalletielle ja pelkäsin mitä tyttö tuumaa kun taas hänen tunteillaan leikitään, mutta osaa onneksi itsekin ottaa asian rennosti.
Kunhan nyt eivät pussailisi ja kosiskelisi taas koko ketjun aiheen ohi. Toisaalta: aihe on "yksinäisyys" joten pariskunnan lemmenleikit osaltaan ehkä sopivatkin tähän ketjuun.
Mutta jos kuhertelu ohittaa pullataikinan teon ja siirrytään taas intiimimpiin juttuihin, ehdottaisin mieluummin hotellihuonetta kuin helluntaifoorumia... - herätkää
Pullataikinaa ja leivonnaisia. Siitä kaikki lähtee. Yhteinen vatkaaminen ja vaivaaminen yhdistää kummasti. Ja Huom! Tässä huomiossa ei sitten ollut mitään kaksimielisyyksiä.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
No, eikä olisi. Vai haluaisitko välttämättä yhyä alvariinsa. Kyllä sinä minut siihenkin yllytettyä saisit. Mutta ensin säädyllisesti naimisiin.
En kylläkään tarkoittanut yhtymistä vaan hempeilyä ja likistelyä. En jaksaisi sellaista. Saisin ahtaanpaikankammon.
Sitäpaitsi keittiö on minun reviiriäni. Sinne ei tarvitse tulla kenenkään eteeni tupeleksimmaa ja neuvommaa. - Samaatietä
kellotanssijatar kirjoitti:
Sarjapussaaja taas vauhdissa.
Luin aamusella tuon ilmoituksen Samalletielle ja pelkäsin mitä tyttö tuumaa kun taas hänen tunteillaan leikitään, mutta osaa onneksi itsekin ottaa asian rennosti.
Kunhan nyt eivät pussailisi ja kosiskelisi taas koko ketjun aiheen ohi. Toisaalta: aihe on "yksinäisyys" joten pariskunnan lemmenleikit osaltaan ehkä sopivatkin tähän ketjuun.
Mutta jos kuhertelu ohittaa pullataikinan teon ja siirrytään taas intiimimpiin juttuihin, ehdottaisin mieluummin hotellihuonetta kuin helluntaifoorumia...Ehkä tylsyyttään tappaa palstalla ja höpisee omiaan tai sitten on oikeasti niin jäätävässä puutteessa, että hairahtuu himoineen synnintielle vaikkapa sinne hotellihuoneeseen jonkun kanssa. Milloin ne miehillä loppuu nuo halut ettei ne ohjaa käytöstä ennää ? Huoh 😣rasittavia.
- herätkää
He he. Sinusta sammaatietä tulee mieleen eräskin tuntemani nainen. Mikseipä tulisi? Olethan nainen, ja kaikki ikäisesi sinkkunaiset nyt vaan ovat samankaltaisia. Syy ja seuraus, vai seuraus ihan syystä.
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
He he. Sinusta sammaatietä tulee mieleen eräskin tuntemani nainen. Mikseipä tulisi? Olethan nainen, ja kaikki ikäisesi sinkkunaiset nyt vaan ovat samankaltaisia. Syy ja seuraus, vai seuraus ihan syystä.
Vieläkö siinä louskutat suutas? Kohtaa heilahtaa kaulin.
Joko se läks? Aaaahh...ihana rauha 😊
Vai vielä naimissii...ja polovistue vielä. Onneksi sai ees vähä tyydytystä, ku mäiski sillä tarjuamallaa kukkapuskalla pöi korvia heh heh hee...olisitteoa nähönnee kui liukkaasti lähti 😂
se syvä rakkauski hävis samatie ku läiski senki pihalle samalla ku koko ukon.
Tulla nyt tänne toise keittiöö vouhkaammaa ja livertelemmää miehine olotila kankiana ja näläkäsenä. Huutia semmoselle. - herätkää
En minä mihinkään mennyt. Täällä ovesi takana olen edelleen. Räystään alla. Mistähän muuten arvasinkin, että olet oululaisia. Ehkä siitä, koska Oulussa aina sattuu ja tapahtuu..
- Samaatietä
herätkää kirjoitti:
En minä mihinkään mennyt. Täällä ovesi takana olen edelleen. Räystään alla. Mistähän muuten arvasinkin, että olet oululaisia. Ehkä siitä, koska Oulussa aina sattuu ja tapahtuu..
Väärä arvaus. Aika rähjääntyneeltä näytät, mutta ihimekkös tuo, ku oot saanu polvikoukkua, kuristettu, hakattu kukkapuskalla ja läpsitty päi pläsiäki tässä taannoin 😂
Meehhä kotias kasvammaa, nuoriha tuota vielä oot ja ymmärtämätön. Jospa se elämä ja Jumala kouluttaa tavoilleen sinutkin, yritän luottaa siihen. - herätkää
Siellä on joku paniikkiin mennyt kepulainen virastomestar pistänyt pelin poikki. Liekö ollut persun näköisiä liikaa jonossa. Kepu voittaa tai häviää Oulun seudulla. Tällä kertaa Sipilä piti huolen että häviää.
- kova.mielipidesensuuri
herätkää kirjoitti:
Siellä on joku paniikkiin mennyt kepulainen virastomestar pistänyt pelin poikki. Liekö ollut persun näköisiä liikaa jonossa. Kepu voittaa tai häviää Oulun seudulla. Tällä kertaa Sipilä piti huolen että häviää.
Myös esim. IS jälkisensuroi runsaasti peukutettuja, väärinajattelijoiden viestejä.
- RuotsinSäännötSuomessa
kova.mielipidesensuuri kirjoitti:
Myös esim. IS jälkisensuroi runsaasti peukutettuja, väärinajattelijoiden viestejä.
Samaa tekee Rkp-johtoinen, ruotsalainen Aller-S24. Lähti juuri Junes Lokan kuva edeltä.
Junes Lokka ja suomalaiset Suomessa ovat nyky-Rkp-Suomessa jo erittäin "sääntöjenvastainen" kansanosa. - s-seutulainen
Samaatietä kirjoitti:
Vieläkö siinä louskutat suutas? Kohtaa heilahtaa kaulin.
Joko se läks? Aaaahh...ihana rauha 😊
Vai vielä naimissii...ja polovistue vielä. Onneksi sai ees vähä tyydytystä, ku mäiski sillä tarjuamallaa kukkapuskalla pöi korvia heh heh hee...olisitteoa nähönnee kui liukkaasti lähti 😂
se syvä rakkauski hävis samatie ku läiski senki pihalle samalla ku koko ukon.
Tulla nyt tänne toise keittiöö vouhkaammaa ja livertelemmää miehine olotila kankiana ja näläkäsenä. Huutia semmoselle.Sinä flirttailet "herätkää"-nimimerkin kanssa!
Omapa on asiasi.
Mitäpä tässä enää herättelijääkään morkkaamaan.
Ei hän ketään pakottamaan kykene kanssaan moiseen ala-arvoiseen länkytykseen ja lässytykseen. - Samaatietä
s-seutulainen kirjoitti:
Sinä flirttailet "herätkää"-nimimerkin kanssa!
Omapa on asiasi.
Mitäpä tässä enää herättelijääkään morkkaamaan.
Ei hän ketään pakottamaan kykene kanssaan moiseen ala-arvoiseen länkytykseen ja lässytykseen.En omasta mielestäni ja se ei ole tarkoitukseni.
Mutta hyvä kun kerroit, pistää miettimään miksi saan niin paljon seksiehdotuksia nuorilta miehiltä. Syy on siis omassa käytöksessäni, jota en itse tunnista.
Olen miettinyt syytä ja ollut ahdistunutkin asiasta.
Yritän muuttaa puhetyyliäni etten provosoi. En flirttaile tahallisesti enkä halua sitä enkä tykkää flirttailusta. Kunhan joskus lasken leikkiä ja joskus sanon suorat sanat. - terrorisminvastustajat
Kuvat siis Hgin Narinkkatorilta, jonka aihe oli Turun terrori-isku ja terrorismin vastaisuus.
- ProPatriaa
Ruotsi-vihavasemmisto poistaa faktoja. Mutta heidän omat vihakirjoituksensa esim. kristinuskoa vastaan viha-S24 kyllä sallii, tälläkin foorumilla.
Tästä on kaikki laillisuus kaukana. Tämä on vasemmistodiktatuuria. Ei demokratiaa, eikä sananvapautta. Tämä ei unohdu. Kuvat todistavat islam-vasemmiston vihateoista omaa maataan ja kansaansa vastaan, mutta niiden esittäminen estetään.
En milloinkaan, missään olosuhteissa tule enää koskaan elämässäni äänestämään yhtäkään terrorismin kannattaja- ja oman kansansa riistäjä-viher-vihavasemmistolaista puoluetta. Vasemmisto on täysin osoittanut itse itsensä.
Punalipulla en enää ilje pyyhkiä edes takapuoltani. Häpeän, että kauan sitten, hetken uskoin siihen. - ettäsilleesti
Samaatietä kirjoitti:
Siksi siittä tuleekin pahamieli ja surulliseksi. Se ei ole oikein, eikä tunnu hyvältä.
Toiseen asiaan. Tuli mielen päälle vielä sellainen jutska.
Kun ulkopuolisena olemisen tunne. Kirjoitin yksinäisyydestä L.S.n kanssa tänään.
Mietin, että usein tunnen itseni ulkoouoliseksi, kun vastassa on henkilö, jonka arvomaailma perustuu järkeen. Järjellä voi perustella monenlaistakin käytöstä, joka totaalisesti jyrää alleen uskon perustan eli rakkauden.
Kunhan vain tuli mieleen tästäkin ketjusta, että jos sinkkuillat olisivat tämän ketjun kaltaisia, voisin lähteä itkien pois."Järjellä voi perustella monenlaistakin käytöstä, joka totaalisesti jyrää alleen uskon perustan eli rakkauden."
Tunteilla on taas perusteltu kaikenlaista järjettömyyttä. Tyyliin: sekosin sarjamurhaajaan - ei voi mitään, olen tunneihminen. Jumala antoi ihmiselle järjen, jotta hän selviäisi elämän haasteista. Arvomaailman luomiseen tarvitaan aina järjen käyttöä. Sehän ei synny itsestään. On valittava lukuisista arvoista ne, jotka kokee omikseen.
Rakkauskin vaatii järjen käyttöä. Mikä on minun tai toisen ihmisen hyväksi tässä tilanteessa? Riittääkö, että leikin itkijänaista, vai pitäisikö tehdä jotain? Mikä on oikeaa empatiaa ja mikä taas väärää? Rakennanko toiminnallani toisen ihmisen mielen vankilaa? Vai uskallanko sanoa, että vankilasta voi myös vapautua? Voinko olla empaattinen, vaikka en aja itseäni uuvuksiin yrittämällä ymmärtää kaikkia?
Em. on muuten esimerkki asioista joiden pohtimiseen olen käyttänyt paljon aikaa. Sillä minut kasvatettiin perheen "terapeutiksi". Luulin, että hyvä kristitty yrittää auttaa kaikkia. Burn outhan siitä tuli. Ja Jumala vapautti siitäkin harhasta sanoen: ei sinun tarvitse auttaa kaikkia. Ole vain käytettävissä niitä varten, jotka luoksesi lähetän. - Samaatietä
ettäsilleesti kirjoitti:
"Järjellä voi perustella monenlaistakin käytöstä, joka totaalisesti jyrää alleen uskon perustan eli rakkauden."
Tunteilla on taas perusteltu kaikenlaista järjettömyyttä. Tyyliin: sekosin sarjamurhaajaan - ei voi mitään, olen tunneihminen. Jumala antoi ihmiselle järjen, jotta hän selviäisi elämän haasteista. Arvomaailman luomiseen tarvitaan aina järjen käyttöä. Sehän ei synny itsestään. On valittava lukuisista arvoista ne, jotka kokee omikseen.
Rakkauskin vaatii järjen käyttöä. Mikä on minun tai toisen ihmisen hyväksi tässä tilanteessa? Riittääkö, että leikin itkijänaista, vai pitäisikö tehdä jotain? Mikä on oikeaa empatiaa ja mikä taas väärää? Rakennanko toiminnallani toisen ihmisen mielen vankilaa? Vai uskallanko sanoa, että vankilasta voi myös vapautua? Voinko olla empaattinen, vaikka en aja itseäni uuvuksiin yrittämällä ymmärtää kaikkia?
Em. on muuten esimerkki asioista joiden pohtimiseen olen käyttänyt paljon aikaa. Sillä minut kasvatettiin perheen "terapeutiksi". Luulin, että hyvä kristitty yrittää auttaa kaikkia. Burn outhan siitä tuli. Ja Jumala vapautti siitäkin harhasta sanoen: ei sinun tarvitse auttaa kaikkia. Ole vain käytettävissä niitä varten, jotka luoksesi lähetän.Tottakait pitää huolehtia omasta jaksamisestaan. Hyvä että huolehdit myös omasta jaksamisestasi.
Viisaat yhteen !! Näin kehoitta Pyhä Raamattu Uskovaiset !!
- joskusyksin
Olen havainnut sellaisen jutun, että sekä uskovaisissa että uskosta osattomissa on sellaisia yksinäisiä seuraa kaipaavia, jotka mieluusti kahvittelevat ja syövät toisen yksinäisen kotona, mutta omaan kotiinsa eivät päästä ollenkaan.
Nykyään tapaan ihmisiä vain kodin ulkopuolella, koska en kaipaa lisää näitä edellä mainitun kaltaisia kokemuksia. Olisi hyvä jos sellaisia paikkoja olisi jossa kodin ulkopuolella yksinäiset voi tutustua, muutenkin kuin elokuviin tai ravintolaan menemällä.- foorumikahvio
Nettifoorumi on hyvä kahvihuone kohdata ihmisiä joita ei halua tavata. Minullakin on juuri kahvimuki tuossa vierellä...
S24 on täynnä erilaisia foorumeita. Yhtäällä uskontoa, toisaalla politiikkaa jne.
*
- Puoliso
Olen löytänyt aviopuolison Kotisatan deitiltä ja olemme hyvin onnellisia. Yksinäisyys on enää kaukainen muisto.
- Puoliso
Kirj.virhe ed.
Kotisataman deitiltä. - yksinkaunehinta
On se kumma kun jotkut kaipaa aina jotain.
itse olen ollut leskenä pian viistoistavuotta ja joka päivä tuntuu paremmalta, en edes mielessäni jaksasi ketään nakuttajaa saman katon alle, ei todellakaan !
...taas on postia keittiön pöydällä... vie ne pois siitä ja sukkas samalla... ei kiitos ei.Kyllä se on niin, että ihminen tarvitsee ihmisen, mutta possu käy myös:
https://www.antikvariaatti.net/tuotekuvat/isot/2284999.jpg- Miauu
Minä olen vielä onnellisempi kuin sinä. Minulla on kissakaveri. :)
- Menisinkö
Onko Porissa yksinäisiä?
Siellä on raamattupiiri torstaina 11.4.
Facebookissa tällainen ilmoitus, jonka voi nähdä muutamat:
"PORILAISET HUOM! Samoin kaikki 500. kilometrin säteellä Porista olevat ihmiset. 👍
Raamattupiiri-tilaisuus huomenna, 11.4.2019 kello 14.00.
Yhteisötalo Otavan kapinetti, Otavankatu 5. Pori.
Pääkirjaston kulmassa.
Tervetuloa!
PS. Raamattupiirin jälkeen voimme mennä kahville samassa rakennuksessa olevaan Otava kahvioon."- herätkää
Mene mene tekel u-farsin. Menisin itsekin mutta en ehdi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1013522Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3091896Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 971582
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4141535Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21430Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431190MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar291034Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030