Ihan turhaan PetosPersKoksinKepulaiset, täällä järjestäytyneine äärioikeistorikollisine veroparatiisisijoittajineen, mainostavat Lindström-H-ahon AKTIIVILEIKKUREITA, jotka varmasti ovat tulossa, heti ensimmäisenä ja muut kovat pakkokeinot, kaikille pieni- ja keskituloisille,
työttömille ja syrjäytetyille, köyhimmille lapsiperheille, opiskelijoille ym tavallisille kansalaisille.
https://blogit.kansanuutiset.fi/ekosuden-sanailua/mika-havittajakaupoissa-on-pielessa/
Sitä virhettä Suomen kansalaiset, eivät toista kertaa tee, mihin erehtyivät, viime eduskuntavaaleissa. Rasismikortin nöyristelyt on nähty - niillä ei saada leipää pöytää, ei julkistakaan terveyden- ja hammashoitoa, vaan pelkkää kurjuutta, nälkää ja osattomuutta, jokaiselle suomalaiselle.
Muistakaa miten heti alkoivat, KIPEÄT LEIKKAUKSET, kun H-ahot pääsivät SoiniKataisine valtaan, viime eduskuntavaaleissa.
Medioissa on nyt hyysätty H-ahoa, kuin erillisenä olentona porvarihallituksesta, vaikka on siellä ollut ensimmäisenä, leikkaamassa juuri äänestäjiltään, eli pieni- ja keskituloimmilta. AKTIIVILEIKKUREITA selkänsä takana piilotteleva H-aho, pettää ja valehtelee, tällä kertaa vielä rajummin, kuin viimeksi, joten äänestäkää nyt toisin, jos haluatte syödä ruokaa, kodin lapsillenne ja nuorisolle, työtä, turvaa ja toimeentuloa, sitä saatte vain Vasemmalta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Työttömille maksukortti äänestyskoppiin.
Seuraavat neljä vuotta, on pelkkää kärsimystä, jos PetosPersKoksinKeput, eli petturit ja valehtelijat, saisivat vielä jatkaa leikkauksiaan ja Suomen kansan kurittamista.
Nyt sinä päätät, että sellainen ei käy, vaan Suomessa on kansanvalta ja demokratia, jossa oma kansamme päättää, keitä valitsee hallitukseen, eikä joku jenkkien hyökkäysliiton, Teekutsuliikkeen äärioikeistorikollisuus.
Älkää tehkö velkaa lapsillenne ja nuorisolle, alistumalla rasisismikortin nöyristelijöinä, maksattamaan heillä, äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten sotabisneksiä. Maanpetokselliset hävittäjäkauppasuunnitelmat, tietäisivät monen sukupolven velkavankeutta ja kovia leikkauksia, jokaiselle tavalliselle suomalaiselle.
Nyt ei mennä yllytyshullujen, juoppojen ja vedätettävissä olevien perässä - vaan ajatellaan omilla aivoilla ja uskotaan vihdoinkin, että se on VASEMMISTO, joka puolustaa sinua ja meitä jokaista, tavallista pieni- ja keskituloista kansalaista Suomessa. Vielä ehdit puolustamaan itseäsi, äänestämällä Vas.
Työttömät orjiksi tienaamaan omistajille. Sellaista voi odottaa persu-kokoomus hallitukselta.
Ei kai persut ja siniset vie meidän onneamme pois? Demarit vähensi kaikilta kaikkea (ei kansanedustajilta), nyt nautimme siitä. Eläkeindeksin laikkaaminen oli demarien paras teko. Mitä pienempi eläke, sitä isompi leikkaus. Näin saatiin sossuun asiakkaita.
Älkää vaan oikeistolaiset tulko palauttamaan meidän indeksejämme. Me viihdymme leipäjonossakin paremmin, kun sosialismi pyörii päässä!
Miksi kepu Sipilän hallitus ei ole korjannut eläkeindeksiasiaa kun on ollut vallssa neljä vuotta? Vuodesta 2001 lähtien Suomessa on porvarienemmsitöisiä hallituksia ja eduskuntia ja harjoitettu talouspolitiikka porvarillista koska eduskunnassa kulloinenki n enemmistö päättää harjoitetusta talouspolitiikasta koska Suomessa on enemmistöparlamentarismi.
Viikko enää ja Suomessa on UUSI VASEMMISTOHALLITUS, puolustamassa ihmisiä, Suomen kansaa.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4064719-tyollisyys-heikkeni-sipilan-hallituksen-alkukaudella-nyt-kokoaikatyota-tekevien-maara-laskee
Sunnuntaina ÄÄNIVYÖRY VASEMMISTOLLE ! Nyt uitetaan PetosPersKoksinKeln - omissa myrkyissään ja liemissään, minkä ovat veroparatiiseista keittäneet.
Suomen kansa EI halua, jenkkien hyökkäysliiton orjuuteen ja makselemaan niiden, äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten, maanpetoksellisia hävittäjiä. SE ON VASEMMISTON JA SUOMEN KANSA VUORO ILOITA.
Hyvä.
H-aholla on AKTIIVILEIKKURI ja NATOtus, selän takana valmiina, LEIKKAAMAAN jokaiselta pieni- ja keskituloiselta suomalaiselta.
Rasismikortilla ulkomaista halpatyövoimaa, ovat PetosPersKoksinKe tuomassa, ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman tavoitteella.
https://blogit.kansanuutiset.fi/merkintoja-suomesta-ja-maailmasta/perussuomalaiset-ovat-heikentaneet-hyvinvointivaltiota-eivat-maahanmuuttajat/
Edes nousukaudella, eivät porvarit hallituksessa, kyenneet luomaan aitoja työpaikkoja, joista saisi kunnollista palkkaa. Tunti tilastoissa viikossa, Ei ole työpaikka, vaan ilmaista orjuutta, omalle kansallemme.
Nyt Suomen kansa valitsee ja ansaitsee parempaa - UUSI ULJAS VASEMMISTOHALLITUS TULOSSA.
Hyvä aloitus.
Kiitos, niinhän siinä juurikin kävi.
Tulevissa vaaleissa nykyisellä hallituksella, on ongelma, jos sairaus- ja kansaneläkkeiden VALEKOROTUKSET jäävät voimaan - silloin eläkeköyhät eivät enää äänestä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16174390/vale-elakekorotus-maksaa-700e-enemman-kuluja-koyhyyselakelaisille#comment-100227607
1 500€/kk MINIMIELÄKKEIKSI, niin äänestetään vielä uudelleenkin, muussa tapauksessa ei.
https://www.dw.com/en/german-government-strikes-deal-on-basic-pension/a-51192993
Samoin maanpetoshävittäjät on peruttava ja eläkerahastoissa aloitettava isot rikostutkinnat.