Rinne solvasi eilisessä HS:n vaalitentissä Trumpia

fgdfdgdfgdf

SDP:n Rinne solvasi eilisessä Helsingin Sanomien puheenjohtajavaalitentissä avoimesti USA:n presidenttiä, haukkuen Trumpia käsittämättömäksi ja täysin arvaamattomaksi päätöksissään. Jälleen yksi osoitus siitä, kuinka vaarallista olisi Suomelle saada tuollaisia sammakoita suustaan päästävä pääministeri johtamaan maata. Ei menisi kauan, kun Suomen hyvät välit USA:han olisi tärvelty moisen hölmöläisen takia. Asialla olisi mitä suurin negatiivinen markitys myös maamme turvallisuudelle, kun välien pilaamisen takia olisi selvää, ettei tarvittaessa ainakaan USA:n suunnalta olisi mitään apuja luvassa suhteiden pilaamisen jälkeen.

15

<50

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xxxgxxgg

      Rinne luottaa siihen, että USA:n seuraava presidentti on vasemmistolainen.

      • Bmkjgh

        Ennen sitä ehtii tapahtua paljon.


      • jhjhhjhjh

        USA:n presidentiksi tuskin tulee ihan heti ketään vasemmistolaista. Siellä demokraatitkin ovat oikeammalla kuin yksikään Suomen eduskuntapuolueista.


      • Yksi syy voi olla tietenkin, että Antti aloitti kaukaaviisaasti tulevien hävittäjäkauppojen pohjustamisen Ruotsin hyväksi.Suomen demarit vaikka kusevat omille nilkoille, jos Ruotsin sisar/veljespuolue niin pyytää.


    • tutkimuksen.mukaan

      Trump: Putinin peräsuolen jatke.

    • Kenen mielestä Trump EI OLISI arvaamaton ja impulssiivinen?

      Yksi esimerkki on se, miten Trumpin hallinnossa käy pyöröovi vinhempaa vauhtia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Viimeisenä kenkää sai kotimaan turvallisuuden ministeri Kristjen Nielsen, jonka Trump itse nimitti tehtävään vain vähän yli vuosi sitten, jolloin hänen edeltäjänsä sai Trumpilta potkut.

      • werwerwerwer

        Kysymys on Suomen mahdollisesti tulevasta pääministeristä, jonka tehtävänä on varmistaa Suomen turvallisuus ja ylläpitää hyviä suhteita ulkovaltoihin, eikä tärvellä niitä. Siinä asemassa olevan henkilön tulee osata pitää tuollaiset mölyt mahassaan.


      • werwerwerwer kirjoitti:

        Kysymys on Suomen mahdollisesti tulevasta pääministeristä, jonka tehtävänä on varmistaa Suomen turvallisuus ja ylläpitää hyviä suhteita ulkovaltoihin, eikä tärvellä niitä. Siinä asemassa olevan henkilön tulee osata pitää tuollaiset mölyt mahassaan.

        Kun 1980-luvulla pääministerinä ei voinut toimia kukaan, joka ei jokaisessa ulkopolitiikkaa koskevassa puheenvuorossaan muistanut mainita "Hyviä ja luottamuksellisia suhteita rauhantahtoiseen Neuvostoliittoon", niin nytkö pääministerinä voi olla vain henkilö, joka muistaa mainita aina "Presidentti Trumpin pitkäjänteisen työn sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen vahvistamiseksi", vaikka se on täyttä puppua?

        Yhdysvaltojen arvaamttomuus on realiteetti, joka on erinomaisen tärkeä ottaa huomioon. Siksihän monet EU -johtajat puhuvat EU-maiden puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Miksi EU rakentaa omaa Galileo-paikannusjärjestelmää vaikka käytössä on toimiva amerikkalainen?

        Myös tulevissa hävittäjäkaupoissa pitää ottaa huomioon se, että Suomen tulevien koneiden huolto ja toiminta ei ole sellaisen maan varassa, jolla voi olla kokonaan toisenlaiset intressit kuin Suomen ilmatilan turvaaminen.


    • VeiVei

      Trump on jo käytännössä varmistanut myös seuraavat 4 vuotta. Hänen suosionsa kasvaa koko ajan.

    • AnttiRinne

      halajaakin Kremlin isännän makuuhuoneseen.

    • totuuksiasanotaan

      Turha aloitus, myös Sauli Niinistö piti Trumppia sopimattomana presidentksi. Antti Rine on oikeassa Trumpin suhteen, totuus on uskallettava sanoa, emme tarvitse valehtelevia ja teeskenteleviä porvaripääministereitä.

    • meilläONunelma

      rinne joutuu arizoonaan,vankilaan!

    • Seniilirinne

      Ihme rupikonnan kurnutusta tuon Antti Rinteen puheet. Mies päästelee tuon tuosta jos jonkinmoista sammkkoa suustaan. Konnien kutupuuhat näemmä alkaneet etuajassa... No mut konnahan Antti onkin kun rötöslistaa katsoo. Ja että tästäkö häiskästä vielä joskus pääministeri... Ei missää nimessä! Hän on jo nyt rispaanuttanut turvaköyttämme puolustukseen liittyvässä politiikassa. Suorastaan antanut toista päätä Trumpin lyhennettäväksi ja miltei päästänyt Putinin nyhertämään linkkuveitsensä kanssa lisärispaa köyteen.

    • Kovin_huolestunut

      Onko Rinne Venäjän kätyri? Tippui Ay-pampun palkka niin ottaa nyt sitten Kremlistä hyybaa taskuun... Vielä 80-luvullahan sosiaalidemokraattien johto halusi ja puhui julkisuudessa avoimesti Suomen liittämisestä Neuvostolittoon.

    • Antti parka yrittää käyttäytyä kuin "valtiomies" ikään.Tosi hänen julkisuuteen antamat lausunnot eivät tätä tue. Esim. tv:ssä tuskin Nato meitä ottaisi liittoon, kysyttäessä demarien linjausta Nato jäsenyyden kannasta.Yhtä vaarallinen ulostulo, kuin Sipilän aikoinaan tv:ssä antama "pakolaiskutsu".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      207
      2187
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      159
      1439
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1081
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      927
    5. 58
      918
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      52
      869
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      787
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      118
      728
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      707
    Aihe