Pakkovirkaruotsi on ihan tuore kahle ja turhake

Koko virkapakkoruotsi tuntuu kolonialistiselta jäänteeltä, paitsi että sen suhteen oli tilanne jo vapautumassa 70-luvulla, mutta suuri pakkoruotsitusoperaatio veti peruutusvaihteen päälle...

Pakkovirkaruotsi tuli osaksi kaikkia yliopistotutkintoja vasta 1970-luvun lopussa, ammattikorkeatutkintoja 1990-luvulla ja tiukennettu kielitaitolakikin on vasta vuodelta 2004.

Virkapakkoruotsista voitaisiin luopua heti. Mitään vastaavaa ei ole muualla.

Opiskelijat ovat täysi-ikäisiä ja kykeneviä päättämään haluavatko jonkin kielipätevyyden vai eivät. Kielikokeita voi aina suorittaa myöhemmin, jos niitä tarvitaan.

Sitten korjataan vähän kielitaitolakia...
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Pakkovirkaruotsi tuli osaksi kaikkia yliopistotutkintoja vasta 1970-luvun lopussa"

Mallina oli silloin DDR:n pakkovenäjä, joka myös jatkui alakoulusta yliopistoon...

Minnekään muualle tätä ei kopioitu.

1Äänestä
  • DDR ei enää ole.

    Voitaisiinko mekin luopua -

    Äänestä

"Kielikokeita voi aina suorittaa myöhemmin, jos niitä tarvitaan."

Kielikokeita ei voi suorittaa kuin silloin, kun kielitaitoa on. Jos ei ole kielitaitoa, ei kieltä noin vain opetella "myöhemmin", vaan kielitaito on olemassa koulun kielten opetuksen ansiosta. Tähän perustuu sekin, että virkakielen kurssi suoritetaan opintojen lomassa. Sitä ei voi suorittaa esim. 30 vuotta myöhemmin. Ja ruotsi ei ole ainoa suoritettava kieli. Myös englanti suoritetaan ja lukematon määrä muita kieliopintoja. Yliopisto on otollista aikaa kerrata kieliä ja päivittää niiden taitoa.

2Äänestä
  • Kielitaito hankitaankin vain silloin, kun sille on tarvetta - ei varmuuden vuoksi.

    Miten opintojen alussa hankittu paperi virkaruotsista korreloi kielen osaamisen kanssa vuosia myöhemmin, jos haetaan hommaa, mihin kielitaitoa oikeasti tarvitaan?

    Ja mitä tapahtui sille "ruotsin oppii helposti" -mantralle? Tarvittaessa aikuinen opiskelee kielen sitä tarvitessaan.

    Kustannustehokkaampaa olisi vaikka antaa hakijan lukea kieliopinnot työn ohessa kuten annetaan opettajien suorittaa opettajanopinnot työn ohessa, kyse on vuoden opinnoista.

    Virkaruotsia ei oikeasti tarvita virassa, siksi käy se, että paperi on vanha ja arvoton.

    Äänestä

  • Hgfjj kirjoitti:

    Kielitaito hankitaankin vain silloin, kun sille on tarvetta - ei varmuuden vuoksi.

    Miten opintojen alussa hankittu paperi virkaruotsista korreloi kielen osaamisen kanssa vuosia myöhemmin, jos haetaan hommaa, mihin kielitaitoa oikeasti tarvitaan?

    Ja mitä tapahtui sille "ruotsin oppii helposti" -mantralle? Tarvittaessa aikuinen opiskelee kielen sitä tarvitessaan.

    Kustannustehokkaampaa olisi vaikka antaa hakijan lukea kieliopinnot työn ohessa kuten annetaan opettajien suorittaa opettajanopinnot työn ohessa, kyse on vuoden opinnoista.

    Virkaruotsia ei oikeasti tarvita virassa, siksi käy se, että paperi on vanha ja arvoton.

    7-vuotias+koululainen+ei+hanki+kielitaitoa,+siksi+että+sille+olisi+olemassa+joku+akuutti+tarve.+Kieliä+todellakin+opiskellaan+koulussa+enimmäkseen+"varmuuden+vuoksi",+ihan+yleishyödyllisyyden+vuoksi.+Kielet+ovat+arvokasta+pääomaa.+95%+suomalaisista+ei+taatusti+käytä+ranskaa+esim.+työelämässään,+mutta+ranska+on+silti+yksi+suosituimmista+kielistä+koulussa,+koska+se+koetaan+tärkeäksi.

    2Äänestä

  • ösdldösldö kirjoitti:

    Englantia luetaan ja opitaan, koska sille on tarve. Ne, jotka Suomessa opiskelevat suomea, tekevät sen tarpeesta. Näille kielille on jatkuvaa käyttöä.

    Muita kieliä pitäisikin lukea harkiten - tärkeintä on perheen siteet tiettyihin kulttuurialueisiin ja lapsen oma kiinnostus.

    Missään nimessä ei pidä pakottaa lasta opiskelemaan kieliä "varmuuden vuoksi" varsinkaan, jos hänellä on ongelmia äidinkielen tai englannin kanssa. Silloin pakolliset kieliopinnot vain heikentävät pohjaa tärkeissä aineissa.

    Äänestä

  • iloksieivaralta kirjoitti:

    Englannille+ja+monelle+muulle+kielelle+on+tarve+ja+kiinnostus.+Siksi+kieliä+luetaan.+Kieliä+ei+lueta,+että+niille+luvattaisiin+jo+etukäteen+absoluuttinen,+100%+käyttöaste.+Jos+näin+olisi,+Suomessa+luettaisiin+vain+englantia.+Suomessa+luetaan+ja+tarjotaan+yhä+edelleen+monipuolisesti+kieliä,+vaikka+tällä+palstalla+vastaan+hangoittelevat+eivät+haluaisikaan+lukea+kuin+englantia+(ja+tuputtavat+tätä+"mallia"+koko+Suomelle).+Lapsia+ei+koulussa+pakoteta+lukemaan+kieliä,+vaan+vanhemmat+pääasiassa+valitsevat+lapselleen+hyödyllisiä+kieliä,+joista+voi+olla+tulevaisuudessa+sekä+hyötyä+että+iloa.+Pieni+lapsi+oppii+kieliä+leikin+kautta.+Aikuiselle+uuden+kielen+oppiminen+voi+pakkopullaa,+ei+lapselle.

    "Missään nimessä ei pidä pakottaa lasta opiskelemaan kieliä "varmuuden vuoksi" varsinkaan, jos hänellä on ongelmia äidinkielen tai englannin kanssa."

    Missään tutkimuksessa ei ole tullut esiin, että lapsi, joka ei menesty koulussa, ei voisi lukea kahta vierasta kieltä. Vai onko? Laita ihmeessä tutkimus esille. On turha jatkuvasti laittaa omia mutu-tietoja palstalla. Siitä ei hyödy kukaan.

    On hyvä myös muistaa, että kaksi vierasta kieltä on EU:n suositus. Tätä suositusta ei ole tarkoitettu kielissä lahjakkaille, vaan ihan kaikille.

    2Äänestä

  • Kieliäopii kirjoitti:

    Englannille+ja+monelle+muulle+kielelle+on+tarve+ja+kiinnostus.+Siksi+kieliä+luetaan.+Kieliä+ei+lueta,+että+niille+luvattaisiin+jo+etukäteen+absoluuttinen,+100%+käyttöaste.+Jos+näin+olisi,+Suomessa+luettaisiin+vain+englantia.+Suomessa+luetaan+ja+tarjotaan+yhä+edelleen+monipuolisesti+kieliä,+vaikka+tällä+palstalla+vastaan+hangoittelevat+eivät+haluaisikaan+lukea+kuin+englantia+(ja+tuputtavat+tätä+"mallia"+koko+Suomelle).+Lapsia+ei+koulussa+pakoteta+lukemaan+kieliä,+vaan+vanhemmat+pääasiassa+valitsevat+lapselleen+hyödyllisiä+kieliä,+joista+voi+olla+tulevaisuudessa+sekä+hyötyä+että+iloa.+Pieni+lapsi+oppii+kieliä+leikin+kautta.+Aikuiselle+uuden+kielen+oppiminen+voi+pakkopullaa,+ei+lapselle.

    Pakkoruotsin suhteen ei ole pelkoa kovin suuresta käyttöasteesta.

    Palataan siihen, ettei yliopistojen pakkovirkaruotsi siis ole perusteltu.

    Ruotsia on jo luettu varmuuden vuoksi aiemmin, useimmille turhaan.

    Opiskelija tietää jo, aikuinen ihminen, onko lähdössä heti virkauralle tai harvinaisen kielen kanssa maailmalle.

    Jos on, hän suorittaa tarvittavia kielitutkintoja.

    Jos ei, hän voi ja hänen pitäsikin palata kieliopintoihin, jos vuosia myöhemmin viran tai muun maailmalle vievän työn vuoksi jotain kieltä tarvitsee.

    Ei ole mitään syytä teetättää kaikilla pakkovirkaruotsia varmuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Hfjkk kirjoitti:

    Ruotsi on englannin ja suomen ohella kysytyin kieli työpaikkailmoituksissa.

    Ruotsi valitaan juuri hyödyn perusteella. Ruotsi on ranskan ohella suosittu A2-kieli. Vanhemmat haluavat varmistaa lapselleen mahdollisimman hyvän ruotsin taidon tekemällä tämän valinnan. Oma lapseni luki ruotsia A2-kielenä, ja siitä oli iso hyöty hänelle.

    2Äänestä

Mihinkään muuhun ammattiin valtio panostaa näin paljon kuin virkamiesten kouluttamiseen? Kaikkien pitää opetella ruotsia, koska kaikille pitää antaa mahdollisuus tulla virkamieheksi. Vain ruotsi takaa sen. Matematiikka on sivuseikka, koska veronmaksajien piikki on avoin kaikkiin julkisiin menoihin.

Äänestä
  • No älä ruotsia sentään syytä, syytä enemmin sitä valtaisaa virkakoneistoa. Meillä on liikaa virkamiehiä. Liian raskas koneisto. Määrän voisi puolittaa.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korjataantämä kirjoitti:

Koko virkapakkoruotsi tuntuu kolonialistiselta jäänteeltä, paitsi että sen suhteen oli tilanne jo vapautumassa 70-luvulla, mutta suuri pakkoruotsitusoperaatio veti peruutusvaihteen päälle...

Pakkovirkaruotsi tuli osaksi kaikkia yliopistotutkintoja vasta 1970-luvun lopussa, ammattikorkeatutkintoja 1990-luvulla ja tiukennettu kielitaitolakikin on vasta vuodelta 2004.

Virkapakkoruotsista voitaisiin luopua heti. Mitään vastaavaa ei ole muualla.

Opiskelijat ovat täysi-ikäisiä ja kykeneviä päättämään haluavatko jonkin kielipätevyyden vai eivät. Kielikokeita voi aina suorittaa myöhemmin, jos niitä tarvitaan.

Sitten korjataan vähän kielitaitolakia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu