Paljon itsestä kiinni onko yhteiskunnan rattaissa mukana, vai jääkö siihen hinattavaksi.
Vanhukset, sairaat, työttömät, opiskelijat ja jne pidetään kyllä hyvin huoli yhteikunnan puolelta. Myös sairauden hoidot on lähes ilmaisia, tai täysin ilmaisia. Tämäkin hallitus tehnyt kuin muutkin hyvää työtä meidän eteemme. Vaikken itse osaa henkilökohtaisesti ottaa kantaa tervydenhuoltoon sairaalan näköpuolelta, kun en ole koskaan ollut potilaana, ihan pientä nilkkaleikkausta lukuunottamatta. Kokeissa kyllä kerran vuodessa käyn, se sujuu kyllä kiitettävästi kohdallani, tuntuu että siinä otetaan liikaakin, mutta kyllä he ammattilaiset sen tietää ja osaa.
Vaikka miten sanotaan, että eriarvoisuus on kasvanut, niin ei se ole. Ei kertakaikkisesti ole. Samoin kuin se väite, että taloudesta ei tarvitse ollenkaan välittää. Että me vaan tehdään tätä omaa politiikkaamme täysin irti taloudesta, niin se ei ole mahdollista. Jos halutaan työn määrän ja työllisten lisääntymistä, niin jonkunhan pitää ottaa se riski, että työllistää. Ei suurilta puolueilta ole sen harhaanjohtavampia tullut kuin ennenkään. En osaa siitä lähteä moittimaan. Pienemmillä puolueilla on paljon levottomampia juttuja.
Laitetaan nyt muutama risukin, ettei ihan kehumiseksi mene.
Helsinki käyttää aivan järjettömästi kivihiiltä, se saastsuttaa, mutta sillä saamme entisestään halvan veroprosentin pidettyä alhaisena. Väliäkö säästöistä ajatellaan ilmeisesti. Helsingissä ladatut sähköautot ja samoin ratikat toimivat kivihiilellä. Helsinki on maailman suurin matkustajasatama, josta laivoja lähtee mm. risteilemään Itämerelle. Miksi hotellia pitää uittaa veden päällä ja samalla saastuttaa ilmaa ja vettä. Ylipäätään keppi toimii käytännössä aina paremmin kuin palkinto. Näyttöä löytyy.
Jos lama tulee. Nyt ei kannata uskoa ehdokkaiden lupauksia ruusuisesta tulevaisuudesta.
Leikkauksia tulee ja työttömyys kasvaa, ja pakko puuttua etuihin. Ihan sama kuka ja mitkä puolueet on vallassa. Nyt saatu viettää hallitukaudessa jopa ruususiakin aikoja, joka langennut aika monille esim mm 8400 euroa näytti Ay-johtajakin saaneen palkankorotusta kuukautta kohti, mitä hän valittaa vappupuheessaan, olisko pitänyt enemmän saada.
Pitää tukea mieluummin yrityksiä, jotka innovoivat ja työllistävät ihmisiä. On parasta tukea niitä yrityksiä, joilla on vahva tahto tehdä pitemmällä aikavälillä tuotekehitystä.
Viron presidenttikin totesi, että nyt on virolaisten aika siiirtyä muiden (ulkomaalaisten) firmojen halpatyövoimana olosta kehittämään niitä maailmalla haluttuja innovaatioita ja ryhtyä itse teettämään muualla asuvalla halpatyövoimalla töitä. Mikä on talouskasvu. Se tarkoittaa että rahan määrä ei ole vakio. Kun joku on halunnut halpaa ruokaa. Ilman tukia se 80 sentin leipäpussi maksaisi viisi euroa. Toki voidaan varmasti palata tuettomaan aikaan ja jokainen maksaa ruokansa kokonaisuudessaan itse ilman valtion avustusta. Jos lapsi köyhyydestä vielä. Lapsethan eivät yleensä omista mitään, joten köyhiä lapsia ei ole olemassa. Köyhiä aikuisia/vanhempia on kyllä, mut Suomessa ei juurikaan, kuten maailmalla on havaittu. Onnellisuus on rikkautta, oli tulot mitkä tahansa.
Eikös vasemmistolaiset aina vaatinut kuuntelemaan asiantuntijoita. Kuunnelkaa nyt.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pitää vaan välttää näitä hallituksia jotka tarttuvat ohjaupyörään ja pyrkivät ohjaamaan vastaantulijoiden kaistalle.
Aina pitää olla vetäjä. Jos ei olisi vetäjää maa tulisi Somalian kaltaiseksi, olisi sotaherroja jotka tapelee keskenään. Ei anarkismi olisi kellekkään hyväksi. Aina pitää olla johtaja -vetäjä, ja miuluummin tiukka, silloin asiat etene eja toimii kaikkille parhaaksi. Erimieltä ollaan, laiskemmat, että pärjätäänhän tässä ilman mitään tekemistä, se vain kestää aikansa, tekemättönyys. Kun kaikki on kaikki , kyllä siinä sitten pitää hengen pitimikseen alkaa jotain tekemään. Eikä tämä meilläkään nyt kauhean kaukana ole, kun oli nälänhätää, oli vainolaista, ihmisten piti mennä piilopirtteihinsä vainolaista piiloon ja pakoon. Tämä hyvyys ja elintaso on helppo menettää tekemättä mitään, takaisin saaminen on taas pitkällinen prosessi. Kuin maatalous jos se loppuisi pellot risuttuisi, metsittyisi, se vie vuosikymmenen ennenkuin maa taas kansalle ravintoa antaisi, pieniä tiluksia lukuunottamatta. Nyt saamme kaikki tehdä haluamamme, me eläkeläiset saadaan pohtia ja hakea että mihin tässä nyt lähtisi aikaansa kuluttamaan. Ei meilläkään ole mitään estettä kun ei enään ole yhteikunnallisia velvoitteita työnkään merkeissä. Jotkut näkyyy tätäkin tilaa valittavan -miksi ? Juuri katselin Rovaniemen majoitus tilannetta, täyttä näytti olevan, että kyllä sitä liikutaankin. Kun sinne olisi tässä pikapuoliin retki hallituksen kanssa tiedossa. Hän haluasi sukuloida, kun juuret sillä kulmin. Alkaa jo hänenkin tavattavansa olleen palvelukodeissa. Tässä autolla hurautetaan yli puoli valtakuntaa sitten. Juna olisi kätevä, mutta kun perillä on auton tarve.
Ei tarvitse anoa lupaa kellon aikoineen, kuin neuvostoliitossa aikoinaan jos vaikka naapuri kaupungissa kävit.
Vastaantulijoiden kaistalla silmät kiinni ajavia, ei tarvita. Ei tarvittu, ei tarvita eikä tulla tarvitsemaan.
Aloittajalle olisi kyllä paljon sanottavaa, kuinka harhoissa elelee todellisuudesta. Kepun aivopesu tekee justiinsa tuollasta tuhoa, ettei nähdä tosiasioita, miten merkittävää tuhoa tämä roska hallitus sai aikaan.
Täyspäiset oppi, että loisikepu kuuluu oppositiioon. Pienpuolueeksi. Ei enää koskaan tollosipilöitä..
Kepulipulinaa, ei jatkoon.
Avaukseen liittyen. Miksi opiskelijoista pitäisi erikseen pitää huolta? Hehän ovat etuoikeutetussa asemassa yhteiskunnan maksaessa koulutuksen.
Luuletko, että kaikki opiskelijat ovat 6 - 16 vuotiaita ja asuvat kotona?
Siis Yhteiskunta jakaa ilmaisen koulutuksen päälle vielä ilmaista rahaa ja antaa lainan takauksen.
Asuitko kotona ja kävit koulua, ja mamma och pappa maksoivat kaiken tarvittavan siihen asti kunnes yli kakskytvuotiaana menit töihin?
Tai lähditkö jo kuusitoista viiva kahdeksantoista vuotiaana himasta muualle opiskelemaan, ja työstä saamalla palkalla maksoit kaiken koulunkäyntiin liittyvän, ruoat, vuokrat ym.? Sossusta ei tarvinnut pyytää rahaa ja opintolainaakaan ei tarvinnut ottaa?
En vastaa henkilökohtaisiin kysymyksiin jos ne esitetetään rekisteröimättömällä niillä. Tällaisen linjauksen on tehnyt myös Pystyyn Kuollut.
Sitä vain ihmettelen että miksi tuota lainaa ei voi ottaa vaan pitää kitistä. Kai sitä sen verran voi omaan tulevaisuuteensa satsata.
; opiskelijat ja jne pidetään kyllä hyvin huoli yhteiskunnan puolelta. :
Niin ? Ainakin se näin ollut. En osaa sanoa tarkemmin ihan nykytilannetta. Aikanaan lainaa otettiin kun opiskeltiin, joka sitten työssä makseltiin pois. Sen tiedän, että asuntotuki on melkein täydellinen opiskelijoilla, vai onko peräti taysin ilmainen kohtuu asunnosta ? kun tulivat yleisen asutotuen piiriin.
Silloin olivat erilaiset tuet korkeakouluopinnoissa ja toisen asteen opinnoissa. Kun oli korkeakoulussa, ei ollut tukeja juurikaan, kyllä se kaikki meni omasta rahasta (laina).
Myös ruokailu maksoi, ei paljoa kuitenkaan.