Tutkimustiedon puute haittaa keskustelua maahanmuuton vaikutuksista

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 400 000 ulkomaalaistaustaista sekä mahdollisesti yli 150 000 suomalaistaustaista, joilla toinen vanhemmista tai molemmat isovanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisten määrän kasvaessa myös maahanmuutto- ja integroitumispolitiikan merkitys kasvaa. Poliittisten päätösten tueksi tarvitsee mittaamista ja tutkimustietoa.

Ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste ja tulotaso ovat keskimäärin selvästi alhaisemmat kuin suomalaistaustaisilla. Siitä voi päätellä, että maahanmuutosta on seurannut Suomelle enemmän kustannuksia kuin tuottoja. Asia on kuitenkin kompleksinen ja kustannusten tarkkaa määrää ei juuri tiedetä. Toivottavasti maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksesta yhteiskunnassa voitaisiin laatia riippumattoman selvitys, joka kokonaisvaltaisesti tarkastelee asiaa? Oleellisena näen, että myös kaikki epäsuorat tuotot ja kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatetta noudattaen. Kansallinen tulorekisteri voisi olla taas oiva työkalu työelämään integroitumisen trendien seurantaan.

Toivottavasti kansalaisilla olisi jatkossa tarjolla nykyistä enemmän tutkimustietoa, jonka pohjalta muodostaa maahanmuuttoon liittyviä mielipiteitä.

3

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TietoaLöytyy

      Kyllä Perussuomalaiset tilasi ihan pätevän arvion mamukustannuksista, mutta mamutusmedia ja sen tilausasiantuntijat leimasivat tutkimuksen huuhaaksi!?

      • SompanssitKelassa

        Eikö ole jännää kun kaikki Islamilla aivopestyt viherkommarit demarit ja muut suvakit väittävät että se on liikaa, mutta kukaan ei pysty sanomaan kuinka paljon se sitten todellisuudessa on muka liikaa......kun nämä ikuisesti elätettävät holtittomasti lisääntyvät kehitysmaamuslimit vain lisääntyy Suomessa vuosi vuodelta, eikä loppua ole näkyvissä.... niin ei se summa ainakaan pienene....


    • Peruslandia

      Mamutusmedia sensuroi tavoitteenaan tuhota suomalainen kulttuuri monikulttuuria kannattavan eliitin toimesta. Kokookus ja Keskusta syyllistyivät v.2015 Suomen mamutukseen.
      Vihreät ja Vasemmisto sekä RKP ja SDP ovat myös haittamamutuksen kannalla.
      Vain Perussuomalaiset ovat Suomen ja suomalaisten puolustajia.
      Normi-Suomi takaisin!
      Turvallisuus takaisin!
      Turvattomuus se vasta kallista on: ihmishenkien menetyksiä, raiskausten uhrien elämän takaisin raiteilleen saamiseen menee vuosien kuntoutus.
      Suomessa on massatyöttömyys.
      Töitä ensin oman maan suomalaisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      239
      4190
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      114
      2649
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2402
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      956
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe