Lehdessä velkaneuvoja kertoi uudesta ilmiöstä , jossa pienituloiset eläkeläiset ovat joutuneet ottamaan kalliita lainoja, saadakseen ostettua heille välttämättömiä lääkkeitään.
Vanhukset joutuneet ottamaan lainaa lääkkeisiin
MissäSyy
39<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Äänestikö ne Sipilää ja Orpoa?
Ehkäpä, sillä moni meni ennen viime vaaleja halpaan ja äänestivät heitä, ja heistä useimmat , sekä keskustalaiset, että monet perussuomalaiset ovat pettyneet suuresti, koska heidän politiikkansa on jo enemmän oikealle, kuin itse kokoomuksen.
Pelkäänpä, että toiset äänestäjät menevät toistamiseen ansaan, ja kun kaikki ei pysty tunnustamaan tosiasioita.
Eiköhän nää menny persusoinin mummon tonni retkuun?
Eikö olisi jo aika vaihtaa mummojen ja vankien paikat keskenään?
Asiatonta
Vanha leskeksi jäänyt vaari tai mummu, joka on jo ehtoopuolella, joilla alkaa olla jo yhtä ja toista sairautta, saattavat asua yksikseen jossain kaukana keskustaajamasta ja palveluista, sekä remonttia kaipaavassa isohkossa talossa, jossa on huomattavat lämmityskulut ja kiinteistoverot (suuli, varasto ja kenties huonokuntoinen navetta) ja hän saa eläkettä ehkä alle 1400 euroa brutto, niin on siinä sellainen yhtälö ja aihetta graduun ja mietittävää talousviisaille sekä velkaneuvojille.
Kukaan ei osta tuollaisia huonokuntoisia asuntoja haja-asutusalueilta,
Lääkkeet ovat niin kalliita että vaikka lopetettaisiin koulut, ei sillä rahalla saa kaikille parasta lääkitystä.
Jonkun verran pitää rahaa jättää myös töissäkäyville ettei niiden lapset kuole nälkään.
Rahaa pitää jättää myös sille joka työn tekee ihan vaan siksi ettei ryhdy vihreäksi ja odota jonkun muun maksavan kaiken.
Joku muu on nimittäin muuttamassa pois Suomesta koska se joutuu tekemään muiden työt eikä saa itse kuin haukut.
Jotain muita haaveillaan tulevan suomeen pelastamaan meidän taloutemme vaikka paras osa omaakin porukkaa lähtee muualle elääkseen paremmin.
Asia on nimittäin niin, että muutkin kuin köyhät ja eläkeläiset saavat ajaa omaa etuaan ja sekin on moraalisesti oikein.
Pitäisikö nuo sairaat ja köyhät vanhukset lähettää ei toivottuina henkilöinä maasta? Vai Jättää Suomeen ja omilleen, kuolkoot ilman lääkkeitään, tai nälkään, kun Suomessa ei mielestäsi ole rahaa auttaa näitä vanhuksia.
Puolustat aina Sipilän hallitusta, kokoomusta ja keskustaa, ja jos siitä voi päätellä edellä mainittuja puolueita, niin vetäköön kaikki siitä johtopäätöksiä näiden arvoista. Kertoo heidän arvomailmastaan, joka on pelottavaa.
IsopahaSusi vai isoPahaOikealta, kannatatko periaatteessa, rotuhygieniaa, jolla eliminoitaisiin köyhät, sairaat, vammaiset, työttömat ja eläkeläiset????
Turhaa+rutinaa.Minö+maksoin+aikoinaan+50%+tuloveroa.+Nyt+leikataan+eläkettä+ja+nostetaan+kuluja.
Tarkenna, onko sinulla nyt vaikeuksia toimeentulon kanssa ja ostaa lääkkeitä?
Kohta on. Vituttaa Sipilän viisikymppinen ja muu omavastuun nosto.. En raatanut Sipiläntollon ryöstämistä varten.
Ei vanhuksia ja sairaita pois ajeta. Minne ne menisi kun nyt saa hyvän hoidon toisten piikkiin.
Pitäisi kuitenkin miettiä ajetaanko ne maksajat pois sillä, että vaaditaan liikaa. He maksavat muille sitä mitä eivät itse tule saamaan.
Pirutollo typerys saa vain pakkohoidon,eläkeläisten piikkiin.
Ei se ole mikään uusi ilmiö! Vanhusten velkaantuminen mm.pelaamisen ja juopottelun takia on jo vanha hyshys -asia, joka on jatkunut jo kauan. Turha sitä laittaa esim.viime hallituksen syyksi!
Mieti nyt tarkemmin, pienituloisen eläkeläisen menot ovat kasvaneet monien nousseiden välillisten verojen kasvun vuoksi, esim kiinteistöverot ja energiaverot jotka vaikuttavat moniin pakollisiin menoihin nousivat, kelakorvaus pieneni minimiin, lääkkeiden omavastuu sekä palvelumaksut nousivat, kaikilla merkittäviä vaikutuksia menoihin, ja samaan aikaan eläkkeet eivät nousseet, koska hallitus jäädytti indeksit.
Lääkkeiden omavastuu oli 600 ja on edelleen suurempia vahinkoja on rläkkeiden leikkaus aikaisemmi kun asetettiin työeläke ja kansaeläkkeen leikkaus joka koski vaanhoja joile ei ollut kertymyt työelävuosia riittävästi uuden eläkejärjestelmän mukaan Laki 1958 Kansaneläkkeestä piti korvata puuttuvat vuodet, mutta toisin kävi Lipponen söi
Antakaa nyt mummoille helpotuksia, saman verran jotka Orpo lupasi rikkaille. Mummot kuluttavat jos mahdollista, ja saadaan heistä asiakkaita.
Suurin Ongelma onkin siinä, että pieniä eläkkeitä saavat eläkeläiset kuolevat pian sukupuuttoon, jotka uudastivat koko elämänsä muiden hyväksi ja tekivät ilmaistyötä hoitaen vanhuksia, lapsia, sairaita ja auttoivat maatalojen töissä. Heidän kuolemansa jälkeen lähes kaikki saavat ainakin työeläkettä, joten eläkkeitä on pakko tulevaisuudessa laskea.
Verohelpotuksia on tehty roppakaupalla osakesijoittajille, joita sijoittajia on lähes jokainen Orpon ja Sipilän tuttu ja sukulainen. Joten ei rahaa riitä joka paikkaan, joten on tehtävä kipeitä valintoja.
Raha sun eläkkeeseen ja lääkkeisiin tulee ihan tavalliselta työssäkäyvältä.
Ihan turha perusteella sun ahneutta jollain osakkeilla. Ne ei liity asiaan mitenkään.
Kyllä ne työeläkkeet tulevat eläkevakuutusyhtiöltä jossa työnantaja on vakuuttanut työntekijänsä
Onko ihminen porvareiden mielestä täysin arvoton jos hänestä ei ole enää työelämään, sairauden, vanhuuden tai vammautumisen johdosta?
Onko ihminen täysin arvoton jos hän tekee töitä?
Jos vasemmisto saa päättää niin töissäkäyvä on vain tuillaelävien orja
Kyllä sinulla meni nyt todella pahasti pieleen, sillä SDP on koko kansan puolue, joka ensisijaisesti puolustaa palkansaajien oikeuksia, ja tekee voitavansa että Suomessa yrittäminen olisi kannattavaa ja joilla olisi tarjota palkansaajille työtä.
SDP haluaa, että täällä pärjää työllään ja että mahdollisimman monella olisi tilaisuus elättää itsensä ja perheensä työllään, sekä eläkeläiset pärjäisivät eläkkeellä ilman velkoja ja tukia, niin että kaikki saisivat kohtuullisen toimeentulon.
SDP :n mielestä, Kaikkien hyvinvointi on koko kansan etu, se luo turvaa ja vakautta, vähentää vastakkainasettelua, arvostaa ihmisen oikeuksia, rikkaita, pieni-, keski-ja suuri tuloisia, oli sitten maatalousyrittäjä, yritys pomo, palkansaaja, sairas, työtön tai eläkeläinen.
Ollaan yhdessä parempia ja tuetaan toisiamme hyvinä ja pahoina päivinä, auttaen Suomi kukoistukseen hyvässä yhteistyössä, olemme kaikki tärkeitä, se vanha pappa tai muorikin, jos ei sinulle, niin joillekkin toisille.
Vitum paskahousu. Nää elökeläiset elätti sinut lökäpöksyt koko ikäsi..
Höpö höpö 600 euroa vuodessa 50 kuussa lääkkeisiin tuskin tuon takia tarvitsee velkaa ottaa kyllä se velan tarve on johonkin muuhun. Minullakin menee yli tuon summan joten puhun kokemuksesta
Pien-eläkeperheessä se on satanen. Se on paljon leikatuissa eläkkeitä.
Toimeentulotuki takaa aidosti köyhille tarpeellisen. Jos sitä ei saa, niin on vain ahne.
Ei eläkkeitä ole tämä hallitus leikannut. Kyllä meilläkin on kaksihenkilöä ja ole vielä omaishoitaja ja sairaalalaskut päälle
Kyllä tämä hallitus jäädytti eläkkeet, ja samalla nosti energiaveroja ja kiinteistöveroja, jotka nostavat asumiskustannuksia ja autolla kulkemista, asui sitten vuokralla tai omassa asunnossaan, tai omisti itse auton tai käyttää julkisia busseja. Sairastelu tulee entistä kalliimmaksi, kun kelakorvaukset pienenivät ja maksut nousivat, lääkkeisiin tuli omavastuu. Kuitenkaan hallitus ei ole vedonnut edes hintojen nousujen hillitsemiseksi, ja esim pakolliset vakuutukset nousevat vuosi vuodelta, kuten monet muut maksut. Sairasteluissa on huomattavia eroja, riippuen paljonko sairastaa, mitä sairastaa ja paljonko joutuu käymään lääkäreissä, sairaaloissa, ja käyttämään lääkkeitä, vai onko diagnoosi vielä hakusessa.
Verot ovat kasvaneet juuri siksi että vanhuksiin tarvitaan enemmän rahaa.
Kun verot kasvaa, hinnat nousee.
Eläkeläiset saavat elälkkensäkin töissäkäyvien veroista joten vanhukset saavat veroista enemmän kuin niitä itse maksavat.
Se vielä puuttuisi ettei eläkeläisten tarvitsisi edes veroja maksaa.
Itselläni on useampia hyvätuloisia lapsia, joilla kuukausiansiot on pienimmillään vähintään 6500 euroa /kk. Useimmilla 10000 euroa/kk, Samoin heidän puolisoillaan, joten eiköhän he maksa veroissa osansa minunkin eläkkeestäni. Ja jotain kait olen itsekkin aikanaan maksanut veroja ja eläkevakuutusta, sekä maksanut alvit, autoverot, kiinteistöverot ja muut verot, kuluttanut ja työllistänyt useampia palkansaajia, en työnantajana vaan kuluttajana.
Elätkö sillä keveästi juopopumi.
Mitähän ne mummot ja vaarit sitten ovat jotka markettien aulassa hakkaavat rahaa kaikenmaailman pelikoneisiin ?
Voiskohan niilläkin rahoilla ostaa lääkkeitä ?
Aina tulee olemaan niitä jotka hukkaavat kaikki rahansa heti ne saatuaan, ei tarvitse olla edes eläkeläinen.
Pelikoneisiin mahtuu vaikka on isokin eläke ja sitten nähdään nälkää
Lapsellista yleistää, ja on naivia olettaa, että ne vanhukset jotka pelaavat ovat niitä, jotka joutuvat turvautumaan velkaan pystyäkseen ostamaan lääkkeensä.
Peliongelmaisia on kyllä ja se on oma lukunsa ja se on jo laajempi ongelma, joka koskettaa yhtä lailla rikkaita ja voitaisiin yhteiskunnan puolesta säätää ja lopettaa vallan, vaikka sen tuotto pitäisikin mennä johonkin hyväntekeväisyyteen.
Täällä nää kepuloisten eläkeläisiä ivaavat kirjoitukset todistaa,että eläkeläinen ei saa äänestää kepuloisia.