Sipilän on kerrottava ennen sunnuntain eduskuntavaaleja, onko Sipilä tiennyt tiedon pimittämisestä
Suomalaiset vaativat Sipilältä vastauksia
Suomen_kansa
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Me pimitämme mitä haluamme me olemme kepu
Toivoisinpa, että MPP ottaa kantaa asiaan.
Sellainen asia kuin virkavastuu ei ole olematon merkitykseltään jos lakikirjasta katsotaan
Asia tutkinåmaan on laitettu päivärinta ka r po ja. Hs toimittajat jotka saivat aarionkin kiinni.
Ei kauan sipilä hötkyile
Uutisissa toimittaja yritti kysyä asiaa Sipilältä. Sipilä luikki karkuun.
Ei ainakaan lisää Sipilän uskottavuutta. Päinvastoin. Saapa nähdä, tuliko Kepulle vielä näin vaalien ovella oikein syväkyykky.
Näyttivät taas uutisissa saman tilanteen. Toimitta kysyi, odotti vastausta ja Sipilä luikki karkuun.
Tämän päiväinen luikkiminen oli kuin hallituksesta luikkimisen jatko-osa. On siinä meillä "pääministeri" :D
Vaikeneminen on myöntymisen merkki? Saapa nähdä, mitä sanoo valtiovarainministeri Orpo.
Ottakaa kepu kiinni
Sipilän 150miljoonan markan huijaus pitäisi myös selvittää.
Krista Kiuru tutkimaan.
PUhun taas "pehmeitä lämpimikseni" -NErg on ainakin erotettava kaikista toimistaan selvä osaamattomuus paistaa esille
Eikös Petteri Orpo ole oikea henkilö vastaamaan tuohon valtiovarainministeriötä koskevaan pimitysepäilyyn? Onhan hän nimenomaan sen ministeriön esimies.
https://valtioneuvosto.fi/tietoa/paaministerin-tehtavat
Luikkikoon helvetin kuuseen niin Orpo kuin lestalahkolainenkin.
Katsotaan nyt sekin, minkä lausunnon oikeuskansleri antaa?
Nerg selittelee asiaa parhain päin, pääministeri loikkinee kohta aitojen yli toimittajia pakoon niin kuin Aki Haaro aikoinaan. Mutta jos sellaisia sähköpostiviestejä läheteltiin, joissa kyseltiin, onko riski olemassa, että voidaanko joku seikka huomata eduskunnassa, eikö se seikka olisi silloin nimenomaan täytynyt sen riskin pelossa tuoda esiin, vaikka kukaan ei olisi sitä kysynytkään? Muuten jää pakostakin mielikuva, että se päinvastoin yritettiin tahallisesti salata!
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kommentti-paaministerin-kaytos-kansanvaltaa-halveksivaa-sipila-pakeni-mediaa-eduskunnassa-24247346
Juhalla on aina niin kiirus:D
-20 edustajaa , mukamas. Vaalipäivän iltana näette totuuden, josta kylillä ja kaduilla puhutaan.
Kansanedustajamäärä pysyy lähes samana, Kaakon -kulmalta putoaa toinen mies. Tulos -1.
Metsänomistajat, taksarit (luvan saaneet) sekä sikatilalliset ratkaisevat pelin.
sos+hallituksen+ja+"arvojohtaja"+sipilän+aikaansaannoksia:
Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattu
Vuorotteluvapaan+ehtoja+kiristetty
Vanhempainvapaan+päivärahoja+leikattu
Sairausajan+vuosilomaa+leikattu
palauttamalla+siihen+omavastuupäivät
Vuosiloman+kertymistä+vähennetty
äitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajalta
Ansiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivällä
Kiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%
Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnilla
Työsuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaa
pidennetty,+takaisinottovelvollisuutta
lyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömän
määräaikaisuuksia+helpotettu)
Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty
(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%
Ammatillisen+koulutuksen+määrärahoja
leikattu+190+miljoonaa+euroa
Korotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttu
Lähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu
(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+ja
vanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaa
ja+kansaneläkettä)
Yleisen+asumistuen+perusomavastuuta
suurennettu
Opiskelijoiden+opintorahan+osuutta
pienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettu
Palkkatuella+tehdystä+työstä+kertyvää
työssäoloehtoa+kiristetty
Aktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaa
Suunnitteilla+oli+myös:
+Irtisanomissuojan+heikentäminen
+Aktiivimalli+2
Samaan+aikaan+kuitenkin+
Pörssiyhtiöt+voittoja+ovat+tehneet+koko+Sipilän+hallituskauden.+Tänä+keväänä+yritysten+omistajat+tulevat+nostamaan+yhtiöistään+rahaa+noin+14+miljardia+euroa+osinkoina,+Viime+keväänä+nostivat+12,+4+miljardia,+vuoden+2017+keväällä+11,3+ja+vuoden+2016+keväällä+nostivat+10,2+miljardia+euroa.+Yritykset+ovat+siis+tehneet+reippaita+voittoja+joka+vuosi,+mutta+kilpailukykyä+ja+kasvua+eivät+vain+halunneet+luoda.
Sipilän+hallitus+valtaan+päästyään+ryhtyi+kurjistamaan+kansaa+ja+kikyttämään.+Kasvua+ei+vain+syntynyt.+Hallituksen+järjestämät+varat+ja+muut+rahan+arvoiset+helpotukset+yrityksille+valuivat+vain+osinkoina+yritysten+omistajien+taskuihin.+
Valtaosa+sijoittajista+investoi+yrityksiin+olettaen,+että+yritysjohto+keksii+liikeideoita.+Mutta+onko+nyt+niin,+että+suursijoittajat+eivät+luota+yritysten+kasvuun,+vaikka+rahaa+on?+Jos+näin+on,+kyllä+silloin+suursijoittajien+pitää+ryhdistäytyä+ja+aloittaa+kasvuhankkeiden+luominen.+Paljon+puhutaan+yrittämisen+urheudesta+ja+kasvun+luomisesta+riskeistä+huolimatta,+mutta+kun+sille+luodaan+aina+vain+parantuvia+edellytyksiä+niin+yritysten+omistajat+nostavat+rahat+ja+pistävät+päänsä+pensaaseen.+Työtä+odottavat+ne+lukuisat+yhden+hengen+yrityksetkin,+jotka+ovat+syntyneet,+kun+työnantajat+ovat+ulkoistaneet+palkkatyötä.
Sipilähän luikki karkuun ja Hetemäki katseli kenkänsä kärki ... ja Päivi Nerg on melkoinen kieroilija tässä porukassa. Oikeuskansleri Pöystin taidot nyt puntarissa!!!
Mistä löytyy se uutispätkä, jossa lahkolainen kipittää pakoon?
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201612012200034876
Mikä niistä? Jos ei Sipilä poistu takaovesta, se poistuu sivuovesta, tai menee muuten vaan puolijuoksua toimittajien ohi.
Kuinkahan Sipilä jatkaa ilmeisen vaalitappion jälkeen? Jo ennen sitä on kepuriveissä esiintynyt arvostelua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/18cd6ec5-3dbc-4fc1-847c-3f50e63c1831
Kaiken huippu oolisi, jos Sipilä poiistuisi vaalivalvojaisistakin toimittajien kysymyksiä pakoon:)
Eihän tuosta nyt ole epäilystäkään, kun kerran asia koski maatalouden lomakorvauksia. Sipilä rapautti valtiohallinnon moraaalin samalle tasolle kuin yrityselämässä.