Lestadiolaisena äänestän sosiaalidemokraatteja

Tulen tänä vuonna äänestämään sosiaalidemokraatteja. Olen tullut siihen tulokseen että köyhä suurperheen lapsi ei kannata äänestää porvareita.

Lestadiolaisilla ei useimmiten ole omaisuutta johtuen suurista perheistä ja koska eivät perivät juuri mitään vanhemmista, kun perintö pitää jakaa niin monen kanssa.

Ei ole järkevä äänestää porvaripuoluetta jos ei ole varallisuutta.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on oikein ja kohtuullista!

Äänestä

Rinnettä on parjattu oikein olan takaa. Viimeksi maikkarin uutisissa joku kolkko akka Antonia Berg haastattelussa käyttäytyi ala-arvoisesti ja puhui päälle. Googlasin , että todellakin tuollainen, journalistista ala-arvoisesti käytös ei kuulu yleisesti sivistyneen toimittajan tyyliin. Nyt tavoitteena on nolata Rinne, vaikka hänellä on ainoana tarjota jotain ehdotuksia kansalle, jonka muut puolueet sivuuttavat täysin. Tämä yritys ei ole saanut kansalaisia kuitenkaan äänestämään kokoomusta, vaan ne äänet ovat valuneet persikka. Miettikääpä Halla-ahoa pääministerinä ja kokoomusta Kepun kanssa apupuolueena. Olisimme jo maailmalla uskottavia. Häpeä ei voisi olla enää suurempi. Onneksi ihmisiä ei toimittajien kauan kannata aliarvioida, toimittajien tyhmyys tiivistyy ja vaikuttamista otus on törkeää.

Äänestä

Kyllä kannattaa puheissaan sekoilevaa puolueen puheenjohtajan puoluetta äänestää. Entinen meno verorahojen tuhlailusta ulkomaille jatkuu kuten ennenkin demareilla.

Äänestä
  • Kun nyt moia huolettaa, että persut on kasvanut ohi keskustan ja kokoomuksen, mitähän mm. naapurimaamme ajattelevat hölmöistä suomalaisista. Olemmeko taas suomalaiset tyhmiä ja meitä katsotaan muualla Euroopassa "neneänvartta pitkin".

    "Halla-aho on taitavasti käyttänyt psykologisia kykyjään, kun agitoi ihmiset persujen taakse. Samaa taktiikkaa käytti Hitler aikanaan ja kansa tuli "sokeaksi" asioille, joita luonnollisessa tilassa olisivat hävenneet ja karttaneet. Jälkeenpäin moni, joka heräsi sodan jälkeen todellisuuteen on kertonut, että oma tahto oli hävinyt joukkohysterian tieltä. Oli helppo heiluttaa "häntäänsä" kuten muut, että sulautuu joukkoon, vaikka ei tiedä miksi.

    Transsi on hypnoottisluonteinen tila, uskonnollinen tai poliittinen hurmos, jossa ihminen irtaantuu ympäröivästä todellisuudesta. Sillä tarkoitetaan muuntunutta tietoisuuden tilaa, jossa ihminen on tavallista suggestioalttiimpi ja herkempi hallusinoimaan.

    Hypnotisoijat käyttävät suggestiota saadakseen ihmiset vaipumaan transsiin.
    Samaa taktiikkaa käytti Thrump, kun kansan köyhin osa kääntyi ökyrikkaiden etuja ajavan Thrumpin kannattajiksi. Myös Pohjois-Koreassa ihmiset vaipuvat ikäänkuin transsiin, alkaen elämään epätodellisessa kuplassa ja tekemään sen mukaisia toimia.

    Sitä saatte mitä tilaatte, myös toimittajilla meni perseelleen vastaava suggerointi Orpon puolesta ja äänet sitten "liimautuivat" persujen kannattatukseksi. Ehkä persut nyt saa kiittää Ylen, Mtv:n ja iltapäivälehtien sekä Hesarin porvaritoimittajia, joiden osaamisesta puuttuu "sovitteleva johdatus haluttuun suuntaan", vaikka se kaikki kauna ja ilkeys oli kohdistettu Antti Rinteeseen. Asioiden vääristäminen ja valheellisten juttujen kirjoittelu ja hyökkäys mm. televisiossa on sikäli arvaamatonta, että lukija ja kuulija tekee johtopäätökset kotonaan, yksin ilman median lopullista painostusta."

    Äänestä

Kaikki ovat tervetulleita äänestämään Demareita! Nykyinen porvarihallitus on leikannut lapsiperheiltä !

Äänestä
  • Kiitos! Ääneni on annettu!

    Äänestä

  • Hyvä lista ylen politiikkaradiossa jossa haastatellaan sinisten vompattien puheenjohtajaa.

    Äänestä

Mies joka sekoittaa taloyhtiön rahat omiinsa ei ole uskottava ministeriksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gf87 kirjoitti:

Tulen tänä vuonna äänestämään sosiaalidemokraatteja. Olen tullut siihen tulokseen että köyhä suurperheen lapsi ei kannata äänestää porvareita.

Lestadiolaisilla ei useimmiten ole omaisuutta johtuen suurista perheistä ja koska eivät perivät juuri mitään vanhemmista, kun perintö pitää jakaa niin monen kanssa.

Ei ole järkevä äänestää porvaripuoluetta jos ei ole varallisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu