9/11 ja nuoret tulevat persut räjäyttivät päänsä

Jussi Halla-ahon ja muitten nykyisten maahanmuuttokiihkoilijoiden päät räjähtivät vuonna 2001 kaksoistornien räjähtämisessä. Heistä tuli uskovaisia uuden polven lapualaisia jotka suggestoivat itsensä pyhään vihaan islamia vastaan vaikka todellisuudessa heidän olisi pitänyt tunnistaa se että senkin tapahtumaketjun alkupäässä oli Usan aggressiivinen Lähi-Idän politiikka.
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarkoitatko että about kaikki persut olisivat latvarosoja?

Äänestä

Syyskuun 9.päivä vuonna 2001 synnytti nämä Euroopan populistiset puolueet ja monet tulevat persunatsit haistoivat sauman nousta poliittisella uralla vaikka eduskuntaan, ehkä ministeriksi. Persut eivät tyhmyytensä ja sokeutensa takia vain havaitse miten USA kontrolloi Eurooppaa tällä ikuisella sodallaan. Päinvastoin he sokeasti tukevat Usan politiikkaa - joka lisää pakolaisuutta.

Äänestä

Olen samaa mieltä. Persunatsismin juuret ovat syyskuussa 2001. Eikä yksikään persunatsi tajua että kaaoksen Lähi-Idässä loi USA. Nimittäin esim. Israel on todellisuudessa pelkkä Usan banaaniosavaltio Lähi-Idässä.

Äänestä

11.9. synnytti modernin muslimienpussaus-suvakismin. Sen jälkeen ruvettiin kiihkoisasti nuolemaan muslimien takapäätä.
Muslimien pelolle annettiin valta.

Itse olen tiennyt jo kauan sitten, 90-luvulla lukioikäisenä, millaisia pimpunsilpojamuslimit ovat. Aina olen tiennyt muslimien pyhästä sodasta, terrorismista. Ja vanhempieni Israel-tuen myötä oppinut myös näkemään Lähi-idän kriisin pintaa syvemmältä.

Islam on natsismiakin pahempi ideologia, kuolemankultti. Se pyrkii miekalla valloittamaan ja orjuuttamaan koko maailman.

Israel on viaton pulmunen keskellä verenhimoisia muslimimaita.

Äänestä

Suunnitteliko osama bin laden kyseisen iskun

Äänestä

Kommentoi aloitusta


G.A.Gripenberg kirjoitti:

Jussi Halla-ahon ja muitten nykyisten maahanmuuttokiihkoilijoiden päät räjähtivät vuonna 2001 kaksoistornien räjähtämisessä. Heistä tuli uskovaisia uuden polven lapualaisia jotka suggestoivat itsensä pyhään vihaan islamia vastaan vaikka todellisuudessa heidän olisi pitänyt tunnistaa se että senkin tapahtumaketjun alkupäässä oli Usan aggressiivinen Lähi-Idän politiikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu