Tuo otsikkoni on enemmän kuin paikkansa pitävä. Keskustan vaalitappio oli ennusteeni mukainen sen saadessa vain 13,9% äänistä.
Laadin ennusteen kapin ketjuun puoli vuotta ennen vaaleja ja kopioin sen tuohon alas ja viereen toteutuman:
SDP 23% Toteutuma 17,7%
KOK 19% Toteutuma 16,9%
Keskusta 15% Toteutuma 13,9%
Vihreät 12% Toteutuma 11,5%
Vasemmistoliitto 11% Toteutuma 8,2%
Perussuomalaiset 8% Toteutuma 17,5%
Ruotsalaiset 5% Toteutuma 4,5%
Kristilliset 4% Toteutuma 3,9%
Siniset 1% Toteutuma 1%
Muut 2% Toteutuma 2,1%
Nyt on sitten aika hieman avata ennusteen ja toteutuma välistä ristiriitaa. Kuten aiemmin totesin ei mikään ole niin vaikeaa kuin ennustaminen. Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
Ennusteen tein vajaa puoli vuotta ennen vaaleja joka aiheutti tietenkin oman vaikeutensa.
Kukapa olisi kuvitellut, että vaalien suurin puolue saa vain n.17,7% äänistä.
Yllätys oli myös PS:n suuri kannatuksen nousu viimeisien kuukausien aikana. Ilmeisesti PS sai kannattajansa hyvin liikkeelle ja kansalla oli kaksi suurta kanavaa valittavana hallituksen vastaiselle protestilleen. SDP ja PS. Se toimi ja söi etenkin SDP:n äänisaalista jonka oletin suuremmaksi.
Sitä vastoin Keskustan vaalitappio alkoi olemaan miltei kirkossa kuulutettu vuoden vaihteen jälkeen eikä täälläkään Kepuun voittoon (26%) enää uskonut kuin eräs jonka uskottavuutta kirjoittajana ei voi muutenkaan kovin kehua.
Keskustan, kokoomuksen ja vihreiden osalta ennusteeni onnistui melko hyvin ennusteen ajankohta huomioiden sillä tuolloinhan ei vielä ollut julkisuudessa käsitelty vanhustenhoidon rikkeitä joiden katsottiin sitten vähentävän hallituspuolueiden suosiota ja niinhän siinä sitten kävikin.
Sinisten tarina oli surkuhupaisa ja oli arvattavissa sillä loikkareiden menestyminen seuraavissa vaaleissa on ollut perin harvinaista. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että Sipilän olisi kesän 2017 hallituskriisi hoitaa muulla tavalla, esimerkiksi ottaa PS uusine kasvoineen hallitukseen ja tätä kautta ns. halata se hengiltä ts. varmistaa se, että PS olisi joutunut ottamaan vastuuta hallituksen tekemistä virheistä. Nyt se sitten nähtiin kun osaltaan PS sai hallituksen vastaisesta kansaliikkeestä hyötynsä.
Pienten puolueiden osalta ennuste onnistui myös hyvin, tosin sehän on helppoa koska RKP ja Kristilliset saavat melko samanlaisen suosion ek-vaaleista toiseen.
Taidanpa tehdä tästä vielä oman aloituksen,
Nyt sitten käydäänkin tämän vaalin jälkeen mielenkiintoiset hallitusneuvottelut.
Keskusta koki historiallisen rökäletappion
16
<50
Vastaukset
- ValheOnLestanMerkki
Vihreillä ja takiaispuolueilla höystetyn sinipunan pukkasi, patologisen valehtelijan johtamat lestakepulit heitettiin kansan tahdosta oppositioon lesta-agendoistaan haaveilemaan...
- hallituspeli
Zyskowicz oli haastattelussa sillä kannalla, että Kokoomus ei lähde demarivetoiseen hallitukseen ja vilautti mahdollisesta oppositioroolista vedoten talouspoliittisiin näkemyseroihin. Tällöin Rinteellä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa täydentämään Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa muodostettavaa hallituskoalitiota, Perussuomalaiset tai Keskusta. Tämän pohjana on Ylen vaaliohjemassa toimittaja Ari Hakahuhdan ja vaalikommentaattori Sami Borgin esittelemä hallituspeli. Seuraavassa hallituksessa on pakosta viisi puoluetta, oli koalitio sitten mikä hyvänsä.
Vaikka keskusta sai pienimmän kansanedustajamäärän itsenäisyytemme aikana, paikkamääräero suhteessa suurimpaan eduskuntapuolueeseen ei muodostunut erityisen suureksi. Se oli vain yhdeksän edustajaa, kun vielä 1995 vaaleissa ero oli 19 edustajaa. Samoin 1970- ja 1980-luvuilla keskusta jäi SDP:stä 15-20 paikan päähän.
Jos keskusta pääsi 1970-1980-luvuilla noilla eroilla käyttämään hallitusvaltaa varsin kohtuullisilla ehdoilla, miksi sama ei voisi onnistua keskustalta seuraavallakin nelivuotiskaudella. Toki valinta on demareiden Antti Rinteen käsissä. Tosin varmaan mielenkiintoisempi tehtävä kumppanin valinnassa hänellä kuin aikoinaan Kalevi Sorsalla.- eppäillä-aina-soppii
Rinteen käsissä on vain kuuma peruna! Polttaa vielä näppinsä.
Rinne joutuu nielemään paljon vaalilupauksia, että keput, kokoomus tai persut lähtis demareiden, vihreiden ja vasemmiston kanssa hallitukseen.
Toisaalta persulla, kepulla ja kokoomuksella on kolmestaan eduskunnan enemmistö, joten Rinne ei pystyisi enemmistö hallitusta tekemään ilman jotakin heistä.
Mutta ei tullut demareille eikä varsinkaan Rinteelle henkilökohtaisesti (pääministeriksi) mitenkään vahvaa mandaattia kansalta.- epäolennaista
Henkilökohtaisilla äänimäärillä ei ole merkitystä, Rinne sai kuitenkin enemmän ääniä kuin Orpo. Ei Orpo ole sen takia ulkona hallitusneuvotteluista. toisaalta ministeriksi on mahdollisuus päästä vaikka ei olisi edes ehdolla eduskuntaan (tietääkseni?).
Jos vaaleista puhutaan pääministerivaaleina, ei tarkoiteta henkilökohtaisia äänimääriä, vaan puolueelle tulevia.
- VaktaaVaktaa
Hieman ruotsimainen tilanne. Täällä ei tosin blokit ole niin tiukkoja kuin Ruotsissa joten PS omaa myös hyvän mahdollisuuden päästä SDP:n apupuolueeksi hallitukseenn. Tehdään Halla
-ahosta sisäministeri - HeijaaKansarintama
Tai sitten vanhanajan kunnon laaja kansanrintamahallitus jossa SDP, Kepu, Vihreät, Vasemmistoliitto ja Ruotsalaiset. Yhteensä 116 edustajaa. Pääministeri Rinne. Ulkoministeri Tuomioja. Valtiovarainministeri Mika Lintilä. Sipilää saa olla rivikansanedustaja.
No niin. Vaalit siis tulivat ja menivät ja nyt käydään kulisseissa rankkaa peliä.
Mielestäni Sipilän ero oli ainoa oikea ratkaisu sillä hänestä oli tullut todellinen kiviriippa puolueelleen. Itse odotin Sipilän eroamista niin PJ:n kuin PM:n hommista jo oitis vuoden vaihteen jälkeen. Sillä olisi saattanut olla vielä jotain merkitystä vaalien kannalta mutta puolueensa epäonneksi tätä ei tapahtunut.
Itse olin melkoisen vakuuttunut viime itsenäisyyspäivänä kun kirjoitin tuolloin:
"Nyt näyttää vahvasti siltä, että keväällä parlamentarismi toimii niin, että 4 vuotta vallassa olleet puolueet häviävät, saattaa jopa olla niin, että eräs viittä ministerinsalkkua hallussaan pitävä sirpalepuolue menettää kaikki edustajansa. On myös vahvoja viitteitä, että pääministeripuolue kokee rankan tappion. "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15485394/hyvaa-itsenaisyytemme---#comment-95826522
Tuo rankka tappio oli itseasiassa rankempi kuin osasin kuvitellakaan tuolloin.
Vaaleja tarkkaan aiemmin mitata osannut puoluebarometri:
https://yle.fi/uutiset/3-10464317
Onnistui jälleen osoittamaan suurimman häviäjän ja suurimman voittajan. Viime lokakuussa. Ne joilla oli merkintä barometrissä voittivat myös vaaleissa ja ne joilla - merkintä hävisivät ja kaikki tuo mittaus tapahtuu puoli vuotta ennen vaaleja.
PS oli jälleen se yllättäjä jonka nousu gallupeissa oli ilmiömäinen parin viime kuukauden aikana. Itse laadin oman ennusteeni marraskuussa jolloin siitä ei ollut viitteitä.Myös palstaa uudistettiin jälleen sovitusti vaalien jälkeen. Uudistus on vielä lievä mutta muuttuu vielä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa aavistuksen ankarammaksi. Tuolloin poliittiset palstat muuttuvat sellaisiksi, että niille pystyy kirjoittamaan vain rekisteröidyt nimimerkit. Palstajaotukset muuttuvat myös.
- Anonyymi
Sipilä pilasi keskustan tulevaisuuden pitkälle tulevaisuuteen. Todennäköisesti ei nouse enää koskaan.
Toivottavasti muut puolueet ottavat opiksi sipilän törttöilyistä. Kansaa ei kohdella noin alentavasti kuin sipilä sen teki.- Anonyymi
Voi hyvänen aika miten lapsellista höpinää.
Palataanko kahden vuoden päästä asiaan ja katsotaan mitä mannaa on satanut "kansan" laariin?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi hyvänen aika miten lapsellista höpinää.
Palataanko kahden vuoden päästä asiaan ja katsotaan mitä mannaa on satanut "kansan" laariin??https://www.youtube.com/watch?v=VzhF_fkrm7s
Ei tuollalainen ole pääministeri ainesta. Ehä demarikorville voi sitä ollakkin, muttei ole päämisnisterin tieto taitoa. Arska Kapi tasolle varmaan riittävää.
Luin tuosta aito-arskan avauksesta (Keskusta koki historiallisen rökäletappion) hänen tänään jättämänsä viestin. Siinä hän kertoo, että näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa poliittiset palstat muuttuvat sellaisiksi, että niille pystyy kirjoittamaan vain rekisteröidyt nimimerkit. Arska tiennee niin tapahtuvan, sillä tuolla entisellä luotsillamme lienee edelleen yhteydet palstanpitäjään.
Oikein hyvä, jos niin tapahtuu. Jos silloin törkyillään pahasti ja varsinkin muita keskustelijoita solvaten, rekisteröity nikki voidaan sulkea tai ainakin laittaa määräaikaiseen banniin. Niinhän tapahtui aikoina, jolloin minä ensimmäisiä kertoja täällä kävin. Ei tosin tapahtunut minulle, siihen ei ollut tarvetta, mutta silloin täällä törkeästi ja loukkaavasti hillunut kepun silloinen kuntavaaliehdokas sai sen useampaankin kertaan kokea. Sai käyttäytymisestään sitten kepun puoluetoimistoltaankin huomautuksen, millaista käytöstä puolue edellyttää ehdokkaaltaan. Valitsematta hän jäikin ja loikkasi sitten persuihin ja on jo kauan ollut siellä, mistä ei tällaisille palstoille päästä. Rauha hänelle!
Joo, muutoksen tuulet puhaltavat, niin kepussa kuin politiikassa laajemminkin, ja myös tässä palstamaailmassa. Oikein hyvä niin, vilvoittavat tuulet jatkukoot!Vielä pientä statistiikkaa vaaleista. Äänestysaktiivisuus oli 72,1 kun se vuonna 2015 oli 70,1%
Sitten kuinka äänet jakautuivat verrattuna edellisiin 2015 vaaleihin? Kuka sai enemmän ja kuka vähemmän ääniä kuin v.2015?
SDP 56000 ääntä enemmän
KOK -17000 ääntä vähemmän
Keskusta -203000 ääntä vähemmän
Vihreät 101000 ääntä enemmän
Vasemmistoliitto 40000 ääntä enemmän
Perussuomalaiset 14000 ääntä enemmän
Ruotsalaiset -5000 ääntä vähemmän
Kristilliset 15000 ääntä enemmän- Anonyymi
Painamme kolikon tappion kunniaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2605502- 1252353
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2582099Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641864- 1801700
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1891562- 551443
- 641385
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751331- 1191191