Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Jehovan todistajat ovat perinteisesti järjestäneet keväisin ns. "erikoisesitelmän". Se on useimmiten ollut Jeesuksen kuoleman muistonvieton jälkeen, mutta tänä vuonna järjestystä oli muutettu.

Erikoisesitelmän teema oli tänä vuonna "Tavoittele todellista elämää". Esitelmä kuultiin seurakunnissa videotallenteena. Puhujana toimi haaratoimiston edustaja Ari Hakkarainen.

Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista. Puheessa ei esitetty mitään uutta, jota ei olisi kuultu jo useita kertoja vuosien mittaan. Tämä puhe oli suunniteltu erityisesti ns. "kiinnostuneita" varten, jotka eivät ole Jehovan todistajia. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että aiheen käsittely oli tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Puhe ei yrittänytkään olla mikään "teologian riemuvoitto". Se oli pikemminkin "peruskauraa", joka ei paljon ravitse, mutta ei toisaalta aiheuta vatsanväänteitäkään.

Jos asia kiinnostaa, täältä löytyy kooste kyseisestä tilaisuudesta.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1076.html

3

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oliko siinä erikoisnarrauksessa jo ilmoitettu tuleeko se jeesus tänä- vai ensiviikolla? Oliko taas uusia henkisttytetetyjä reseptejä ja vinkkejä peräilmaystävällisiksi aterioiksi?

      • kookoo2 15.4.2019 17:04

        <>Oliko siinä erikoisnarrauksessa jo ilmoitettu tuleeko se jeesus tänä- vai ensiviikolla?>>

        Täällä riittää kun tsiigaa yläviistoon ja seuraa nubositeettiastetta. Nettiennusteen mukaan loppuvvikkosta ois taas pilvitsargoja paluulle.

        <> Oliko taas uusia henkisttytetetyjä reseptejä ja vinkkejä peräilmaystävällisiksi aterioiksi?><

        Riisisipulipohjainen Morcilla de Burgos ja valkkari sointuu kokonaiskokemuksena täyttävämmältä kuin punkkuminihuikka rapean vehnämikrokäntyn kera 19. päivä tai milloin tahansa. Lisäksi ko. makkara muistuttaa maultaan melko läheisesti kotosuomalaista ryynäriä, kaivaten kyllä sinappia. Puutteena se, ettei siitä oikein tunnu irtoavan kunnon sprägäriä. Etuna toki noin neljän euron (paikkakunnasta riippuva) kilohinta, yhdellä ehtoolispötköllä (n. 1,50 €) pötkii taas aikansa. Ai niin ja se lesti valkkaria on toinen 1,50 €. Siinä tulee menneen muistelulle hintaa, mutta lähtee kyllä nälkäkin, joka on perusolettama Raamatun kertoman pohjalta jos ateria-sanalla on asiassa pienintäkään painoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      238
      4719
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      80
      2265
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      113
      1424
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      316
      897
    5. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      809
    6. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      69
      771
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      112
      726
    8. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      686
    9. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      31
      670
    10. Halvoissa autoissa jakopäänhihna

      Laatuautoissa käytetään ikuista ketjua.
      Maailman menoa
      153
      647
    Aihe