Kansa on puhunut: oikeistohallitus heti!

"Vaalivoitoista" tulosillassa uhonneet suomen vasemmistopuolueet saivat tosiasiassa yhteensä vain 76 paikkaa eduskuntaan. Vaikka tuo onkin enemmän, mitä viime vaaleissa, tulos kertoo todellisuudesta: Suomessa on erittäin äänekäs, mutta selvästi vähemmistönä oleva vasemmisto. Kansa haluaa edelleen oikeistohallitusta. Eikä mitään Katais-Urpilaisen äärivasemmistohallitusta.

2011-15 kokonaisveroastetta nostettiin n. 41-44 %:iin (Kun kokoomuksen kommunistisiipi oli vallassa). Tuona aikana Suomen työllisyys ja talouskehitys oli äärimmäisen heikkoa samalla, kun muu maailma toipui nopeasti finanssikriisistä. Viime hallituksen aikana veroastetta laskettiin maltillisesti ja heti tuli 140 000 uutta työpaikkaa.

Vaikka äänekäs vasemmisto jaksaa jauhaa feminismistään ja "tasa-arvostaan" (odotan vihreiltä nyt suuria liikkeitä vääristyneen sukupuolijakaumansa korjaamiseksi) ja muusta populismistaan, enemmistö kansasta haluaa jatkossakin talouden positiivista kehitystä ja työpaikkoja.

KOK KESK PS jatkoon! Jos KD/RKP väkisin haluaa mukaan, voisi harkita.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Totta, kokoomus ja persut ajavat pitkälti samoja asioita. Vasemmisto on vähemmistö.

Vihreätkin sai vaan extra-ääniä tuomalla Haaviston mannekiiniksi. Pelkkä vaalitemppu. Puolen vuoden päästä siel on taas joku uusi Touko johdossa ja kannatus laskee.

Äänestä
  • Toukolla kun ei ole enää päivätyötä, niin saattaisi jaksaa hieman pidempään vetää pelkkää PJ roolia?

    Äänestä

SDP on isoin puolue. Eniten ihiset tahtoo että riistäjiltä verotetaan pois enemmän.

Äänestä
  • nekin ovat kun sua raasua riistää? Mitä josko osa riistäjiksi kuvittelemistasi onkin tehnyt töitä ja ansainnut jotain mitä kadehdit?

    Äänestä

Kokoomuksen kannatus on käsittämätöntä eikö ihmiset vieläkään tajua missä tässä mennään?

Äänestä
  • Suomesta+löytyy+800+000+piensijoittajaa,+josta+samalla+ovat+tyypillisesti+myös+varsin+hyväpalkkaisissa+hommissa.+Sossun+luukun+ympäristöstä+maailmaa+tarkkaileville+se+voi+toki+tulla+yllätyksenä,+mutta+edelleen+tässäkin+maassa+on+paljon+ihmisiä,+jotka+ihan+itse+tienaavat+omat+rahansa.+Ja+näkevät+sen+eteen+vaivaa+ja+ottavat+riskiä.+Ja+jos+sinä+joskus+päätyisit+tilanteeseen,+että+joutuisitkin+maksamaan+yli+50+%+marginaaliveroja,+jotta+sossuelätit+voivat+nukkua+rauhassa+pitkälle+iltpäivän+puolelle+jatkossakin,+huomaisit+varmasti+itsessäsi+sen+saman+ilmiön,+että+sinä+itse+asiassa+haluaisitkin+mieluummin+pitää+itse+enemmän+siitä+oman+vaivanäön+tuloksesta.Usko+pois,+moni+elää+tuossa+tilanteessa.+Työssäkäynti+ja+sijoittaminen+eivät+ole+kaupunkilegendaa.

    Äänestä

  • Epäilen vaaivilppiä. Vai miksi luulette ääntenlaskennan kestäneen niin kauan. Sitä ei ole vieläkään selvitetty.

    Missä ääntenlaskenta pahiten hidastui, siellä voi olla vilppiä????

    Äänestä

  • isoin osa missä mennään, ilam kokoomustakin. Työ kun ei ole teikäläisen juttu muutoinkaan, niin saattaa tulla yllätyksenä se, että sossun tiskille siististi laskotettu tuulipukunne maksetaan jonkun ihmisen tuottavan työn tuloksesta. Käsittämätöntä, eikö.

    Äänestä

  • Tajuaahan kirjoitti:

    isoin osa missä mennään, ilam kokoomustakin. Työ kun ei ole teikäläisen juttu muutoinkaan, niin saattaa tulla yllätyksenä se, että sossun tiskille siististi laskotettu tuulipukunne maksetaan jonkun ihmisen tuottavan työn tuloksesta. Käsittämätöntä, eikö.

    Oletko katkera vai mikä on ongelmasi? No miksi et jaa työtäs tai työllistä jos rikas? Suomessa on vain sen takia työttömiä kun työtä ei jaeta tasaisesti aina kun sitä on. Sitten tulee vain sunlaiset katkerat hyypiöt mitkä haluu kaiken vain itselleen ja yrittää haukkuu kaikki muut joksikin loosereiksi,miksi?

    Äänestä

Antakaa nyt vihervassareiden toteuttaa unelmiaan...

Äänestä
  • tuo unelmien toteutus sitä, että luovutetaan vanhempien sukupolvien työn tulokset "oikeauskoisille", liitytään itänaapuriin, aletaan syömään ituja ja siirretään kaikki työ tehtäväksi muualla nostamalla maailman ilmastonpelastuskiimoissamme teollisuuden kustannukset tappiin? Passaan tajouksenne.

    Äänestä

SDP määrää tahdin sille ette voi mitään.

Äänestä

Samaa mieltä, oikeisto jyräsi, SDP Vihhreät oppositioon ja PS kok kesk hallitus pystyyn

Erimielisyyksien ja ns "arvopohja" paskan aika on nyt ohi ja järki käteen

Äänestä

Kepuloisia ei todellakaan hallitukseen, sen tuhosta tarkoituksella kansa myös äänesti. Ennemmin korkeasaaren apinatkin hallitukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


näinsentäytyyolla kirjoitti:

"Vaalivoitoista" tulosillassa uhonneet suomen vasemmistopuolueet saivat tosiasiassa yhteensä vain 76 paikkaa eduskuntaan. Vaikka tuo onkin enemmän, mitä viime vaaleissa, tulos kertoo todellisuudesta: Suomessa on erittäin äänekäs, mutta selvästi vähemmistönä oleva vasemmisto. Kansa haluaa edelleen oikeistohallitusta. Eikä mitään Katais-Urpilaisen äärivasemmistohallitusta.

2011-15 kokonaisveroastetta nostettiin n. 41-44 %:iin (Kun kokoomuksen kommunistisiipi oli vallassa). Tuona aikana Suomen työllisyys ja talouskehitys oli äärimmäisen heikkoa samalla, kun muu maailma toipui nopeasti finanssikriisistä. Viime hallituksen aikana veroastetta laskettiin maltillisesti ja heti tuli 140 000 uutta työpaikkaa.

Vaikka äänekäs vasemmisto jaksaa jauhaa feminismistään ja "tasa-arvostaan" (odotan vihreiltä nyt suuria liikkeitä vääristyneen sukupuolijakaumansa korjaamiseksi) ja muusta populismistaan, enemmistö kansasta haluaa jatkossakin talouden positiivista kehitystä ja työpaikkoja.

KOK KESK PS jatkoon! Jos KD/RKP väkisin haluaa mukaan, voisi harkita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu