Väyrysen ja Janitskinin läpimeno estettiin

3dsfgw234234

Eilisissä eduskuntavaaleissa katosi kahden 7 tähden liikkeen ääniharavan äänet, kun Paavo Väyrysen ja Ilja Janitskinin reilun yli 20 000 ääntä katosivat kokonaan.

Googlella oli vielä muutama päivä sitten oma galluppinsa netissä, joka näytti että Väyrysen 7 tähden liikkeellä olisi hyvät mahdollisuudet näissä eduskuntavaaleissa.

Mutta äänet kadotettiin, koska Väyrysen 7 tähden liike on liian Nato-vastainen ja muodostaa näiden eräiden vieraan vallan tahojen mukaan liian suuren poliittisen uhkan Suomen eduskunalle.

Tämän vuoksi Väyrysen 7 tähden liikettä kohdeltiin näiden vaalien alla Suomen valtamediassa kuin ilmaa... Eli aivan kuin koko tähtiliikettä ei olisi olemassakaan.

Paavon väitettiin nyt saaneen vain 1235 ääntä ja Ilja Janitskinin vain 384 ääntä.


Kun jos tässä korostaa sitä, että kuinka MV-lehdellä on ollut parhaimpina aikoina yli puolen miljoonan kävijät päivässä ja siihen kun vielä lisää tuon Suomen valtamedian Janitskiniin kohdistaman vuosien mustamaalauskampanjan, niin he tekivät jo tämän Janitskinin vaalityön.

Väyrynen kun sai viime vuoden presidentinvaaleissa vielä yli 185 000 ääntä. Niin on suorastaan uskomatonta, että miten röyhkeään vaalivilppiin nämä eräät äänenlaskua manipuloivat tahot sortuivat tämän 7 tähden liikkeen osalta.

Tämä vaalirikos tulisi nyt tutkia välittömästi.

Väyrynen bloggasi muutama päivä sitten siitä jos Suomi olisi oikeusvaltio, niin sille pitäisi antaa mahdollisuus saattaa tuomiolaitoksen tutkittavaksi näiden eduskuntavaalien lainmukaisuus ja vaatia niiden tulosten mitätöimistä.

Koska vaalilaki tarjoaa mahdollisuuden moittia vaalitulosta vain vaalipiirikohtaisesti. Koko vaalituloksen lainmukaisuutta ei voida saattaa tuomioistuinlaitoksen käsiteltäväksi.

Ilja Janitskinin Facebook-profiilin poisto ajoitettiin sopivasti tähän

Tähtiliikkeen ehdokkaan Ilja Janitskinin henkilökohtainen Facebook-profiili katosi bittiavaruuteen vain muutama päivä sitten. Tämä oli selvästi ajoitettu tämän vaalivilpin kanssa, ettei hän voisi siihen ottaa enää kantaa omalla Facebook seinällään.

Mutta jotkut harvat myös tietävät sen, että Iljalla on myös profiili VK.com sosiaalisessa mediassa.

Tässähän ei toki tarvitse olla mikään ennustaja, että miten tulee käymään seuraavassa kuussa järjestettävissä eurovaaleissa, koska 7 Tähden liikkeen vaaliharavien äänet tullaan polttamaan uudestaan ja tätä tekee ainoastaan vieraan vallan (USA, Viro) tahot, jotka pyrkivät vaikuttamaan Suomen vaaleihin.

Mutta sen sijaan jos Väyrynen ja Janitskin oltaisiin päästetty läpi eduskuntaan, niin aivan varmasti nämä muutamat tahot Suomessa olisivat alkaneet itkemään, että nyt on Venäjä kohdistanut Suomeen laitonta vaalivaikuttamista.

Väyrynen totesi jo aiemmin, että kuinka Viro on kohdistanut näiden vaalien aikana Suomeen vaalivaikuttamista ja pyrkinyt edistämään Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä.

7 tähden liikkeen ääniä hävitettiin myös muistakin vaalipiireistä

Mutta Väyrysen 7 tähden liikkeeltä hävitettiin myös ääniä muistakin vaalipiireistä.

Eräs kommentoi juuri Facebookissa, kuinka oli äänestänyt yhtä ehdokasta omassa vaalipiirissään Kuusankoskella ja huomasi tuloslaskennassa, ettei kyseiselle ehdokkaalle kirjattu yhtään ääniä.

Näin käy vain silloin kun Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lle annetaan valta sekaantua vieraan valtion vaaleihin.

Vaalivilppi kohdistettiin näissä vaaleissa NATO-vastaisiin ehdokkaisiin, joilla oli vielä liian voimakkaat mielipiteet Suomen eroamiseksi EU:sta.

Väyrysen 7 tähden liike nähtiin tämän vuoksi niin suureksi poliittiseksi uhkaksi, että kyseiselle porukalle kerätyt äänet täytyi tuhota keinolla millä hyvänsä.


Lähde: http://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/04/7-tahden-liikkeen-kahdelta.html

3

162

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Somalien tulo tänne on yksi pahimpia virheitä mitä Suomi on itsenäisyytensä aikana tehnyt. Ja seuraukset ovat nähtävissä päivittäin.
      Maagikko

    • Paavo Väyrynen sai ääneni eurovaalien ennakkoäänestyksessä.

    • Anonyymi

      "Googlella oli vielä muutama päivä sitten oma galluppinsa netissä, joka näytti että Väyrysen 7 tähden liikkeellä olisi hyvät mahdollisuudet näissä eduskuntavaaleissa."

      Ei, tue ei ole Gallup-tutkimus vaan nettiäänestys. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Oikeassa tutkimuksessa vastaajien vastaukset painotetaan niin että ne vastaavat äänestäjäkunnan todellista ikä-, sukupuoli-, asuinpaikka-, tulotaso- jne. jakaumaa. Nettikyselyihin taas vastaavat ne jotka sen sattuvat huomaamaan ja siihen haluavat syystä tai toisesta vastata.
      Vain oikea tutkimus antaa edes lähelle todellisen kuvan kannatuksesta. Nettikyselyiden tulokset voivat heitellä ihan miten vain.
      Jollain Janetskinilla nyt on varmaan jotain kannatusta vuoremman nettikansan parissa mutta tuskin kauheasti Tuupovaaran 70-vuotiaiden naisten keskuudessa ja joku Googlen äänestys ei saa jälkimmäistä mitenkään mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe