Täällä monen riviperussuomalaisen kommenteista paistaa läpi että vaaleissa oltiin kuin juoksukilpailuissa, joissa maalinauhan katkeamiseen päättyi taisto.
Kai ymmärrätte että saitte kannatuksenne perusteella, jossa takinkääntäminen on ymmärretty päättyneen takinkääntäjien poistuttua riveistänne.
Nyt Teille tuli todellinen näytön paikka pitää puheenne ja lupauksenne, joita olette äänestäjillenne antaneet.
Uusimalla takinkääntämistä ja vastuunne pakoilua tulette saamaan Sinisten kohtalon seuraavalla kerralla.
Olkaa siis sananne mittaisia ja olkaa tälläkertaa pettämättä äänestäjiänne.
Saitte toisen tilaisuuden mutta jatkamalla vanhaan tyylinne tulette poistumaan puoluekartalta pysyvästi.
Huomioikaa edellinen kun teette päätöksiänne ottaako vastaan vai jättääkö vastaanottamatta luottamustehtäviä joihin teitä on valittu ja joissa Teidän odotetaan toimivan kansanne EDUSTAJINA.
Saitte äänenne perustuen arvoihin ja toimenpiteisiin joita olette luvanneet ajaa Suomen kansan puolesta ja hyväksi.
Toimikaa siis.
Onnittelut vaalivoitostanne, ja olkaa tälläkertaa voittonne arvoisia.
Kai ymmärrätte että saitte kannatuksenne perusteella, jossa takinkääntäminen on ymmärretty päättyneen takinkääntäjien poistuttua riveistänne.
Nyt Teille tuli todellinen näytön paikka pitää puheenne ja lupauksenne, joita olette äänestäjillenne antaneet.
Uusimalla takinkääntämistä ja vastuunne pakoilua tulette saamaan Sinisten kohtalon seuraavalla kerralla.
Olkaa siis sananne mittaisia ja olkaa tälläkertaa pettämättä äänestäjiänne.
Saitte toisen tilaisuuden mutta jatkamalla vanhaan tyylinne tulette poistumaan puoluekartalta pysyvästi.
Huomioikaa edellinen kun teette päätöksiänne ottaako vastaan vai jättääkö vastaanottamatta luottamustehtäviä joihin teitä on valittu ja joissa Teidän odotetaan toimivan kansanne EDUSTAJINA.
Saitte äänenne perustuen arvoihin ja toimenpiteisiin joita olette luvanneet ajaa Suomen kansan puolesta ja hyväksi.
Toimikaa siis.
Onnittelut vaalivoitostanne, ja olkaa tälläkertaa voittonne arvoisia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ole Jussi Halla-ahon vika, jos persuäänestäjät odottavat häneltä mahdotonta, kuten Soinin aikaan odotettiin.
Halla-aho jo tänä aamuna totesi, etteivät PS:n ja SDP:n arvomaailmat ole kaukana toisistaan, ja maahanmuuttopuheetkin ovat lieventyneet. Ääni kellossa on vaihtunut niistä päivistä, kun Halla-aho vertasi pohjoismaista sosiaalidemokraattia matelijaan. Hallituspaikka kiinnostanee.
Loogisin hallituspohja olisi kolme suurinta, eli SDP PS Kokoomus. SDP ja kokoomus löytävät toisensa varsin helposti niin maahanmuutto- kuin ilmastokysymyksissäkin, PS joutuu joustamaan demareita ja kokoomusta enemmän. Kestääkö Halla-ahon PS seuraavat neljä vuotta Kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa? Soinin johdolla ei kestänyt.
Kuuma kysymys PS:n piirissä taitaa tällä hetkellä olla: Lähteäkö tosissaan mukaan hallitusneuvotteluihin, vai siirtyäkö sivuun ja antaa suosiolla hallituspaikka Vihreille, Vassareille ja RKP:lle? Oppositioon jättäytymisessäkin on riskinsä, jos keskusta onnistuu kokoamaan rivinsä, PS kun sai paljon ääniä entisiltä kepun kannattajila.
Näistä on helppo leikata, miljardeja euroja yhteensä:
Yleisradiovero,
Harmaan talouden kitkentä,
Kehitysapu, maahanmuuttajien majoitus (teltta tai kontti riittää),
Yritystuet (starttirahat pois maahanmuuttajien ravintoloilta ja parturikampaamoilta, ovat täynnä pimeää työvoimaa),
Tuulivoimatuki,
Jakkunaiset ja pukumiehet: esimerkiksi hoitoalalla esimiehistä on vain haittaa, koska sairaanhoitajat ja lähihoitajat osaavat laatia omat työvuorolistansa paremmin ilman esimiestä.
Siten rahaa riittää yli ilmastonmuutoksen torjumiseen(eli lisää ydinvoimaa), vappusataseen, vauvatonniin ja Napapiirin pohjoispuolelle rakennettavaan säilöönottokeskukseen.
Säilöönottokeskus tulee pysymään lähes tyhjänä, koska jo pelote siitä että se on rakenteilla, saa seikkailija-miehet jäämään turvallisiin maihin, kuten Saksaan ja Ruotsiin.
https://fi.iherb.com/c/iherb-brands?rcode=mop737
Eikä sekään ole Jussin vika, jos Antti Rinne ahtaasta "arvomaailmastaan" (heh heh) ei päästä ennätysmäisen äänikuninkaan puoluetta hallitukseen ! Sinipunahallitusta puuhataan kaikessa salassa, ja se vasta vaarallinen onkin ! Muta kun kansan päältä halutaan marssia...
Raha ratkaisee? Kokoomuksen ääniharava, oikeusministeri Antti Häkkänen käytti kampanjaan arvionsa mukaan 85.000€.
Jussi Halla-ahon vaalibudjetti oli 300€. Halla-aho olisi helposti halutessaan saanut kerättyä tukijoiltaan kymmeniä tuhansia euroja. Mutta teki moraalisesti oikein ja ei kerännyt, sillä Jussille olisi lahjoittanut myös erittäin moni vähäosainen pienistä rahoistaan.
Jussilla ei ole nyt kiitollisuudenvelkaa esim. häntä rahallisesti tukeneille yrityksille. Jussi on nyt kiitollisuudenvelassa vain äänestäjilleen.
Uskotko sinä torvi tietäväsi ketkä tänne kommentoijista ovat rivipersuja. Voi tsiisus tuota tyhmyyden määrää taas.
Minäkin äänestin persuja mutta en ole mikään rivipersu enkä kuulu puolueeseen. Enkä ole liittymässäkään. Äänestin heidän ajamiensa asioiden vuoksi, en persujen imagon vuoksi.
On toi uskomatonta millaisessa harhamaailmassa jotkut elävät. Lukevat anonyymejä kommentteja ja näkevät sielunsa silmin ties mitä niiden takana.
Lienee oletus että palstan ollessa "Perussuomalaiset", olisivat kirjoittajat lähinnä Perussuomalaisia omassa keskuudessaan.
Kokoomuksen lähipiirit tienaa runsaalla maahanmuutolla, koska on pääomaa tarjota palveluita niille. Voitot saadaan verorahoista kun valtio ostaa heiltä palveluita. Kokoomus ei halua heikentää tätä lypsylehmää. Ilmastokysymykset on helpompi heille, koska heidän lähipiiri tienaa saastuttavalla teollisuudella, mutta niin voisi myös "vihreällä" energialla. Humpuukkia on helpompi tuottaa ja markkinointi hoituu hihhuleiden kautta ilmaiseksi. Siellä olisi kovat katteet tiedossa, mutta ehkä vähän riskialttiimpi kuin perinteinen teollisuus.
SDP ja Kokoomus ei pääse koskaan harmoniaan. SDP haluaa siirtää rahaa liittojen jäsenmaksujen kautta lähipiireihinsä, mutta Kokoomus haluaa polkea työntekijöiden etuja aina alemmaksi suurempien voittojen toivossa. Nämä ovat ristiriidassa keskenään ja iso asia kummallekkin.
Perussuomalaiset on iso kysymysmerkki Soinin jälkeen. Ei ole vielä selkeää tietoa heidän vallitsevista toimintatavoista kun puhutaan verorahojen puhaltamisesta ja muista kansan etujen polkemisesta. Soini katsoi olevansa oikeutettu ministeriksi ja matkusteluun verorahoilla, koska on pitkään puoluetta rakentanut. Toinen vaihtoehto olisi ollut sama kaava jaksamiseen asti eli oppositiossa räksyttäminen. Äänestäjien pettäminen on moraalisesti pahinta, mutta Timo päätti raapia sen mitä sai, koska ei mikään muutu kuitenkaan. Halla-Aho vaikuttaisi keskittyvät asiaan, ei vain tiedetä hänen pyrkimyksistään, kun on niin uusi kasvo näissä asioissa. Aika näyttää.
Kunhan persut ei tee Soineja...
Hyvä keskustelun avaaja, mielipiteesi sisältö paljastaa ettet ole todellinen yrittäjä, vaan uuden poliittisen teatteriohjaajan ANTTI RINTEEN neuvoja noudattava yksittäinen näyttelijä, joka on saannut suunniteltavakseen miten saataisiin monipuolisin muidenkin kuin demarijohdonkin ( kuten kokoomus, keskusta ja vihreä) tuella yhteisesti kasattu NISKUROINTIRYHMÄ KASAAN.
Huomasin kuitenkin, että olet puheenjohtaja Rinteen sokaisema.
Miksi ?
Kohdistatte niskurointinne väärään tahoon.
Perin harva tuloksen tehneistä on perussuomalaisten jäseniä.
He ovat äänestyikäsiä suomen kansalaisia.
Jos haluat ettei edusmiehillesi tulisi Sinistä lasku, niin neuvo edusmiehiäsi ja -naisia asiallisuuteen.
Se ei ole perussuomalaisista kiinni vaan ymmärtäväisestä kansasta.
Asia on sillä tavalla, että näytön paikka eli paalupaikka on SDP.n Rinteellä. Rinteellä menee seuraava vaalikausi hurmiossa ja perussuomalaiset on pääoppositiopuolue. On näyttöä, että vasemmisto koalitio sopi ennen vaaleja hallituspohjan ja suunnitelmiin ei kuulunut eikä tule kuulumaan Perussuomalaiset. Ykkös lokasankoksi valittiin vaaleissa perussuomalaiset ja vasemistosuvaisevuus ei koske Suomen kansalaista , joka on perussuomalainen. Mistä pahasti vähemmistöön jäänyt vasemistokoalitio saa enemmistön eduskuntaan ? Rinne saa vedellä köysiä ja jokaisessa köydessä lukee olet kamerassa luvaton kalastaja.
Olet näemmä asiantuntija tai selvänäkijä, mitä Rinne ei ole.
Siksi lainaus tekstiTV:sta
" MTV UUTISET MAANANTAI 15.04.2019
Rinne: Hallitus saadaan kasaan
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne arvioi, että uusi hallitus on helpompi saada kokoon kuin on ennakoitu. Hän perustelee johtopäätöstä " neuvottelijan vainullaan "
Puolueiden puheenjohtajat ovat hänen mukaansa käyneet keskusteluja jo ennen vaaleja, missä asennossa lähdetään liikkeelle vaalien jälkeen.
Rinne kertoo myös, että puolueet ovat käyneet keskusteluja jo viime syksystä lähtien siitä , miten heinäkuun alussa alkava ERU:n puheenjohtajakausi hoidetaan."
YLLÄOLEVA PALJASTAA MITEN OLI JO ENNEN ÄÄNESTYSTULOSTA PÄÄSTY SOPUMUKSEEN, ETTÄ PERUSSUOMALAISET EIVÄT KUULU JOUKKOOMME.
Hyvä äänestäjä Sinua on pahoin harhaan johdettu muussakin mm. perusuomalaisten leimaamisessa populistiseksi ja äärioikeistolaiseksi puolueeksi.
HUOM ! Missä kokoomus ?
Tälllaista täyttä valhetta on sitten valtakuntamme tiedotusvälineiden välityksellä levitetty maailmalle. YLEN TASO ON TODELLA MATALA, mikä on aihetta ottaa laajaan globaaliin keskusteluun.
Kyllä Teuvo Hakkarainen näyttää. Onhan sahuri ennenkin "näyttänyt".