Yle ajaa pienen piirin agendaa ja vastoin demokratiaa

Tuon laitoksen sotkeentuminen ja mielipidevaikuttaminen, pienen piirin agendan ajaminen verovaroin jotka maksaa kaikki suomalaiset ei ole oikein.

Tuohon pitää puuttua.

Täysin ylimittainen rahoitus myös.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

YLEn teksti-tv:n otsikko ja alla oleva teksti...ymmärtääköhän kirjoittaja mitä sekoilua juttu on...otsikko antaa ymmärtää ihan toista. Uutisointi on melko heikoissa kantimissa, paljon uutisia maailmalta ja kotimaan politiikasta jätetään kertomatta paisti kulttuurihömppä ja urheilu-uutiset. Näin sitä kansalaisista tehdään ohjelmatarjonnallakin zombeja. Onneksi informaatiota saa muualtakin.

"Yritysten suhdanneodotukset heikot

Suomalaisyritykset arvioivat myönteisen
suhdannevaiheen jatkuneen alkuvuonna,
ilmenee EK:n toukokuun
suhdannebarometrista. Tämänhetkistä
suhdannetilannetta kuvattiin
keskimääräistä vahvemmaksi.

Suhdannetilanne oli kevään aikana
pysynyt varsin suotuisana kaikilla
päätoimialoilla.

Suhdanneodotukset olivat sen sijaan
keväällä heikot kaikilla
päätoimialoilla. Teollisuuden yleisiä
suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku oli
huhtikuussa tehdyssä tiedustelussa
tasolla -8, joka on hieman parempi kuin
tammikuun -11. " Yke teksti-tv 1.5.2019

Äänestä
  • Viimeinen kappale on jotenkin vaikea ymmärtää??

    Äänestä

Yle watch , on paras yle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tästäkuullaanvielä kirjoitti:

Tuon laitoksen sotkeentuminen ja mielipidevaikuttaminen, pienen piirin agendan ajaminen verovaroin jotka maksaa kaikki suomalaiset ei ole oikein.

Tuohon pitää puuttua.

Täysin ylimittainen rahoitus myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu