Antin kaveri SAK aiheuttaa työttömyyttä

SAK-lainen ay-liike on Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja:
- paperiliitto ajoi paperitehtaat ulkomaille
- merimiesunioni ulosliputti laivat
- SEL ajaa elinterviketyöpaikat ulkomaille
- Pro poistattaa Postin omat toimipisteet
- metalliliitto, myöhemmin teollisuusliitto ajoi 2008:n jättipalkankorotuksilla ja AKT:n tukemana yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille
- JHL vei jäseniltään lomarahat ja nostatti vihaa maan parasta ikinä hallitusta kohtaan, hallitus joka myötävaikutti 140.000 työpaikan syntymiseen.
- Tulevaisuus ei vaikuta ruusuiselta. SAK vastustaa tarvittavia työelämäuudistuksia, joita tarvitaan työllisyyden nostamiseksi yli 75%:n.

SAK:n kaveri SDP on veronkorotuspuolue. Verojenkorotus tarkoittaisi kilpailukyvyn heikkenemistä ja työpaikkojen vähenemistä. Työttömyys tarkoittaa valtion tulojen vähenemistä, Työttömyys tarkoittaa syrjäytymistä ja tuloerojen kasvua. Sitä 17,7 % äänistä saanut SDP ajaa käytännössä tavoitteillaan. Se on realismia. Idealismi ei elätä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä kahtia ja puolet mulle.Ei ole tieto mennyt perille tällä kirjoituksella, Vihjaulu tarkoittaa että syyt on ammattiliitossa.Aivan liian yksipuolista.

Äänestä

Mitä väliä sillä on? jos pelaa korttinsa oikein, niin silloin pystyy pitämään vakipaikan, ja saa parempaa palkkaa

ne jotka ajatuvat työelämän ulkopuolelle, ovat aina säheltäjiä

Äänestä
  • Sinulle ei työelämän realismi ole vielä auennut. Nyt eletään vuotta 2019, ei vuotta 1979.

    Hyvät ja tunnolliset työntekijät ovat jo pitkän aikaa saaneet kenkää ihan siinä missä huonotkin. Yt-neuvotteluissa ei katsota sitä kenellä on eniten työvuosia tai kuka on paras duunari. Neuvottelujen aikana duunarin "kortinpeluu" ei auta.

    Työelämän ulkopuolelle voi joutua säheltämättä. Esim. iäkkäämpi irtisanottu on ikänsä vuoksi hankalassa asemassa työmarkkinoihin nähden. Ikä on nykyään rasite ja sitä tilannetta ei paranna edes tekijän hyvä ammattitaito. Työpaikoille halutaan "nuorta ja energistä" väkeä, ja siinä leikissä vanhempi, mutta pätevämpi työnhakija on häviäjän roolissa.

    Äänestä

Rinne/Halla-Aho/Orpo+17,7/17,5/17,0.+Kolmoisvoitto!Rinne+on+ylioptimistinen+sille,+että+joku+haluaisi+leikkiä+hänen+kanssaan,+kun+hän+on+neljä+vuotta+haukkunut+ja+jarruttanut+kaikkia+uudistuksia.+Sehän+oli+vain+"poliittista+retoriikkaa".+Siis+valehtelua!+Rinteen+arvot+ovat+kaukana+kaukana+muiden+arvoista.+Rinteen+arvoilla+ei+synny+enemmistöhallitusta.+Se+voisi+kaatua+ensimmäiseen+välikysymykseen,+joita+SDP:n+tehtaili+viime+kaudella+ennätyksellisesti.+Yksikään+niistä+ei+kantanut.+Totuus+voitti.Voi+olla,+että+EU-puheenjohtajakausi+vedetään+nykyhallituksen+eli+Sipilän+komennuksessa.+Siinä+on+sentään+luotettava,+suoraselkäinen,+sanojensa+mittainen+mies,+joka+on+saanut+paljon+aikaan.+Neljä+viidestä+tavoitteesta+onnistui.+Viides+eli+sote+epäonnistui+SDP:n+tahallisen+mustamaalaamisen+ja+jarruttamisen+takia.+Tavoitteiden+määrätietoisesta+toteuttamisesta+jäi+mieleen+elävästi+se,+kun+Sipilä+selitti,+että+hänelle+oli+suuri+yllätys,+että+kaikki+eivät+olekaan+työllisyyden+parantamisen+asialla.+Hänen+piti+neuvotella+kokonainen+vuosi+SAK-laisten+kanssa,+että+kiky+saatiin+aikaiseksi.+Akava+ja+STTK+ymmärsivät+asian+heti.+Hullua+väittää+esimerkiksi,+että+asioita+ei+olisi+käsitelty+kolmikannassa.+On+käsitelty.+Eihän+se+niin+voi+olla,+että+SAK:lla+on+joku+veto-oikeus+maan+asioihin!+Sehän+on+putinismia+ja+diktatuuria!+Jos+joku+harrastaa+sanelupolitiikkaa,+niin+se+on+SAK-lainen+ay-liike.+Mitä+ovat+lakot+ja+kiristys+ja+uhkailu+tehtaan+portilla,+kun+"liivijengi"+yrittää+estää,+kun+jotkut+haluavat+mennä+töihin?+Työt+eivät+ole+koskaan+lakossa!+SAK+käytti+uhkailua+ja+poistui+kolmikannasta+kun+yritettiin+lapsiperheiden+vanhemmille+saada+joustavampia+työaikoja+pienyrityksiin.+SAK+sanoi+EI.+Eloranta,+Aalto+ja+heidän+johtama+punakaarti+SAK:n+halituksessa+on+syypää+monen+hätään+ja+syrjäytymiseen.+Se+on+pahin+este+myös+hyvinvointi-Suomen+säilyttämisessä.+Siihen+tarvitaan+täyskäännös,+jos+mihin.+Voitaisiin+aloittaa+poistamalla+ay-jäsenmaksun+verovähennysoikeus,+mikä+on+200+miljoonaa+euroa.+Sen+joutuu+jokainen+veronmaksaja+maksamaan+omasta+kukkarostaan,+vaikka+ei+kuulu+liittoon.+Toinen+asia+mikä+pitää+kieltää+on+poliittiset+lakot.+Se+on+terrorisoijien+käsikassara,+joka+ei+kuulu+demokratiaan.+Se+nähtiin+viime+syksynä,+kun+SAK+osallistui+toveri+Rinteen++Eduskuntakampanjaan.+Kolmas+asia+on+ay-liikkeen+nauttima+verovapaat+osingot.+SAK+liittoineen+ei+todellakaan+ole+yleishyödyllinen+järjestö.+Se+toimii+pörssissä+asuntomarkkinoilla+ja+hyödyllisyys+on+kyseenalaista.Onneksi+Suomessa+on+liittymisen+vapaus.+Ansiosidonnaisen+saa+YTKsta,+ei+ole+pakko+kuulua+liittoon.Hyvinvoinnin+varmistamiseksi,+johon+liittyy+koulutus+ja+lyhyemmät+jonot+lääkäriin+pääsyyn,+tarvitaan+työllisyysasteen+nosto+yli+75%:n.+Siihen+ei+Rinteen+johdolla+päästä.+Se+on+selvä.

Äänestä
  • Erinomainen ja realistinen kuvaus maamme nykytilasta ja miten se saataisiin kehittymään. SAK-johtoinen änkyärpolitikointi on ollut viime vuosien kehityksen suurin jarru. Valopilkkuina yhteistä hyvää kehitettäessä oli tosiaankin STTK:n ja Akavan ymmärys sekä Paperiliiton paikalliseen sopimiseen siirtyminen kuitenkin pakon edessä. Viimein hekin ymmärsivät, ettei paperia kannata tehdä jos sitä ei kukaan osta.
    Kun saisi vielä SAK:laistenkin päähän taottua, ettei suomalainen teollisuus pystyy kilpailemaan vain huipputuotteilla. Olemme takamatkalla markkinoilta jo etäisyydenkin takia. Pienikin epäilys lakkojen aiheuttamasta toimitusvarmuudesta saa ostajan valitsemaan muualta. Siinä eivät toimi Elorannan tai Rinteenkään mahtikäskyt ja höpinät arvoista.

    Äänestä

Työnantaja on se joka palkkaa ja irtisanoo, ei eikä mikään sak tai antti.Jostain ihmeen syystä kaikki on aina sdp vika.Käyttäkää järkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saksdponsylttytehdas kirjoitti:

SAK-lainen ay-liike on Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja:
- paperiliitto ajoi paperitehtaat ulkomaille
- merimiesunioni ulosliputti laivat
- SEL ajaa elinterviketyöpaikat ulkomaille
- Pro poistattaa Postin omat toimipisteet
- metalliliitto, myöhemmin teollisuusliitto ajoi 2008:n jättipalkankorotuksilla ja AKT:n tukemana yli 100.000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille
- JHL vei jäseniltään lomarahat ja nostatti vihaa maan parasta ikinä hallitusta kohtaan, hallitus joka myötävaikutti 140.000 työpaikan syntymiseen.
- Tulevaisuus ei vaikuta ruusuiselta. SAK vastustaa tarvittavia työelämäuudistuksia, joita tarvitaan työllisyyden nostamiseksi yli 75%:n.

SAK:n kaveri SDP on veronkorotuspuolue. Verojenkorotus tarkoittaisi kilpailukyvyn heikkenemistä ja työpaikkojen vähenemistä. Työttömyys tarkoittaa valtion tulojen vähenemistä, Työttömyys tarkoittaa syrjäytymistä ja tuloerojen kasvua. Sitä 17,7 % äänistä saanut SDP ajaa käytännössä tavoitteillaan. Se on realismia. Idealismi ei elätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu