Rahanvallan toteuttamalle aivopesulle on tehtävä stoppi! Vain riippumattomien medioiden toiminta sallitaan.
Kaupalliset mediat kiellettävä!
RahaltaValtaPois
9<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
MTV:n lisäksi pitäisi perustaa ja valtion rahoittaa toinenkin puolueeton.
Opposition HS, YLE, KansanUutiset ja Demokraatti vaatisivat vastapainoa.
Hallishan hankki omalle kanavalleen muutaman miljoonan veronmaksajien rahaa.
Mutta YLE-sontatuutti saa VIISISATAA miljoona punikki-suojatyöläisilleen.
Ei ole ihan tasan rahojen jako.
Sinulla on mennyt sujuvasti sekaisin julkinen palvelu ja yksityinen toimija.
Minkä vuoksi veronmaksajien pitäisi sponsoroida yksityistä elinkeinonharjoittajaa?
Atte Jääskeläisen Sipilä-Gate paljasti että Yle on vahvassa porvarihallinnon omistajaohjauksessa. Ruben Stillerkin heivattiin pihalle Pressiklubista siksi että hän kutsui liian sanavalmiita vasurivieraita mm. Susanna Kuparinen (Eduskunta III -satiiri). Omistajan ääni Matti "Bilderberg" Apunen oli vakivieraana, mutta se ei riittänyt. No Attehan on myös Bilderberg-kävijä.
Kapitaalikommari sosialisoi kulut mm. palkkakulut ja myös yksityiselle mainosvaltamedialle pitäisi syytää rahaa. Jos ei firman piikkiin niin sitten veronmaksajien.
Joskus vanhoina hyvinä aikoina Yleisradiossakin esitettiin mainoksia. Taisi olla sitä aikaa, kun ei ollut vielä erillistä mainoskanavaa.
Kaikki mediat on kiellettävä. Tarpeelliset tiedot voidaan jakaa asukkaille sunnuntaisin kirkonmenojen yhteydessä. Tyhjänpäiväinen informaatiotulva on sitä paitsi ilmastohaitta.
Juuri näin. Kaikista medioista on tehtävä verovaroin toimivia. Yleisradion toiminta rahoitetaan valtionveroilla, maakuntalehdet ja paikallisradiot maakuntaverolla, ja kunnalliset lehdet kuntaveroilla.